|
 |
Oululainen Sicknote julkaisi esikoislevynsä Rudenian keväällä Verikauha Recordsin kautta. Suhteellisen uusi nimi Suomen bänditaivaalla tarjoilee tanakkaa mättöä metallin syövereistä rockin saloihin. Vaikka bändi on uusi, täysin tuntemattomia miehiä - ainakaan pohjoissuomalaisille - bändin jäsenistössä ei sentään ole. Nykyään jo hajonneen Agnus Dein miehistöä Sicknotesta löytyy useampiakin. Rumpali Aki Karppinen puolestaan vaikutti Maple Crossissa parin vuoden ajan. Haastatteluun ottivat toukokuun lopulla osaa Aki Karppinen ja kitaristi Pekka Kolivuori.
|
Sicknoten juuret ulottuvat vuoteen 1999. Kuuden vuoden aika on sisältänyt melko perinteistä toimintaa, mitä matkalle demobändistä levyttäväksi yhtyeeksi kuuluu. Bändi pystytettiin aikoinaan tuttujen kesken.
P: Se lähti liikkeelle vuonna -99 siitä, kun Kauppilan Antin, meidän basistin kanssa, juteltiin uuden bändin perustamisesta. Edelliset orkesterit olivat silloin hieman levähtäneet. Toinen kitaristi löytyi aika nopeasti, kun mun vanha kitaristipari Agnus Dein ajoilta tuli mukaan. Akin tapasin joidenkin työhommien kautta ja meillä synkkasi heti. Laulaja tarjotui itse mukaan ja hän tuntui sopivan hyvin porukkaan.
A: Mulla oli silloin parin vuoden paussi soittohommista, enkä ole varma, soittaisinko enää rumpuja, ellei Pekka olis ottanu asiaa puheeksi. Hyvä, että otti, koska rumpujen soittaminen bändissä ja juovuksissa on todella siistiä.
Perustamisen jälkeen bändi on tuottanut kolme demoa. Rudenia-albumi sai alkunsa viime talven pimeinä tunteina normaalia erikoisemmissa olosuhteissa. Äänitysapua ei tarvinnut hakea kaukaa, koska Aki on jo vuosia tehnyt aktiivisesti äänittäjän ja miksaajan hommia. Rudenia on nauhoitettu hieman poikkeuksellisissa olosuhteissa eräällä maatilalla Tyrnävällä.
P: Otettiin liikuteltavat studiovehkeet mukaan ja tehtiin koko levy viikon aikana. Tai siis äänitys viikossa ja muutama päivä meni miksauksiin. Tuo Kent-cover tosin äänitettiin jälkeen päin. Levy odotti julkaisua jonkin aikaa. Meillä oli joitain virityksiä julkaisun suhteen erään ruotsalaisen toimijan kanssa. Se ei onnistunut, mutta onneksi Verikauha tuli sitten hätiin ja saatiin tämä julkaistua heidän kauttaan. Pääasiallisesti muutama viime vuosi on ollut melkoista odottelua. Yksittäisiä keikkoja on tehty jonkin verran, mm. Nummirockia ja sen semmoista. Nyt olisi tarkoitus aktivoitua syksymmällä enemmän keikkojenkin osalta.
A: Levyn äänitys ja miksaus sujuivat sutjakkaasti, koska tarkoituksena ei ollut tehdä viimeisen päälle hinkattua ja editoitua sämplerumpudiskokaikulevyä. Lähtökohtana oli, että levy kuulostaa siltä, miltä se niillä vehkeillä kuulostaa. Jätkillä on kitarakamat huippuluokkaa, mutta niillä minun rummuilla, jotka kuuluu tuossa levyllä, ei normaalisti saisi edes lähestyä studiota. Jostakin syystä ne kumminkin kuulostavat aivan jämäkiltä. Ja eihän se ollutkaan studio. Levyllä on kuultavissa myös kaikenlaista ekstramuikeaa: mm. 12-kaliiberisen havelikon eri äännähdyksiä. Se ei ole Sicknote-levy eikä mikään, missä ei aseet laulahtele. Haulipyssy on helposti äänitettävä kapistus, jos vertaa vaikkapa syntikkaan.
