|
JOHDANTO
Dreams Untouched Musicin ensimmäinen kiinnitys Insert Remedy on julkaissut debyttilevynsä A State of Constant Changen. Tuotos on kunninahimoinen konseptialbumi, jollaista harvoin osaa odottaa uransa ensimmäistä kokopitkää valmistelevalta kokoonpanolta. Tässä maratonihaastiksessa orkesterin ajatuksia muun muassa levyn työstämisestä ja omista musikaalisista arvoista.
Debyyttilevynne julkaisee Dreams Untouched Music. Olette yhtiön ensimmäinen kiinnitys, joten voisitteko kertoa hieman kyseisestä yhtiöstä ja siitä, kuinka yhteistyö sai alkunsa?
|
 |
Ana: DUM ei ole perinteisessä mielessä levy-yhtiö, koska se ei perustu hallinnolliseen hierarkiaan. Siinä artisti voi ottaa yhtiön "vetovastuun" ja viedä bändiään siihen suuntaan kuin haluaa. Yhtiö on mukana niin paljon tai vähän kuin bändi tarvitsee, niin taloudellisesti kuin muutenkin. Perusajatus on, että DUM jättää kaiken materiaalin omistuksen ja täyden taiteellisen vapauden bändille. DUMin tavoite on aidosti lähteä muuttamaan Suomen ummehtunutta musaskeneä ja pyrkiä pienillä askeleilla saamaan aikaan UG-skenessä positiivista muutosta. Meillä oli jokunen muukin vaihtoehto julkaisijan paikalle, mutta tämä vaikutti parhaalta. Eikä olla päätöstä kaduttu. Rässiryhmä Dead Shape Figure on muuten yhtiön seuraava kiinnitys, ja siitähän luonnollisesti tulee mielenkiintoista matskua!
Haastattelin teitä aikaisemminkin, ja silloin olitte juuri voittaneet Noisecampin järjestävän JYRÄ-biisiskaban. Mitä kisan voitosta jäi bändille loppupelistä käteen?
Saku: No, aika vähän. Matkalla tuli vastaan yhden sun toisenlaista vastoinkäymistä. Ensin vastaan tuli aikamoisia näkemyseroja tuottajan ja bändin välillä, joista onneksi selvittiin sen verran kunnialla, että itse äänitysajankohtana kaikilla oli ihan hauskaa ja jälki oli ihan pätevää. Tämän jälkeen homma jäi kuitenkin tyhjäkäynnille luvattoman pitkäksi aikaa, ja saimme valmista matskua käteen vasta puolen vuoden päästä äänityksistä. Ilmeisesti kilpailun järjestäjälle tuli ajan mittaan niin paljon muita intressejä, että kisapromootiot ja sellaiset jäivät huomattavasti jälkeen alkuperäisistä suunnitelmista.
Ana: *pfft* Suoraan sanottuna promootiota ei tullut siis lainkaan. Käytännössä edellistä haastattelua lukuunottamatta käteen jäi aikansa ohi elänyt biisi ja tyhjiä lupauksia. Kokonaisuutena luottamus järjestävään tahoon on nolla enkä voi todellakaan sitä suositella.
DEBYYTTILEVY
|
 |
A State of Constant Change on vielä edellistä Disintegration of the Human Mind -omakustanne-EP:tä teemallisempi kokonaisuus, joten voisitteko hieman valaista, mistä levykokonaisuus kertoo?
Pastori: Levy on ikään kuin matka. Se alkaa monien mystisten traditioidenkin tuntemasta Ykseyden kokemuksesta, joka valitettavan usein on ainoastaan voimakkaan itsesuggestion tulos. Ykseyden tunne kuitenkin romahtaa, ja tilalle tulee syvä hämmennyksen tila. Sen myötä joudutaan kohtaamaan niin oma itsekkyys, kylmä välinpitämättömyys kuin pelosta juontuva brutaali väkivaltaisuuskin. Tällaisista tuhoisista tunnetiloista ja niistä juontuvasta jatkuvasta taistelusta irti päästämällä kuitenkin mahdollistetaan todellisen, elämän ääripäiden välissä vallitsevan ja näennäisesti kaaottisen harmonian todellistuminen omassa Itsessä.
