|
Chaos Creation
|
|
|
 |
Chaos Creation on yksi suomalaisen demoscenen helmistä. Lappeenrannassa ponnistava, thrash metallia veivaava porukka on ehtinyt kerätä itselleen mainetta kotimaassa ja on hyvin epätodennäköistä, ettei bändistä olisi kuullut, jos Suomessa metallista mediaa seuraa. Bändin musiikki kyllä puhuttelee ihmisiä, mielipiteet jakaantuvat monelle eri puolelle ja keskustelua on käyty puolesta ja vastaan. Tiukalla asenteella ja ammattitaidolla tehdyt demot ovat keränneet hyviä arvosteluja, mutta tästäkin huolimatta bändi yhä luovii ilman sopimusta.
CC:stä puhuttaessa eletään mielenkiintoisia aikoja: yhtyeen kokoonpano on muuttunut kitaristin vaihtuessa ja myös rumpali on kateissa. Uusi on haussa, mutta ainakaan kirjoitushetkellä ei ollut vielä virallisesti tärpännyt. Lisäksi uusin demo Homicidal Party Time julkaistiin ja odotukset yleisössä on kovat. Myöskin bändi luottaa työhönsä kuin vuoreen, mutta vakuuttuvatko levypomot...
Nyt tämän kolmannen julkaisunsa äärellä yhtyeen jäsenet kertovat hieman siitä, mistä tullaan, missä ollaan nyt ja minne vielä tulevaisuudessa toivon mukaan mennään. Imperiumin haastatteluun vastaa yhtyeen kitaristi Toni Huhtiniemi (TH) ja solisti Aleksi Ahonen (AA).
HOMICIDAL PARTY TIME
Kolmas demo siis kyseessä. Millainen oli demon tekoprosessi äänityksellisesti? Foorumeita tarkkaillessa koko prosessi on ollut sangen monivaiheinen ja ei täysin ongelmaton.
|
TH: - Ensiksi käytiin nauhoittamassa rummut Klaukkalan D-studiolla. Kaikki muut tehtiin Joutsenon Katajahallilla, jossa on sellainen pikkustudio. Ei mitään huipputasoa, mutta ihan ok. Vaikeuksilta ei säilytty, vaan Mikon kitaranuppi hajosi. Meni vähän säätämiseen aikaa hukkaan, mutta loppupeleissä vedettiin meikäläisen 5150II:lla kaikki kitarat ja soundeihin ollaan kyllä erittäin tyytyväisiä. Kaksi viikonloppua varattiin, että saatiin tehdä rauhassa mahdollisimman hyvää jälkeä. Nurmen Kalle sitten miksasi demon koulunsa studiotiloissa Virroilla ja Turkka Holmqvist masteroi lopuksi ja siinäpä se.
- Kuulostaa simppeliltä, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollut.
Mihin suuntaan ja millä tavoin Chaos Creationin musiikki on kehittynyt näiden kolmen ensimmäisen tyylinäytteen aikana?
TH: - Omaperäisempään ja monipuolisempaan suuntaan. Ollaan vähän irtauduttu tästä Bay-Area hommasta eikä kaikki biisit ihan pelkkää thrashmetalliakaan ole. Rankkuus ei kuitenkaan ole kärsinyt, metallia metallin nälkäisille on luvassa jatkossakin.
Millainen prosessi on keskimääräisen CC-biisin luomisoperaatio artistin omin sanoin kuvaamana?
|
TH: - Joku heittää riffin, tai pari ilmoille treeneissä tai esimerkiksi lähettää guitar Pro -ohjelmalla väsättyjä juttuja toisille. Niistä sitten yhdessä (minä, Julle ja Arto) olemme pikkuhiljaa väsänneet kokoon jonkinnäköistä kappaletta, keksitään lisää riffejä ja pyöritellään eri vaihtoehtoisia rakenteita kauankin ennenkuin biisi alkaa tuntua kaikkien mielestä hyvältä. Valmiiseen runkoon Aleksi tekee sanoitukset ja suurimman osan laulujen sovituksista. Lauluja sitten kokeillaan ja pientä muutoksia sovituksiin saatetaan käydä yhdessä vielä läpi. Tälläinen prosessi on suhteellisen hidas, mutta olemme kyllä tyytyväisiä sen tuottamiin tuloksiin. Täytyy sanoa, että yhteistyöllä olemme saaneet aikaan reilusti parempia biisejä, kuin yksikään meistä olisi kyennyt yksin säveltämään.
