|
Amorphis on pyörinyt jälleen yhä useamman musiikin ystävän huulilla ja korvissa viime vuoden helmikuusta lähtien. Bändi pesi kasvonsa uuden laulajansa myötä ja palasi takaisin 90-luvun toimiviin ideoihinsa. Eclipsen saadessa jopa maailmanlaajuisia hehkutuksia ei bändi jättänyt höllentynyttä levynjulkaisutahtia päälle, vaan uusi albumi Silent Waters näkee päivänvalon jo puolitoista vuotta edeltäjänsä jälkeen. Vanha tuttu toimivuus kiiltää bändin musiikissa, mutta metallisempaa, varsinkaan alkuaikojen death metal –tyylistä, otetta bändiltä on edelleen turha odottaa.
Tätä yhtyeen suurempi kuulijakunta tuskin panee pahakseen, ja uusi levy onkin täynnä yhtyeelle ominaisia herkkiä kansallisromanttisia tunteita kuvastavia raskaita ralleja ja balladeja. Haastatteluun osallistuivat levyn julkaisun alla kitaristi Esa Holopainen ja laulaja Tomi Joutsen.
|
 |
Silent Waters –albumi on eräässä mielessä jopa historiallinen Amorphisin pitkällä uralla. Levy on ensimmäinen, jolla koko bändi on sama kuin edellisen albumin aikaan. Samalla julkaisutahti on palaamassa alkuaikojen innon ja tekemisen meiningin tasolle, sillä Eclipsen ja Silent Watersin julkaisujen välille mahtuu vain tuo edellä mainittu juuri ja juuri puolitoista vuotta.
- Kyllä se koko paletin hiominen oli huomattavasti nopeampaa ja biisien sovittaminen sujuvampaa. Edellisen levyn aikainen sessio oli vielä tavallaan kaikille takaraivossa. Siinäpä ne päällimmäiset seikat ja enpä usko, että levyä muuten olisi saatu valmiiksi näin nopealla aikataululla. Eli kyllä sitä vanhaa intoa on osaltaan saatu takaisin. Itse asiassa Karelian Isthmusin ja Tales from the Thousand Lakesin välissä taisi aikoinaan olla tasan tarkkaan vuosi. Pasin (Koskinen) loppuaikoina biisien työstäminen bändissä oli vähän katkoilevampaa, mutta Tomin mukaantulon myötä se tietynlainen nuoruuden into palasi meihin. Samalla rupesimme ammentamaan enemmän vaikutteita sieltä omasta historiastamme. Ja tietysti, kun tuo yksi on innoissaan ja laulaa apinan raivolla, kyllähän se tarttuu muihinkin, naurahtaa Holopainen.
- Mullehan tämä oli toinen levy tässä bändissä ja oli kieltämättä vähemmän paineita lähteä tekemään sitä. Kyllä siellä pitäisi kuulua sellainen ilmavuus ja rentous jossain kohdissa. Se myös helpotti urakkaa, kun oli samoja tyyppejä äänityshommissa ja laulujen tuottamisessa. Pohjaluottamus koko hommaan oli vahvempi, Joutsen kertoo.
Välihuomautuksena todettakoon, että Karelian ja Talesin ilmestymisten välissä oli tasan tarkkaan vuosi ja kahdeksan kuukautta.
Musiikillisesti bändi on siis lähempänä 90-luvun kulta-aikojaan. Siinä missä Eclipse antoi modernin tuulahduksen Tales from the Thousand Lakesin ja Elegyn ajoista, menee Silent Waters selkeämmin Elegyn ja Tuonelan välimaastoon.
Esa: Kyllä se varmaan pitää paikkansa. Onhan tuo Silent Waters paljon tummempi ja ehkä oikeastaan samalla monipuolisempi levy kuin edeltäjänsä. Paljon erilaisia ja erihenkisiä biisejä. Toisaalta se on myös eheämpi kokonaisuus, mikä on ehkä suurin ero Eclipseen. Hyvin pitkälti siellä on paljonkin sellaista Tuonela-henkistä fiilistä. Tuonelasta poiketen Silent Watersilla on Kalevalaan pohjautuvat tekstit. Siinä on sellaista modernisoitua Lemminkäisen tarinaa.