- Musiikki ja sanoitukset levyllä ovat voimakkaita välineitä oman sisäisen maailmansa sekä ympäröivän todellisuuden jälleenluomiseen. Kaiken ollessa ainoastaan jatkuvan muutoksen tilaa on hyödytöntä yrittää kontrolloida elämää. Tämä ei tietenkään tarkoita, että olisi vetäydyttävä passiivisen vastaanottajan asemaan, päinvastoin. Ainoastaan täydellisen tietoisesti antautumalla alati muuttuvalle nykyhetkelle voimme löytää voimavarat valita äärettömistä vaihtoehdoista ne, jotka ennemmin rakentavat kuin tuhoavat. Tai sitten tuhoavat rakentaakseen taas uutta.
|
Miten vertaisitte uutta levyänne vanhempiin julkaisuihinne?
Ana: SOCC on levy, jollaista emme olisi kyenneet rakentamaan vielä pari vuotta sitten. Jonkinasteinen tuttujen kaavojen noudattaminen on ollut bändillä tarpeellista, jotta ymmärtäisimme keskenämme mitä haemme. Nykyään se taso, jolla musiikilisesti voimme viestiä toisillemme asioita, on huomattavasti syvempi. Tämä on mahdollistanut SOCC:n kaltaisen hirviön synnyn.
Saku: Se on toisaalta täysin eri maailmasta, mutta toisaalta taas ihan looginen jatko edellisille. Kyllähän me olemme ottaneet kunnon pyrähdyksen eteenpäin jokaisen uuden tuotoksen myötä, mutta tähän levyyn on satsattu niin järjettömän paljon enemmän kuin kaikkiin edellisiin yhteensä, että kyllähän se näkyy ja kuuluu. Soundimme on irtautunut tehokkaasti vertailukohdista ja nykyään voimme ihan ylpeinä todeta, että bändi seisoo omilla jaloillaan. Tiivistettynä voisi sanoa, että tämä on suurin ja kaunein juttu, mitä IR on koskaan saattanut nauhalle. Kevyesti.
Ana: Ehdottomasti.
AVUSTAJAT
A State of Constant Changella vierailee suuri joukko vierailevia muusikoita, mutta mikä on suuren avustajaporukan haalimisen perimmäinen tarkoitus?
Ana: Insert Remedy ei ole enää omassa mielessäni ollut niinkään pelkästään bändi. IR on enemmänkin eräänlainen aate ja musamme on aatteen soundtrack. Ryhmä ei koostu niinkään kiinteästi enää vain bändin kiinteistä jäsenistä, vaan se on kasvanut ylitsemme. Tämä vierailevien artistien osuus on osoitus siitä. Viesti on isompi kuin se, mihin me viisi pystyisimme keskenämme.
Saku: Ja mikäs noita haaliessa, kun on niin paljon mahtavia muusikoita kaveripiirissä! Olisihan levystä poistunut iso osa, jos viulut, konehärdellit ja muut olisi jätetty pois. Ne kuuluvat peruttamattomasti kokonaisuuteen ja omalta osaltaan tekevät levystä niin järkälemäisen eepoksen, mitä se nyt on.
|
 |
Millaisille musiikinkuuntelijoille suosittelisitte debyyttilevyänne?
Saku: Kyllä minä voisin suositella sitä kaikille hevistä pitäville. Ja etenkin niille, jotka jaksavat syventyä musiikkiin, kuin niille, jotka soittavat sitä vaikka tiskaamisen taustalla. Nyrkkisääntö olkoon, että jos sattuu tykkäämään sataprosenttisesti sydänverellä kyllästetystä ja kompromisseja kaihtavasta matskusta, levy on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen.
Ana: Toi "hevi"-ilmaus aina saa mulla karvat pystyyn. Viime juttutuokiossakin taisimme siitä vääntää... Kuulijalla on toivottavasti elämässään tilanne, missä hän voi luopua ennakkoluuloistaan ja kaikenlaisesta ennalta opitusta ja täten pyrkiä kohti muutosta. Siihen tilaan toivon musiikkimme kannustavan.
