|
 |
Haapajärvellä vuonna 1999 perustettu Requiem on kuudessa vuodessa ennättänyt yhtä jäsentä vailla täyteen kokkolalaistumiseen sekä siinä sivussa julkaisemaan kolme albumia. Matkan varrella musiikkityyli on vaihtunut melodisesta deathmetallista sinfonisen neoklassisen metallin kautta moderniin progressiiviseen metalliin. Taival ei ole sujunut vastoinkäymisittä, sillä alkuperäisen trion jäsenistä vain yksi soittaa edelleen Requiemissa.
Kokkolalaisviisikon kolmas pitkäsoitto on nimetty mahtipontisesti Requiem Foreveriksi. Imperiumi oli tapansa mukaan läsnä levynjulkaisukeikalla Kokkolassa ja vietti siinä sivussa turinatuokion yhtyeen komeaäänisen laulajan Jouni Nikulan sekä kitarasankaruudesta ja sävellystyöstä vastaavan Arto Räisälän kanssa. Läsnä oli myös rumpali Jari Huttunen, joka tyytyi seuraamaan haastattelua sivusta. Juuri saunasta tulleet hyväntuuliset muusikot avautuivat kolmannen levyn syntyprosessista ja vaikeuksista seuraavasti:
|
Jouni: Tuntuu todella hyvältä, että levy on vihdoin valmis ja julkaistu. Puoli vuotta tehtiin hommia ja saatiin sitten omin voimin aikaiseksi väkevä albumi. Requiem Foreverista muodostui yhtyeen historian pisin levytysprojekti, matkalla oli paljon mutkia jo ennen kuin edes pääsimme levyttämään. Esimerkiksi pari studiobuukkausta - mitkä ovat aina hankalia - kaatuivat alta erinäisten syiden takia. Lisäksi Arto oli juuri lähdössä Meksikoon samalla kun Requiemin olisi pitänyt suunnata studioon. Jossain vaiheessa usko meinasi loppua. Ajattelimme jo, että jos joskus saamme tämän levyn valmiiksi, se on jo saavutus.
|
Hankaluudet kuuluvat myös levyllä, tosin positiivisessa mielessä. Yhtyeen ulosanti on huomattavasti aiempaa aggressiivisempaa, kitarat rankaisevat seitsenkielisellä riffittelyllä ja puhtaasta laulusta on saatu entistä enemmän sävyjä irti. Myös aiemmilla levyillä vain pienessä sivuroolissa olleet satunnaiset murinalaulut ovat taas vahvasti läsnä, kuten yhtyeen alkutaipaleellakin.
|
Arto: Aggressiivisempi ote ja raskaammat soundit ovat tarkoituksellisti mukana, hevimetallistahan tässä on kyse. Tuntuu luontevammalta soittaa aiempaa raskaammin ja tiukemmalla soundilla. Nyt kun meillä on enää vain yksi kitaristi bändissä, raskaampi soundi kuulostaa paremmalta livevetojakin ajatellen. Requiem Foreverillä on hienot kitarasoundit, joten jatkossakin pysymme samalla linjalla.
Jouni: Kuten kitarasoundeissakin, myös örinä on tietoisesti valittu tehokeino. Örinät tuovat ainakin kontrastia siihen toiseen ääripäähän verrattuna, valtaosa levystä lauletaan kuitenkin puhtaasti. Levyllä oli pari kohtaa, jotka oli jo alusta asti sovitettu aika vapaasti tulkittaviksi, kuitenkin sinne mörinäpuolelle suuntautuen. Kokeilimme paria biisiä puolikliinillä melodialaululla, mutta kappaleet eivät oikein tuntuneet toimivan.
|
 |
Entistä raskaampi ja synkempi soundi ei ole ainoa Requiem Foreverillä mukaan tullut uutuus. Ensimmäistä kertaa Requiemin historiassa mukana on vierailevia muusikoita, ja etenkin laulupuolella muutos kuuluu - muikeat kuorot tuovat kaivattua lisäpotkua entistäkin melodisempiin kertosäkeisiin.
|
Jouni: Otimme mukaan ensimmäistä kertaa ulkopuolisen "kuoron" levylle, kaksi Keski-Pohjanmaan kovinta hevilaulajaa. Tämä onnistui siksi, että nauhoitimme levyn lähellä kotipitäjää - toinen taustalaulaja kun on täältä Kokkolasta ja toinen naapuripitäjä Kälviältä. Aiemmat levytyssessiot olivat Jyväskylässä ja Helsingissä, jolloin välimatkaa kertyi liikaa. Kuoropojista tämä Sami Heinonen oli varmaan viisi vuotta kertonut haluavansa tulla "kiljumaan heviä", ja hänelle piti tietenkin taustalauluihin löytää myös kuoropartneri. Sitä myöten päädyimme Winterbornin Teemu Koskelaan - yhtyehän äänitti pitkäsoittonsa samassa studiossa ennen meitä. Yhdistimme nämä miehet taustalaululeegioksi ja saimme hyvän Kirka-soundin!