Tomi: Heijastumiahan siellä on bändin vanhaan tuotantoon runsaasti. Historian havinaa on varsinkin jos lauluista puhutaan, eli rankempaa tulkintaa löytyy kuten Eclipsellakin. Toisaalta siellä on myös ihan uusia juttuja, paikoitellen melko herkkääkin tulkintaa ja taustalauluissa on sitten ihan sitä Norja-osastoakin. Mutta tunnelmaltaan levy on erittäin vahvasti bändin kuuloista musiikkia, ettei siis ole liikuttu liikaa suuntaan tai toiseen, Joutsen vakuuttaa.
|
 |
Levyn alkuperäiset Kalevala-aiheiset lyriikat ovat Pekka Kainulaisen runoista, jotka Joutsenen bänditoveri Sinisthrasta eli Erkki Virta käänsi englanniksi Silent Watersia varten. Sinisthraan tutustuneet ymmärtävät varmasti olla väheksymättä miehen sanoitustaitoja. Tekstit luovat oman tunnelmansa musiikin ohessa, ja Silent Watersia voikin pitää edeltäjäänsä nähden tiukempana ja yhtenäisempänä kokonaisuutena eikä ”vain” levynä, jolla on kymmenkunta biisiä.
Esa: Kokonaisuutta mietittiin aika pitkälle. Tomi ja Marco (Hietala, joka tuotti laulut sekä Eclipselle että Silent Watersille) miettivät tekstejä ja lauluosuuksia runsaasti. Biisijärjestys soljuu hyvin ja siellä oma hyvä draaman kaarensa, eikä sieltä mikään biisi pomppaa selkeästi esille.
Tomi: Suuntaviivoja lauluille ja laulumelodioille oli, mutta studiossa ne osuudet saivat vasta lopullisen muotonsa. Siellä oli jo aika paljon juttuja, jotka oli täysin nauhoitettu, joten studiossa se oli välillä sellaista hyvää sattumaa ja intuitiota sovittaa tekstit ja laulut musiikin oheen. Tämän levyn luomisprosessissa, ja mikä taiteessa on muutenkin aika yleistä, oli välillä hetkiä, jolloin tuntui, että tää on pelkkä hirveä sekamelska eikä tästä tule yhtään mitään. Sitten jossain vaiheessa huomaakin, että tuloksena onkin todella eheä kokonaisuus, kuten tämän levyn kanssa juuri kävi. Mielestäni tältä levyltä puuttuvat ne helposti aukeavat hittibiisit, mutta useampaan kertaan kuunnellessa levy kyllä taatusti palkitsee kuulijansa.
|
Esa: Kyllä se tosiaan vaatii kuulijalta enemmän. Esimerkiksi meillä oli Saksassa ennakkokuuntelutilaisuus, jonka jälkeen mielellään painotti ihmisille, että he pyrkisivät kuuntelemaan sen vaikka laput korvilla useampaan kertaan ja sisäistäisivät levyn paremmin ennen kuin arvostelevat sen.
Itse levyn sanoituksista ja niiden tarinoista herrat sen sijaan ovat vaitonaisempia, ja varsinkin Tomi haluaa jättää sanoitukset enemmän kuulijan tulkittavaksi. Puhutaanpa siis sitten hetki musiikillisesta sisällöstä.
Sinkkubiisi Silent Waters herätti ilmestyttyään hieman ristiriitaisia mielipiteitä. Päällisin puolin biisi onkin ”tylsähkö” eikä lainkaan niin menevä ja tarttuva kuin normaali Amorphis-hitti. Biisi toimii kuitenkin levyn kokonaisuudessa huomattavasti paremmin kuin irrallaan, ja ei voi kieltää, etteikö kappaleen kertosäe olisi kaikessa hartaudessaan erittäin koskettava.
Esa: Sinkku- ja radiobiisiksihän on aina valittava joku. Ainakin itsellä on hölmö fiilis sinkkuja kohtaan, kun yhden biisin perusteella pitäisi tavallaan antaa kuva koko levystä. Eihän tuo biisi itsessään anna mitään kuvaa koko levykokonaisuudesta, jos sä kuulet sen irrallisena. Mutta jos sä kuulet sen levyn muutaman kerran, biisi itsekin alkaa avautua paremmin.
