|
Infernossa #24 oli juttu metalliradioista. Herkullista tietoa jäi kuitenkin niin paljon yli, että päätimme julkaista lisäpaloja asiantuntijavieraidemme vastauksista täällä internetin puolella. Vastaukset ovat editoimattomia raakileita, joten ne nautitaan kylmänä ja verisenä. Herra Flaming aloittaa ja loput seuraavat perässä.
|
 |
KLAUS FLAMING, Metalliliitto
Taustasi, ikäsi?
– Tämähän alkaa kuin radioasemain uudistettu työhaastattelu. Tausta ei ole ihan moitteeton mutta siltä osin, puhdas. Onhan tässä ehtinyt mokailla, synnyinhän jo 21.12.1958, tuona vuonna se oli sunnuntai, siis sapatti, ja siihen aikaan almanakkaa vielä talvipäivän seisaus, siis vuoden lyhin ja pimein päivä. Kellonaikaankin saatiin pari kuutosta, 18.36. Joten eivät kai nämä astrologiset merkit ole aivan pohjoistuulesta temmatut, mitä myöhempään musiikkimakuun tulee.
|
Milloin aloitit tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista? Milloin nykyinen ohjelmasi on käynnistynyt?
|
– Tein ekan demo–ohjelmani silloiselle Ylen Rockradiolle 17.3.1988. Kovan päivän heavy–iltoja ja metallibändien haastatteluja Rockradioon ennen Metalliliiton alkua, eka Liitto–lähetys oli 6.6.1990.
|
Miksi lähdit tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista?
|
– Joudun hieman taustoittamaan perspektiivin luomiseksi. Ostin hetimiten, kun markkinoille tulivat ensimmäiset Sony Walkman C–kasetti–korvalaput, jotka olivat siihen aikaan tuhottoman kalliita ansiotuloihin nähden. Se oli kesä 1982 tai 1983, jolloin istuskelin Espan (Esplanadi, Helsinki) puistossa niitä kuunnellen, ja silloinen Rockradion toimittaja Heimo "Holle" Holopainen pyyhältää ohi. Olimme silleen lärvituttuja, olimmehan molemmat Ylessä töissä jo tuolloin. Holle tervehtii, kysyy, mitä kuuntelen. "Näitä itse äänittämiäni kokoelmakasettejahan tässä, Purplea, Rainbowta, Zeppeliniä, Priestiä, Sabbathia, ei ole kauheasti varaa ostella uusia levyjä näillä tileillä". Holle: "Eiks sulla oo mitään uutta? Tuu lainaa multa. Mulla on kaikki". Tämä selvä. Ryhdyin sittemmin käymään Hollen työhuoneessa lainaamassa tuoreet ja kasettinauhaa kului. No siinä sitten "terve, terve" –pohjalle muidenkin Rockradion toimittajien kanssa. Joskus 80–luvun puolenvälin jälkeen tuurailin päätoimeni puolesta radion lähetysyksiköiden järjestäjiä, ja Rockradio lähetettiin siitä samasta kerroksesta, D2–studiosta. Eli kulloinenkin juontaja "joutui" kävelemään ohitseni siitä päivystyspömpelin editse. Sen verran olin jo rohkaistunut, että lohkoilin studioon menijöille, että "onpas kevyen oloinen levylaukku, eipä taida olla mitään raskaampaa mukana", ja lähtiessään "kiittelin" runsaasta ja monipuolisesta hevitarjonnasta tälläkin kertaa. Toisin sanoen mitään sen suuntaistakaan ei sillä kertaa ohjelmassa ollut. Vuoden 1988 alussa, ollessani taas levynlainausreissulla, Tero Liete pyysi käytävältä huoneeseensa, kysyen, miksen tee Rockradioon heviohjelmaa. "Eipä ole pyydetty", vastasin. "No, nyt pyydetään". "Sitten teen. Milloin aloitan?". "Tee aluksi vaikkapa jonkinlainen demo–ohjelma, 40 minuuttia tai silleen". Rupesin sitten vetämään takaisin, sanoen, eh, tuota, leikkiähän tämä varmaan. Enhän minä osaa tehdä radio–ohjelmia. Ja ne kuittailut mitä tossa käytävällä oon heitellyt, ne vaan sen takia, että olisi kiva kuulla radiostakin raskaampaa, enkä oo tässä asiassa ihan yksin liikkeellä. "No, tee nyt silti se demo. Kattellaan sitten". Mä