Pelimannimetalliyhtye Korpiklaani julkaisi kesäkuun lopussa neljännen, Tervaskanto-nimeä kantavan studiolevynsä. Ahkerasta julkaisuvauhdista huolimatta yhtyeen musiikki on sekä kehittynyt että monipuolistunut levy levyltä, ja edellisten levyjen tapaan tuorein julkaisu on otettu eri musiikkimedioissa pääosin myönteisellä tavalla vastaan. Tällä hetkellä Korpiklaani on kotimaisilla sekä ulkomaisilla festareilla varsin kysytty vieras, mutta kaiken kiireen keskelläkin yhtyeen johtohahmolla kitaristi-laulaja Jonne Järvelällä oli hetki aikaa kertoa nykykuulumisia. Haastattelussa keskityttiin luonnollisesti tuoreeseen levyyn, mutta siinä samalla tuli hieman keskustelua muun muassa kansantarinoista, festareista ja Eläkeläisistä.
Aloitetaan haastattelu näin ensialkuun tiedustelemalla Jonnen yleistunnelmia.
- Ihan mukavalta tuntuu. Mielestämme onnistuimme siinä, mitä levyltä haimmekin ja miltä sen halusimme kuulostavan. Nyt kun Tervaskanto on juuri julkaistu, ei voi kun toivoa parasta, että myös ihmiset löytäisivät sen ja osaisivat arvostaa sitä.
Vaikka Korpiklaani onkin tehnyt uransa aikana varsin tasokkaita levyjä ja niittänyt mainetta viihdyttävänä livebändinä, siitä huolimatta yhtye tuntuu saavan enemmän arvostusta ulkomailla kuin kotimaassa. Moni Suomessa pitääkin Korpiklaania vähän kakkosluokan metalliyhtyeenä. Miltä tämä tuntuu yhtyeestä?
- En oikeastaan ole miettinyt tuota asiaa noin vaan samaa asiaa toiselta kantilta, eli olen ylpeä ihmisistä, jotka täällä pitävät musiikistamme ja siten pitävät meitä ykkösluokan yhtyeenä. Olisi kuitenkin todella mukavaa, jos saisimme tilanteemme yhtä hyväksi myös kotimaassa kuin mikä se on nyt ulkomailla.
Korpiklaania on eri musiikkimedioiden toimesta määritelty milloin folkmetalliksi, milloin taas pelimannimetalliksi. Napalm Records puolestaan markkinoi yhtyettä termillä ”finnish humppa metal”. Mutta mihin karsinaan Jonne itse musiikkinsa lokeroisi?
- Aika puhdasta folkmetalliahan tässä soitetaan.
Mielestäni paras määritelmä meille on kuitenkin tuo pelimannimetalli, mutta koska määritelmä on aika hankala ulkomaalaisille, folkmetalli on oikein käypänen musiikillinen karsina meille.
Alkulämmittelyn jälkeen on aika siirtyä uuden levyn pariin. Tervaskannon julkaisu ei sujunut täysin ongelmitta, koska julkaisupäivää jouduttiin levy-yhtiön päätöksellä siirtämään aiottua myöhemmäksi. Jonnella on omat epäilyksensä julkaisun ajankohdan siirtosyistä.
- Itse asiassa minulla ei siitä tarkkaa tietoa ole, mutta luulen, että myöhästyminen johtui siitä, että levy-yhtiömme halusi tyrkätä ulos levystä pahvikantisen erikoispainoksen, jossa on DVD mukana viimekesäisestä Wacken-keikasta. Sen käytöstä oli erinäisiä sopimushässäköitä levy-yhtiön ja kuvauksista vastanneen yhtiön kanssa, joten hommat vähän venähtivät. Itse bändinä emme halunneet kyseistä keikkaa käytettävän lainkaan, koska keikka oli aikamoinen "rykäisy" niin kuin hommat yleensä festareilla menevät. Festariolosuhteissa ei juuri soundcheckejä tehdä ja niin edespäin. Toisaalta onpahan ainakin rehellinen kuva bändistä ja sen lavaolemuksesta kesältä 2006. DVD myös näyttää aika hyvin, millaista Korpiklaanin ulkomainen yleisömeininki parhaimmillaan voi olla.