Uuden albumin pisteeksi iin päälle voisi nostaa kosketinosuudet, joihin bändi tuntuu selkeästi panostaneen enemmän ja Santeri Kallion osuus biiseissä pääsee täten paremmin oikeuksiinsa. Kosketinosuuksista levyllä voisi nostaa esiin muun muassa Her Alonen väliosan melodian, joka suoraan sanoen lämmittää mieltä. Esa allekirjoittaa melodian hienouden ja yllättyy hieman väitteestä, että jo parista ensimmäisestä I of Crimson Bloodin intron koskettimenpainalluksesta pystyy tunnistamaan bändin.
Esa: Sande soittaa tällä levyllä huomattavasti enemmän esimerkiksi Eclipseen verrattuna ja se on mielestäni tosi hyvä juttu. Sandella on järkyttävän hyvä melodiakorva. Kyllä se on aina oikeastaan panostanut niihin, mutta tuossa levyssä on todella paljon parempia pianomelodioita ja selkeitä kosketinsoitinosuuksia. Paljon mieluummin noin päin, kuin että siellä olisi vain jotain synamattoja.
Tomi: Toki se vaikuttaa, että Santeri on säveltänyt biisejä yhä enemmän. Uskoisinkin, että osa levyn biiseistä on tehty ihan pianopohjalta ja sitä kautta kosketinteema tulee entistä paremmin esille. On myös positiivista, että koskettimet ovat meillä yksi selkeä instrumentti muiden joukossa eikä sellainen usein metallibändeissä toistuva ”whoaaa-synamatto” kuorosoundilla. En nyt sano, etteikö sekin toimisi, mutta kun bändissä on tuon tason kosketinsoittaja, niin hemmetti, koko skaala vaan käyttöön.
Levyn keskiväliä rauhoittaa puolestaan kaihoisa Enigma, joka ei varsinaisesti melodioiltaan mutta tunnelmaltaan ja lauluosuuksiltaan kuulostaa melko lailla irlantilaiselta balladilta sankaritarinalla höystettynä. Esa nyökyttelee ja huomaa, etten aivan täysin väärillä raiteilla ollut.
Esa: Ehkä siinä on haettu enemmän sellaista Jethro Tull –vetoa. Sitä biisiä ei treenattu etukäteen, aihio ja runko olivat valmiina ja työstimme sen loppuun vasta studiossa. Mä itse tykkäsin sen biisin fiiliksestä kovasti ja kyllä siinä jotain sankaritarinaa saattaa ollakin... Sanotaanko, että se on tän levyn juopottelulaulu. (naurua)
Esille nostamisen arvoinen biisi on myös Shaman, joka kaikessa pirullisessa toimivuudessaan on rakenteeltaan varsin yksinkertainen kappale. Pääosin yhden melodian ympärillä eteenpäin pyörivä biisi saa vain pientä lisäkontrastia laulusta. Liika simppeliys ei silti pääse vaivaamaan.
Esa: Siinä on tietysti hirveän vahva melodia ja se jää tuonne alitajuntaan. Oikeastaan siinä on vain yksi osa, jota käsitellään ja sitten mukana on vähän psykedeelisempi ”c-osa”. Ei biisissä aina tarvitse välttämättä olla montaa osaa. Osat, jotka menee ja soljuu hyvin yhteen, on vain tarkoitettu toimimaan siten. Väkisin sovitusta vääntämällä ei yleensä tule mitään hyvää jälkeä.
Tomi: Mä tykkään siitä sovituksesta. En nyt tiedä, onko se progea vai mitä, mutta siinä hypätään tahtilajista toiseen. Se on mun mielestä hyvä, että bändi uskaltaa tehdä sellaista nimenomaan sen biisin ehdoilla.
Eclipse vei siis bändin musiikillisesti takaisin 90-luvun klassikkolevyjen tunnelmaan. Monet silti kaipaavat edelleen bändin tiukempaa death metal –otetta, joka välittyi parhaiten The Karelian Isthmus –albumilta. Näihin aikoihin on kuitenkin turhan iso kynnys enää palata uutta materiaalia tehdessä.
