Harnessing Ruin ei olekaan mikään päivänpaisteisin otsikko, ja myös kansitaide jatkaa synkkää ja toivotonta linjaa. Ross kertoo bändin antaneen Aborted -yhtyeestä tutulle ja omaa Dirge Design -firmaa pyörittävälle Svenille erinäisiä konsepteja ja ideoita, jotka hän sitten herätti henkiin. Tärkeää olikin löytää yhtenäinen konsepti musiikin ja ulkoasun välille, ja siinä onnistuttiin.
Immolation ei ole levyjen julkaisemisessa niitä kaikkein kiireisimpiä yhtyeitä. Hitaalla, mutta varmalla tahdilla yhtye on julkaissut viisi levyä vuodesta 1991 lähtien, ja edellinen levy Unholy Cult julkaistiin noin kolme vuotta sitten. Harnessing Ruinin kohdalla itse bändi toimi nopeasti, mutta levy-yhtiöt viivästivät julkaisua.
– Me kirjoitimme levyn hyvin nopeasti. Nauhoitimme Harnessing Ruinin viime elokuussa ja halusimme alun perin levyn ulos vuoden 2004 loppuun mennessä, mutta levy-yhtiöiden mielestä olisi parempi laittaa levy ulos vasta vuoden 2005 alkupuolella, joten emme halunneet asiasta enempää vääntää kättä!
UUTTA JA VANHAA
Bändillä on aivan oma tyylinsä death metalin saralla: hidasta ja monimutkaistakin ryöpytystä pitkine biiseineen ja apokalyptisine tunnelmoineen. Uudella levyllä tämä tuttu tyyli sai kuitenkin seurakseen nopeampaakin materiaalia.
– Kappaleet virtaavat tällä kertaa kaikin puolin paremmin ja menevät nopeammin asiaan. Yritimme myös saada mukaan akustisten ja raskaiden kitaroiden kontrastia kuten myös kuiskauksen kaltaisia lauluosuuksia kuten Dead to Me- ja Son of Iniquity -kappaleissa. Tämä auttoi tekemään levystä paljon intensiivisemmän ja sanoituksiin sopivamman, mikä olikin hyvä juttu, sillä tällä kertaa biisit ovat erittäin henkilökohtaisia ja levyllä on paljon enemmän tunnetta ja melodioita. Sama synkkyys kuitenkin on mukana, ehkä nyt jopa vieläkin voimakkaampana.
– Olemme aika kriittisiä säveltäessämme, joten se puolitoista kuukautta, jonka uhraamme levyn aikaansaamiseen, on erittäin stressaavaa aikaa. Kun sitten vihdoin pääsemme vauhtiin, emme ajattele mitään muuta ja keskitymme vain ja ainoastaan levyyn. Tässä tapauksessa Millbrook Sound Studios onkin hyvä pakopaikka päästä irti arjen oravanpyörästä.
Uuden, suoraviivaisemman tyylin lisäksi Immolation ajoi sisään tällä levyllä uuden rumpalin, Steve Shalatyn. Mies oli jo aikaisemmin autellut Immolationia heidän Yhdysvaltain turneellaan, joten Rossin mukaan Steve tiesi Immolationin ja Immolation Steven. Albumia nauhoitettaessa uusi rumpali laitettiin kuitenkin varsinaiseen testiin, sillä bändillä oli yhteistä treeniaikaa ennen studiota vain muutama päivä.
– Me myös kirjoitimme niin nopeasti uutta tavaraa, että joka kerta kun olimme näyttäneet Stevelle, miten biisi menee ja hän oli oppinut soittamaan sen, olimme jo ehtineet tehdä biisiin muutoksia. Joten se oli aika rankkaa Stevelle, mutta hän selvisi rääkistä ja lisäsipä vielä mukaan paljon omaa tyyliään ja persoonaansa. Moni kohta muuttui hänen käsissään paremmaksi, mitä me olimme ajatelleet. Odotammekin innolla, että pääsemme tien päälle kokeilemaan uutta materiaalia tositilanteessa!
Tämä tapahtuukin nopeassa tahdissa, sillä bändi suuntaa Yhdysvaltain kiertueelle Deiciden kanssa toukokuussa. Ross on totta kai innoissaan tulevasta rundaamisesta.
– Tämä tulee olemaan laajin Yhdysvaltain kiertueemme tähän asti. Meillä on myös edessä paljon uusia ja tuntemattomia metsästysmaita Kanadan suunnalla, joten tämänkin takia tulossa on hieno kiertue. Ja suoraan jenkkiturneelta suuntaamme Graspopiin ja Fury Festivalseille… Ja mitä Deicideen tulee, tunnemme kyllä Bentonin ja kumppanit ja tulemme hyvin juttuun heidän kanssaan. Meillä on aina hauskaa tien päällä… se on aina omanlaisensa kokemus!
Mutta palataan vielä levyyn. Harnessing Ruin sisältää siis uusia aspekteja, mutta tuottajan pallilla istuu jo kolmatta kertaa tuttu mies, Paul Orofino, joka alkuperin on tuottanut enemmänkin rock-bändejä kuin Immolationin kaltaisia metallimonstereita. Ross kuitenkin kiittelee pitkäaikaista kumppaniaan.