Arto: Edellisellä Mask Of Damnation -levyllä kertosäkeet olivat vähän hukassa. Nyt otimme tietoisesti harkitun askelen vahvojen kertosäkeiden suuntaan ja saimme mukaan isommat laulusoundit. Kokonaisuutena Requiem Foreverillä ei kuitenkaan ole yhtyeen historian isoimpia soundeja, sillä debyytillämme The Arrivalilla koko äänimaailma on huomattavasti pömpöösimpi. Requiem Foreverillä on tähän verrattuna raaempi, kliinisempi ja orgaanisempi äänimaailma.
Jouni: Nyt oli enemmän aikaa levyn hiomiseen, joten ehdimme keskittyä myös lauluharmonioiden äänittämiseen. Levyllä onkin niin paljon harmonialinjoja, että saa oikein miettiä minkä oikein valitsee livenä; se päälinja ei välttämättä ole niin helposti poimittavissa sieltä. Päädyimme siihen, että basistimme Pasi Kauppinen ja kosketinsoittajamme Jukka Hänninen laulavat jatkossa stemmoja keikoilla. Eihän lauluista voi ikinä livenä saada samanlaisia kuin levyillä, mutta toteutamme sen mikä on livemeiningin raameissa mahdollista. Emme kuitenkaan halua lähteä mihinkään minidisc ja klikki -meininkiin, vaan kappaleet pitää toteuttaa lavalla heiluvien miesten voimin.
|
AJATON LEVY, RAJATON ÄÄNI
Requiem Foreverin kosketinosuuksissa on havaittavissa vaikutteita 70-luvun progesta ja perinteistä power metal -äänimaisemaa on tietoisesti vältelty. Cembalo ei kilkuta, trumpetit ovat hiljaa eivätkä jousetkaan ujella jatkuvasti, mutta äänimaailma ei rajoitu silti pelkkään hammondiin. 70-luvun lisäksi persoonallisista soundeista havaitsee jopa futuristiset konemusiikkivaikutteet. Retroa 70-luvulta ja futuristista soundimaailmaa - yhdistelmä kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta.
|
Arto: Meillä oli tarkoituksena tehdä ajaton levy - levy, joka ei kuulosta vain vuodelta 2005 tai 1978, vaan joka kuulostaa hyvältä ja ajankohtaiselta minä vuonna tahansa. Levy ei ole vain yhteen ajanhetkeen sidottu, vaan se toimii myös kymmenenkin vuoden kuluttua - levyn nimihän on Requiem Forever. Meillähän on ollut aika lailla laaja soundivalikoima joka levyllä, hammondia on ollut jo debyyttilevyllämme The Arrivalilla, esimerkiksi Whispers- ja Liquid Hours -kappaleissa. Nyt uutuutena on filtteröityjä teknoluuppeja ensimmäistä kertaa sekaan lisättynä. Itse halusin nuo konesoundit mukaan, koska jo biisejä säveltäessäni huomasin, että kappaleet kaipaavat sellaista.
|
 |
Usein yhtyeet säveltävät viimeisten kertosäkeiden nostatukset siten, että ne ovat juuri ja juuri laulajan äänialan rajoilla. Sitten tulee Requiem ja eräs kokkolalainen ihmemies, joka viis veisaa tästä. Pahimmillaan kertosäkeiden jo ennestään todella korkealla ujeltavien laulumelodioiden taustalta löytyy sama melodiakulku - oktaavia korkeammalta toteutettuna. Koskettimien ylimmille nuoteille osuva laulumelodia saa kovasti ihmetyttämään, löytyykö Jounin äänialalle lainkaan rajoja. Mies valottaa tilannetta vaatimattomasti.
Jouni: Kyyyllä, kyllä niitä rajoja on. Yläraja tuli Nightfall-biisissä, ensimmäisen säkeistön stemmassa. Siinä on kaikkein korkeimmalle yltävä laulumelodia mitä olen pystynyt vetämään, tuosta ei paljoakaan korkeammalle enää mennä - ainakaan puhtaasti. Levyllä olevat oktaavituplaukset johtuvat osittain siitä, että on helppo muuttaa ääntä, nauhoittaa molemmat versiot ja miettiä sitten jälkikäteen kumpi toimii paremmin kokonaissoundissa. Ei se korkeampi laulu kuitenkaan nyt laulajan vinkkelistä niin ihmeellistä ole, mitä nyt laulaa vähän eri tavalla kuin aiemmin.