sit tein ton demo–ohjelman 70–luvun suosikeistani, ja ajattelin että eiköhän tämä tähän jää. Päinvastoin. Tämä tullaan lähettämään sellaisenaan ensi kuussa. Ja jatkat sitten meille, jos vain huvittaa. No, näköjään sitten huvitti...Tässä kohdin täytyy tietty muistuttaa, että silloisissa Rockradion Kovan päivän illoissa oli jo heavy–osuus, jota toimitti Zeus Mattila, mutta tämä työsuhde oli minusta riippumattomista syistä jo purkautunut/purkautumassa, joten ei tätä hommaa silleen räätälöity mulle. Vastatakseni viimein kysymykseen, miksi, no se onkin varsin hyvä kysymys. Enhän mä omasta mielestäni osannut, saati oikein halunnutkaan tehdä radio–ohjelmia. Kaipa siinä oli myös sitä, että "jatkuva vinoilu" oli suoraselkäisesti lunastettava, ja kai sitä halusi haastaa itsensä, mihin sitä pystyy. Ja saihan siinä viimeistään kuulla radiosta sellaista musiikkia mitä halusi.
|
Kuvaile alkuaikojen meininkiä?
|
– Se oli alussa kovin yksinäistä. Kun sovittiin, että rupean tekemään säännöllisesti radio–ohjelmaa, aluksi kuninkaalliset 45min joka neljäs viikko, kysyin, "no mitäs ja mitenkäs mä sitten rupean tekemään". Vastaus: "No, tee kuten haluat". Ihan kamala ohje. Vapaat kädet olivat tietysti hienoa, mutta mistä mä tiesin, miten homma tullaan yleisön puolelta vastaanottamaan. Otin näin ollen tietty mallia siitä, miten hommat oli tähän mennessä hoidettu, ja yrittää kuulostaa mahdollisimman samankaltaiselta miten muutkin tekevät, tavallaan yrittää vakuuttaa Rockradion jengi, että hommat osataan, vaikkei osattukaan. Parin–kolmen ohjelman jälkeen tulikin palautetta, että hieman on kuivahkoa ja paperinmakuista ulosantisi. Jännitätkö kauheesti vai mikä on. No, jännitin, ja halusin tehdä "varman päälle", kun en oikein tiennyt miten pitäisi tehdä. Jukka Haarma totesi: " Ohjelmasi alaotsikko on Pääkallonpaikka. Kyllä siinä voi revitellä enemmän kuin YLE:ssä muutoin. Louskuttaahan turpasi käytävillä rankemmin, anna mennä lähetykseenkin". Tuumasta toimeen. Kuuntelin niitä tekemiäni ohjelmia kaseteilta, ja kyllähän ne varsin tönkkösuolattuja olivatkin juontojen osalta. Opettelin puhumaan puolet nopeammin radiolähetykseen, enhän mä normaalisti niin nopeasti puhunut. Noihin aikoihin hevidiggareita pidettiin myös jotenkin ÄO.ltaan imbesillin ja debiilin välisissä lukemissa, joten Klaus Flaming tulisi virheettömyyteen pyrkivällä kirjakielellään osoittamaan, etteivät metallifanit nyt aivan tolloja ole. Se oli sitä paitsi helvetin hauskaa. Joku luonnehtimassa radiossa jotain hillitöntä rääkymistä ja sahaamista, kuivan selostavalla äänellä: "Kyseessä on realistissävyinen kuvaus mieleltään järkkyneestä henkilöstä, joka illemmalla, muun liikenteen hiljennyttyä, ryhtyy vaistonsa pakottamana vaanimaan satunnaisia ohikulkijoita, ja sopivan uhrin paikannettuaan oli kyse vain sekunneista, milloin väestörekisteriin tulisi vajausta. Säntillisesti kohdennetulla, tylpähköllä esineellä suoritetulla iskulla ihmiskehon arimpiin alueisiin loppuivat elintoiminnot. Iäksi. Tämän jälkeen mukaan varattu skalpelli otetaan käyttöön, tarkkojen kirurgisten toimenpiteiden tultua suoritetuiksi osa suolistoa tuli kaivettua haukkaamaan raitisilmaa, kuitenkin vain lyhyeksi aikaa, koskapa saalistajamme aloitti tuota pikaa herkuttelun, tavalla, jota ei voi luonnehtia kovin inhimilliseksi.". Kuin huomattavasti lyhyemmin, "tämä saa voimaan pahoin, ankaraa asiaa, ja suolet lentää".