Sitten levyn sisällön pariin. Mikäli uutta levyä pitäisi lyhyesti ruotia, niin omien kuulohavaintojen mukaan Tervaskanto on edelliseen levyyn verrattuna astetta kevyempi, mutta toisaalta levyn kokonaisuus on edellistä vahvempi ja soundit kuulostavat kirkkaammilta. Jonne myötäili osittain tuntemuksiani.
- Tietyssä määrin suostun allekirjoittamaan väitteesi.
Lauluosuudet ovat ehkä astetta kevyemmät kuin edellisellä levyllä, koska käytän erilaisia laulutekniikoita ja koko skaalaa nyt laajemmin. Murinaosastoa on vähän vähemmän kuin aiemmin. Toisaalta taas kitaraosuudet ovat uudella levyllä astetta rankemmat. Kokonaisuus on kyllä myös minunkin mielestäni vahvempi. Biisit ovat nyt monimuotoisempia ja toki myös mielestämme parempia. Kuten sanoit, myös soundit ovat kehittyneet. Samu Fantom-studiolla oli oppinut kahden viimeisen Korpiklaani-levyjen
välillä lisää äänittäessä muutaman levyn muille bändeille.
Kun tiedustelin Tervaskanto-nimen taustatarinaa, sain puolivahingossa selville senkin, mikä Tervaskannon ja Tales Along This Roadin kansikuvassa komeileva poronsarvipäinen ukko on oikein miehiään.
- Tervaskantohan on vanha suomalainen metafora vanhasta ja viisaasta ihmisestä. Kahden viimeisen levyn kannessa on vanha äijä, joka on juuri tuo tervaskanto. Eräänlainen shamaani. Ukko on ilmestynyt levyn kansiimme siitä syystä, että halusin vanhan "rummuttava shamaani" -riimulogomme luiden ympärille lihaa herättääksemme sen ikään kuin eloon. Tosin silti vielä myös tuo shamaanimerkki on käytössä ja näkyvissä. Näiden kahden levyn kansissa se on ollut ukon noitarummussa.
Korpiklaanin yhteydessä musiikkivideot ovat jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös Tervaskanto-nimikkokappaleesta on tehty musiikkivideo. Pyysin Jonnea hieman kertomaan videon taustoista.
- Meillä ei ollut bändinä tämän musiikkivideon kanssa mitään tekemistä. Sen takia bändin jäsenet eivät esiinnykään videossa muuten kuin piirrettyinä kivipaaseissa. Minulle kerrottiin idea tytöistä, jotka tekevät sirkustemppuja ja tulikuvioita. Kuulin myös, että siinä käytetään animaatiota.
- Video on täysin video-ohjaaja Kristian Karvosen luomus.
Luotimme häneen, koska hän on tehnyt myös kaikki aiemmat videomme ensimmäistä Wooden Pints -videota lukuun ottamatta hyvällä menestyksellä. Ehkä Kristian halusi myös kokeilla jotain uutta ja erilaista. Siinä
hän onnistui hyvin.
Uusin levy hieman yllätti vakavuudellaan ja suoranaiset ryypiskelylaulut olivat Let’s Drink –kappaletta lukuun ottamatta liki paitsiossa. Suomen kielikin on saanut entistä suuremman roolin.