Jouni: Matala ääni on kehittynyt viime aikoina todella paljon. Sehän se pohja on: mitä varmemmin laulaa alempaa, sitä paremmin myös korkeampiin säveliin osuva laulu toimii. Eron huomaa selvästi, jos kuuntelee vaikkapa edellisen yhtyeeni Mysteriumin demoja vuodelta yhdeksänkymmentäjotain tai 2000-luvun alusta - puhtaasta puolesta löytyy nykyään paljon enemmän sävyjä. Silloin piti itseään kovana laulajana, mutta sittemmin se romantiikka on aika lailla karissut.
|
"Korkealta ja kovaa" ei riitä Requiemille, vaan laulajasta on piiskattu myös perin äijämäistä ääntä. Jounin suoritusta voi parhaimmillaan verrata jopa suomihevin Ukko Ylijumalaan, Marco Hietalaan. Hietalan lisäksi mieleen tulee Finnish Metal Awards -ehdokas Jarkko Ahola - samaa äänenväriä tunnustavan ja parhaimmillaan samanlaista rouheutta tavoittavan Jounin ääni ei vain ole riittävän tunnettu FMA-ehdokkaaksi, vaikka äänensä puolesta mies ei Aholalle häviäkään. Jouni kertookin, että monipuolinen, mutta silti vaivattomalta kuulostava ääni on syntynyt luonnollisesti ajan myötä.
|
 |
Jouni: Niin, no, Kauppisen Pasi oli tuottamassa lauluja ja aika pitkälti on vastuussa siitä, että näitä äijämäisempiä kohtia saatiin mukaan. On ihan hyvä vaan, että Pasi ruoskaa tarkkaamossa. Itse pidän juuri tällaisesta laulusta - tottakai laulaisin kuin Glenn Hughes, jos pystyisin, mutta ei se ole niin helppoa... Moni sanoo, että raspikurkun saa kun vaan juo viskiä tarpeeksi, mutta tuo on suorastaan vittumainen kommentti - kyllä se ihan tekniikalla vedetään. Olen vastikään alkanut oppia raspin muodostusta siten, ettei se mene Ville Laihiala -karheudeksi, vaan että se on aitoa karheutta.
Jouni: Mielestäni Requiem on musiikkina niin monipuolista, että siihen ei yksipuolista laulua edes voisi kuvitella. Sehän tässä onkin mukavaa, päinvastoin kuin eräässä toisessa bändissä jossa lauloin - biisin vaihtuessa päädyttiin aivan eri maailmaan mutta lauluääni pysyi silti samana. Requiemissa variaatiota löytyy enemmän. Lauluääneni monipuolisuus lähtee osaltaan jo siitä siitä, että demoaikoina toisessa bändissä puhtaiden laulujen lisäksi jouduin örisemään.
Laulupuolen muuttumiseen on saattanut vaikuttaa se, että äänitystä ei tällä kertaa tehty yhtenä tiukkana rupeana vaan pidemmän ajanjakson kuluessa. Levy levyltä Requiem onkin viipynyt pidempään ja pidempään studion uumenissa: The Arrival valmistui kahdessa viikossa, Mask Of Damnationia hiottiin kuukauden päivät, Requiem Foreveria yhtye valmisteli useamman kuukauden aikana kolmessa eri studiossa.
|
Jouni: Ei levyä kuitenkaan ole hiottu jatkuvalla syötöllä, eihän laulujakaan äänitetty kuin parisen viikkoa. Sekin meni palasina, olisiko ollut ehkä neljä päivää lauluja ja seuraavaksi kitarasooloja ja niin edelleen. Ei lauluihin nyt ihan hulluna enemmän käytetty aikaa kuin aiemminkaan, mutta sessiot olivat intensiivisempiä ja tiesimme paremmin, mitä pitää tehdä. Edellisen levyn sessioissa nauhoitimme vähän kaikkea sekaisin, nyt äänitykset olivat paremmin organisoituja ja pystyi keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Fokus oli siinä suorituksessa, eikä puolet huomiosta mennyt mihinkään oheishäsläykseen - edellinen studiosessiohan oli rikkonainen ja lopulta suoranainen katastrofi, vaikka lopputulos kuulostaakin hyvältä.
Jouni: Alunperinhän meidän piti nauhoittaa koko levy "rokkikoululla" (The Performing Art School of Kokkola, toim. huom.), mutta sitten kun Pasi menikin osakkaaksi Studio 57:aan, teimme tottakai levyn siellä valmiiksi. Ja kun on ihan sama, missä ne linjatasoiset kosketin- ja bassoraidat vetää, ne on sitten soiteltu levylle suurinpiirtein Pasin keittiössä.
