Guitar Heroes
Guitar Heroes -levyn julkaisukeikkaa vietettiin Tavastialla marraskuussa ja klubilla vallitsi erityinen tunnelma. Paikalle olivat saapuneet sekä muusikot että muusikonmieliset, muuttaen Tavastian normaalin rennon rockilmapiirin muutaman asteen vakavammaksi. Lauri Porran viesti "kannattaa suhtautua huumorimielellä, kitarasankaruus on huumorihommaa" ei aivan vakuuttanut illan yleisöä, sillä enimmäkseen se tapitti keskittynein kasvoin lavalle suut auki soittajia arvostellen.

Illan soittajat olivat kuitenkin Suomen hevikermaa, joten laadukasta soittoa oli luvassa. Lavalla nähtiin Roope Latvala (Children Of Bodom), Euge Valovirta (Godsplague, Suburban Tribe), Zachary Hietala (Tarot), Esa Holopainen (Amorphis), Mikko Salovaara (Kiuas), Crab (Bleak), Matias Kupiainen (Fist In Fetus), Mika Tyyskä (Mauron Maiden), sekä taustavoimina Kai Hahto (rummut, Wintersun), bändin puhemiehenäkin toiminut Lauri Porra (basso, Stratovarius), sekä yleisölle esittelemättä jäänyt kosketinsoittaja Jari Pailamo (Twilight Guardians).

Illan juonsi Yle Extran Ile Uusivuori, Harri Hakanen, sekä Teemu Suominen, ja keikkojen välillä sai seurata heidän juontamiaan haastatteluja, joissa nähtiin ainakin Ari Koivunen, Erkka Korhonen, Esa Holopainen, Lauri Porra ja Matias Kupiainen. Vinnie Moore -fani Korhosen, Koivusen ja monen muun pettymykseksi Timo Tolkki, Alexi Laiho, Emppu Vuorinen ja Nino Laurenne eivät päässeet paikalle. Paikalla ollut soittajakaarti kuitenkin paikkasi heidät mainiosti. Ennen kuin lava korkattiin ensimmäisellä kitaristilla, luovutettiin arvonnan valkoinen ESP Eclipse -kitara onnelliselle voittajalle, joka pääsi kitaristin uran alkuun näyttämällä alokasotteitaan lavalla. Jos harjoittelee päivässä 8-10 tuntia kuten Kupiainen, on väistämätöntä edetä urallaan. Harjoitus tekee mestarin, asenne aasin tai Kuninkaan, siinä totuus. Myös illan kitaravirtuoosit joutuivat harjoittelemaan iltaa varten, sillä toisen muusikon soittotekniikkaa ja taitoja ei välttämättä helpolla omaksuta, ja jonkunhan piti paikata poissaolevien soittajien osuudet.

Ensimmäinen lavalla vieraileva kitaristi oli Kupiainen, jonka soittoa seurattiin alusta lähtien tarkkaavaisina ja ihaillen. Tekniikka-ja nopeuspuolelle painottava Kupiainen teki läpileikkauksen aikamme kitarasankarien sooloihin rumpukoneen säestyksellä, ja esityksessä kuultiin muun muassa John Petruccia, Steve Vaita, Yngwie Malmsteenia, Laihoa, ja ehkei niin toivottua osuutta, Nirvanaa. Kupiaisen esiintyminen säkenöi taitoa, soiton iloa ja nuottien ilotulitusta, ja sitä oli ilo kuunnella ja myös katsoa. Kupiaisen esityksestä ei huumorikaan puuttunut, sillä mies veti lavalla pienen valssinäytteen Für Elisen tahdittamana. Suomalaisten muusikoiden taidot ovat suuresti kasvaneet 80-luvulta, kiitos kovan treenaamisen, joten ei ole ihme jos täkäläistä heviä arvostetaan maailmalla suuresti tänä päivänä. Näin sen kuuluukin mennä.