|
– Muuan parhaista alkuaikain palautteista liittyykin tähän, pysäytettiin Ylen käytävillä, ja kysyttiin, sinäkö juonnat Metalliliittoa. "Kyllä, joo". "Kuka kirjoittaa ne sun välispiikkisi?" "Minä itse". Epäuskoista pällistelyä, harittavaa katsetta. "Eikö se ollutkaan joku Alivaltiosihteereistä?" No ei ollut, en tiennyt koko ohjelmasta mitään ennen kuin aloittivat virallisen ohjelmansa Radiomafiassa. Tästä tuli tietty hieman epäuskoisuutta metallinkuuntelijoiden keskuudessa, käsitettiin heavyfaneille ominaiseen tapaan, että tämmöinen kirjakieli on jotain rankemman puoleista vittuilua musiikille ja itse kulttuurille. Onneksi fiksumpi väestönosa ymmärsi mistä on kyse, ei huumoria voi etukäteen selittää. Muuan muisto vielä, ennen Radiomafian aloittamista oli tämmöisiä palavereja mukaan tulevien toimittajien kesken, ja jos oli jotain esille tuotavaa, niin nyt olisi hyvä tilaisuus. Painotin ehdottomasti, että "hevi"–sanaa ei käytetä Metalliliittoon viitattaessa. Hevi tuolloin assosioi just kaiken mahdollisen musiikkiin sinänsä täysin liittymättömien kuvitteellistenkin ilmentymien kanssa, kuten juuri jotain fakki–idiotismia, järjen vähyyttä sun muuta ääliömäistä. Aika oli tosiaan tuolloin, että hevifani oli automaattisesti tyhmä, ei tiennyt "paremmasta musiikista", ja että "kyllä ne oppivat, kunhan kasvavat". No, joka tapauksessa Klaus Flaming oli luotu. Noudattamaan kirjaimellisesti ohjetta: "Tee kuten haluat".
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa 2000–luvulla?
|
– Päällimmäisenä, tai läheisimpänä tulee tietty mieleen, että Metalliliitto leveni kaksituntiseksi. Tosin vasta vuonna 2002. Olin kyllä jo vuosia ennen ääneen ihmetellyt asioista päättäville, miksi kanavalle mahtuu avaruusromua, jatsia ja ennen kaikkea tanssimusiikkia moninkertaisia määriä metalliin verrattuna (1 tunti viikossa), vaikka 1990–luvun lopussa tapahtui esim. aivan hillitön suomi–metallin nousu. Ei silleen, että olisin väheksynyt mainitsemiani lajeja, mutta epäsuhta oli jotenkin "huutava". Valitettavasti näin myös Flaming, jonka tapa esittää päättäville tahoille omasta mielestään oikeudenmukaiset faktat olivat vähemmän myötäelävät tai neuvotteluhaluiset. Olen minä jo nykyään säyseämpi.
|
Saako metalli liikaa/liian vähän soittoaikaa radiossa? Miten asian voisi korjata?