Arto: Komppikitarat soitettiin levylle yhdessä päivässä täällä rokkikoululla, suurinpiirtein kerralla purkkiin. On sitä kehitystä tapahtunut tälläkin osa-alueella, edellisen levyn aikoina niitä piti nauhoittaa useampaan otteeseen.
|
MIEHISTÖNMUUTOKSELLA PAREMPIIN VÄLEIHIN
Yhtyeen työstäessä kolmatta levyä jo vuosia mukana ollut kitaristi Teemu Hänninen siirtyi pikkuhiljaa takavasemmalle. Vaivihkaa Räisälän harteille kasautui valtaosa kitarankurituksesta, vaikka yhtyeessä kaksi taitavaa kitaristia olikin.
|
Jouni: Meillä on tämä komppikitaroiden osuus mennyt siten, että The Arrivalilla Arto soitti hieman Teemua enemmän, toisella levyllä jakauma olikin sitten jo noin 80/20. Tällä uusimmalla homma meni jo siihen, että Teemu otti kitaran käteen ja kokeili kerran - "ei tullu mittään", ja jätti leikin sikseen. Arto soitti siis kaikki levyn komppikitarat ja Teemu ulos bändistä, näin kärjistäen.
Jouni: Teemulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa enää Requiemissa, tai koko bändi olisi seonnut. Se oli niin umpikujassa koko tilanne, kommunikaatio ei enää toiminut Teemun kanssa. Teemu tiesi itsekin, ettei yhteistyö toimi enää.
Yhtyeen toisen pääasiallisen säveltäjän eroaminen ei siis tullut yllätyksenä, vaikka ratkaisu ei ollutkaan helppo. Hänninen oli sävellystyönsä ansiosta myös osaltaan vastuussa Requiemin oman identiteetin ja soundin muodostumisesta.
Arto: Jotenkin minä sain näistä muista jäsenistä sellaisen kuvan, että jos Teemu ei olisi lähtenyt, muita jäseniä olisi irtisanoutunut yhtyeestä. Harmi, sillä Teemu on kyllä sellainen biisinikkari, jonka taidoille on pakko nostaa hattua. Kovinkaan montaa yhtä omaperäistä säveltäjää ei koko maailmasta saati sitten Suomesta varmastikaan löydy. Ikävä kyllä tämä taiteellinen puoli oli lopulta suurempi kuin tämä sosiaalinen puoli.
|
 |
Jouni: Juurikin näin sen voi sanoa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun mies palasi armeijasta, ei ollut enää mitään toivoakaan yhteistyöstä.
Arto: Teemun sävellyksiä löytyy Requiem Foreveriltä, koska sävellys- ja nauhoitusvaiheessa mies oli vielä yhtyeessä mukana. Valtaosa näistä kappaleista oli kuitenkin minun ja Teemun yhteistyönä tekemiä, aivan kuten aikoinaan on ollut The Arrivalilla. Kakkoslevyllä ei ollut yhtään sellaista biisiä joka olisi yhteistyönä tehty, nyt yhteistyötä oli taas enemmän - mutta saattoi olla, että Teemulla oli biisistä yksi todella hyvä idea kuten kertosäe, ja itse tein ympärille sitten siihen kaikki muut osat.
|
Monivuotinen kitaristi Teemu Hänninen soitti viimeisen keikkansa Requiemin riveissä kesäkuun alussa, mutta nykytrendistä poiketen erosta ei ilmoitettu kirjeellä takahuoneessa.
|
Jouni: Erosta EI ilmoitettu kirjeitse, vaan Haapajärvellä loppuunmyydyn keikan jälkeen päätös tehtiin suullisesti, tyyliin "huomenna otetaan promokuvat tulevaa levyä varten - Teemu, älä vaivaudu paikalle." Teemun eroaikeistahan kuultiin alunperin roudarin kautta, ja otin sitten mieheen yhteyttä ja kaivoin esille faktan, että Teemu itsekin oli miettinyt asiaa, muttei uskaltanut sitä itse sanoa. Kun eroamisasia oli saatu puhuttua halki, oli todettava, että miehen lähtö vaikutti koko yhtyeeseen tervehdyttävällä tavalla.