Esa: Onhan niitä Karelianin biisejä edelleen siistiä soittaa ja imeä ehkä myös hieman vaikutteita niistä, mutta se ei taas olisi kauhean motivoivaa lähteä väkisin työstämään sitä ihan alkuaikojen death metal –tuotantoa. Onhan niitä niin paljon muitakin bändejä, jotka ovat keventyneet vuosien saatossa. Esimerkiksi tuskin Anathema menee koskaan sinne alkuaikojen meininkeihin. Kuitenkin kaikkien meidän aikakausien levyn takana voi seisoa ihan rinta rottingilla. Siksi me vedetään keikoilla myös ihan vanhempia biisejä, koska niitä on helvetin hauska soittaa.
|
Aikakausista puheenollen, Amorphiksen uran voisi periaatteessa laskea kolmeen aikakauteen. Kaksi ensimmäistä levyä olivat melko pitkälti death metal –painotteisia ja viitteitä oli myös kolmannella, jolla kitaristi Tomi Koivusaari oli vielä korinoineen äänessä. Seuraavat kolme sisälsivät kevyempää otetta Pasi Koskisen ollessa yksin lauluvastuussa. Silent Waters puolestaan on toinen niin kutsutun kolmannen (Joutsenen) aikakauden levy, joten tästä voisi hauskasti päätellä, että seuraava albumi olisi viimeinen, jolla Tomi Joutsen on äänessä. Päättely saakin aikaan naurunremakan, eikä ”kaava” saane jatkoa.
- Heheh, tuskinpa se on Tomin viimeinen. Vaikea sitä on ainakaan kuvitella, sillä nyt on niin hyvä kokoonpano ja henki porukan kesken tosi hyvä. Aika kummia juttuja saa tapahtua, että tässä nyt kokoonpano rupeaisi vaihtumaan. Asiat ovat menneet niin kuin ovat eri levyillä ja vuosien saatossa. Toisaalta kun miettii, miten pitkä taival tuossa on takana, en mä sitä ihmettele yhtään. Bändejähän hajoaa jo yhden tai kahden levyn jälkeen. Se on sellaista periksi antamista, jota en ainakaan itse pysty ymmärtämään. Eihän musiikkia tehdä tai ainakaan pitäisi tehdä vain suosion takia, vaan siinä pitää olla ihan eri lähtökohdat, Holopainen kommentoi.
|
 |
Amorphisista on aina löydetty vaikuttimia moniin muihin musiikin tekijöihin eikä takuulla vähiten Kingston Walliin, mutta vuosien saatossa persoonallisuudeltaan jykevämmät yhtyeet alkavat toimia musiikillisena vaikuttimena uudemmille yhtyeille. Näin on käynyt myös Amorphisille, ja Holopainen pitääkin suurena kunniana, että heitä on pidetty esikuvana nuorempien ja uudempien tekijöiden keskuudessa.
- Kyllähän se on tosi imartelevaa ja siitä tulee hyvälle mielelle. Päällimmäisenä tulee mieleen kotimainen Insomnium, joka lähteekin meidän kanssa syksyllä Euroopan kiertueelle. Voi antaa pienet propsit, kyllä se mieltä lämmittää ja mielelläänhän sitä on jonkinlaisena esikuvana muille yhtyeille, jos vain pystyy. Sittenhän on näitä kansanmusiikkiin suuntaan nojaavia metallibändejä. Varmaan jonkinlaisena vaikuttimena ollaan sielläkin oltu.
Huomiotta ei luonnollisesti voi jättää Viikatteen lokakuun lopussa ilmestyvää Marraskuun lauluja II -albumia, jolta tulee löytymään suomen kielelle käännetty, Tales from the Thousand Lakesilta irrotettu In the Beginning Viikatteen versioimana. Holopainen myöntää odottavansa suurella mielenkiinnolla päästäkseen kuulemaan Viikatteen versioinnin ja kertoo, että eräs toinenkin suomenkielinen orkesteri on laatimassa lainabiisiä heidän tuotannostaan.
