Keikkaraportti: Paul Gilbert, Kööpenhamina 25.5.2007
Tekniikkavelhon maineessa jo vuosia ollut Paul Gilbert pääsi Yhdysvalloissa lopulta osaksi G3-kiertuetta Satrianin ja John Petruccin kanssa. Eurooppaan tämä G3-versio ei ainakaan vielä ole saapunut, mutta Paul on parhaillaan kiertämässä ensimmäistä kertaa Eurooppaa oman soolobändinsä kanssa. Lähimmillään Suomea Pablo Gilberto käväisi 25.5. Kööpenhaminassa.


Keikkapaikkana toimivan The Rock -klubin eteen valui hiljalleen väkeä jo iltakahdeksasta alkaen. Suurin osa ennakkoon paikalla olevista on saapunut Ruotsista, joka Suomen ohella on jostain syystä jäänyt väliin keikkakalenterista.


Lopulta käsittämättömän hitaasti sujunut klubille sisäänpääsy oli ohi, ja paikallisillekin lähes tuntemattoman Jakob Rønne Bandin epäkiitollinen tehtävä lämmitellä yleisöä alkoi. Instrumentaalina hoidettu lämmittelysetti yllätti tasokkuudellaan, tiivistettynä bändin voisi sanoa kuulostavan siltä, kuin Liquid Tension Experiment soittaisi covereina vanhoja fuusiojazz-kappaleita.
Setin jälkeen musta verho nousi lavan eteen roudaustauon ajaksi, ja lämpimän vastaanoton saanut Dream Theaterin Images and Words -kiekko lähti soimaan. Take the Timen jälkeen esirippu lopulta aukesi, ja esiin astui itse Paul Gilbert kaksikaulaisen valkean Ibanezinsa kanssa.
Armoa yhteispohjoismaalaiselle yleisölle ei annettu hetkeäkään, vaan heti setin avausraitana kuultiin Get Out of My Yard, jonka täysin mahdoton alkusoolo onnistui kuin onnistuikin basisti Mike Stuzerin toimiessa sormineen ihmiscapona soiton apuna.

LIPPISPÄÄ KORJAA
Alkupuoli setistä keskittyikin uuden levyn instrumentaalikappaleisiin, joiden kimuranteissa kuvioissa bändillä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Yllättävästi vaikeuksia aiheutti vain mystisesti kadonnut kosketinsoitinsoundi, jota lippispäinen miksaaja juoksi hädissään lavalle etsimään. Paul ei asiasta kimpaantunut, vaan improvisoi muun bändin kanssa aiheesta kappaleen ”When they keyboard rig ain’t working, you need a guy on the stage with a baseball cap”.
Jos yleisön joukossa joku suhtautui illan artistiin varauksella ennen välikohtausta, voitti välittömän humoristinen suhtautuminen ongelmaan kaikki sydämet puolelleen, ja säätämislaulun jälkeen aloitettu Down to Mexico sai yleisön jo hurmokseen. Kappaleen sanoja ei tyydytty vain laulamaan tai huutamaan mukana, vaan klubin täyttänyt joukko _VANNOI_ sanoitukset samaan tahtiin esilaulajan rooliin jääneen Gilbertin kanssa.

AIKA ENTINEN PALAA HETKITTÄIN
Spaceship Onen nimiraidan jälkeen Paul astui lavan etureunalle ja näppäili hiljaa muutaman tahdin To Be With Youn alkua. Hartaana varpaillaan odottanut yleisö saikin korviinsa aivan jotain muuta, sillä oikeasti soittovuorossa oli Racer X -aikojen Scarified, jonka lisäksi wanhoja aikoja muisteltiin Technical Difficultiesin verran.
Herra Isoa kuultiin sentään kolme kappaletta illan aikana. Green Tinted Sixties Mindissa Paul ja Mike jakoivat lauluvastuun suunnilleen tasan, mutta Nothing But Love tulkinnassa Stuzerin lähempänä Eric Martinia oleva ääni sai pääroolin. Mikäli Stuzerin kyvykkyys ei keikan aikana vielä ollut selvinnyt jollekin, irrotti Addicted to That Rush varmasti viimeisetkin vaikut skeptikoiden korvista. Sheenhanmaiset tilutukset soivat bassosta naurettavan helpon oloisesti, edes Paulin edeltäsoittama kahdeksansorminen tapping ei tuottanut vaikeuksia bassolla perässä soitettuna. Kielisoittajien yhteispeli oli kautta illan nautittavaa katseltavaa, hauskana yksityiskohtana I Like Rockin unisonoluritukset, jotka soitettiin instrumentit niskan takana mutta poikkeuksellisesti selkä yleisöön päin.