Mistä aiheet biiseihin tulee ja miten tuo tekstiosio tuotetaan? Lyyrisesti ajatellen ja teemallisesti bändi käsittelee keskimääräisesti monipuolisempia aiheita kuin yleensä alan yhtyeet.
|
 |
AA: - Aiheet teksteihin tulevat ihan hihasta, yleensä hetken välähdyksen tuloksena, mielentilasta riippumatta. Näin hevipohjalta olisi tietysti kliseisen mukavaa todeta, että vitutuksestahan ne parhaat lyriikat syntyvät, mutten tuota kyllä omakohtaisesti allekirjoita. Vaikka meilläkin monet biisit saarnaavat vihaisesti jotakin tahoa vastaan, eivät ne välttämättä ole lähteneet vihasta. Sieltä löytyy paljon muutakin tunneskaalaa. Esimerkiksi Total Thrashing Dreamstate kertoo hieman värikkäin termein intissä flunssa- ja tulehduslääkehuuruissa nähdystä unesta. Uuden demon Corpsepaint Cavalry puolestaan on silmäkulmasta pilkottavaa ja hurttia kettuilua kovan linjan musapuristeille, etenkin truuiivil-blackmetallisteille, jotka ovat miusta äärettömän huvittavaa sakkia. Ihan mikä tahansa mielenkiintoa kohottava aihe, johon saa tungettua hieman härömpää kuvastoa kuin pelkkää "Diediebloodsatanvomitmassacre"-matskua, voi päätyä aiheeksi. Oli aiheeni mikä vain, haluaisin, että pohjalla löytyisi kuitenkin psykedelia. Jos vaikka hyvää runoilua syntyisi tarinaan, jossa mämmin syöminen tikkarilla johtaa siihen, että katto imaisee sinut sisäänsä ja oletkin yhtäkkiä maailmassa, jossa yksisarviset puhaltelevat silmiisi hohtavia valopalloja ja kuviokelluntaa harrastavat jakoavaimet jammailevat James Brownin tahtiin, niin totta hitossa tekisin siitä koko biisin lyriikat.
- Kiitän tuosta monipuolisuus-huomiosta, koska siihen pyrin aina kun tekstejä teen. Esimerkiksi ensimmäinen demomme oli lyyrisesti aivan liian kapea-alainen, eikä miuta siksi enää kovin paljon miellytä. Miulla ei itsessään ole mitään esim. Manowaria ja kumppaneita vastaan, jotka vetävät kokonaisten albumillisten verran samaa aihiota. Jaksan semmoisia kuunnella oikein mielelläni. En kuitenkaan sellaista halua itse käydä tekemään. Kunhan lyriikoihin saa idean, työ on jo puoliksi tehty. Sitten vaan alkaa asetella aihioon sopivia sanoja biisin tahtien mukaan ja siinä se kakku pikkuhiljaa paistuu. Suurena teema-albumien ystävänä olen miettinyt myös, että lyyrisesti rakentaisi eri biisien välille kulkevaa tarinaa, tai ainakin iskisi biiseissä läpi tietynmoista dialogia monen eri "hahmon" välillä, mutta moiset kunnianhimot odottavat vielä itseään. Jääkööt sinne George Orwellin teoksiin perustuvan soololevyn pyörteisiin, jos ei muualle.
|
Näistä aiheista onkin kuultu kritiikkiä, muun muassa lyyrinen osasto on saanut palautetta keskustelupalstoilla ihan laidasta laitaan. Kuunnellaanko CC-organisaatiossa yleisesti yleisön palautetta vai onko bändi kokonaan oman tiensä kulkija?
