11.10.2017, 10:10:44
VORNA jää keikkatauolle - suunnitelmissa uusi albumi

Tamperelaisyhtye VORNA on ilmoittanut jäävänsä määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle ja alkavansa työstää seuraajaa joulukuussa 2015 julkaistulle ”Ei valo minua seuraa”-albumille. Tuleva albumi on näin ollen yhtyeen kolmas pitkäsoitto.

Yhtyeen suunnalta kommentoidaan kulunutta vuotta ja tulevaisuuden suunnitelmia seuraavasti:

”2017 on ollut helposti bändin parhaita vuosia. Etenkin liverintamalla ollaan menty monta askelta eteenpäin ja pitää tässä vaiheessa kiittää kaikkia järjestäviä tahoja ja huikeita orkestereita, joiden kanssa ollaan saatu veivata, ja tietysti kuulijakuntaa, joka on meidän perässä jaksanut hiihtää kaupungista toiseen. Todettiin kumminkin, että halutaan työstää uutta materiaalia tällä kertaa mielellään ilman paniikkia ja jäsenistön nykyisissä elämäntilanteissa se tarkoitti sitä, että kalenteriin on raivattava tilaa, joten keikkarintama sai luvan hiljentyä. Nyt siis makustellaan rauhassa eikä studioita tai muutakaan ole vielä varattu. Ensimmäisten demojen pohjalta voi todeta, että luvassa on Vornan paras albumi. Uusia aluevaltauksia tehdään, riskejä otetaan, mukavuusalueilta poistutaan, ja tunnelmasta ei tingitä.”

Kuluneen vuoden aikana Vorna on ehditty nähdä mm. Thyrfingin ja Kalmahin kanssa sekä kesän Nummirockissa, ja yhtyeen viimeisin keikka oli viime viikonlopun Metal Export Finland -tapahtumassa Tampereella. Vornan tuoreimpia päivityksiä voit seurata yhtyeen web- tai Facebook-sivuilta.

 

www.vorna.fi

Palaa »