Arto: Bändin jäsenet ovat tulleet entistä läheisimpiin väleihin toistensa kanssa, paremmiksi kavereiksi. Ei ole enää niin kriittisiä tappeluita treenisessioissa ja treenikämpällä. Nyt sitä voi vaikka ihan vapaa-aikaakin viettää bändikavereiden kanssa ajattelematta että nämä kaverit ovat nimenomaan bändin jäseniä. Aiemmin se oli suorastaan pakkopullaa ja oikeastaan ärsyttävää kaikkien mielestä.
|
OMA TYYLI EI MUUTU EDES LEVY-YHTIÖN PAINOSTUKSESTA
Requiem on koko ajan ei vain pyrkinyt, vaan myös onnistunut luomaan omanlaisen soundin ja tunnistettavat tyylikeinot. Jounin teatraalinen lauluääni sekä kierot tuplastunttikitarat nousevat ensimmäisenä mieleen, mutta löytyypä musiikista paljon muutakin. Tunnistettava tyyli ei kuitenkaan tarkoita, että kappaleet olisivat hiilikopioita esikuvista tai omasta materiaalista, vaihtelua riittää laajalla skaalalla - eikä omasta tyylistä luovuta miehistön vaihtuessa tai edes levy-yhtiön painostaessa.
|
Jouni: Teemun eroaminen yhtyeestä ei vaikuta mitenkään Requiemin soundiin. Kaikki kitaraharmoniat sun muut tulevat esiintymään myös jatkossa, vaikka käytössä onkin enää vain yksi kitaristi.
Arto: Livenäkin kitaraharmoniat ovat edelleen kehissä - mutta toteutustapa on uusi! Vinkkinä sen verran, että onhan Dream Theaterkin soittanut Jordan Rudessin kanssa mm. Metallican ja Iron Maidenin levyjä keikallaan...
Arto: Vaikka Requiemilla on biisejä laidasta laitaan, kyllä niistä tunnistaa aina että mukana on se Requiem-soundi, jollakin tavalla. Monimuotoisuus on olennainen osa tätä. Lisäksi tämä soundi koostuu übermelodisuudesta, virtuoosimaisesta rumputulesta, ovelista rytmikikkailuista ja kitarakompeista...
|
 |
Jouni: ...sekä maailman parhaasta basistista ja melodisesta laulusta kaiken tämän päällä. Itselleni tämä kappaleiden monimuotoisuus on etu, mutta yhtyettä tuntemattomalle yleisölle se saattaa olla haittakin. Tulevaisuudessa, vaikka pidetäänkin kiinni näistä "jännistä jutuista", tavoitteena on se, että pikkuisen paremmin linjataan kokonaisuutta.
|
Omaa soundia elävöittämään Requiem hankki levylleen ensimmäistä kertaa historiassa vierailevia muusikoita. Kokonaissoundia jykevöittäneen taustakuoron lisäksi levyltä löytyy vierailevat tähdet kuusikielisen varresta sekä yllättäen myös mikrofonin takaa liidilaulusta. Gods Of War -kappaleessa laulava Henrik Klingenberg on suurelle yleisölle tuttu Sonata Arctican kosketinsoittajana, mutta saipa Requiem silti miehen jujutettua duettolauluun Jounin kanssa.
Jouni: Tämä studioaikahan mahdollisti vierailevien muusikoiden käytön, pidempi aika-akseli antoi enemmän liikkumavapautta aikataulun suhteen. Hokkalan Antinhan (Mental Care Foundation) piti tulla jo Mask Of Damnationille soittamaan, mutta jostain syystä homma meni jäihin. Hokkalahan on Suomen kovin kitaristi ja oli meille suuri kunnia että saimme käyttää häntä levyllämme!
Arto: Antti Hokkalan lisäksi Emppu Vuorisen (Nightwish, ex-Altaria) piti soittaa edelliselle levyllemme soolo ja tämä olikin jo valmiiksi sovittu - mieshän itse jopa pyysi että pääsee levyllemme! Ikävä kyllä Emppu sitten viime metreillä perui tämän omien kiireidensä vuoksi.
Jouni: Klingenberg taas tuli mukaan hyvin helposti. Mies soitti koskettimia Requiemissa kahden ensimmäisen levyn ajan ja olemme vielä hyvissä väleissä, joten siinä mielessä Henkka ei edes ole mikään "vieras". Koska levyn nimikin on Requiem FOREVER, Henkan saaminen mukaan laulamaan kaikkien aikojen ensimmäiseltä demolta peräisin olevassa kappaleessa kulminoi koko levyn idean.
|
Requiem Forever on yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto italialaiselle Scarlet Recordsille. Aiemmat levyt ilmestyivät pienen portugalilaisen Sound Riotin kautta. Maantieteellisesti mitaten yhtyeen levytyssopimus hilautuu kohti Suomea muutaman sadan kilometrin vuosivauhdilla, seuraavan levyn jälkeiseksi sopimusmaaksi Imperiumin maagiseen kristallipalloon integroitu viivotin paljastaa Saksan.
|
 |
Arto: Jos tässä nyt on Italia, ja lähdetään siitä kohti Suomea - niin eikös se ole puolalainen Wwyxczclocp seuraavana? Ja sitten Spinefarm ottaa meidät kuudennella levyllä talliinsa. Kävisihän se näinkin!
