Hae  
  Vuosiäänestys

Nyt toista kertaa järjestettävässä Sirkkelirock -metalligaalassa palkitaan metallimusiikin parhaimmistoa yleisöäänestyksen perusteella. Viime vuonna äänestykseen antoi mielipiteensä reippaasti yli 10 000 metallidiggaria. Vuoden 2003 kuumimmiksi nimiksi nousivat Kotiteollisuus sekä Iron Maiden. TOP10 oli hyvin yllätyksellinen: monet kotimaisen metallin suurnimet kuten Nightwish, HIM ja Stratovarius jäivät äänestyksessä muiden jalkoihin. Kuinka käy tänä vuonna? Vaikuta! Nosta parhaat jalustalle äänestämällä 24.12.04 mennessä! Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan mm. vapaalippuja gaalailtaan, Hamaran ja Infernon vuosikertoja, t-paitoja yms.

Tänä vuonna päätimme myös selvittää, missä kaupungissa on Suomen rautaisin meno. Kuuluuhan metallikansalla olla myös metallipääkaupunki!

Paransimme täksi vuodeksi huijausäänien takia tehtyä rajoitusta. Samasta osoitteesta sallitaan nyt tietyn verran ääniä per päivä. Valitettavasti tällainen rajoittaminen on välttämätöntä äänestyksen avoimen luonteen takia, jotta äänestyksessä ei voitaisi huijata kohtuuttomasti.


Äänestysaika on päättynyt. Tulokset ilmoitetaan Sirkkelirockissa. Kiitokset kaikille äänestäneille!