|
 |
Yksi uusista ulkomaille signatuista suomimetallipumpuista, hämeenlinnalainen Cardiant, löysi julkaisukanavan Keski-Euroopasta asti, vaikka Cardiant on melko uusi bändi Suomen metalliskenessä. Bändin taustalla pyörii italialainen lafka Underground Symphony. Suoralta kädeltä yhtyeen voisi laskea alati laajenevaan power-perheeseen, mutta musiikista löytyy toki muita monipuolisia elementtejä. Haastattelun tekohetkellä bändi oli edelleen laulajaa vailla erinäisten ongelmien vuoksi. Uuden albumin, Midday Moonin, lauluosuudet hoiti sessiovokalisti. Tietoliikennelinjoja pitkin suoritettuun haastatteluun ottivat osaa kitaristi Antti Hänninen sekä basisti Vesa Ahola.
Cardiant on siis melko uusi tuttavuus. Alkuun sopii siis pieni esittely bändin taustoista ja tavoitteista. Antti aloittakoon.
|
- Cardiant on vuonna 2000 perustettu hämeenlinnalainen pumppu, jossa soittaa tällä hetkellä Valtteri Virolainen, Lauri Hänninen, Vesa Ahola sekä mä. Tavoitteena on jatkaa toimintaa…
- Tavoitteena on soittaa hyvää musiikkia, kenties jopa hyvin, jatkaa Vesa.
Muissa kokoonpanoissa bändin jäseniä on myös nähty, mutta herrojen mukaan ei ainakaan niissä tunnetuimmissa.
- Öh, kyllä tässä yhdellä jos toisella pieniä projekteja aina silloin tällöin on ollut, mutta ei mitään nimekkäitä, kertoo Antti.
Cardiant soittaa melko suoraviivaista power metalia. Mistä musiikilliset ideat ja vaikutteet ammentuvat ja kuka tai ketkä toimivat yhtyeen pääasiallisina biisintekijöinä?
- Andy (Antti) siitä pääosin vastaa. Biisit tulevat suht valmiina bändille, ja sitten jokainen treeneissä hakee sen oman linjan. Monta biisiä on jäänyt pois, kun ei ole saatu yhteissoittoon sopivaa menoa. Monessa biisissä osia on myös muokattu. Mutta Andy on tosiaan vastuussa pääasiallisesta sävellystyöstä, vahvistaa Vesa.
- Jep, jokainen soittaja luo sitten viime kädessä omalle osuudelleen kasvot. Pitkien välimatkojen takia treenikämpällä jamittelu ja sitä myöten biisien teko kämpällä yhdessä on hankalaa, kuuluu Antin lisäys.
Midday Moon -levyllä laulaa albuminne toinen äänittäjä, Sound Supreme -studiolta tuttu Janne Saksa. Hän ei siis ole Cardiantin varsinainen jäsen vaan lauloi ainoastaan levylle sessiopohjalta. Allekirjoittaneen korvaan Saksan panos sopii enemmän kuin mainiosti ja miehen tulkinta kävisi bändin konseptiin vallan mainiosti. Saksaa ei kuitenkaan olla kiinnittämässä vakituiseksi laulusolistiksi.
- Janne teki heti alussa selväksi, ettei hän pysty lupautumaan bändiin vakijäseneksi työ- ja perhekiireidensä takia. Lainatakseni Jannen omia sanojaan studiossa työskentely täyttää kaiken musiikille varatun ajan. Janne hoiti laulut levylle ammattilaisen ottein ja olemme siitä erityisen kiitollisia, toteaa Antti.
- Hiukan jännitti ajatus sessiolaulajasta etukäteen, mutta Janne teki kyllä loistavaa jälkeä. Oikea ratkaisu tehtiin, jatkaa Vesa.
Mitä alkuperäiselle laulajallenne Tuomas Helanderille tapahtui hänen erotessaan Cardiantista?
- Tuomaksella on nykyään vähän modernimpaa ilmaisua tuottava metallibändi, jossa hän soittaa rumpuja. Se bändi on vielä melko alkuvaiheessa, Vesa kommentoi.
- Eikä eroamiseen mitään dramatiikkaa liittynyt, yhteismielin päädyimme kyseiseen ratkaisuun, kertoo Antti hälventääkseen turhat epäluulot.
Uusi, vakituinen laulaja Cardiantilla on jo näköpiirissä.
Antti: Mikäli homma menee niin kuin on suunniteltu, heinäkuussa pitäisi olla homma selvä. Muuta ei vielä oikein uskalla sanoa…
LEVY-YHTIÖ LÖYTYI ITALIASTA
Cardiantin taustalla vaikuttaa italialainen levy-yhtiö Underground Symphony. Pienempi, ulkomainen levy-yhtiö saattaa vaikuttaa bändin menestymismahdollisuuksiin positiivisesti ulkomailla mutta negatiivisesti kotimaassa. Ainakaan Antti ei usko yhtiön vaikuttavan suurempaan menestykseen härmän seuduilla.
- No enpä usko että ainakaan positiivisesti. Eri asia on sitten, että kenen kautta se Suomeen jaetaan, asiasta vielä neuvotellaan. Ehkä Etelä-Eurooppa ja Japani ovat tällä hetkellä parhaiten haarukassa.
Ulkomailla on siis parempi mahdollisuus saada näkyvyyttä. Sopimus italialaislafkan kanssa tuli aikanaan pienoisena yllätyksenä.