WE WANT MORE!
Monta kitaranvaihtoa ja erinäinen määrä Paulin soololevyjen kappaleita myöhemmin poistui täysin hiestä märkä maestro bändeineen lavalta, mutta yleisö ei ollut saanut vielä tarpeekseen.
Raivoisan huutomyrskyn saattelemana kuultiin encorena vielä kolmekielisellä kitaralla soitettu Three E’s for Edward, jonka jälkeen eturivin vaatimukset saivat ennalta sovitun settilistan muuttumaan. Yhdessä koskettimia illan aikana hoitaneen vaimonsa Emin kanssa Paul esitti tulkintansa Haydnin 88. sinfonian finaaliosasta. Emi hoiti osuutensa ilman vaikeuksia, mutta Paul joutui toteamaan puolivälissä kappaletta unohtaneensa täysin miten jatkaa... Pienen katkon jälkeen sinfonia saatiin kuitenkin hoidettua kunnialla loppuun, ja jäljellä olivat vielä Not Afraid of the Police sekä vanhemman väen tajunnan räjäyttänyt Jimi Hendrix -laina Foxy Lady.
Lopullisena päätösnumerona kuultiin vielä loppuvenyttelyksi kaikki eurokiertueen keikat päättänyt You Kids. Vaikka setistä jäi vielä puuttumaan monia hienoja kappaleita, tuskin kukaan saattoi olla tyytymätön mielettömällä musiikillisella ammattitaidolla soitettuun settiin, jonka lisäksi välittömän aseistariisuva esiintyminen madalsi aidan artistin ja yleisön välillä lähes olemattomiin.


Lisää välitöntä asennetta oli vielä jaossa keikan jälkeen, kun Paul ilmestyi paitaa vaihdettuaan jakamaan nimikirjoituksia ja vaihtamaan muutaman sanan jokaisen paikalla jääneen fanin kanssa. Tulipa sieltä vielä pahoittelut Suomeen tulemattomuudestakin, ehkäpä sitten sillä toisella eurokiertueella...
FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Burning Organ
KOTIPAIKKA
Yhdysvallat

JÄSENET
Paul Gilbert - kitara, laulu
Mike Stutzer - basso, laulu
Emi Gilbert - koskettimet, laulu
Jeff Bowders - rummut


DISKOGRAFIA
Soolona:
1991 A Tribute to Jimi Hendrix (Live at the 1991 Frankfurt Jazz Festival)
1998 King of Clubs
1999 Flying Dog
1999 Beehive Live
2000 Alligator Farm
2001 Raw Blues Power (w/ Jimi Kidd)
2002 Burning Organ
2003 Paul the Young Dude (The Best of Paul Gilbert)

Racer X:
1986 Street Lethal
1987 Second Heat
1988 Live: Extreme Volume
1992 Live: Extreme Volume II
1999 Technical Difficulties
2000 Superheroes
2001 Snowball of Doom (Live at the Whiskey)
2002 Getting Heavier

Mr. Big:
1989 Mr. Big
1990 Live! Raw Like Sushi (Japan)
1990 Navy Seals Soundtrack
1991 Lean Into It
1992 Raw like Sushi 2 (Japan)
1992 Mr. Big Live
1993 Bump Ahead
1994 Japandemonium (Japan)
1996 Hey Man
1996 Big, Bigger, Biggest! - The Best of Mr. Big
1997 Live at Budokan (Japan)
2000 Deep Cuts: Best Of Ballads
© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Olli-Pekka Komonen   Kuvat: Olli-Pekka Komonen
http://www.paulgilbert.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2259 Palaa »
Bookmark and Share