Jouni: No mikä ettei, saisi puhua suomea ja puhelimella hoitaa asioitakin. Tuohan olisi kuin lottovoitto. Nythän meillä on niin, että hoidetaan kaikki meilitse. Tosin Scarlet on kyllä tehnyt töitäkin, tällä kolmannella levyllä on huomannut sen, että Suomessa Requiem on parhaimmillaan ollut jopa julkisuuspaukku, olemme saaneet enemmän palstamillimeterejä kuin koskaan ennen. Meidät on noteerattu niin lehdissä kuin radioasemillakin, Imperiumista Metalliliittoon ja Sue-lehteen asti! Vaikka tietenkin on tämä Fireboxin kirous, moni on käynyt esimerkiksi edellistä levyä kyselemässä marketeista sun muualta, eikä mistään ole löytynyt, paitsi tähän genreen erikoistuneesta levykaupasta.
Arto: Ulkomailla jakelu onneksi toimii paremmin. Requiem Forever -levyn myyntilukuja ei vielä ole, mutta uskoisin, että debyyttilevy The Arrival pysyttelee vielä parhaiten myyneenä levynämme.
|
Jouni: Edellinen levytyssopimuksemme oli kahden levyn mittainen, se tuli täytettyä vuoden 2003 loppuun mennessä. Koska levymme olivat Sound Riotin parhaiten myyviä, he yrittivät tietenkin jatkaa sopimusta Requiemin kanssa. Otimme yhteyttä myös muihin julkaisijoihin ja kiinnostusta riitti - neuvottelimme lopulta yli vuoden eri levy-yhtiöiden kanssa! Neuvotteluissa oli mukana mm. Century Media, jolle tehtiin jopa kaksi demoa. Heillä oli kova mielenkiinto päällä alusta saakka. Vaikka Century Media on iso ja tunnettu yhtiö, niiden kanssa oli aivan suoraan sanottuna aivan helvetillistä neuvotella. Demon jälkeen meni helposti kaksi kuukautta, ettei kuulunut mitään, ja sitten yksi hemmo otti vihdoin yhteyttä, ja hänkin kommentoi "I'll be back in business soon".
|
Arto: Yhteistyö eteni kuitenkin niin pitkälle, että pääsimme yhteisymmärrykseen ja he lähettivät meille sopimusluonnoksen. Lähetin sopimuksen tutuille tunnetuimmille suomalaisille muusikoille arvioitavaksi, ja mm. Thunderstonen Nino Laurenne totesi, että sopimus on erittäin hyvä, ja että Thunderstonella on itsellään samankaltainen sopimus Nuclear Blastin kanssa. Ongelma oli vain siinä, että Century Media sanoi, että Requiemin pitäisi olla sellaista tyypillistä nopeaa powermetallia! Eikä tässä vielä kaikki, kolmas levymme olisi ollut mahdollista julkaista vasta vuonna 2006. Emme halunneet tällaista odotteluaikaa. Mitä ihmettä olisimme tehneet tällä välin, kun levy kerta oli valmis jo alkukesästä?
Jouni: Koskaan aiemmin meille ei ole sanottu, mitä pitäisi tehdä, mutta nyt meinasi käydä niin. Tällä välin Scarlet Records oli koko ajan aktiivisesti kiinnostunut Requiemistä, he jopa alunperin ottivat itse meihin yhteyttä. Muiden yhtiölle levyttävien artistien kommentit tekivät meihin suuren vaikutuksen, koko toiminta vaikutti todella ammattimaiselta - ja mikä parasta, he luottivat täysin Requiemin visioon. Solmimmekin välittömästi kahden levyn mittaisen sopimuksen.
Arto: Taiteellisen vapauden rajoittaminen olisi ollut itselleni se suurin syy, jonka jälkeen ei enää olisi ollut motivaatiota tehdä "Requiem"-biisejä, jos ei olisi voinut säveltää juuri sellaisia Requiem-biisejä, mitä on aiemmin tottunut tekemään.
|
Jouni: Totta kai sitä ensiksi ajatteli, että olisi upeaa työskennellä isolle levy-yhtiölle ja jopa jonkun huipputuottajan kanssa. Jos Requiemia pääsisi luotsaamaan vaikkapa Rhapsodyn ja Kamelotin taustalla vaikuttavat Sascha Paeth ja Miro Rodenberg, ei voi edes kuvitella, miten upeaa jälkeä tulisi. Kuitenkin se ulkopuolisen näkemys voisi saada yhtyeestä irti ne viimeisimmät, upeimmat ja loistavimmat nyanssit.
Arto: Siinä tulisi sellainen levy, joka potkisi Kamelotinkin aivan hevon ...helvettiin.