- Vakavahenkisempi ote on itse asiassa ihan vahinko, koska nyt on vain syntynyt vakavampaa biisimateriaalia edellisiin verrattuna. Siihen ei sisälly mitään sen kummempaa tietoista ajattelutaustaa, että "nytpä tehdään näin", vaan biisit tulevat sellaisina kuin tulevat. Lisääntynyt suomen kielen käyttö johtuu siitä, että meitä sanoituksien kanssa avustava Virva Holtiton (Juha Jyrkäs) oli tuotteliaalla päällä, ja halusin hyödyntää hänen hyviä tekstejään. Koska sävellykseni natsasivat hyvin hänen teksteihinsä, homma vain loksahti kohdilleen. Virvan kanssa on mukava työskennellä, koska hänen sanoituksiaan saa surutta viilailla omien halujemme mukaan sopimaan sävellysrunkoihimme. Hänelle voi aina myös antaa jonkin tarinan tai idean, josta haluisin hänen kirjoittavan ja aina homma on toiminut hyvin. Tällä kertaa tällainen kappale, johon annoin hänelle valmiin tarinan, oli
Vesilahden veräjillä.
Eeppisestä Vesilahden veräjillä -kappaleesta puheen ollen, mistä kappaleessa on oikein kyse?
- Vesilahden veräjillä kertoo totena kerrotun tarinan siitä, kun ensimmäiset saarnamiehet tulivat Suomeen levittämään kristinuskoa ja eksyivät Vesilahdelle. Siellä asui hurjasta luonteestaan tunnettu Kirmu, joka vieroksui pappien tarinoita uudesta jumalasta ja ristille naulitsemisista. Kirmun mielestä hänen ikiaikaisissa jumalissaan ei ollut mitään vikaa, eikä hän siten jaksanut kuunnella saarnamiehen tarinoita vaan naulitsi
tämän Pyhäjärvessä olevan pienen saaren isoimpaan mäntyyn ja jätti saarnamiehen sinne. Saari on vieläkin nimeltään Naulinkari.
Miten itävaltalaisen Napalm Recordsin puolella suhtauduttiin lisääntyneeseen äidinkielen käyttöön?
- Napalmilla oltiin kovasti tyytyväisiä uuteen levyyn, joten heitä ei tässä tapauksessa loppujen lopuksi haitannut, että suomenkielisiä biisejä oli näin paljon. Ennen levyntekoa kysyin, mitä he ovat mieltä, jos nyt tulee enemmän suomenkielisiä biisejä, ja he vastasivat, että kyllä niitä muutama voi olla. Kävi kuitenkin niin, että levylle ei tullut kuin kaksi englanninkielistä kappaletta.
Levyn materiaali tuntuu sijoittuvan yhtyeen kotimaisemiin Päijät-Hämeeseen, vai onko kappaleilla suoranaisia tapahtumapaikkoja?
- Itse asiassa minä ja basisti Jarkko Aaltonen olemme kotoisin Vesilahdelta eli Hämeestä, vaikkakin nyt monen mutkan kautta asun Päijät-Hämeessä. Olen asunut aika monella paikkakunnalla Vesilahden lisäksi kuten
Rovaniemellä, Kittilässä ja Helsingissä muutamia mainitakseni. Olin 10 vuotta melkoinen kulkuri, mutta oli siitä kovasti hyötyäkin. Paljon on jäänyt takinvarteen oppeja, tarinoita ja ihmissuhteita. Toki kaikkea oppimaani ja kokemaani tulee käytettyä musiikissa ja sanoituksissa.
Puhutaan hetki levytysprosessista. Miten sävellysprosessi erosi edelliseen Tales Along This Roadiin verrattuna?
- Oikeastaan ainoa ero oli, että nyt sävellystyöhön osallistui aiempaa enemmän myös hanuristi Juho Kauppinen. Hän sävelsikin viisi kappaletta levyn 11 biisistä. Omat kuusi biisiä tein heti Tales Along This Road-levyn valmistumisen jälkeen. Siinä oli hyvä ajankohta sävellellä, kun levy oli valmis, mutta sitä ei ollut vielä julkaistu, joten olimme vielä keikkatauolla eikä promootiohommelit olleet vielä alkanut.
Äänitykset eivät sen sijaan alkaneet yhtä mutkattomasti, vaikka lopputulos olikin lopulta toivotunlainen.