– Meidän on aina helppo työskennellä Paulin kanssa. Me tiedämme, mitä haluamme toisiltamme, joten me vain astumme studioon ja käymme hommiin. Paul on erittäin jalat maassa -tyyppi ja hänellä on loistava tyylitaju musiikin suhteen, joten hän osaa aina ohjata meidät oikeille raiteille, kun alamme ajautua liian epäharmonisille poluille, heh heh… Paul saa kaikkeen järkeä, mutta hän tuo oman kokemuksensa avulla esiin myös uusia näkökulmia. Hän tuo yksinkertaisesti parhaimman puolen esiin Immolationista.
Harnessing Ruinin myötä Immolationin fanit pääsevät myös tutustumaan yhtyeen visuaaliseen puoleen tylyn, mutta tasokkaan musiikkivideon muodossa - tätä ennenhän bändiltä ilmestyi viime vuonna keikka-DVD Bringing down the World. Vaikka death metal -musiikkivideo ei olekaan kaikkein paras sijoitus näinä päivinä, kitaristi Robert Vigna näkee videon tekemisen pelkästään positiivisena asiana:
– Video tekee hyvää promootiota Internetissä, mutta tämän lisäksi Yhdysvalloissa muutamat suositut musiikkikanavat kuten MTV2 ja Fuse näyttävät kyllä hieman valtavirrastakin poikkeavia videoita silloin tällöin, joten musiikkivideo oli tekemisen arvoinen juttu. Olemmehan me olleet kasassa jo yli 15 vuotta, joten musiikkivideo oli yksi niistä asioista, jonka me todella halusimme tehdä. Low Life Median Maurice teki loistavaa työtä videon kanssa, ja odotammekin, milloin pääsemme tekemään seuraavan!
Fanikunnan helliminen ei lopu pelkästään videoon, vaan yhtye aikoo julkaista käsin numeroidun vinyyliversion uudesta levystä. Robert mainitsee olevansa tästä erittäin innoissaan, ja vihjaa, että myös vanhemmista levyistä on suunnitteilla vinyylijulkaisua.
MUSTIA AJATUKSIA
Yksi Immolationin tavaramerkeistä on se vahva tunnelma, joka huokuu niin musiikista kuin sanoituksistakin. Tämä onkin harvinaista death metalin saralla, missä usein sorrutaan tavanomaiseen goresuolimässäilyyn. Ross taas myöntää, että yksi Immolationin tavoitteista on saada ihmiset ajattelemaan, ja siihen Harnessing Ruinkin pyrkii.
– Olen erittäin tyytyväinen Harnessing Ruinin sanoituksiin. Me olemme jo pitkään käsitelleet sanoituksissamme uskontoa, joten nyt oli hyvä ottaa hieman etäisyyttä tuohon ja tarkastella, mitä muuta nykypäivän maailmanmenossa on pielessä. Kaikessa vanhemmassa materiaalissamme on aina ollut mukana kaksoismerkityksiä, joten lukija on voinut saada niistä irti uskonnollisia näkökulmia tai sitten ei. Tällä kertaa me kuitenkin halusimme katsoa juuri tätä päivää ja mitä ympärillämme tapahtuu. Meillä oli tämä suunta jo Unholy Cultilla, mutta nyt tarkastelun kohteena ovat ne kamppailut ja konfliktit, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin sekä maailmanlaajuisella että henkilökohtaisella tasolla. Olemme yrittäneet saada muunnettua musiikiksi kaikki nämä synkät ajat sodista terrorismiin ja omiin sisäisiin demoneihimme, ja mielestäni juuri siksi Harnessing Ruinin sanoitukset koskettavat monia.
Uskonnonvastaisuus tulee usein esille myös black metalissa, joka on nostamassa vahvasti päätään myös rapakon takana omaehtoisten yhtyeiden kuten Kriegin ja Xasthurin muodossa. Ross löytääkin paljon yhteistä Immolationin ja black metalin välillä.
– Me selvästi jaamme joitakin ajatuksia. Etenkin tällä hetkellä Immolationin musiikilla on oma ulottuvuutensa, joka on synkkä, raskas ja intensiivinen, mutta myös erittäin orkestraalinen, melodinen ja täynnä tunnetta. Samaa aistin myös black metalissa. Mutta tietenkin kuuntelemme paljon muutakin musiikkia ja meillä on yhteistä muidenkin musiikkityylien kanssa. Me teemme sitä, mikä tuntuu oikealta Immolationille.
Immolation on siis löytänyt oman uomansa metallivirrassa, ja tuo uoma onkin uurrettu syvään yhtyeen levyjen, keikkailun ja yleisen asenteen voimin. Jokainen meistä on kuitenkin aloittanut jostakin, ja myös Immolationin alkutaival oli karikkoinen useine demoineen ja yritelmineen vuosien 1986–1990 aikana. Rossille nuo vuodet olivat oppimisen ja suunnanhaun aikaa.
– Ne olivat todellakin varhaisia vuosia. Luulenpa, että jopa me yritimme silloin saada selville, mistä Immolationissa on kyse, hah hah! Otti paljon aikaa kehittää oma soundi ja tyyli, ja vasta toisen levymme Here in Afterin (1996) aikoihin meillä vihdoinkin alkoi olla jotakin ainutlaatuista käsissämme.
JÄSENET Ross Dolan - basso, laulu
Bill Taylor - kitara
Robert Vigna - kitara
Steve Shalaty - rummut
DISKOGRAFIA Dawn Of Possession (1991)
Stepping On Angels...Before Dawn Best of/Compilation (1995)
Here In After (1996)
Failures For Gods (1999)
Close To A World Below (2000)
Unholy Cult (2002)
Bringing Down the World DVD (2004)
Harnessing Ruin (2005)