|
– Metallinkuuntelijan mielestä ei tietenkään saa, mutta vaihdetaanpa metallin tilalle kantri, soul tai vaikkapa ranskalaiset chansonit, vastaus olisi näidenkin seuraajien mielestä sama. Jos metallia kommentoisin, niin radio–ohjelmat tehdään kuitenkin ennen kaikkea vastaanotettaviksi, ja kerran kun valtaosa vastaanottajista ei sitä halua kuulla, niin korjaile sitten siinä tilannetta. Yleisöpohja metallille on mitä se on, eivätkä siinä auta hurskaat väitteet "jos ihmiset vain saisivat kuulla tätä enemmän niin tykästyisivät". Ei näin käy, vaikka esim. YleX tuuttaisi metallia 24h/7vrk, vaikka hevi olisi kuinka parasta. Jos tämä musiikinlaji olisi esim. mainosrahoitteiselle radiolle kannattavaa, johan meillä olisi "Metal FM" olemassa. YLElle sitten mielellään tungetaan tällainen pienyleisöjen palvelu, että vähän ajan kuluttua kuitenkin päästäisiin nokkimaan alhaisista kuuntelijaluvuista ja lyömään tuplabassorumpua siitä, onko oikein, että julkisrahoitteinen radio tuottaa ohjelmaa, jota "kukaan" ei kuuntele. Ehdotankin seuraavankaltaista "korjaus"–toimenpidettä: Yleisradion toimintaa säätää yleisradiotoiminnasta annettu laki. Lait säätää Suomen valtiojärjestyksen mukaan eduskunta, joka yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valitaan joka neljäs vuosi. Otetaan ohjenuoraksi erään pohjoisen valtion pääministerin taannoinen ehdotus lisääntymismetodeiksi. "Kortongit mäkeen, melaa hameväkeen" (riimit hallussa kuin suomiräppäreillä). Jälkikasvulle tinkimätön metallihenkinen kasvatus ja parinkymmenen vuoden kuluttua eduskuntaan voidaankin äänestää ehdokkaat, jotka lupaavat lisätä tuntuvasti metallimusiikin osuutta radiossa. Tosin tällaisten tultua valituiksi, lupaukset tuppaavat unohtumaan, ja todettavaksi jää vain, että hukkaan meni tämäkin show.
|
Vaikuttavatko ylemmät tahot valintoihisi?
|
– Eivät suoranaisesti. Toki soveliaisuuden rajat kannattaa huomioida, ei ongelma, koska ei mua itseänikään huvittaisi kuulla radiosta jotain räävittömyyksiä, jotka eivät alunperinkään ole hauskoja. Mulle ylin taho on yleisö, joille näitä ohjelmia ylipäätään ollaan tekemässä, ja joinakin kertoina olen ottanut sieltä kyllä ihan tosissani onkeeni, muistelen joskus viljelleeni ns. viinahuumoria lähetyksissäni, en tosin kovin usein enkä edes joka kerta, enkä mielestäni edes pahasti, mutta kerran muuan yh–äiti kirjoitti "4 ja 6–vuotiaat lapseni tykkäävät kovasti kuunnella ohjelmaasi, mutta ihmettelevät, miksi pidät niin "hauskaa" alkoholin kustannuksella, se kun rikkoi meidän perheemme". Enhän mä ollut tullut tällaista edes ajatelleeksi, kun luulin, että tuskin muita on kuulolla kuin "alan jengiä". No, näin sitä oppii.
|
– Vuonna 2001, syyskuussa, oli tietty tämä Impaled Nazarene Nyrkillä tapettava huora –episodi. Silloinen Radiomafian musiikkipäällikkö lähetti e–mälliä: "Kuuntelin biisin. Eikös olekin aika tyhmä. Emme tule soittamaan sitä kanavallamme, eikö niin". Vastasin, että ymmärrän kyllä näkökantanne, mutta eikö tällainen ihan suoranainen sensuurilta vaikuttava ohjeistus ole 1960–lukua.". Vastaus: "Ei ole sensuuria. SITÄ EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA SOITETA, JA SILLÄ SELVÄ!!". Erehdyin vielä vastaamaan, ettei Yleisradiossa ole kielletty soittamasta jotain kappaletta sitten 1960–luvun, jollei kyseessä ole lainvastainen toiminta, kansankiihotus, syrjintä tms. ja että voinko laittaa tämän "määräyksesi" julkisuuteen. Tuttu ohje: "Tee mitä haluat". Jälkeenpäin sain kuulla, että määräys oli tullut ylempää kuin hra musiikkipäällikön huoneesta, hän vain oli joutunut asemansa nojalla sen minulle ilmoittamaan. Taimaus oli tietenkin huonoin mahdollinen: MOT– Saatanalliset sävelet oli juuri esitetty TV:ssä, ja muutoinkin lehdistössä juttua perheväkivallasta jnpp. Mulla oli Luttisen kanssa haastis juuri pari viikkoa MOTin jälkeen ja laitoin kyllä ilmoille, mistä kappale kertoo, johon Mika, että kappaleen teksti kertoo henkilöstä, joka on tehnyt hänelle jotain sellaista, jota ei ikinä voi antaa anteeksi. Tiedustelin yksityiskohtia, muttei tarkennusta. Oli tietty närkästynyt, kun haastattelu olisi voinut päättyä Nyrkillä tapettavaan, esitin kuitenkin faktat, soitan, saan viikon skenepisteet ja potkut, tai sit soitetaan jotain muuta. Haastattelun päätyttyä ihmettelin kuitenkin, sanontahan on vanha, meillä Itä–Helsingin lähiöjengin katukasvatuskulttuurissa määritelmä tunnettiin "kyrvällä tapettava huora", ja olisi tavutukseltaan sopinut tähän lauluunkin. "No, niinpä. Vittu. Niin oliskin. Perkele".