- Äänityksiä aloittaessamme kaikki oli suoraan sanoen päin persettä. Keikkaa oli tullut paljon enempi kuin luulin studioaikaa buukatessani, joten siinä kävi niin, ettemme kerinneet treenata levyn biisejä yhdessä juuri lainkaan. Kävimme muistaakseni kerran tai kahdesti treenaamassa Tervaskannolle tulevaa materiaalia. Studiolle siis mentiin lähes kylmiltään. Opiskelin vielä silloin Orimattilassa musiikkiteknologiksi ja toivoin, että olisimme opiskelukiireistäni johtuen voineet käyttää äänityksiin kaikki viikonloput ja mahdollisimman paljon ilta-aikoja.
- Siinä kävi kuitenkin sekaannus ja studiolta oli myyty kaikki viikonloput. Myöskään iltoja ei ollutkaan käytettävissä. Äänittelin sitten kitarat kotosalla ja lähettelin raidat studiolle Pro Tools -sessioina. Koulusta oli otettava omaa lomaa kaikki "ei niin tärkeät" päivät,
jolloin ääniteltiin laulut ja ohjastin bändin jätkiä, sikäli mikäli he ohjeistusta tarvitsivat. Stressi ja kiire olivat älyttömiä, mutta kuin ihmeen kautta sieltä ulostuikin paras tuotoksemme tähän asti. Kaipa se stressi sitten potki sen verran perseelle, että suoritukset levyllä todella toimivat ja tunteenpalo on mukavasti kuultavissa.
Löytyykö Tervaskannon kappalekatraasta jotain tiettyä kappaletta, jonka luomisesta olet poikkeuksellisen ylpeä?
- Eniten tällä levyllä olen ylpeä Juhosta ja hänen
Palovana- ja Veriset äpärät -kappaleistaan. Oli pitkästä aikaa todella mukava laulaa studiossa jonkun muun biisiä, johon ei ollut biisiä työstäessä vielä kyllästynyt niin kuin omien biisien kohdalla monesti käy. Oli todella mukava laulaa jonkun muun tekemää kappaletta, joka on todella hyvä ja tulossa omalle levylle. Näiden kappaleiden lauluosuuksiin sain omasta mielestäni mukavan "tuoreen" kuuloisen otteen.
Jäikö levyltä pois kappaleideoita, joita saatetaan käyttää
tulevissa julkaisuissa?
- Jäi kyllä ja joitain jätimme laittamatta ihan tarkoituksellisestikin, sillä ne eivät mielestämme sopineet tälle levylle. Sitä jäi paljon, joten seuraavaa Korpiklaanin levyä ei tarvitse odottaa pitkään.
Uudelta levyltä jäi tyystin puuttumaan veikeät coverit, joista yhtye myös tunnetaan. Ehkä seuraavalla levyllä sitten on taas covereitakin luvassa, sillä Jonnella on ainakin yksi perverssi coveri-idea toteuttamatta.
- KissinLove Gun on sellainen kappale, jonka kohdalla joskus olemme puhuneet, että sen voisi joskus soittaa. Se kuulostaisi varmasti todella perverssiltä Korpiklaani-käsittelyssä.
Viulun ja haitarin ohella Korpiklaani on käyttänyt alusta alkaen levyillään runsaasti erilaisia folksoittimia kuten säkkipilliä, jouhikkoa, kanteletta, munniharppua, mandoliinia ja tinapilliä. Mutta onko sellaista folksoitinta olemassa, jota levyillä ei tulla käyttämään?
- Sellaista ei ole olemassa, koska en ikinä voi tietää, mistä uudesta instrumentista viulistimme ynnä muut folkkissoittimet hallitseva Hittavainen innostuu. Hittavaiselle on järjettömän helppoa uuden soittimen haltuunotto. Hänen touhuja katsellessa ei voi monesti kuin vain antaa hiljaista arvostusta, koska eihän meidän bändissä ketään kehuta edes siinä suurimmassakaan humalassa.
Uuden materiaalin toimivuutta yhtye pääsee testaamaan kesän festareilla ja keikkakalenterin perusteella Korpiklaanilla onkin käynnissä suhteellisen vilkas festarikesä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Onko tiedossa jotain tiettyä festaria, jota odotat erityisen innokkaasti?