Sicknote pitää yhdenlaisena missionaan irrottautua musiikillisista genrerajoista, kuin myös halua saada ihmiset keskittymään itse musiikkiin. Samantyyppisiä puheita kuulee vähän väliä ties kuinka monen bändin suunnalta, mutta Sicknoten tapauksessa täytyy sanoa, että tavoite on melko pitkälti onnistunut.
P: Muutamat ulkomaiset levyarviot ovat jopa hämmästyttäneet meitä. Olemme yllättyneet, miten jotkut ovat huomanneet suoraan ne vaikutteet, joita me todella olemme hakeneet. Esimerkiksi Annihilator, Metal Church ja jopa Anthrax on tulleet esille. Meillä kaikilla kuitenkin on juuret thrashin puolella.
A: Yksi arvostelija oli ymmällään, että onko tuo levy rokkia vai heviä. Eihän sillä oikeasti ole merkitystä. Tottumus ei ole tietoa ja terve epäily on kaiken A ja O. Jos ei ole tietoa, mihin genreen joku kuuluu, kannattaa jättää genreily ja kuunnella musiikkia itseään. Ei ole pakko luokitella, jos ei osaa. Toki onhan se musiikin sanoin kuvaaminen paljon vaikeampaa kuin itse musan kuuntelu. Että sikäli.
Eräässä arvostelussa esille tuli Motörhead, mikä on kieltämättä myös varsin osuva vertauskuva. Myös vertauksia Sentencediin löytyy monelta taholta.
P: Sentenced on tullut esille, mutta enimmäkseen vain suomalaisissa arvioissa. Suomessa on niin helppoa verrata Sentencediin tai HIMiin. Meitä on verrattu HIMiinkin, mitä mä ihmettelen vieläkin enemmän.
A: Pitäs vissiin hommata joku Sentencedin levy ja verrata, onko yhtäläisyyksiä. Tai sitten HIMin levy.
Entä mitkä ovatkaan ne omat suurimmat vaikutteiden lähteet?
P: Alun perin suurimmat vaikutteiden lähteet ovat AC/DC, Slayer, Entombed ja tietenkin Motörhead. Joskus me pohdittiin, että olisi mahtavaa saada sellainen vanhan liiton poljento yhdistettynä tällaiseen nykymeininkiin, kuten alavirekitaraan. Tuossa on ne pääpointit ja toki jokaisella omat muut omat suosikkinsa.
A: Sekin on ollut rajoittava tekijä, että mä olen käyttänyt tuplabassaria vasta pari kuukautta, eli Rudenialla ei ole tuplia. Seuraavalla levyllä tuplapauketta voi jo ollakin... Pitää tehdä sellainen ralli, missä on tuplabassari-iskut. Eli yhtaikaa aina molemmat bassarit.
P: Nyt mennään sitten niin lujaa, kuin Aki jaksaa.
A: En usko että vauhti kiihtyy. Tulee vain enemmän iskuja.
Metallin, thrashin ja rockin lisäksi muutamia vivahteita löytyy myös muualta. Levyllä kuuluva Rudenia Blues sisältää jonkinlaisia western-tyylisiä, tai jopa rhythm´n´blues -vaikutteita, vai kuinka?
P: Kyllä vain. Se on oikeastaan samantyyppinen kuin avausbiisi Reptile Queenin säkeistön pohja. Se on vähän kuin sellaista kieroutunutta western-meininkiä. Pientä country-vivahdetta siinä myös on. Rudenia Blues on muutenkin sellainen mukava välipala, kun muuten paahdetaan vähän lujempaa. Tosin ei me todellakaan olla mitään country-diggareita (naurua).
|
Musiikillisista vaikutteista onkin hyvä hypätä lyyrilliseen ulosantiin.
