|
Olemme matkalla kohti Finnvoxin studioita, jossa pidetään kohtapuolin Nightwishin kuudennen levyn ennakkokuuntelutilaisuus. Päässäni risteilee ajatuksia: Onko levy raskaampi, synkempi kuin aiemmat?
Kuinka isoilta orkesterit tällä kertaa kuulostaa? Miten Anette onnistuu? Tokihan tiedän, että bändi on varmasti miettinyt tarkoin minkälaisen laulajan riveihinsä haluaa ja Anette varmasti täyttää nämä vaatimukset. Ennen kuuntelutilaisuutta olen jo kuullut netissä olevat samplet, mutta en suostu muutaman 128-kiloisen MP3-samplen perusteella tekemään mitään päätelmiä tulevasta levystä.
|
Mielestäni Nightwishin jokainen julkaisu on ollut edeltävää parempi ja kohta pääsen kuulemaan, miten tällä kertaa on onnistuttu. Sävellysten monimuotoisuus, tekninen toteutus, sekä jäsenten henkilökohtainen osaaminen on mennyt koko ajan eteenpäin aiemmilla levyillä, eikä bändi ole missään vaiheessa jäänyt paikoilleen, puhumattakaan, että oltaisiin otettu taka-askelia. Bändi on kasvanut ulos kuorestaan ja on tällä hetkellä Suomen metallitaivaan kirkkaimpia tähtiä.
|
Kuuntelutilaisuuteen on saapunut noin parinkymmenen hengen joukkio median edustajia ja levy-yhtiön porukkaa. Tilaisuudessa oli mukana, Jukkaa lukuun ottamatta, koko bändi ja tuttuun tapaansa Tuomas hermoilee, minkälaisen vastaanoton levy saa toimittajien joukossa. Levy kantaa nimeä Dark Passion Play ja siltä löytyy 13 kappaletta. Teoksen kestoksi on ilmoitettu noin 75 minuuttia.
Ennen kuin alan perkaamaan levyä kappale kerrallaan, mainittakoon, että olen kuullut luonnehtimani kappaleet (netissä jaossa olevia kolme ääninäytettä ja kokonaista Evaa lukuun ottamatta) ainoastaan kerran, joten tekstistäni voi löytyä virheitä.
|
 |
Levy starttaa mammuttimaisella The Poet and the Pendulum -nimisellä 14 minuutin teoksella. Kappale alkaa elokuvasoundtrackmaisella introlla, mukaan tulee poikasopraano, jonka jälkeen kappale räjähtää lentoon koko bändin tullessa ns. isosti mukaan. Sitten mennään kovaa, jopa Pantera-henkisesti. Anette alkaa laulamaan. Kertosäkeessä paetaan; Get away, run away, fly away. Sinfoniaorkesteri jatkaa kertosäkeestä, päästään takaisin laulumelodiaan. Kertosäkeen toisinnon jälkeen suvantovaiheessa sello soi päällimmäisenä. Poikasopraano jatkaa heleästi, rauhallisesti; ”Tuck me in beneath the blue…” Anette yhtyy pojan kanssa duettoon. Poika puhuu orkesterin alla jotain, mistä ei saa selvää. Orkesteri herää henkiin ja kappale saa jälleen ilmaa siipiensä alle, Emppu soittaa pienen soolontapaisen ja Marco rankaisemaan ärinällään. Kappale loppuu hetkeksi, jatkuakseen vielä yhdellä osalla. Sotakone vaimenee ja levollisuus ottaa vallan. Rauhallinen huilusoitinintro, heleä, kaunis laulu. Jokin tässä muistuttaa Ghost Love Scoresta. Pianosäestyksellä jatketaan, lopussa sanoituksessa vannotaan rakkautta. Kuka vannoo? Kenelle? Loppu vai alku? Kappaleessa on niin paljon osia, ettei se millään aukea yhdellä kuuntelulla. Toisen kuuntelukerran jälkeen voisin mahdollisesti kertoa teoksesta enemmän.
|
Ennen, kuin saan ajatukseni kokoon, seuraava biisi räjähtää käyntiin ja heti alkuun totean, että Wish I Had An Angel tästä tulee mieleen. Biisin laulaa Marco, ja voin sanoa, että nimi Bye Bye Beautiful johtaa pahasti harhaan; tämä ei ole missään nimessä mikään kaunis balladi. Raa’asta, massiivisesta kitarasoundista tulee mieleen paikoitellen Megadeth. Jäähyväiset… vaiko tervemenoa?
|
 |
Amaranth starttaa pianointrolla, jonka jälkeen bändi ja orkesteri tulevat täysillä mukaan. Anette laulaessa kertosäettä ihokarvani nousevat pystyyn levyn ensimmäisen kerran. Väliosaan tulee vahva runttaus, jonka jälkeen laulusäkeistö ja sitten se netistä löytyvä kertosäesample. Hetkeksi rauhoitutaan pianon säestämänä, kunnes vielä kerran räjäytetään kertosäe. Biisistä julkaistaan single 22. elokuuta.