Pastori: Jos on kokenut tulleensa kosketetuksi sellaisten elämää suurempien yhtyeiden kautta kuin vaikkapa Opeth, Isis, Mastodon, Celtic Frost, Gojira, Tool, My Dying Bride ja Fields Of The Nephilim, voi varmasti myös tuntea piskuisen hengentuotoksemme omakseen.
|
LEVYKOKONAISUUDET
Tulevatko Insert Remedyn levyjulkaisut olemaan tästä eteenpäinkin yhtä vahvoja teemallisia kokonaisuuksia, vai voisitteko kuvitella tekevänne julkaisun, joka sattuisi vaikkapa koostumaan pelkästään radiomittaisista biiseistä?
Saku: Taitaa se olla niin, että sitten jos maailmassa olisi rauha ja kaikki sodat, nälänhädät ja ilmastonmuutokset olisi selätetty, niin tämän kunniaksi voisimme tehdä kolmen ja puolen minuutin ralleista koostuvan levyn. Emmehän me tosin itsetarkoituksellisesti väännä noista kymmenen minuutin eepoksia, vaan biisit muotoutuvat isoiksi ihan luonnostaan, melkein puolivahingossa. Meidän tyyli tuntuu vaan olevan se, että alle viiden minuutin ei mennä ikinä, ja alle kuusiminuuttisetkin kappaleet ovat poikkeustapauksia.
Ana: Biisien mitta ei ole itseisarvo. Jos tulee aihe, jonka voi rykäistä helposti ulos parissa minuutissa, niin ei sitä väkisin venytetä. Jos vaikka tekisimme biisejä bissen kittaamisesta, mimmeistä tai muunlaisista radiomatskun ikiaiheista, meininki olisi varmasti erilaista. Itselläni periaate on kuitenkin sukeltaa syvälle, elää biisit läpi ja todella yrittää myös itse tutkia, mikä saa asiat liikkumaan. Tällä tavoin ja tässä elämäntilanteessa niiden kaarien musiikillinen ulosanti on pitkä. Voi olla, että kun tästä kyynistyy ja kokee anandamaisen valaistumisen, niin johan lähtee pinacoladan tahdissa sellaiset radioröpinät, että kultaketjut roikkuu kaulassa ja kultalevyt välkkyvät seinällä.
Pastori: Tuossa vaiheessa tosin minä olisin lähtenyt yhtyeestä jo ajat sitten. Omasta mielestäni suurin osa nykyisestä metallimusiikistakin on kaupallisuuden demonille myytyjen arvojen ja työmetodien tulosta. Minulle musiikki ja sen julkituominen on pyhä ja nöyrä matka, jonka myötä pyrin luomaan itseni uudelleen suurimmaksi versioksi suurimmasta visiosta itsestäni. Tässä vaiheessa jo tiedän, ettei tätä matkaa voi tehdä, tai ainakaan itse en siihen kykene, kolmen minuutin ja 30 sekunnin mittaisessa ajassa.
POHDINTAA MUSIIKISTA
|
A State of Constant Changen biisit eivät päästä kuuntelijoitaan helpolla, sillä polveilevien kappalerakenteiden sekaan on piilotettu erinäisiä koneellisia häiriöääniä sun muita lisänyansseja. Huolettaako teitä se, että taiteellinen visionne saattaa olla liikaa “pertti-perusmetallisteille“?
>
Ana: Ei. Kun ihmiset ryhmittyvät massaksi, muuttuvat he käytännössä poikkeuksetta tyhmiksi. Se on ihmeellistä! Pertti saa minun puolesta elää onnellista elämäänsä ja pitää juuri siitä, mikä hänen elämässään vaikuttaa häneen positiivisesti, mutta meidän musiikkimme ei ehkä ole siihen paras vaihtoehto. Ja olen siitä oikeastaan vain iloinen.
Saku: Eipä oikeastaan. On se varmaan kuulijoistakin hauskaa, että levy osaa yllättää. Meikäläinen uskoo aika paljon Oscar Wilden mietteeseen, että “kun taideteos aiheuttaa kiistelyä, se on uusi, monitahoinen ja elävä“. Olisi oikeastaan aika ihanteellinen tilanne, jos levy jakaisi mielipiteitä hyvinkin kirjavasti.