|
Millaista tulevaisuutta ennustat radiolle, sekä metallimusiikille radiossa?
|
– Kyllä radio varmaan edelleen on välineenä ihan paikkansa säilyttävä, mutta kilpailukykyisyyden kanssa ajankäytöstä on vähän niin ja näin. Tai sitten siinä ei ole enää samanlaista gloriaa kuin ennen muinoin. Oopiumia kansalle– ja puhkisoittoformaatit ovat tehneet tehtävänsä. Ollaan ikään kuin omaksuttu ajatus, että radio on välineenä tällainen kuin se on, eli tässä ennen uutisia EHDITÄÄN kuunnella vielä Eppu Normaalia ja Tina Turneria, ja uutisten jälkeen on LUVASSA uukakkosta ja kolmatta naista. Ikään kuin olisi johonkin kiire ja kuinka minun nyt pitäisi olla haltioitunut siitä että saan kuulla heti uutisten jälkeen biisit jotka kuulin varmaan jo eilenkin ja sitä edellisenä päivänä. Eli ihan kuin ei voisi tehdä radiota millään muulla tavoin. Ennen muinoin uutisethan vain katkaisivat hyvin toimitetun ohjelman koska ne uutiset oli sinne ohjelmakaavioon merkitty tasatunneiksi. No, se oli joskus se.
|
Onko sinulla vielä jotain lisättävää, jotain jota pidät tärkeänä?
|
– Kiitän näistä kysymyksistä ja mielenkiinnosta, toivoen, että vastaukseni ovat vastavuoroisesti avartaneet käsityksiä siitä, millä mielellä ja tolkulla hommia täällä päässä hoidellaan. Se vain, että musiikki on varmaan itse kullekin silleen henkilökohtainen asia, miten sen kokee, ja sitä on kovin vaikea sanoin selittää. Mutta tarvinneeko tuota. Kiitos.
|
|
MATTI RIEKKI, Metalliliitto
Taustasi, ikäsi?
– Maaliskuun 20. täyttyy 31. vuosi. Rocktoimittamisen parissa olen seikkaillut vuodesta 1998, Rumbassa aloitellen. Siitä lähin olen työskennellyt lähinnä freenä, ollen tosin välissä vuoden vallan kuukausipalkalla SoneraPlazan Kaistalla. Hamaran päätoimittajana olen ollut sen synnystä, toisin sanoen vuoden 2003 alusta. Hamaran lisäksi teen siis nykyään Liittoa, toimitan rockmakasiinia Subtekstille, kirjoittelen heviarvioita Aksenttiin ja satunnaisesti mitä milloinkin ja milloin mihinkin. Niin, ja tulihan tuossa kirjoitettua se Niskalaaki–kirjakin Isoahon kanssa. Normaalielämässä asun Tampereen Kalevassa ja tykkään maata, katsoa elokuvia ja syödä. Myös luonto erinäisine erähenkisine seikkaluineen on lähellä sydäntä. Lempieläimeni ovat hauki ja hirvi.