Seuraavaksi lavalle astui Mr. Fastfinger -hahmon luoja Mika Tyyskä, joka kärsi jetlagistä saavuttuaan juuri Japanista. Mies nimesikin itsensä illan aikana Mr. Jellyfingeriksi, ja alkuun soitto näytti hieman arvuuttelevalta, mutta rauhallisesta Steve Vai -henkisestä aloituksesta siirryttiin pikkuhiljaa rokkaavammalle ja nopeampitempoiselle puolelle, yleisön väliin taputtaessa mukana. Balladit eivät todellakaan olleet tänä iltana toivottua materiaalia, ja jos esiintymiset uupuivat niiden tunnelmaa, samanlaista lämmintä tunnelmaa luotiin toisin tavoin. Tyyskän soitto haki korkeuksiin Vain esikuvaa käyttäen, maalaten erinäisiä jaloja mielikuvia, lopettaen esityksen nopeampaan osuuteen. Erilainen esitys Kupiaiseen verrattuna, mutta yhtälailla hieno.


Varsinainen Guitar Heroes -osuus alkoi kuitenkin vasta seuraavana, kun lavalle asteli Porra, Salovaara, Hahto, Pailamo ja Crab, viimeksimainitun kappaleella Fat Batman, aloittaen tunnelmointipohjalla. Seuraavana kuultiin raskasta synkistelyä, Tuomo Louhion Imolan Musta Viikonloppu, jonka bändi veti vakavanoloisesti läpi. Seuraava vieras esiteltiin "perkeleen kovaksi mieheksi", ja Valovirran Zakk Wylde -tyylinen hillbillyralli Hellbilly toi uudenlaista näkökulmaa soittamiseen. Tässä vaiheessa muutama hymykin irtosi yleisöstä. Vaikka osa levyn kitaristeista huitelikin maailmalla, Latvala yllätti ihmiset ja saapuikin vetämään oman kappaleensa. "Osaattekste biisin, no vedetään", kuului miehen repliikki muusikkokavereilleen paikalle saapuessa, ja vetihän bändi. Niin sanotusti studiosta karannut Latvala mietti nauraen meneekö homma "päin vittua, luultavasti menee", mutta Soap On The Rope jatkoi Valovirran tyyliin iltaa leikkisällä kitarailottelulla, sisältäen myös synkemmän väliosan ja nopeamman soolo-osuuden. Mallikas ja saippuanliukas veto, kuten yleensä Latvalalla.

Vaikka ilta olikin kitarapainotteinen, kuultiin tässä välissä Hahdon lyhyt rumpusoolo, josta siirryttiin Salovaaran The Mystic Castle Of Dr. Shrediin. Hieman tunnelmallinen aloitus kääntyi katujyrän lailla tasaisesti eteenpäin jyrääväksi kappaleeksi jossa, kuten koko Guitar Heroes -levyn kappaleissa, oli tarttumapintaa myös muusikkomielisille. Lopetus vedettiin Crabin ja Salovaaran kahdenkeskisellä sooloilulla kasvotusten. Seuraavaksi Porra suunnitteli kitarasooloja, mutta ilta jatkui levyn annilla. Seuraava muusikko oli juonnon mukaan takonut kitaransa hauen leukaluusta. Oli ilmiselvää kenestä oli kyse, ja "tuulahdus turkkilaisesta saunasta" spiikein Holopainen heittäytyi vetämään Sauna Blast -kappalettaan omalle tyylilleen uskollisena, lämpimin fiiliksin ja väliin leikkisästi irrotellen, pahaenteisestä alusta huolimatta. Miehet jatkoivat esiintymistä soittoon keskittyen, Porra välillä vetäen showmiehen elkeitä haara-asennoin ja yrmyilmein, Crabin esiintyen enemmän taustalla vakaasti, mutta hyvin lavatilaa hyödyntäen.

"Tämä mies tilutti jo muinaisessa Egyptissä". No, ei Tarot aivan muinainen bändi ole, mutta "Kuopion Kuningas" Zachary Hietala saatiin seuraavaksi lavalle, ja kunnioitus miestä kohtaan säteili läpi Tavastian. Perushevin kunkkukitaristina Hietalan Antz-veto oli yllättävän lennokas, eikä läheskään niin raskas kuin on totuttu miehen näpeistä irtoavan. Hietalan ote oli vakaa, ja esitys lennokkaasta kappaleesta huolimatta mukavan perinteinen. Suomen ainoaa kansainvälistä kitarasankaria Alexi Laihoa paikattiin illan isäntäbändin, Salovaaran ja Crabin voimin, ja Sioux City Sarsaparilla jyräsi enemmän vaihdetta silmään. Jos ei kitaristi olekaan, illan esiintymiset olivat paikkauksista huolimatta vakuuttavia, ja levy on toimiva kokonaisuus monista taidoista huolimatta. Suomalaisilla kitaristeilla on tyylitajua.