Cadence Of Her Last Breath räjähtää täysillä käyntiin. Orkesteri pauhaa. Anette tulee korkealta mukaan. Vaikea kappale, josta ei jää kertakuulemalta paljoakaan mieleen. Kertosäe tuntuu vauhdikkaalta.
|
Master Passion Greed on äärimmäisen rankka tilitys. Se voisi olla introsta päätellen Tarotin biisi. Väitän, että biisin thrash-alku on kaikkien aikojen nopeinta Nightwishia. Marco laulaa kiukkua säkenöiden ja kertosäkeessä biisin tempo hidastuu, orkesterit tulevat mukaan, hyppäävät suorastaan silmille. Biisin loppupuolella Marco raivoaa oikein huolella. Kappaleen loppuosa on erittäin massiivinen, aggressiivinen. Kenelle lie tehty…
Seuraavana vuorossa on nettimyynnissä oleva Eva. Kaunis ja rauhallinen sävellys, joka lähtee käyntiin pianolla ja oboella. Anette laulaa heleästi, kappale etenee verkkaisesti. Toisessa säkeistössä mukaan tulevat rummutkin, varovasti. Toisen kertosäkeen jälkeen tulee levyn ensimmäinen varsinainen kitarasoolo ja orkesteri, se pysyy poissa, kunnes tulee täydellä voimalla mukaan vasta viimeiseen kertosäkeeseen.
|
 |
Sitten lähdetään koskettimilla liikkeelle ja tällä kertaa orkesteri yhtyy mukaan nopeasti. Empun soittamalla kitaramelodialla jatketaan. Tällä kertaa sävellys on raskastempoinen ja Anette pääse käyttämään ääntään laajasti vaihdellen. Tuhannen ja yhden yön tarina kantaa nimeä Sahara ja sen lopussa saammekin nauttia arabialaisista laulumelodioista. Olisiko tämän levyn The Siren?
|
Seuraava biisi lähtee raskaasti käyntiin. Tässähän on selkeästi kauhuelokuvatunnelmaa, nimikin on aavistuksen pahanenteinen: Whoever Brings the Night. Laulu on lyöty jonkin filtterin kautta, kuulostaa kuin se tulisi flangerin läpi. Kappaletta hallitsee outo, aavistuksen pelottava soundi. Kappale on kuitenkin jollain tavalla perin nightwishmäinen, nopeahko tempoltaan. Aavistuksen kitaravetoinen sävellys. Eipä ihme, jälkeenpäin kuulen sen olevan kokonaan Empun tekemän.
|
 |
Voi kiesus, The 69 Eyes alkoi soimaan? Ei sittenkään, alku vaan pääsi jotenkin yllättämään. For the Heart I Once Had -kappaleesta löytyy levyn popahtavin lauluosuus, rumpujen ja basson säestämänä. Erikoisesti naukuva laulumelodia on mielenkiintoinen. Kertosäkeessä taas lyödään hiiliä koneeseen ja biisi lähtee lentoon. Empun kitaraliidillä jatketaan ja päästään laulumelodiaan. Kertosäe on VALTAVA. Rauhoitutaan hetkeksi, piano, Anette ja orkesteri. Lauletaanko tässä Dead Boystä, lapsuudesta? Vielä kerta kiellon päälle ja kaikki irti, mitä bändistä ja orkesterista lähtee.
|
Seuraavan kappaleen laulun alkumelodiasta tulee helposti Creek Mary's Blood mieleen. Akustisia kitaroita ja jonkinlainen matalaviritteinen, akustinen rumpu. Marco laulaa pehmeästi mystistä, jopa hiukan folkahtavaa melodiaa, Anette jää taustalaulajaksi. Biisi on kuin irlantilainen kansansävelmä, myös nimeltään: The Islander. Viulu tulee mukaan ja laulu yhtyy duetoksi: ”This is for long forgotten light at the end of the world”... Äärettömän kaunis Marcon säveltämä kappale loppuu pitkään soivaan meren kohinaan. Suoraan kohinasta lähtee ällistyttävän hieno seuraavan biisin alku ja minulla menee hetki ennen kuin huomaan, että kyseessä on instrumentaali. Kaunis sellainen. Biisistä henkii ylämaan meininki ja vahva kelttiläisteema. Last of the Wilds kasvaa loppua kohden ja biisin lopettaa heleästi ja hartaasti soiva supisuomalainen kantele.