- Eläkeläiset on myös työstämässä jostain Eclipsen biisistä omaa versiota. Biisiä en tiedä vielä. Muutama biisi on ehdolla, mutta House of Sleepista voisi saada aika hyvän humppaversion. Me ollaan itsekin soitettu siitä humppaversiota, kertoo Holopainen mairea hymy suupielissä.
- Mun mielestä voi heti tuntea, että jotain on tehty oikein, jos Eläkeläiset haluaa coveroida meidän biisin. Sitä voi pitää kieltämättä jonkinasteisena kunnianosoituksena, naurahtaa Joutsen.
Viikate ja Amorphis eivät pinnallisesti ole aivan samoilla linjoilla astelevia yhtyeitä, mutta pinnan alla kytee ainakin allekirjoittaneen mielestä jopa huomattava musiikillinen hengenheimolaisuus. Mainiona esimerkkinä voisi nostaa esille Elegy-albumin instrumentaalirallin Reliefin, joka kuulostaa paikoin enemmän Viikatteelta kuin Kaarle kumppaneineen itse. Erikoisinta on, että Elegyn ilmestyessä 1996 Viikate perustettiin juuri samana vuonna.
Esa: Kyllä meillä voi hyvinkin olla samanlainen lähestymistapa musiikkiin ja musiikin tekemiseen.
Tomi: Taidatte olla myös melko samaa ikäluokkaa sieltä 70-luvun puolivälistä. Varmaan aika lailla samoista jutuista diggailtu ja Entombed on ollut molemmille bändeille ehkä yksi kovimmista jutuista. Viikatteella toki on vahvana vaikuttajana myös se vanha suomalainen iskelmämusiikki.
Entombedin Serpent Saints onkin tarkemmin tiedustellessa pyörinyt sekä Esan että Tomin lautasella aktiivisesti tänä kesänä.
Kysymys, jota ei voi jättää esittämättä, koskee luonnollisesti herra Joutsenen yhtyettä Sinisthraa, jonka riveistä mies parisen vuotta sitten Amorphisiin löydettiin. Yhtyehän julkaisi useiden omakustanteiden jälkeen debyyttialbuminsa vuoden 2005 toukokuussa, mutta jäi sittemmin ”rannalle” levy-yhtiönsä Arise Recordsin potkaistessa tyhjää. Mitä bändille kuuluukaan tänä päivänä?
- Matskua kyllä työstellään, mutta tietysti tämä ura Amorphisissa hidastaa omaa osallistumistani. Suunnitelmissa on kyllä julkaista uutta materiaalia, mutta samalla myös etsitään uutta levy-yhtiötä. Semmoinen levyllisen verran on valmiita biisejä. Tällä hetkellä ollaan vapailla vesillä ja matskua kypsytellään hitaasti. Keikkaakaan ei toisaalta olla tehty pitkään aikaan, Joutsen pohtii.
|
 |
Sitten onkin loppusanojen aika. Jääkäämme siis odottamaan Silent Watersin tarjontaa ja loppuvuoden keikkoja.
Esa: Kannattaa pyöritellä levyä useamman kerran. Siitä tulee tosi hienon näköinen paketti, sillä Eclipsen tavoin Travis Smith on tehnyt taas kannet. Sisäkansissa on todella hienoa taidetta ja siitä tulee todella näyttävän näköinen. Kannattaa perehtyä levyyn, kuunnella useamman kerran ja kahlata sanoja läpi. Ja sitten tietysti kannattaa tulla keikoille katsomaan. Levynjulkaisun jälkeen tehdään Suomen keikkoja ja sitten lähdetäänkin myöhemmin Swallow the Sunin ja Insomniumin kanssa kiertämään Eurooppaa.
|
Tomi: Settiä kyllä uusitaan syksyn keikkoja varten ja uuteen levyyn tullaan keskittymään vahvasti. Mukava päästä kiertueellekin headlinerina vetämään oikein kunnolla, sillä festarivedot nyt kesän aikana ovat olleet kuitenkin varsin lyhyitä. Hankala miellyttää kaikkia settimme kanssa, mutta uskoisin, että tulevat keikat tulevat tarjoamaan enemmän kaikille.
|
|
|
