|
Festariraportti: Jörisrock, Suonenjoki 22.7.2006
|
|
|
Viimeistä kertaa kävi tieni heinäkuun toiseksi viimeisenä lauantaina Kaatronlammen rantamaisemiin ja Jörisrock-tapahtumaan Suonenjoelle. Vuonna 1995 Jöröjukkarock-nimellä käyntiin potkaistu festari ehti tuottaa kaikkiaan 12 vuotta tinkimätöntä työtä paikallisen rockscenen elävöittämiseksi. Ja nyt se siis loppui. Paikalla Jöristä multaamassa oli myös Inferno.
|
 |
|
Jöriksen vihoviimeisen päivän eli lauantain alku oli mitä hevein, kun lauteille asteli Hevein. Bändi esitteli Jöriksen päälavalla yllättävänkin taidokasta pyöritystä, ja yhtyeen musiikillisesta imagosta poiketen jousisoittimet eivät lauteilla varastaneet pääosaa. Yhdelle viululla ja sellolla saa silti luotua melko tukevaa ja syvyyttä tuovaa äänimaisemaa. Heveinin setti oli kaikin puolin ammattimainen, eikä bändi pelännyt lähes tyhjillään ammottanutta yleisökenttää. Yhtyeen hirveä draivi ja sopivan syheröinen ulosanti näyttivät, että useampia tyylejä voi hevissäkin niputtaa sen verran nerokkaasti yhteen, ettei homma mene överiksi. Hevein nousee muutenkin massasta pienellä omintakeisuudellaan, kuten Jöriksen setti hyvin osoitti. Panteran Walk-cover oli setissä mukavaa plussaa.
|
 |
Jöriksen viime vuosien perin raskaaseen esiintyjälistaan teki piristävän poikkeuksen pikkulavan ohjelmiston käynnistynyt Oiva Väre -orkesteri. Bändin hippeilevä ja paikoin funkahtavakin poprock sai yleisöltä suotuisan vastaanoton. Bändin osaava, kepeän raikas esiintyminen tuli suoraan sanoen tarpeeseen. Oiva Väre teki setissään pikkuasioilla selvää jälkeä. Yhtyeen biisit olivat näennäisen haasteellisia, mutta silti melko helposti omaksuttavia.
Olin löytävinäni OV:n musiikista yhtäläisyyksiä varhaiseen Black Sabbathiin, vaikka yhtyeen musa oli likempänä The Doorsia. Rakkautta Oiva Väreen tuotantoon tuntui mahtuvan yltäkylläisen paljon. Liekö sydämiä tarttunut ilmaankin, sillä kesken bändin setin paikalle harpponut, Rotten Soundia huutanut kaljupäinen maastohousukin nousi penkistä ainoana eturiviin yhtyettä diggaamaan ja lähti vielä nimmareiden hakuun keikan jälkeen. Kyseisenlaista kontrastin konkretisoitumista ei näe ihan joka bändin keikalla.
|
Päälavan otti seuraavana haltuun Aaro Seppovaaran luotsaama Blake, jonka hyvyyden ymmärsi jo hiukan suurempi osa yleisöä. Blaken alarekisterin riffirymistely ei sytyttänyt allekirjoittanutta kunnolla vieläkään. Yhtye isännöi lavalla tiukasti ja rankalla kädellä. Setti ei olisi tuekseen sen kummempaa show’ta kaivannutkaan. Seppovaara on Blaken ehdoton ja itseoikeutettu keulakuva, jota ilman yhtye ei olisi lavalla eikä varmaan levyilläkään perusmassaa ihmeellisempi.
|
Tuusulan suunnalta tulevan, rantalavalla meuhkanneen Pohjoinen Kuri -orkesterin raskas suomihevi puri Jöriksessä melko huonosti. Bändin kappaleissa on ihan kivoja melodisia elementtejä, mutta mitä helvettiä Pohjoinen Kuri yrittää teksteillään sanoa? Pelkkää tyhjää ajatusta, joka olemassa olollaan sysään orastavaa potentiaalia sisältävän musiikin suoraan roskakoriin.