- Meillä oli suunnitelma viime vuonna tehdä omakustanteena jonkinlaista äänitettä, ja sitten Maurizio Underground Symphonysta tarjosi diiliä. Luetutettiin sopimukset läpi ja tehtiin suunnitelmia taloudellisten asioiden suhteen, ja todettiin että tämä toimii, Vesa kertoo.
- Jep, olimme itse asiassa jo varanneet studion demonauhoituksia varten, kun Maurizio otti yhteyttä. Sopimus sitoi meidät vain tämän Midday Moonin tekoon, joten valinta tuntui senkin puolesta turvalliselta, lisää Antti.
Poweria tuotetaan tunnetusti etenkin Euroopassa erittäin paljon. Monet, varsinkin uudet, bändit tarvitsevat omia eväitä erottuakseen muista. Cardiantilla ei ole tähän mielessä sen kummempaa lääkettä, mutta musiikin rehellisyys puhukoon puolestaan.
- Oikeastaan en tiedä muuta lääkettä kuin jatkaa samalla meiningillä tulevaisuudessa. Homman pitää kuitenkin kulkea omalla painollaan ja ”nousu” ja ”muista erottuminen” ovat vain eräitä vaihtoehtoja tulevaisuuden tapahtumille monien joukossa, sanoo Antti.
- Vähän enemmän progea ja vähän enemmän helppoa, suoraviivaista rockia, lisää Vesa.
KEIKKAILUA JA SKENEILYÄ
Ulkomaille, varsinkin Japaniin sekä Keski- ja Etelä-Eurooppaan, suomalaisella powerilla on kysyntää. Kiertueisiin on kuitenkin vielä pitkä matka ja ulkomaiseen kiinnostukseen bändi suhtautuu muutenkin vielä varsin maltillisesti.
Paha vielä sanoa kun ei yhtään tiedä millaisen vastaanoton levy saa. Luulisin sen olevan paljolti kiinni levymyynnistä kyseisissä maissa. Olisihan se toki hienoa päästä vetämään vaihteeksi ulkomaillakin, mutta siihen on vielä muutama pykälä matkaa, kertoo Antti.
|
Keikkailua Cardiant on toki Suomessa päässyt jo tekemään. Laulajaongelmakaan ei Vesan mukaan ole päässyt estämään sovittuja esiintymisiä.
- Ei, sen verran on rauhassa kaikki siirrot suunniteltu, ettei ole tarvinnut perumaan ruveta. Syksymmällä pitäisi kyllä ehdottomasti saada keikkoja, kunhan saadaan laulaja kehiin ensin.
Cardiant on siis kotoisin Hämeenlinnasta. Tämän kaupungin suunnalta tuntuu jatkuvasti nousevan pinnalle uusia, mainioita bändejä tasaisin väliajoin. Millainen ”skene” ja metallinen yhteistyö Hämeenlinnassa vallitsee?
- Hämeenlinnassa tuntuu olevan aika kova taso bändien lukumäärään nähden. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin, vaan lähinnä viimeisen kolmen vuoden aikana monet paikalliset bändit ovat nousseet enemmän tai vähemmän ihmisten tietoisuuteen. Yhteistyö vaihtelee vähän bändeittäin. Meidän kohdalla yhteistyö on ollut lähinnä yhteinen treenikämppä parin paikallisen bändin kanssa, kertoo Antti.
|
 |
Cardiantia olisi helppo vertailla moniin entuudestaan tuttuihin power-akteihin. Herrat itse eivät lähde nimeämään mitään yksittäistä orkesteria, mutta eivät suhtaudu kovin nuivasti heihin kohdistuviin vertailuihin. Vesalta löytyy tähän selkeä pointti.
- Itse olen kyllä huono vertailemaan mitään bändiä mihinkään. Kyllä jokaisella niin sanotulla huomionarvoisella bändillä on sitä omaa juttua mukana sen verran, että vertailu on yleensä vain karkea arvio yleisestä linjasta.
- Vertailut kuuluvat asiaan, mutta itse on paha lähteä sanomaan vertailukohtia, lisää Antti.
Mitä mieltä olette yleensä power-genren alati kasvavasta bändikatraasta? Onko genre jo vuotanut yli äyräidensä? Yksi pointtini tässä kysymyksessä on muun muassa se, että ulkomaiset lafkat signaavat herkemmin omasta maasta kuin ulkomailta tulevia bändejä, vaikka nämä ulkomaiset olisivatkin tuotannoltaan paljon parempia.
- Onhan tuota geneeristä poljentoa aika kasat. Mutta toisaalta nykyään tuntuisi olevan joka alan bändejä hirveästi esillä. Kaikki kun saavat itseään mainostettua netin välityksellä. Kyllä sieltä joka genrestä aina parhaat erottuvat, kuuluu Vesan mielipide.
Miltä näyttää Cardiantin loppuvuosi?
- Toivon mukaan hyvältä. Tavoitteena olisi saada nyt ensin ainakin laulajan paikka täytettyä, sitten levyn ilmestymisen myötä muutama keikka olisi rautaa. Muu aika on uuden materiaalin sävellystä ja treenausta, Antti kertoo.
- Uuden laulajan kanssa jonkinlaista promomateriaalia pitäisi saada aikaan. Kyllä meistä kuuluu vielä, lisää Vesa topakasti.
Ja sitten loppuun saattekin heittää vielä vapaata turinointia taivaan ja helvetin väliltä. Sana vapaa.
Antti: Jahas, mitäs tässä nyt sanoisi…
Vesa: Koitetaan olla tekemättä elämästä liian vaikeaa ja musiikista liian vakavaa. Eipä tässä muuta.
Antti: Näinhän se pelaa. |
|
|