Kitaristivirtuoosien ohella olisi ollut outoa, jos itse Porra ei olisi päässyt soittamaan sooloa, sillä Porrahan on tunnetusti bassovirtuoosi. Bassoilta ei ehkä houkuttele suurempaa yleisöä kuten kitarailta, mutta niitäkin on pidetty. Porran soolossa kuultiin tuttua materiaalia, jota mies on vetänyt Kotipellon sekä FME:n keikoilla, ja näin ruotsalaisuuden päivänä Porran mielestä oli tärkeää soittaa Finlandia. "Heja Sverige" Porra kuitenkin kajautti ilmoille, kohottaen Karhu-pulloaan ilmaan. Soolon ja puheen välissä kuultiin kuitenkin Valovirran versio Jimi Hendrixin Little Wingistä, jossa yleisö pääsi hieman rauhoittumaan, esityksen päättyessä tyylikkäästi tilutteluun ja Henkka-tyyliseen kitaran heijailuun. "Euge oli niin nopea, että kitarapiuha suli", Porra totesi.
Ruotsalaisuuden päivään palaten Porra jatkoi puhettaan; "jos tänään on ruotsalaisuuden päivä ja Tavastialla on kitarasirkus, se voi tarkoittaa vain ja ainoastaan yhtä asiaa. Eli vedetään koveri, ja kenenköhän vitun koveri se on, häh?" Yngwie Malmsteen on sekä palvottu että vihattu mies, mutta ruotsalaisen kitaristin materiaalilla on aina kysyntää. "Ynkkä ei päässyt (paikalle), se on syömässä", Porra vitsaili miehen nykykunnosta, ja näin vedettiin Far Beyond The Sun, yleisön kuunnellessa edelleen vakavana, kun bändi vihdoin hieman ilotteli hymyt kasvoillaan. Hieno instrumentaali edelleen, vaikkei bändi aivan kyennyt kaikkiin Ynkän hienouksiin, mutta tunnelma oli täysi kymppi.

Porran ruotsalaiskehuista päästiinkin päättämään pitkä ilta. Takahuoneessa oli "helvetisti humalaisia kitaristeja", ja tässä vaiheessa oli Porran mielestä tehtävä joukkospedeily. Guitar Heroes -levyn promoilta päätettiin Nino Laurenteen 12 Donkeysiin, mies itse matkaili Saksan maalla sillä hetkellä. Porran "marinadista" kehkeytyi hyvä lopetus illalle, Laurenteen kappale oli kitaristien tyyleille ja yleisön mieliksi sopivan lennokas ja kikkaileva, kuitenkaan satuttamatta Juhaa leukaan, vaikka sille olikin tilaisuus miesten innostuessa pelleilemään loppua kohden.

"Mahtavaa kun jaksoitte, itse en olisi tullut", Porran päätössanat illalle kaikuivat, kuitenkin nyrkin ilmaan nostaen, humoristisesti möristen lisäten "Olisin tullut! Vittu siistii, viis tuntia kitarasooloja. Kitara olkoon kanssanne". Viisi tuntia ei Tavastialla kuitenkaan maaduttu, vaan alle kolmetuntinen meni kuin liitäen, jos vähänkään oli kiinnostunut kitaransoitosta, ja muusikoille ilta oli varmasti antoisa. Levyltä jäi kuulematta Vuorisen Ulterior Motive, sekä Tolkin If God Will Send Her Angels. Ehkä sitten seuraavan levyn julkkarikeikalla? Jatkolevyä odotellessa voidaankin spekuloida, keitä sillä tullaan kuulemaan. Ehkä ainakin Erkka Korhosta? Ja koska Kupiainen pääsi omilla meriiteillään ensimmäiselle levylle heittämään kymmenen sekuntiansa, ehkä seuraavalla oletkin jo sinä?! Eikun skeba käteen ja harjoittelemaan.
FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Guitar Heroes
KOTIPAIKKA


JÄSENET


DISKOGRAFIA
© Imperiumi MMVII. Teksti: Satu Reunanen   Kuvat: Kari Helenius
http://www.guitarheroes.fi/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 8104 Palaa »
Bookmark and Share