Jouni: Juuri niin. Eikä tämä ulkopuolisen näkemys ole edes vain tulevaisuuden idea, vaan Requiem Foreverillekin oli tarkoitus pestata erityinen studiovelho tekemään levystä maailman parhaan hevilevyn. Suunnittelimme alusta asti että nauhoitamme levyn täällä Kokkolassa ja miksautamme sen alan huipulla. Alunperin oli tarkoitus toimia yhteistyössä Timo Tolkin kanssa hänen studiollaan, mutta en saanutkaan yhtäkkiä Tolkkia enää puhelimella kiinni ja oli pakko keksiä joku toinen ratkaisu; meille kävi kuten Dreamtalellekin eli homma kaatui sitten Tolkin terveydelliseen tilanteeseen. Tästä luovuttuamme sovimme sessioista Anssi Kipon kanssa Astia-studiolle - ja tämäkin peruutettiin sitten viimeisenä peruutuspäivänä! Kippo totesi että parempi niin, sillä työn alla oli tämän kuuluisan Hanna Pakarisen toinen levy.
Vaikka Requiem Foreverin miksaussuunnitelmat eivät aivan toteutuneetkaan, yhtye panosti yhdessä levy-yhtiön kanssa rankasti albumikokonaisuuden viimeistelyyn. Upea kansikuva, ammattimaiset promokuvat ja näyttävä kansilehtinen viimeistelivät levyn visuaalisen ilmeen.
|
 |
Jouni: Kaikki eivät ole uudesta ilmeestä pitäneet, Metalliliittoon Requiemia haastatellessaan Klaus Fleming kommentoi kantta "helvetin rumaksi, luontaantyöntäväksi", hahhah! Levyn kansi on kuitenkin tarkoituksella valittu siten, että se ei liippaa läheltäkään power metal -genreä. Levy-yhtiöltä tuli aika paljon kansiehdotuksia, ja ensimmäiset ehdokkaat olivat juuri näitä tyypillisiä powermetalliin sopivia tietokonegrafiikalla toteutettuja kansia. Ei miekkoja tai ritareita, mutta kuitenkin sellaisia, että kannesta tulee mieleen heti power metal. Nainen kirkkoholvissa seisomassa, toinen, missä riutunut mies oli vankityrmässä ja muuta vastaavaa fantasia-aiheista. Tämän jälkeen levy-yhtiö teki vielä yhden kannen, mutta siinä oli jotain tekijänoikeusongelmia, jonka jälkeen me otimme yhteyttä tähän ruotsalaiseen Carlos Del Olmoon (ex-Soilwork, toim.huom.)
Arto: Kun etsimme sopivaa kansikuvaa Carlosin sivuilta, Requiem Foreveriin käytetyn kansikuvan ensimmäinen luonnos jäi välittömästi parhaiten mieleen sekä itselleni että Jounille. Tottakai ajattelimme, että jos tämä jää meille ensimmäisenä parhaiten mieleen, niin siinä on hyvät mahdollisuudet jäädä myös muiden mieliin.
|
Jouni: Keski-Euroopan mediat tuntuvat olevat aika kapeakatseisia, siellä on helposti teilattu koko kansi. Ilmeisesti paikalliset haluaisivat, että kaikki on sitä samaa eikä joukosta saisi erottua. Tämä "kyseenalainen" kansikuva syntyi niin, että kerroimme Carlosille levyn nimen ja mainitsimme haluavamme vähän futuristista visiota. Ensimmäinen ehdotelma oli aivan kamala - se näytti ihan joltain teknolevyltä! Kuvassa oli joku kolmiulotteinen kännyköistä rakennettu kaupunki ja Requiem-teksti aivan älyttömällä 3d-fontilla. Se oli aivan kauhea, piti vaan jotenkin hienosti muotoilla ettei ihan tätä kuitenkaan haettu. Lopulta teimme niin, että valitsimme yhden valmiista kuvista ja muokkautimme siitä sitten haluamamme. Alkuperäistä versiota muokattiin aika paljon ennen kuin olimme tyytyväisiä.
Arto: Olemme vuosien varrella itse oppineet, että myös visuaaliseen puoleen kannattaa panostaa. Suuntaus on tarkoituksellinen, haluamme, että bändi myös näyttää ammattimaisemmalta. Haluamme tehdä kaiken oikein viimeisen päälle heti kun mahdollista - bändipaidat, taustalakanat, pyroefektit, kaikki ovat tulossa heti, kun se mahdollistuu.