|
Jörisrockin 2006 ehdottomasti pirtein ja riehakkain vieras oli helsinkiläinen Mannhai, joka temmelsi päälavalla miten tahtoi. Nämä hullut miehet pääkaupungista vetivät illan energisimmän, mielipuolisimman, psykoottisimman, päihdeaineita ylistävimmän ja rockaavimman setin. Yhtyeen vokalisti Pasi Koskista en ole ennen nähnyt yhtä pähkähulluna keulamiehenä kuin nyt. Kaveri oli täysin eri mies, jos vertaa Jöriksen vetoa Ajattaran tai Amorphisin keikkoihin ikinä.
Mannhaihin parin keikan ajaksi rumpaliksi kiinnitetty raskaan rockin monitoimimies Nalle Österman kruunasi koko kakun pieksemällä nahkanpalasista paskat pihalle kannusatsinsa takana. Miehen soittotyylihän ei tosin koskaan ole ollut mitenkään anteeksipyytelevä. Mannhain keikka oli kokonaisuutena suorastaan uskomattoman hullua ja tyylikästä tavaraa.
|
 |
Iiwanajulmasta olin kyllä kuullut huhuja aikaisemmin, mutta yllättyä piti siitä tiukkuudesta, jota bändi rantalavan viimeisenä aktina tarjoili. En uskonut näkeväni suomenkielisen metallin nykykentässä moista tekijää, joka pystyy luomaan musiikistaan (enää) näinkin mielenkiintoista. Tämän päivän kriteerit kyseisessä genressä alkavat olemaan jo kohtuuttoman vaativat, jotta kyseinen musa olisi genreseksikästä ja uskottavaa. Paskapuhettahan se on, koska jokainen tekee tyylillään, mutta ehkäpä silläkin saralla toivoa vielä on, kiitos Iiwanajulman, jonka ei mielestäni olisi pitänyt jättää ketään kylmäksi.
|
Jöriksen arkulle viimeisen lapiollisen hiekkaa kaapaisi Suburban Tribe, jonka perusjykevä raskas rock ajoi asiansa, mutta ei sinällään erityisesti säväyttänyt. Mielestäni bändin läpimurtolevyn jälkihehkuissa tehdyt Manimal ja Revolt Now! ovat mainittua Suburban Tribe -kiekkoa tasapaksumpia ja siksi mielenkiinnottomampia. Tämä seikkahan tietysti vaikuttaa myös soittosettiin, jonka bändi Jöriksessäkin esitteli. Hyvää on silti huono lähteä totaalisesti haukkumaan, eikä tässä siitä edes ole kysymys. Jörisrock olisi nyt ehkä kuitenkin ansainnut vielä paremman päättäjän kuin perusvahvan Suburban Triben.
|
| On suorastaan sääli, että Jöris-crewn piti lyödä pensselit santaan ja hanskat naulaan.. Tai eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tapahtuma heräisikin joskus vielä henkiin. Itse aloitin Jöris-urani viisi vuotta sitten, ja kerran sain kunnian soittaakin kyseisillä festareilla. Jöriksessä hienointa oli paikan leppoisa savolaisfiilis, maisemalliset puitteet ja ennen kaikkea hyvä musiikki. Monta muistoa jää elämään tuostakin bakkanaalista. Ja kuten Pohjoinen Kuri -yhtyeen laulaja-kitaristi Zeus ”Jone Nikula” Hartonen välispiikissään osuvasti totesi: ”Onko mukavaa olla festareilla, jossa ei tarvitse jonottaa mihinkään? Vai menettekö mieluummin Merimaan festareille, joissa Turbonegro esiintyy 50 kertaa kahden vuoden sisään.” Niinpä. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