P: Meidän laulaja Remes osaisi vastata tähän paremmin. Eihän ne kyllä iloisista asioista kerro, vaan enemmänkin yleisestä vitutuksesta. Meidän J on niin valoisa kaveri.
A: Miehisiä tuntojahan se J tulkitsee, eli kaikki muu on loppupeleissä paskaa paitsi kusi. Olen minäkin yhdet lyriikat kirjoittanut. Se homma saa minun puolesta kuitenkin jäädä J:n harteille, koska ei niissä minun sanoituksissa ollut sen kummemmin itua.
|
 |
Bändin, kuten myös levyn, nimien alkuperä herättää myös pientä mielenkiintoa.
P: Sillä on oikeastaan kaksikin merkitystä. Ensimmäinen merkitys tulee kieroutuneesta kitaran soitosta, kun ”sairaat” nuotit soivat. Toinen taas tarkoittaa tavallaan lääkärin antamaa poissaolotodistusta. Levyn nimi taas tulee sanasta rude, joten Rudenian voisi suomentaa paikaksi nimeltä Karula. Jokin latinankielinen merkitys tuolla sanalla myös on…
Aiemmin oli puhetta Kent-coverista. Rudenia-levyn päätösraidaksi tosiaan äänitettiin Kentin kappale If You Were Here.
P: Alkuaikoina meillä ei ollut kovin paljon vielä biisejä kasassa. Treenikämpällä vedettiin monia covereita ja Kent tuli mukaan ihan yllättäen. Itse diggailin aikoinaan etenkin Isola-levyä. Mä kyllä ihmettelen, miten voin tykästyä sellaiseen bändiin, joka A) ei ole suoranaisesti heviä ja B) ne laulaa ruotsiksi. Sain myös pojat innostumaan siitä ja kokeilimme sitten soittaa sitä. Ollaan me vedetty sitä keikoillakin joskus.
A: Äänitettiin se Kentti vähän niinku koemielessä, että miltä se meistä lähtösin kuulostaa. Se kuulosti aivan kelvolliselta levylle ja sinnehän se pääty.
Pohjoisessa riittää bänditarjontaa ja monet bändit eivät pääse keikalle kovin usein. Millainen Sicknoten keikkatilanne on?
P: Me ei oikein noissa piireissä hirveästi pyöritä ja ollaan melko laiskoja sillä saralla.
A: Jos lähtee Oulun ulkopuolelle keikalle, olisi suotavaa, että orkka saisi edes matkakulut. Mutta kun ei! Rokkimuusikot on köyhiä yleensä senkin takia, että jonnekin hevon perseeseen on naulattu 50 euron seteli lavan lankkuihin ja sen irti repimistä pääsee onnekkaimmat kokeilemaan satasen alkupanoksella. Jos jollakulla riittää rahat semmoiseen, onhan se hieno homma, mutta itsellä ei lompakko semmoista kestä.
- Oulussa on elokuussa tämä Jalometalli Kuusisaaressa. Se on hyvä paikka, mutta se on vain kerran kesässä. Hevimestassa käy näitä pienempiä bändejä, mikä on tietenki hyvä asia; onhan Sicknotekin käynyt siellä soittamassa. Hyvän keikan saaminen ei ole silmänkääntötemppu pienemmille bändeille. Olin tässä taannoin miksaamassa semmoista "keikkaa", jossa henkilökunnan lisäksi oli yksi äijä yleisönä ja sekin pummi orkan viinat. Täytyy olla tosissaan sporttihenkeä, että soittaa keikan sellaisissa olosuhteissa. Itseäni ei niin kauheasti kiinnostaisi tehdä siinä tilanteessa muuta kuin purkaa rummut ja samalla vetää lärväimet. Ei sellaiset esiintymiset kasvata keikkakokemusta, pikemminkin juomahaluja. Keikkailu on parhaimmillaan, eli tavallisimmillaan helvetin rattoisaa, ja yleisö on tärkeä ja tarpeellinen osa keikkaa. Yleisöhän sen keikan "hyvyyden" ratkaisee.
|
|
|