AA: - Tottakai sitä kuunnellaan, suurella mielenkiinnolla. Niin itsepäisenä jullina kuin allekirjoittanutkin on niin onkin ihan eri asia ottaako siitä yhtään onkeensa. Meille tulleesta palautteesta kun suurin kritiikin kohde on ollut laulusuoritukseni niin onhan sitä rekisteröinyt monenlaisia näkemyksiä. En itsekään ole vielä tyytyväinen omaan ääneni, mutta kehittämisenhän tuleekin olla jatkuva prosessi. Jos on joskus täysin tyytyväinen, niihin mihinkäs helvettiin sitten menet? Aina on varaa parempaan, jos vain aikaa olisi loputtomasti. Usein on vaan ikävä kyllä tyydyttävä siihen mihin tietyssä hetkessä pystyy. Näin henkilökohtaisesti sanoisinkin, että palautetta tulee aina kuunneltua, mutta harvoin sen pohjalta mitään valtavia muutoksia tekee. Yksinkertaisesti siksi, että oma visio siitä mistä pitää ja mihin pyrkii on niin vahva. Ollaan siis kuunteleva oman tien kulkija.
|
 |
TH: - Näinhän se hommaa menee CC-leirissä. Palautetta kuunnellaan, mutta oma visio on kyllä sen verran vahva, että palautteen osalta ei kyllä käydä mahdollisia muutoksia miettimään, vaan muutokset tulevat bändin sisältä. Kriittisimmät kommentit tulevat kyllä bändin jäseniltä itseltään ja esimerkiksi monia hyviäkin riffejä on jouduttu heivaamaan roskikseen jos joku niistä ei ole pitänyt. Ei se mitään, pitää vaan säveltää parempia tilalle, eikä kukaan ole nokkiinsa ottanut. Chaos Creationin ei ole alunperinkään ollut tarkoitus miellyttää kaikkia tehden kompromisseja, vaan tehdään yksinkertaisesti vain niin hyvää musaa kuin omilta mieltymyksiltämme ja taidoiltamme pystytään. Jos lopputulos kelpaa muillekin, niin hieno homma!
Uusinta demoa tarkastellessa tulee mieleen, että Chaos Creationin kansitaide erottuu valtavirrasta niin hyvässä kuin pahassakin. Kuka niistä yleisesti ottaen vastaa, kenen kynää ja ajatusmaailmaa niiden luomisessa hyödynnetään?
TH: - Kaikkien kolmen demon kannet on väsännyt Allun armeijan aikainen tupatoveri, Arttu "Da Vinci" Juntunen. Zombie-teeman käyttö lähti jostain treenikämpällä heitetystä läpästä, joka sitten karkasi lapasesta. Yhdessä ollaan jätkien kanssa noita ideoitu ja Arttu on meidän visioita parhaansa mukaan toteuttanut. Hyvin on ainakin omasta mielestä kansitaide toiminut ja siitä on myös tullut hyvää palautetta. Huumoria ja itseironiaa pitää olla mukana, tottahan toki!
|
 |
TÄYSPITKÄN LEVYN TEKEMINEN
Työstämisestä huolimatta kuitenkaan Chaos Creation ei ole vakuuttanut niitä ihmisiä, jotka maksavat levyjen tekemisen. Onko levy-yhtiöiltä tullut minkälaista palautetta, koska en itse uskoisi ainakaan, että tämän tasoinen musiikki jäisi täysin huomiotta?
TH: - Suomilafkoilta ei mitään. Ulkomailta isommiltakin yhtiöiltä hyvää palautetta, muttei vielä diiliä. Yhdeltä keskisuurelta lafkalta tuli mailia, että: "Kovaa settiä äijät! Tehkää täyspitkä levy, niin katellaan uudestaan."
Tähän mennessä kuitenkaan virallista diiliä ei ole, joten mikä luulette ensisijaisesti olevan syy tähän?
TH: - Musiikkityyli. Tälläistä perinnetietoisilla vokaaleilla vedettyä thrashmetallia ei kyllä levy-yhtiöissä varsinkaan Suomessa oteta mielestäni tarpeeksi vakavasti. Kyllähän se nyt on aivan selvä että jossain vaiheessa nämä suositut 80-lla perustetut jyrät(Testament, Slayer, Annihilator, Kreator, Sodom, Destruction, Exodus, Anthrax, Megadeth, yms.) lopettavat, mutta aina löytyy kuulijoita, jotka haluavat tämäntyylistä musiikkia tehtävän kunnon resursseilla jatkossakin. Sitäpaitsi aivan selvästi uusi sukupolvi on löytänyt thrashmetallin. Ei tarvitse kuin mennä toteamaan se keikkojen eturiviin ja moshpittiin.
|
Onko yhtään tarjousta tarvinnut sivuuttaa? Useimmat bändit saavat ulkomailta ja vaikka mistä kaikenlaisia riistosopimuksen kaltaisia, mitenkäs tilanne teillä on?