Ana: Jeh, kaikista syvimmältä olisi "ihan jees, annetaan seiska" -arvio.
Pastori: Minä olen VARMA, ettei Pertti tästä diggaa - mikä on sinänsä harmi, että juuri Pertin kaltaiset ihmiset sitä itsensä täydellistä auki repimistä kaipaisivatkin. Mainitsemasi ihmisryhmä on näet ahdasmielisin joukko, jonka tiedän uusnatsien, ääriuskonnollisten ihmisten ja NSBM-porukan lisäksi.
|
 |
LEVYMYYNTI
Millaista levymyyntiä edellisen kysymyksen valossa itsellenne odotatte, eli onko teidän musiikille markkinarakoa?
Ana: Mielenkiinnolla olen seurannut ainakin loistavasti mennyttä ennakkomyyntiä. Suomen musiikkikenttä on tällä hetkellä niin väsynyttä ja jotenkin lepotilassa. Monet elävät lyhytnäköisesti helposti saavutetun loiston kanssa ja tyytyvät kiltisti siihen. Tätä fiilistä vastaan on selvästi nousemassa vastarintaa: ihmisiä, jotka haluavat elämäänsä hetkiä, jotka voivat haastaa ja muuttaa heidän maailmaansa.
Saku: Ainakin me esitämme selkeän vaihtoehdon tiukkaan muottiin puetulle musiikille, jota kuulee nykypäivänä liikaakin. Eli eiköhän.
Pastori: Minulle levymyynnillä ei ole mitään arvoa. Se ja sama, vaikka kaikki imuttaisivat koko levyn netistä. Tästä muuten respectiä Pofonylle! Tärkeintä on, että levy saadaan mahdollisimman moniin käsiin ja korviin, jotta voisimme yhdessä saada aikaan todellista muutosta.
|
 |
Kuten jo tuli todettua, levyn soundimaailma on erittäin monipuolinen. Paljonko aikaa kulutettiin studiossa soundimaailman hiomiseen ja kappaleitten jälkikäsittelyyn?
Saku: Aika vähän, etenkin tuohon jälkikäsittelyyn.
Ana: No jaa... Harkittua hiomalla hiomista ei tehty, mutta kyllä mun mielestä noin 25 päivää ja 20 tuntia päivässä on pirun paljon.
Saku: Studiossa lähtökohta oli alusta asti, että biisejä ei lähdetä siloittelemaan pilalle. Etsittiin ennemmin ihmisen soittamalta kuulostavaa soundia kuin millin tarkkuudella säädettyä puhaltelua. Itse vaikka pyrin vetämään kitaroita nauhalle mahdollisimman pitkinä ottoina, ja jos sinne joku pikkuhässäkkä jäi, niin hui hai. Sillä tavalla saatiin tällaisiinkin sinfonioihin vähän livefiilistä. Äänittäjällämme Jassilla tuntui olevan aika selvä visio soundimaailmasta, joten perussäädöt löytyivät varsin sukkelasti.
Ana: "Ihmisten soittama musiikki" on mielestäni tärkeä pointti. Itselläni, vaikka kipeänä lauloinkin, oli tavoitteena saada luonnollisia ja pitkiä ottoja eikä laulaa niin, että ääni kuulostaa koko ajan yleisen standardin mukaan parhaalta mahdolliselta. Toisin sanoen keskityttiin siihen, mitä levyn teemassa sillä hetkellä tapahtuu. Ääni elää ja kaikenlainen aaltoileva soundi sai jäädä. Esimerkiksi Within Harmonyn päälaulut, sisältäen kaikki vaihdokset eri tyylien välillä, on ensimmäistä säkeistöä lukuunottamatta yhdellä otolla nauhoitettu.
|
KEIKKAILU
Kuinka orkesterinne monivivahteinen musisointi toimii live-olosuhteissa, ja onko keikkoja kuinka buukattu tulevaisuuteen?