|
Milloin aloitit tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista? Milloin nykyinen ohjelmasi on käynnistynyt?
|
– Metalliliittohan on Klaus Flamingin vetämänä jo kaunista naavaa kasvava instituutio, kaikkien heviohjelmien pappa ja mamma. Itse tulin mukaan tammikuussa 2004. Olen siis liittolaisittain verrattain teiniviiksinen.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa siitä kun aloitit?
|
– No nyt siellä soi ainakin enemmän Entombed, hah hah... Sitä hoksaa tukkivansa ohjelmaan aina, kun moiseen on pienikään mahdollisuus. Myös Type O Negativea olen huomannut jostain syystä ripotelleeni sinne tänne.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa 2000–luvulla?
|
– Onhan raskas rock tullut aalloilla pintaan ihan valtavissa määrin. Niin kuin kaikkialla muuallakin. Minkä nyt sitten taas laskee metalliksi, se on eri juttu se...
|
Millä perusteella valitset biisit ohjelmaasi?
|
– Kaipa ajankohtaisuus on se perusjuttu. Vanhemmalle musallekin yrittää aina löytää jonkun "tähän hetkeen" sidotun funktion. Toki tuosta toimintamallista tulee myös livettyä, ja joskus jollekin soitettavalle klassikolle ei löydy muuta perustetta kuin että on se vaan niin perkeleen hyvä. Taisi joskus jonkun Slayerinkin kanssa käydä näin...
|
Kuinka paljon oma maku vaikuttaa valintoihin?
|
– No aika lailla, vaikka jonkinlaista kultaista keskitietähän tämänkin asian kanssa pyrkii talsimaan. Pakkohan tuota on soittaa sitäkin musiikkia, jolle itse nakkaa paskat, jos sellaiselle on yleistä tilausta.
|
Onko radio–toimittajan työ kivaa? Kuvaile.
|
– On se. Saa mahdollisuuden valistaa ihmisiä painavien asioiden hienoudesta. Siinä sivussa onnistuu hyvässä lykyssä jopa ärsyttämään joitain heistä. Lempipalautteeni on ollut se, jossa joku tyttö/naisihminen valitti mun kyynistä otetta. Saa kuulemma sellaisen kuvan, että olisin mottaamassa naamariin jokaista vastaantulijaa. Huumori, se on hankala laji ymmärtää. Mielenkiintoista on myös taistella nykytekniikan kanssa. Se taistelu ei lopu ikinä.
|
Millaista palautetta saatte?
|
– Laidasta laitaan. Tavallisin malli lienee "Metalliliitto rules, soittakaa Dimmu Borgiria!" nimim. Devil_666. Vakavasti ottaen, itseeni kohdistuvaa negatiivista kritiikkiä on tullut yllättävän vähän, vaikka oletusarvot osoittivat Klasun reviirille tunkiessa aivan muualle. "Vakavinta" kai ollut se, kun joku känninen keijo oli käynyt avautumassa viime kesän Tuskassa Hamara–kojulla avopuolisolleni. Oli vaahdonnut, että "se vitun Riekki on tuhonnut Metalliliiton". Perusteet olivat kuulemma jääneet aika vaisunlaisiksi. Harmi kun olin itse tuolloin poissa paikalta... No, emäntä oli hoitanut pojan matkoihinsa. Älä enää poika avaudu viattomille. Pistä vaikka meiliä.
|
Kuvaile yhden työrupeaman eteneminen?
|
– Yhden lähetyksen ennakkovalmisteluihin (haastattelun teko, leikkaaminen, biisien valinta, spiikkien kirjoittaminen jne.) kuluvaa aikaa on vaikea arvioida, mutta sanotaan näin Rautiais–hengessä, että aikaa ei mitata työtunneissa vaan –päivissä. Touhu ei todellakaan ole sitä, että otetaan nippu levyjä mukaan studioon ja juonnot heitetään hatusta. Mulla on ainakin niin helvetin huono muisti, että kaikki pitää olla kässärissä ranskalaisilla ylhäällä. Eikä meinaa sekään riittää. Levyjä taas ilmestyy niin julmetusti, että niissä kahlaaminen ottaa aikaa.