Jouni: Ensimmäistä kertaa bändikuvat otti ammattikuvaaja, ja sen näkee laadussa. Sentään vaatteita ei etukäteen valittu, mutta ehkä seuraavan levyn kuvaussessioissa on jo oma stylisti mukana.
|
Kovasta uurastuksestaan huolimatta Requiem ei kolmannen levyn jälkeenkään koreile sinkkulistan kärjessä eikä yhtyeen nimi ole kaiken kansan huulilla. Yhtye ei ole yksin, sillä jo Suomessakin on useita muita progressiivisempia ja omalaatuisempia yhtyeitä, joista vain harva on kuullut. Hengenheimolaisia riittää, Requiemin toiveissa jopa yhteisiin kiertueisiinkin saakka - mutta löytyypä yhtyeeltä toivomukset ison maailman puoleltakin.
|
Arto: TOC, entinen Throne Of Chaos, oli ehdottomasti Requiemin ainoa suomalainen sukulaisbändi. Hekin aloittivat melodisesta örinähevistä ja päätyivät täysin omalta itseltään kuulostavaan soundiin. Toinen vastaava voisi olla Bride Adorned, etenkin The Arrival -aikoihin Requiemiin verrattavissa oleva bändi. Ulkomailta onkin hankala keksiä mitään, mutta Angra ehkä voisi olla lähimpänä. Ja vaikka Angran mainitsenkin, Requiemia ei voi mitenkään verrata näihin geneerisiin stratogammaween-bändeihin - joka taas saattaakin muodostua ongelmaksi levynmyynnissä. Parempi kuitenkin meille itsellemme näin, on mahdollisuus pidempään uraan ja oman mielenkiinnon säilymiselle, kun saa tehdä mitä haluaa, sitä omaa juttua, eikä tarvitse ryhtyä muita kopioimaan. Kyllähän mekin pystyisimme tekemään sellaisia kolmen minuutin biisejä ihan tuosta vaan, jotka olisivat varmasti meneviä ja joista ihmiset tykkäisivät, levykin myisi paremmin, mutta ei vaan mitenkään halua. Ei kykene antamaan periksi tälle.
|
Arto: Menevien ja taitavien bändien kanssa olisi mukava soittaa. Näitähän riittää, esimerkiksi Malpractice, Wingdom, Silent Voices, Mental Care Foundation ja Winterborn.
Jouni: Ja jos lähtee kiertämään, pitäisi olla tasapuolisia bändejä, ettei jompikumpi lähde pelkästään lämppäämään. Toinen bändi voisi olla yhdellä keikalla pääesiintyjä ja seuraavalla keikalla sitten päinvastoin. Mutta tämä ideaalisuus unohdettaisiin heti, jos vaikka Rush tulisi Suomeen ja pyytäisi Requiemin lämppäriksi, hehheh. Jos samalla linjalla pysytään, niin tietenkin myös Symphony X kiinnostaisi - mutta kyllä Ynkkä olisi kaikkein paras! Yngwie on idoli, ja muutenkin olisi hienoa päästä kiertämään Ynkän kanssa.
|
 |
Arto: Kyllä tuon saman luokan bändejä löytyy kotimaastakin, esimerkiksi Children Of Bodom. Mutta jos realistisella linjalla pysytään niin esimerkiksi Twilightning olisi hyvä vaihtoehto yhteiskiertueelle tai -keikalle.
|
oska Requiem mainitsi edellisessä Imperiumi-haastattelussaan, ettei edes yritä tehdä Keeper Of The Seven Keys kolmosta - kuten power metal -genressä tuntuu olevan tapana, on aivan pakko udella yhtyeeltä tulevaisuuden näkymiä. Mitä tapahtuu nyt, kun Helloween meni ja julkaisi uuden Keeperin? Voiko powermetallia tai mitään muuta nopeampaa ja melodisempaa heviä enää soittaa? Kuoleeko genre? Nouseeko uusia yllättäjiä?
|
Arto: Nythän on jo 90-luvulta lähtien pidetty nu-metallia pahana asiana, ja samoin kävi aiemmin NWOBHM:lle, kun Iron Maiden nousi pinnalle. Yksi tai korkeintaan muutama genren pinnalle nostava artisti saattaa saada kuuntelijan vastustamaan koko genreä. Jotta näin ei kävisi taas, tarvitaankin tähän power metal -genreen uusi aalto, New Wave Of Power Metal, että homma elpyy. En kuitenkaan usko, että Requiem olisi sitä, sillä mielestäni emme sovi power metal -kategoriaan, vaikka muuten saatammekin toimia tiennäyttäjinä omalla tavallamme.
|
Pari tuntia haastattelun päättymisen jälkeen Requiem juhlisti uutta levyään tunnin mittaisella tiukalla keikalla - yhden kitaristin voimin ensimmäistä kertaa sitten demoaikojen. Parisataapäistä yleisöä ilahdutettiin niin omalla materiaalilla kuin Iron Maiden -lainallakin. Näin loistavaa livebändiä toivoisi näkevän lavoilla useamminkin.
|
|
|