Ana: Teimme sellaisen päätöksen ennen studioon menoa, että levy tehdään levyn ehdoilla ja livesovitukset tehdään erikseen. Liika live-miettiminen usein evää mahdollisuuden ajatella kappaletta kaikilta sen tarvitsemilta katsantokannoilta. Keikkailu on aina takaraivossa, koska se on se foorumi, missä itse haluaa olla, mutta siinä on biiseihin täysin eri lähtökohdat.
Saku: Kyllähän noita keikkoja on keväälle buukattu ympäri Suomea ja yhä buukataan lisää. Tarkempi aikataulu löytyy esimerkiksi kotisivuilta. Keikoilla biisit vedetään tietenkin raaempina silmille, kun on käytössä vain perussetti. Tästä poikkeuksena ovat ainakin Curium Metal Festin veto ja Semifinalin levynjulkkarikeikka 15.3, joilla on mukana noita vierailevia tähtiäkin. Keikoilla yleensäkin keskitytään mahdollisimman antaumukselliseen ja raivokkaaseen meininkiin ennemmin kuin varpaiden tuijotteluun ja jokaisen riffin täydelliseen toistamiseen. Hiki lentää, joskus verikin, ja yleisö on ihmeissään...
Insert Remedy on tyylillisesti omantienkulkija, jota on vaikea verrata muihin kokoonpanoihin. Näin ollen herääkin kysymys, mahtuuko livesettiin cover-biisejä?
Ana: Minä niistä aina silloin tällöin haaveilen, mutta kyllä niiden sovittaminen pakettiin taitaa olla aika mahdotonta.
Saku: Niitä ei kyllä tulla kuulemaan, emmehän me voi omiakaan biisejä mahduttaa normisettiin kuin neljä tai viisi. Yleensäkin coverit ovat olleet IR:llä harvassa ihan senkin takia, että kaikilla bändin jäsenillä on hyvin omanlaisensa musiikkimaku ja on vaikea löytää kappaletta, josta kaikki diggaisivat yhtä kympillä. Therapyn loistava A Moment of Clarity taitaa olla ainoa biisi, mitä ollaan coverina vedetty. Se olikin minulle yhden unelman täyttymys, kappale kun on meikäläiselle aika pyhä.
Ana: Joskus olisi hienoa alkuaikojen kunniaksi vetäistä Nick Cavea!
Pastori: Itse haluaisin joskus laulaa vaikkapa encoreksi CMX:n upean ja herkän kappaleen Huntu. Tapsa voisi näppäillä taustalle jumalaista akustista soittoaan...
Saku: Ajatuskin jo kiihottaa.
LUOMISPROSESSI
|
Millainen prosessi oli A State of Constant Change -levyn synnyttäminen?
Saku: Ihan armottoman tuskallinen, hermoja raastava ja psykedeelinen sessiohan se oli. Käytiin hämärän rajamailla ja useaan otteeseen jäätiin sinne pitemmäksikin aikaa. Nauhoituksia tehtiin kirjaimellisesti yötä myöten ja aamuun asti. Silloin, kun oli duunista lomaa, tämä meni vielä melko kivuttomasti, mutta kun työt alkoivat, oli aika raskasta painaa hommia seitsemään aamulla, mennä samoilla silmillä töihin, sieltä takaisin studiolle, nukkua pari tuntia ja alkaa taas. Vaan ei auta valittaa, oma vikahan tuo oli, kun innostuttiin paisuttamaan biisejä järjettömästi ja nauhoitettavaa oli niin paljon.
|
 |
Pastori: Onneksi D-studion äärimmäisellä ammattitaidolla ja ennen kaikkea reilulla asenteella varustettu porukka salli meidän nauhoittaa materiaalia yötä myöten. Ei hommasta olisi muuten tullut mitään. Viimeiset laulut nauhoitettiin kello 7.30 aamulla, siis pari tuntia ennen kuin seuraava bändi valtasi studion. Ja siinä vaiheessa oltiin tehty duunia taas kerran joku 38 tuntia putkeen. Itselläni oli rosikseen meno samana aamuna edessä ja tulihan sitä rattiin sitten nukahdettuakin matkalla Klaukkalasta Espooseen.