|
Seuraava kappale alkaa jälleen raskaasti, massiivisesti. Isot kuorot taustalla. Emppu kurittaa kitaraa oikein tosissaan, jonka päälle Anette laulaa. Kertosäkeessä Marco ottaa ohjat käsiinsä. ”Howl! 7 days to the wolves”! Anetten laulu jää hiukan taka-alalle. Palataan laulusäkeistöön, jossa on hiukan odottava tunnelma. Kertosäe toistuu, isona, upeana. Emppu soittamaan soolon suoraan kertosäkeestä, josta palataan Anetten lauluun, kappale saa pienen hengähdystauon, jossa voivat ainoastaan rummut ja orkesteri. Orkesteri kasvaa pauhuun, tovereinaan kelttiläisviulu ja Anetten upea laulu. Marco jatkaa: “Howl! 7 days to the wolves”. Kertosäe on parhautta. Tähän mennessä levyn paras kappale!
|
Sellolla lähtee käyntiin levyn viimeinen kappale, Meadows of Heaven. Mukaan yhtyy pian piano sekä viulu. Anette alkaa laulamaan rauhallista, kaunista melodiaa. Kertosäkeeseen vahva noste, jonka jälkeen rauhoitutaan. Säkkipilli tai vastaava puhallin, kera huilun jatkaa. Rummut tulevat mukaan ja pian mukaan liittyy orkesteri, Anette ja iso kuoro. Emppu hyökkää sekaan kitarasoololla väkevästi. Soolon jälkeen rauhoitutaan taas hetkeksi, kun Anette laulaa vain pianon ja viulun säestämänä. Orkesteri tulee taas mukaan ja päästään kertosäkeeseen. Aivan kappaleen lopussa mukaan tulee gospel-kuoro ja naispuolinen soul-laulaja, ja jokainen ihokarva kehossani pyrkii puskemaan vaatteideni läpi. Aivan huikea kappale. Jopa fyysisestikin väkevä kokemus, pulssini lyö lähempänä kahtasataa biisin lopussa. Järisyttävä loppu upealle levylle!
|
Nightwish: Dark Passion Play, 28.9.2007.
The Poet And The Pendulum / Bye Bye Beautiful / Amaranth / Cadence Of Her Last Breath / Master Passion Greed / Eva / Sahara / Whoever Brings The Night / For The Heart I Once Had / The Islander / Last Of The Wilds / 7 Days To The Wolves / Meadows Of Heaven.
Summa summarum: On mahdotonta sanoa yhden kuuntelun perusteella onko tämä paras Nightwish-albumi. Tunnelmani on samanlainen kuin Oncen kuuntelutilaisuuden jälkeen: vähän joutuu keräämään itseään kasaan ja haluaisi kuulla levyn saman tien uudestaan, jotta ymmärtäisi edes jotain juuri kuulemastaan. Etukäteen ajatuksissani kysymyksiä herättäneen Anetten laulusuoritus on virheetön ja hänen tapansa käyttää upeaa ääntään antaa kruunun tälle teokselle. Albumilla on valtava määrä erilaisia tunnetiloja, hyvinkin herkistä suorastaan räjähtäviin fiiliksiin. Levyn loppupuolen kelttiläinen ”teema” yllätti. Se toi mukanaan levylle lisäväriä ja toimi ainakin itselleni mahtavana tunnelman nostattajana, jonkinlainen irlantilaisuuden fani kun olen.
|
 |
Siltikin, lainatakseni Sonata Arctican Henrikiä, musiikista kirjoittaminen on kuin uutisten lukemista pianolla: järjetöntähän tällaisen teoksen tekstinä luonnehtiminen on, ja jokainen kuulee asiat eri tavalla. Julkisuudessa on tullut esille, että tämä on kaikkien aikojen kallein suomalaisen bändin tekemä levy. Levyn kuuntelun jälkeen ymmärrän kuitenkin, että sijoitus kannatti, mistään ei ole tarvinnut tinkiä. Lopputuloshan lähentelee täydellistä. Levyltä on jo valittu kaksi kappaletta, joista Antti Jokinen ohjasi videot Los Angelesissa.
|
Kuuntelun päätyttyä saan pikaisesti kuvattua osan bändistä, Emppuhan on tavoilleen uskollisena tietenkin jo ehtinyt liukenemaan paikalta. Marcokin lähtee omille teilleen, seuraavana päivänä on Tarotin keikka Eurassa. Tuomas ja Anette kuitenkin lähtevät toimittajaporukan kanssa jatkamaan kuuntelua Inferno-baariin, jonne kertyy myös muita bändin yhteistyökumppaneita; äänittäjä, miksaaja, masteroija, manageri ja lisää levy-yhtiön väkeä.
|
| Bändillä alkaa syksyllä kahden ja puolen vuoden kiertue, joten treenaaminen myös juhlimista varten on parasta aloittaa jo nyt…
|
|
|
