-->
13.04.2017, 00:38:57
SHADE EMPIRE on vaihtanut laulajaa

Tänä keväänä uuden albuminsa julkaiseva SHADE EMPIRE on vaihtanut laulajaa:

"Olemme vapauttaneet Juha Harjun yhtyeemme laulajan tehtävistä. Uudella, tulevalla levyllä häntä vielä kuullaan, mutta ei enää keikoilla. Harju haluaa kiittää faneja kuluneista vuosista. Päätöksen tehtyämme heitimme verkot laulajaehdokkaista ulkomaille asti. Oikea henkilö löytyi lopulta kotikaupungistamme Kuopiosta. Olemme bändinä siinä vaiheessa, että tahdoimme ammatillisuutta, nöyryyttä ja lojaaliutta bänditoimintaa kohtaan ja sitä saimme uuden laulajan myötä. Uusi laulajamme Henry Hämäläinen on lahjakas vokalisti, joka hallitsee niin brutaalimman kuin puhtaankin ulosannin erinomaisesti. Tämä on hieno jatkumo bändin kehityksessä. Bändin sointi tulee tämän muutoksen myötä kehittymään entisestään niin albumeilla kuin livenä. Toivottakaa siis Henkka tervetulleeksi ja nähdään keikoilla! Tämän enempää emme laulajanvaihdosta kommentoi."

Tähän mennessä varmistuneet keikat: 5.5. Lutakko, Jyväskylä | 6.5. Henry's Pub Kuopio | 12.5. Bar Rock Bear, Vantaa | 13.5. Wartti Bar, Seinäjoki | 26.5. Suisto, Hämeenlinna | 2.6. Susiraja Metal Club, Ruttokäräjät, Joensuu | 5.8. SaariHelvetti, Tampere.

www.facebook.com/shadeempireband
Kerro kaverille Palaa »
Bookmark and Share