TH: - Eräältä ranskalaiselta uudelta lafkalta oltais diili saatu, mutta ehdot olivat mitä olivat. Hemmetin kovat rojaltit oltais kyllä levymyynneistä saatu. Mitenhän olis ollu markkinoinnin laita... Eipä tartuttu tällä kertaa siihen koukkuun.
Jos kolmannenkaan demon jälkeen ei tärppää vielä, alan foorumeilla väläyteltiin jo täysin omakustanteisen pitkäsoiton tuottamisesta. Kertokaa tästä suunnitelmasta vähän lisää.
TH: - No vielähän mitään suunnitelmia ei sinänsä ole, ajatuksia toki. Mahdollisuus olisi vaikkapa tehdä ominpäin levy valmiiksi ja sitten etsiä sille julkaisijaa. Kynnyskysymyksenä olisi tietenkin raha, koska sitten kun me tehdään täyspitkä, niin se kyllä tullaan tekemään viimeisen päälle, eikä mitään "kymmenen biisin demoa" niinkuin jotkut tekevät. Yritetään kuitenkin lähetellä vähän aktiivisemmin levy-yhtiöille tätä tulevaa plättyä koska luottamus omaan materiaaliin on nyt entistäkin vahvempi.
RÄSSIÄ, EI RESSIÄ!
Thrashmetalli on puritaanien hommaa ja tiukkapipoisen kansanryhmän musiikkia. Sitä tehdään vanhalla reseptillä ja uudistumista ei katsota hyvällä... vai katsotaanko? Onko sille käynyt mitään, mitä mieltä bändi on nykyisestä thrashista ja kyseisen metallityylin tämänhetkisestä tilasta?
TH: - Kyllä niitä uudempia bändejäkin tulee vastaan esim. myspacessa seikkaillessa ja jotkut niistä potkivat kyllä erittäin kovaa. Jonkinasteinen omaperäisyyden puute tuntuu vaan vaivaavan monia, tehdään tuttua matskua, mikä on tehty aiemminkin. Keski-Euroopasta löytyy kyllä kovia levyttäviäkin bändejä, mutta niistä ei Suomessa tiedä kukaan. Markkinointi ja jakelu kusee täälläpäin. Nousussahan tämä genre on jokatapauksessa ollut jo muutamia vuosia, nousu on ollut vaan aika varovaista. Jospa sinne huipulle sitten kivutaan hitaasti ja varmasti eikä samantien tiputa alas kun vähän alkaa tuulemaan. Aika näyttää.
|
 |
Mitkä ovat ne keskeiset asiat, mitkä tekee musiikistanne sellaista kuin se on? Mitkä on ne keskeiset elementit jotka erottaa CC:n omaksi edukseen muista saman kaltaisen metallin tekijöistä?
TH: - Riffit, energinen meininki, sulavat kappalerakenteet ja omaperäiset vokaalit. Eikä ehkä olla nykyisin niin "old school" kuin monet muut. Ei tässä pelkästään vanhoja aikoja olla muistelemassa, vaan koitetaan vääntää tuoreen kuuloista hyvää mäiskettä.
Tuleeko äkisti nyt mieleen yhtään sellaista suurelle kansalle tuntemattomampaa uutta tuttavuutta, joka jollakin tavalla on jäänyt mieleen positiivisesti? Jotka voisi tässä yhteydessä vaikka mainita, että ihmiset voivat käydä kaivelemassa Myspacesta?
TH: - Tulee. Kannattaa tsekata esimerkiksi Hyades (Italia), Dekapitator(Bay Area, USA), Violator (Brasilia) ja Oppression (Ruotsi). Varmasti monille tuntemattomia bändejä, jotka kuitenkin potkivat ja kovaa!
