15.11.2017, 15:44:57
STAM1NA Helsingin Jäähallissa 26.5.2018

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva STAM1NA esiintyy Helsingin Jäähallin Black Boxissa 26.5.2018. Keikalla juhlistetaan kymmenen vuotta sitten julkaistua "Raja"-albumia soittamalla pitkäsoitto kokonaan läpi. Illan aikana kuullaan myös laajemmin yhtyeen tuotantoa. Illan avaavat islantilainen Skálmöld sekä kotimaan tunnetuin ja ainoa surmacore-yhtye Rytmihäiriö. Lipunmyynti alkaa huomenna keskiviikkona 15.11. klo 9.00.

"Raja on yhdistelmä kirurgiterästä ja lemiläistä lämminhenkisyyttä: äänitimme albumin syrjässä Lemin maaseudulla, Purple Fly -studiossa, jonka hirsiseinien sisällä bändi synnytti musiikkiaan rentoutuneempana kuin ikinä. Janne Joutsenniemen tuotanto särmäsi biisirakenteet ja soundit virtaviivaisiksi, kitara tuntui leikkaavan kirpeää syysilmaa. Yhtye oikoi musiikillisia mutkiaan Rajan biiseillä ja väänsi säröä vielä tiukemalle. Raja onkin mielestäni yhtyeen metallisin julkaisu. Se ansaitsee kymppibileet, joissa kuullaan albumikokonaisuuden lisäksi myös laajemmin Stam1nan tuotantoa. Lisäksi lavaa kuumentaa vanhat rikoskumppanit Rytmihäiriöstä, sekä uudet ystävämme Skalmöldista. Rajat ja raajat on tehty rikottaviksi, nähdään hallilla!" kommentoi Antti Hyyrynen. Lukuisilla Emma-pysteillä palkittu lemiläinen metalliyhtye työstää parhaillaan uutta musiikkia. Lisää infoa uudesta albumista kuullaan piakkoin.

STAM1NA - RAJA10 + SPECIAL GUESTS: RYTMIHÄIRIÖ & SKÁLMÖLD (ISL)
La 26.5.2018 | Black Box, Helsingin Jäähalli | Helsinki | Liput alk. 38 € | Ikärajaton | Myyntiin ke 15.11.2017 klo 9.00

Palaa »