- Festarikesä on alkanut todella loistavasti ja festareita onkin takana jo monta - tosin vasta yksi Suomessa, mutta sitä toista, eli Kuopio Rockcock -festaria odottelemme jo kovasti. Earthshaker-festivaali on tulossa ja noilla isoilla festareilla on aina mukava soittaa, koska tuon kokoluokan festareilla kaikki asiat on otettu huomioon ja hommat toimivat aina loistavasti. Myös meille ensimmäisille Englannin kesäfestarille Bloodstockiin on mukava mennä, koska viimetalvisella Lontoon klubikeikallamme oli niin hyvä vastaanotto ja tupa oli täynnä.
Entä millaisia festarimuistoja on tänä kesänä tähän asti kertynyt?
- Viime viikonloppuisen Graspop Metal Meeting -festivaalin muistan vielä mainiosti. Vakavasti ottaen veikkaan, että se on myös ikimuistoisin vähään aikaan, koska festareiden bändikatras oli vähintäänkin kummallinen. Iron Maidenin, Ozzy Osbournen, Slayerin ja Black Label Societyn (jonka pääsimme tsekkaamaan lavalta) lisäksi monet päivän bändit olivat suomalaisia. Siellä olivat lisäksemme saman päivänä Finntroll, Moonsorrow, Turisas ja Children Of Bodom, joten kuten arvata saattaa, backstagealueella oli melkoisen ikimuistettavat suomikännäysjuhlat.
Toimituksen kollegan mukaan yhtyeen keikkamatkoilla kuunnellaan lähinnä Eläkeläisiä. Mistä tämä perinne on lähtenyt: tapahtuiko tämä vain spontaanisti vai oliko
tämä suunniteltua alusta lähtien?
- Ihan spontaanisti tämä on tapahtunut. Eläkeläiset alkavat soida keikkabussissa aina, kun joku meistä tai kun välillä kaikki meistä ovat kännissä. Koska Eläkeläiset ovat humalassa aika mukaansatempaavaa musiikkia, johon ei voi olla osallistumatta täysin palkein, se saattaa olla välillä aika rasittavaa niille, jotka eivät ole kännissä ja haluaisivat nukkua, kuten tekniikanjäpät välillä haluavat.
Korpiklaanin lähitulevaisuudessa on tiedossa ainakin kiertämistä, mutta entäpä millasia pitkän tähtäimen haaveita on vielä toteuttamatta? Ilmeni, että haaveita on vielä paljon ja Jonne toivookin yhtyeelle pitkää ikää.
- Nyt on muutaman vuoden aikana koluttu pitkälti lähes kaikki Euroopan maat ja syksyllä ovat ensimmäiset Japanin keikat Tokiossa, Osakassa ja Nagoyassa, joten USA ja Australia olisi mukava päästä toteuttamaan ja kokemaan keikkailun tiimoilta. Toki isoin toive on, että kokoonpano pysyisi samana ja saisimme tehdä tätä hommaa ammattimaisesti vielä kolmekymmentä vuotta eläkeikään asti. Mötörhead kun on se isoin idoli, niin Lemmyn uran pituus olisi ihan mukava toteuttaa myös Korpiklaanin parissa.
Haastattelun lopuksi Jonne lähettää vielä lukijoille omat terveisensä.
- Minä olen itsekin Imperiumin lukija, joten lähetetäänpä vaikka sellaisia terveisiä, että pidetään lauta kuumana.
JÄSENET Jonne Järvelä - laulu, kitara
Kalle "Cane" Savijärvi - kitara
Jarkko Aaltonen - basso
Jaakko "Hittavainen" Lemmetty - viulu, säkkipilli, jouhikko
Juho "JuhoKusti" Kauppinen - haitari
Matti "Matson" Johansson - rummut
DISKOGRAFIA Idja 1999 (Shaman)
Shámaniac 2002 (Shaman)
Spirit of the Forest 2003
Voice of Wilderness 2005
Tales Along This Road 2006
Tervaskanto 2007