Jos thrashia lähdetään fuusioimaan johonkin musiikkityyliin, mihinkä alan spesialistit sitä kehittäisivät? Deathrashia on nyt hiljakkoin nostanut rumaa päätään noin esimerkiksi, onko Chaos Creation yhtyeenä puritaani sen suhteen, miten thrashia pitää tehdä?
TH: - No ei ainakaan mitään folkkia ja hanureita käydä sotkemaan. Fantasiameiningit pysyköön poissa thrashmetallista iänkaikkisesti! Deathrashille meikäläinen on kyllä avoin, kunhan se tehdään hyvin. Välillä tuntuu että niitä bändejä vaan tuppaa varsinkin Suomesta koko ajan lisää ja lisää. Ei siinä, jyvät erottuvat akanoista (joita piisaa). Esim. joku Deathchain on kyllä hemmetin kova, eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa. Ei tässä mitään puritaaneja olla, tyyli on vapaa, kunhan biisit ovat kovia ja meininkiä piisaa!
THRASHIA LUONNOSSA
Näin pieneksi bändiksi esimerkiksi kotisivuilla on ollut yllättävän paljon livepätkää videomuodossa, panostaako yhtye erityisesti livemeininkiin? Onko Chaos Creation enemmän live- kuin levybändi?
|
TH: - Energinen musiikki vaatii energisen ulosannin. Kyllä me livenä vedetään aina sata lasissa, tukat pyörii ja hiki lentää! Mitenkään muuten ei sitten olla ainakaan vielä panostettu, että taustalakanat, lavarakennelmat ja räjähteet ovat vielä käyttämättä, heh. Treenataan ennen keikkoja yhteissoitto sellaiseen kuntoon, että voidaan häpeilemättä vetää setti läpi, mutta mokiahan välillä väistämättä tulee. Ne peittyy yllättävän hyvin meiningin alle ja kunhan ei mokaa samaan aikaan, harvemmin niitä edes huomaa. Palaute keikoista on tähän asti ollut pelkästään positiivista, mitä minun korvaani on kantautunut.
- Kyllä me jokatapauksessa levybändikin mielestäni ollaan ja meikäläisen näkökanta on se, että kun jotain äänitetään, niin mokia ei sallita. Vaikka jotain pikkujuttua ei moni edes huomaisi, niin itseä se jälkeenpäin vituttaa, jos olet nauhalle soittanut jonkin jutun epätarkasti. Tämä ei tarkoita sitä, että Chaos Creationin äänitteet olisivat jotenkin ylikliinisiä nyt tai tulevaisuudessa, luonnolliset soundit ovat aina lähellä meidän sydämiä, vaan sitä, että soitto tulee olla tiukkaa ja tarkkaa.
|
 |
Vielä lopuksi, mitenkäs keikkatilanne keskimäärin tällä hetkellä, kun kerran niiden vetämisestä oli puhetta?
TH: - Keskimäärin noin keikka per kuukausi. Enemmän oltaisiin kyllä halukkaita tekemään. Kovaa työtähän se keikkojen hommaaminen on näin demobändin asemassa ilman mitään ohjelmatoimistoa taikka kunnollisia suhteita. Tarjouksia otetaan mielellään vastaan, että mailia vaan keikkajärjestäjät jos haluatte Chaos Creationin mestoille moukaroimaan!
Chaos Creation on siis kaupan, kuka hyvänsä saa sen soittamaan nurkissaan, jos maksaa kulut. Tälle pohjalle on hyvä päättää haastattelu ja jäädä odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin Homicidal Party Time vielä bändin vie. Kiitoksia haastattelusta ja menestystä musiikin myymiseen maailmalle! |
|
|
|
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

|
KOTIPAIKKA Lappeenranta
JÄSENET Aleksi "Triple A" Ahonen - laulu
Toni Huhtiniemi - kitara, taustalaulu
Tomi Malinen - kitara, taustalaulu
Julle - basso
DISKOGRAFIA Dedication For Annihilation (demo) 2005
Psyched Out Manipulation (demo/promo) 2006
Homicidal Party Time (demo/promo) 2007
|
|
|
|
|
|
|
|
|