Ana: Todellakin, sessio oli erittäin raskas. Sen raskauden saan nyt maksaa kovalla hinnalla. Viime viikonloppuna oli ensimmäinen IR:n terveyssyin peruttu keikka Tampereella ja sitä edelsi huonoin keikka vuosiin Turussa. Kummankin takana on sama asia, ihmiskropan rajallisuus kestää rasitusta. Lääkärin diagnoosi oli "akuutti äänihuulten romahdus". Toipuminen on aika pirun hidasta...
Pastori: Tuo yllämainittu Anan kropan pettäminen on kyllä mielestäni paras kuvaus siitä, mitä ollaan tälle levylle annettu. Katselin juuri kieli pitkällä odottamani Amoralin uuden levyn studiopäiväkirjaa, ja kyllä ihmettelin, kun jätkät oli ihan viileinä vaan: "Ajateltiin säästellä Nikon ääntä ja aamupäivisin nauhoittaa kielisoittimia ja iltapäivisin lauluja..." Aivan kuin studiossa oleminen olisi jotenkin leppoisaa puuhastelua, jota pystyy tuolla tavoin säätelemään! Huh huh. Ei meillä vaan... No, he ovatkin jo ammattilaisia...
Kuinka valmista A State of Constant Change -levyn materiaali oli ennen studioon menoa, vai tekikö bändi “ST Angerit“ ja värkkäsi koko komeuden valmiiksi studion uumenissa psykiatrin ja videoryhmien läsnäollessa?
Saku: No, toisaalta matsku oli vimpan päälle valmista ja toisaalta studiossa päästiin myös improvisoimaan. Levyllähän ei siis ole yhtään demoajoilta tuttua biisiä. Kaikki sävellettiin vain tätä teosta varten. Aloitimme säätämisen vuoden 2005 loppupuolella ja biisit demotettiin matkan varrella kaksi tai kolme kertaa. Studioon mentäessä kappaleet olivat siis rungoltaan loppuun asti mietittyjä. Joitain yksityiskohtia hiottiin kohdilleen vasta h-hetkellä - näitä olivat esimerkiksi akustisten kitaroiden sovitukset. Myös vierailevien tähtien osuudet tsekattiin pitkälti lennosta, ja laulutkin saivat viimeisen silauksensa vasta nauhan pyöriessä.
Ana: Tuo biisien demottaminen on aika mielettömän olennainen osa kokonaisuutta. Niissä päästiin pureutumaan yksityiskohtiin ja kokeilemaan editoimalla muutoksia, mitä ei ikinä treeniksen kaaoksessa vain voi tehdä. Toki kyllä treeniksellä ollaan psykiatrin tarpeessa oltu tämän projektin aikana useammankin kerran. Hullun hommaa, sanon minä. Lopputulos on kuitenkin niin antoisa, että kyllä se oli sen arvoista. Aika ei tosin näitä muistoja varmasti kultaa.
LOPPUSANAT
Miksi Imperiumin lukijoiden pitäisi valita juuri A State of Constant Change matkaan levyhyllystä muiden levyjen sijaan?
Ana: Se on varmasti levy, jollaista ei ole ennen kuultu, ja sen lisäksi se on myös aivan helvetin hyvä! Tiedän, että tämä on paras levy mihin me tässä elämäntilanteessa ja tällä kokemuksella kykenemme. Se on meille vuoden levy, ja saattaapa se olla sitä noin muutenkin.
Saku: Kuten sanottu, se on selkeä vaihtoehto genreilylle ja valmiille ratkaisuille. Ja myös siksi, että uskon sen kestävän monipuolisuutensa vuoksi kuuntelua. Ja koska se nyt vaan on aika hyvä. Kyllä tästä lätystä on koko bändi ylpeä vielä vanhainkodissakin.
Ana: Pina colada kädessä, ja ehdottomasti meren rannalla! Kyllä silloin kelpaa olla ylpeä.
Pastori: Tämä meren ihaileminen onkin muuten kohta ihan kaikille mahdollista, tosin silloin taidetaan saada ihmetellä aavaa ulappaa aavikolta käsin. Siis ainakin jos ihminen jatkaa yhä kiihtyvämpään tahtiin systemaattista planeettamme väärinkäyttöä. Että repikäähän siitä vähän "rok, röyh, pillu ja bisse" -asennetta.
|
|
|
 |
|
|
