25.07.2017, 15:53:55
Legendaarinen electro-industrial-yhtye IN STRICT CONFIDENCE ensi kertaa Suomeen syyskuussa

Vanhat hyvät jutut heräävät taas henkiin kun IN STRICT CONFIDENCEN kokonaan vuosiin 1996-2004 keskittyvä Vintage Show tulee syyskuussa Helsingin Gloriaan. Bändin musiikin saatua yhä enemmän uusia vaikutteita lukuisien uusien albumien jälkeen ovat myös sellaiset industrial klassikot kuten "Industrial Love", "Hidden Thoughts", "Zauberschloss" ja "Seven Lives" jääneet puuttumaan uuden kokoonpanon keikkaseteistä. Bändin aloitettua retroshowt vuonna 2014 julkaistiin myös Best Of cd-sarja joka sisältää extended versiot vuosien 1996-2004 keskeisimmistä biiseistä. Levyt sisältävät myös harvinaista ja ennenjulkaisematonta materiaalia.

IN STRICT CONFIDENCE on vuosina 1989/1990 perustettu saksalainen electro-industrial bändi joka on julkaissut vuodesta 1990 asti musiikkia useilla eri labeleilla (mm. Metropolis Records, WTII) oman Minuswelt Musicfabrikin lisäksi. In Strict Confidence on soittanut uransa aikana lukuisia omia keikkoja 25:ssä eri maassa useiden festariesiintymisien lisäksi ja on keikkaillut Saksassa areenoilla asti. Heidän tyyliinsä sekoittuu nykyisin laaja kirjo eri electron alalajeja industrialista futurepoppiin, synthpoppiin, darkwaveen ja ambientiin asti. Sanoituksiin on otettu vaikutteita kylmän industrial realismin lisäksi muun muassa juutalais-kristillisestä mytologiasta ja fantasiasta. Uudempien levyjen popvaikutteet saavat nyt väistyä rujomman materiaalin tieltä kun In Strict Confidence tulee Vintage Show -setin kanssa Helsinkiin.

Special guests: FORGOTTEN SUNRISE (EST) + KUROSHIO (FIN)
Aftershow party: Dead Souls Gathering DJ's
Liput enn. alk. 19,50€, ovelta 22,00€

Palaa »