Prohibitory

Kauas on tunnetusti pitkä matka ja painavaa raskas kantaa. Rankkaa ja raskasta death metallia paiskova Prohibitory rantautui elokuussa Suomeen neljän keikan minirundille aina kaukaa Meksikosta saakka.

Kitaristi Argel Osio on ainut yhä remmissa mukana oleva alkuperäisjäsen vuonna 1990 perustetusta Prohibitorysta. Orkesterin ura on siitä erikoinen, että 15 vuoteen mahtuu ainoastaan kaksi julkaistua täyspitkää levyä, mutta lähestulkoon 700 soitettua keikkaa. Massiivinen määrä mille tahansa isommallekin maita ja mantuja koluavalle orkesterille.

– Onhan keikkailu rankkaa työtä, ja vastoinkäymisistä huolimatta on vain painettava eteenpäin. Oletpa sitten vanha tai nuori, kaikki on kuitenkin täysin mahdollista, jos olet täydellä sydämelläsi mukana musiikin soittamisessa, Argel aloittaa haastattelun.

– Sitä paitsi, olemmehan julkaisseet noiden kahden albumin lisäksi kahdeksan demoa. Ei levytyssopimuksen hankkiminen ole ollut mitenkään hankalaa meille, olemme vain onnistuneet olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Edellisen kokoonpanon kanssa koetut bändinsisäiset ongelmat ovat myös estäneet kolmannen levyn tekemisen. Seuraava tavoitteemme onkin levytyssopimuksen saaminen ja albumin julkaiseminen, koska meillä on jo levyllinen musiikkia valmiina.
Siinä missä albumien soundimaailmaa on helppo kuvata sanalla tuhnuinen, kuulostaa Prohibitoryn livemeno varsin kiukkuiselta ja napakalta. Argel myöntääkin, että useimmiten asia on juuri näin, koska studiossa on hankala saada itsestään irti esimerkiksi spontaaneja tunteenilmauksia.

Prohibitory nauhoitti viikkoa ennen Eurooppaan saapumistaan uuden kolmen kappaleen promon, jota orkesteri kiertueellaan markkinoi. Kehitystä on tapahtunut huomattavasti sitten 2000 julkaistun In Death We Trust -levyn, eikä vain soundipuolella.
– Musiikkityylimme on pysynyt kyllä samana, mutta uusien jäsenten myötä meillä on nyt mahdollisuus viedä sitä vieläkin pidemmälle.


Niin debyyttialbumin Possessed And Dismemberedin kuin kakkoslevynkin nimi kertoo jotain bändin sanoituksellisesta linjasta, mutta vokalisti David G. Brambilan mukaan uudella materiaalilla on kyse hieman eri asioista myös sanoituksellisesti.

– Aiempien levyjen sanoitukset ovat saaneet inspiraationsa kauhukirjallisuudesta sekä sci-fi- elokuvista. Nykyiset sanoitukset käsittelevät ihmiskunnan rappiota, yhteiskunnallista kaaosta sekä tunteita ja padottuja ajatuksia. Esimerkiksi yksi uusista kappaleista, The Rebel One, kertoo sodasta, vihasta järjestelmää kohtaan, rauhan tavoittelusta, urheudesta ja siitä, kuinka elämää pitäisi elää tavoittaakseen unelmansa.

– Life Excess -biisin sisältö kuvaa elämää suuressa kaupungissa, jollaisia esimerkiksi meillä Meksikossa on. Ihmiset ovat sairastuneet sosiaalipsykologisiin tauteihin kuten huumeet, seksi, aseet, masennus ja levottomuus. Päästäkseen todellisuutta pakoon he yrittävät hukuttautua helppoon elämään.
– Scarsin sanoituksissa yritetään selittää jokaisen maapallolla asuvan ihmisen eloa. Minun näkemykseni mukaan joka päivä jokaisella katseella ja hengenvedolla saamme arpia hamaan kuolemaan saakka, vokalisti analysoi.

