Rockyhtyeiden slotit lisäävät suosiotaan

Rokkikukkojen suosio ei taannu

Guns N' Roses, Megadeth, Kiss ja Motörhead valloittivat aikoinaan maailman suurimmat areenat ja osittain kiertävät niitä edelleen. Nykynuorisokin tuntee nämä suuruudet, vaikka kulta-ajat ovat jääneet kauas 80- ja 90-luvuille. Mistä suosio sitten johtuu? Totta kai erinomainen musiikki pitää laatunsa ja elää läpi vuosikymmenten vanhojen fanien virtuaalisissa levyhyllyissä, mutta rock-bändien suosio tuntuu olevan korkeammalla tasolla kuin mihin muissa genreissä päästään.

Yksi syy bändien jatkuvaan suosioon on musiikin helppo saatavuus ja jakelu digiaikakaudella. Musiikki on ilmaista ja sitä löytyy helposti tunnetuista palveluista. Spotify, YouTube ynnä muut jakelukanavat pitävät huolen siitä, ettei laatumusiikki pääse unohtumaan. Näiden kanavien kannattavuudesta muusikon näkökulmasta voi olla montaa mieltä, mutta ehkä parempi olla suosittu kuin unohdettu, vaikka korvaus ei olisikaan ansaitulla tasolla. Bändien suosiota nostavat kuitenkin muutkin kanavat, joista nettikasinot eivät ehkä ensimmäisenä tule jokaiselle mieleen. Nettipelaamisen suosio on kuitenkin kasvanut viime vuodet todella hurjaa tahtia. Suomenkielisiä nettikasinoitakin alkaa olla jo useita kymmeniä, mikä tarkoittaa sitä, että pelaajia niillä riittää.

Mutta miten nettikasinot liittyvät rokkibändeihin? Kaikkia neljää alussa mainittua yhtyettä yhdistää se, että jokaisella on oma nimikkoslottinsa, eli hedelmäpelinsä. Motörheadin kohdalla tämä ei tosin vielä pidä aivan paikkaansa, sillä se saa tämän kunnian vasta syyskuussa, jolloin Net Entertainment, ruotsalainen kasinopelikehittäjä, julkaisee bändin mukaan nimetyn slotin useilla nettikasinoilla.

Motörheadin legendaarinen nokkamies, Lemmy Kilmister, tunnettiin kovana uhkapelaajana, joten miehen huikeaa uraa kunnioittava slotti osuu tähän hetkeen kuin nyrkki silmään. NetEnt on tämän hetken selkeästi paras pelikehittäjä, joten Motörhead-peli saa varmasti arvoisensa kunnianosoituksen kun julkaisupäivä tämän vuoden syyskuussa koittaa. Pelin sisällöstä ei vielä ole paljoa tietoa julkaistu, mutta jos NetEnt ottaa mallia aikaisemmista luomuksistaan, pelissä nähdään ja kuullaan Motörheadin suosituimpia biisejä, sekä kuva- ja videomateriaalia.

NetEnt on kokenut pelikehittäjä ja se on jo julkaissut oman slottinsa toisellekin suuruudelle. Guns N' Roses -slotti näki päivänvalon tammikuussa ja on noussut todella kovaan suosioon ympäri maailman. Yksi syy hurjaan suosioon on se, että peliin on yleensä saatavilla runsaasti ilmaiskierroksia, joilla nettikasinoita pääsee ilmaiseksi testaamaan. Nähtäväksi jää nouseeko Motörhead-peli samalle tasolle, mutta pelistä liikkuneiden huhujen perusteella tämä on todennäköistä. Uusia fanejakin bändeille tätä kautta syntyy, sillä nettipelaajien joukossa on paljon parikymppisiä, joille nämä neljä megabändiä eivät välttämättä ole vielä niin tuttuja.

Rokkikukkojen kasinopelinelikon täydentävät Megadeth-slotti Leander Gamesilta, ja Kiss-slotti Williams Interactive -pelistudiolta. Molemmat löytyvät esimerkiksi tuoreelta Dunder-kasinolta, jonka tervetuliaisbonuksella näitä pelejä voi tahkota vaikka koko kesän. Tervetuliaisbonus, tai uuden pelaajan bonus, on lahja nettikasinolta, jonka saa sinne rekisteröityessä. Yleensä bonus koostuu talletusbonuksesta, mikä tarkoittaa, että tallettaessa esimerkiksi 100 euroa, saat toisen mokoman kaupan päälle. Usein tarjoukseen on liitetty myös ilmaiskierroksia, eli voit pelata kasinoilla ilmaiseksi ja kokeilla miltä slotit tuntuvat.

 

Musiikki takaa suosion

Nettikasinoiden suosio on pitkälti kiinni niiden pelitarjonnasta. Pelit puolestaan elävät kahdesta seikasta: hyvistä voittomahdollisuuksista sekä tunnelmasta. Tästä voitkin jo päätellä miksi rokkibändit ovat erinomainen teema kasinopeleille. Peleihin on integroitu bändien keikkamateriaalia, jäseniä, soittimia, ja paljon muuta bändeistä muistuttavaa rekvisiittaa. Luonnollisesti yksi tärkeimmistä seikoista on pelien taustamusiikki, mikä on tietenkin jokaisen bändin omassa slotissa se tärkein tunnelmaa luova seikka.

Esimerkiksi Guns N' Roses -slotin käynnistyessä ilmoille tärähtää yksi bändin megahiteistä, Sweet Child O' Mine. Kyseessä on vielä livekeikkataltiointi, eli tunnelma on todellakin katossa heti ensi hetkestä! Ei ole siis ihme, että rokkibändien pelien suosio on niin kova, sillä musiikkia parempaa tunnelmanluojaa ei yksinkertaisesti ole.

Lukukertoja : 27921   Palaa »