SUOMI FINLAND PERKELE

Prohibitory saapui Suomeen neljälle keikalle Italiasta, ja rumpali Omar Jannif Daniel myöntää matkan kotimaastaan Suomeen olleen pitkä. Keikoilla saatu hyvä vastaanotto yllätti kuitenkin leppoisilta vaikuttavat meksikaanit, ja herrat kehuvatkin vetoja loistaviksi ja unohtumattomiksi. Kuinka paljon tiesitte Suomesta ennen tänne saapumista?
– Kyllä meillä oli pienimuotoinen käsitys ilmastosta ja että Suomessa on lunta, revontulia, saunoja ja mukavia ihmisiä. Suomi on erikoislaatuinen maa ja täysin erilainen kuin esimerkiksi Meksiko. Ihmiset täällä tuntuvat pitävän hiljaisuudesta, kun elämä Meksikossa on koko ajan yhtä kaaosta, David pohtii maiden eroavaisuuksia.

Aivan ilman kommelluksia ei orkesterin tie Suomeen päätynyt, ja lentokoneella Tampereelle saapumisen sijasta bändi päätyikin päivää ennen sovittua lautalla Turkuun – rahattomina. Todellista ug-henkeä jos mikä.
– Koko Suomen-kiertue oli vaarassa peruuntua, koska saavuimme tänne Ruotsin kautta ja rajaviranomaiset eivät olisi halunneet päästää meitä Suomeen, Argel muistelee huvittuneena.

Kovasta reissaamisesta huolimatta Omar ei tunnusta koti-ikävän juurikaan vaivaavan, eikä työpaikan säilyttäminen kiertelyn aikana ole kuulemma ongelma.
– Toki kotipuolessa joidenkin asioiden hoito jää hieman retuperälle, mutta duunin menetystä meidän ei tarvitse pelätä, sillä musiikki on työtämme.

VIVA EL MEXICO

Prohibitoryn Suomen keikat alkoivat solisti Davidin Meksikon lipun heilutuksella, mutta mies kieltää kyseen olleen patrioottisesta eleestä.
– Meille Meksikon lippu on symboli sairaasta maasta, jossa on paljon ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Kun heilutan ulkomailla lavalla ollessani lippua, tunnen olevani vapaa maani kahleista. Samalla myös näytämme olevamme sotureita, jotka voivat tehdä elämässään mitä haluavat. Kotimaamme ulkopuolella meidän on paljon helpompi päästää tunteemme vapaaksi.

Katolisella kirkolla on tunnetusti paljon valtaa Meksikossa, eikä hallituksenkaan toimintakaan Omaria miellytä. Herran mielestä kummastakin tulisi päästä eroon. Death metallin soittamisesta ei kuitenkaan ole ongelmia syntynyt, vaikka pitkätukkaisia ryysyläisiä kuulemma joskus hieman pitkään tuijotetaankin.

Suuresta populaatiosta huolimatta kovinkaan moni suomalaisista metallin harrastajista ei taatusti pysty nimeämään ensimmäistäkään meksikolaista metalliyhtyettä. Omar kertoo kotimaansa metalliskenen suurimpia ongelmia olevan bändien haluttomuus panostaa riittävästi musiikkiin sekä kotimaisen metallin arvostuksen puute paikallisten keskuudessa.

Vanha konkari Argel opastaa lopuksi lukijoita meksikolaisen metallin maailmaan.

– Hyvinä esimerkkeinä maamme metalliskenestä toimivat ainakin Disgorge, Cenotaph ja Anarchus. Paha mennä sanomaan, miksi meksikolaiset orkesterit eivät ole maamme rajojen ulkopuolelle tuttuja.
FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

In Death We Trust
KOTIPAIKKA
Meksiko

JÄSENET
David G. Brambila - laulu
Omar Jannif Daniel - rummut
Argel Osio - kitara
Israel Muñoz Navarro - basso


DISKOGRAFIA
Possessed and Dismembered (1998)
In Death We Trust (2000)
Scars promo MCD (2005)
© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Miika Kuusinen   Kuvat: Prohibitory / Toni Salminen
http://www.geocities.com/PROHIBITORY_666 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3070 Palaa »
Bookmark and Share