|
Millaisin asein radio taistelee uusia tulokkaita esim. internetiä vastaan?
|
– No ei minkäänlaisin. Sitähän puhutaan, että koko hiivatin netti kaatuu muutaman vuoden sisään, heh heh... Radioaaltoja pitkin on vähän hankalampi lykätä roskapostia ja viruksia niskaan. Ei sillä, että nykyradiokaan mikään roskaton media olisi, kaikkea muuta.
|
Mikä tekee jostain kappaleesta hyvän biisin radioon?
|
– Ihan samat asiat, jotka tekee siitä hyvän biisin vaikkapa kotistereoon. Erikoisohjelmassa kun ei tarvitse mittojenkaan kanssa tapella. Pisin soittamani viisu taisi olla viimeisimmältä Cradle Of Filthin kiekolta, yli 9 minsaa.
|
Onko sinulla vielä jotain lisättävää, jotain jota pidät tärkeänä?
|
– Väitin 9.1. lähetyksessä, että Kekkonen on syntynyt Kainuussa. No eihän se tietenkään ole, eleskellyt vain. Nöyrimmät anteeksipyyntöni, parahin UKK.
|
|
TEEMU SUOMINEN, Rautakanki
Taustasi, ikäsi?
– Olen 25–vuotias pojannassikka Helsingistä. Täällä syntynyt ja aina asunut. Radiota olen tehnyt viisi vuotta, joista neljä Radio Cityssä. Nikulan Jone otti minut harjoittelijaksi tammikuussa 2001 ja lopuksi päätyi palkkaamaan minut vakkariksi. Aluksi tein reilut puolitoista vuotta viikonloppuja, siitä siirryin iltajuontajaksi ja nykyään teen aamuohjelmaa, hoidan kaikki Cityn artisti–haastattelut sekä tietenkin Rautakangen. Aamu on se päätyö tällä hetkellä, mutta Rautakanki on se suurin intohimo, työ jonka mielellään vie kotiinkin.
|
Kuvaile alkuaikojen meininkiä?
|
– Olihan se aikamoista säätämistä, kun yhtäkkiä piti alkaa rakentaa hillitöntä biisipankkia lähetystä varten ja lähinnä sellaista, joka miellyttäisi edes suurinta osaa kuulijoita. Kyllähän tietenkin omat suosikit kotoa löytyi, mutta oli myös sellaista ns. pakollista klassikko–osastoa mitä piti alkaa haalimaan. Ja omalla rahalla tietenkin. Sitten piti myös saada levy–yhtiöt mukaan ja tietoiseksi ohjelmasta ja sen meiningistä, mikä kyllä hoitui nopeasti, ne kun oikeastaan ottivat kontaktia meikän suuntaan. Muutama kuukausi siinä alkuhässäkässä meni, kun yritti itselleenkin samalla selvittää, että millainen ohjelma tästä nyt muotoutuu. Ja samaan aikaan ohjelma pyöri taajuudella täyttä häkää. Keväällä, joskus pääsiäisen tienoolla Nikulan Stuba Tuskasta soitti ja ehdotti yhteistyötä. Nosturin äijät luottivat meikäläiseen ja Rautakankeen paljon ennen, kuin itse siihen aloin uskoa. Kiitos sinne suuntaan vaan. Pikkuhiljaa alkoi oma luottamuskin hommaan kasvaa kun Rautakanki alkoi vakiinnuttamaan kuulijamääriään, siitä tuli Tuskan virallinen radio–ohjelma ja aloin päästä sinuiksi ohjelman kanssa. Mutta yritä siinä nyt sitten tehdä metalliohjelmaa radioon parin kuukauden kokemuksella, kun joku Metalliliitto on pyörinyt 15 vuotta ja on se, jota kaikki kuuntelee. Eli kyllä mä aika hiessä oli puoli vuotta tuon ohjelman kanssa.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa 2000–luvulla?
|
– En nyt ala erottelemaan sitä, on ko hevi ja metalli sama asia vai ei. Mielestäni paljon ja syy löytyy suomen kielestä. Aiemmin, jos nyt otan esimerkkiradioksi Cityn mistä jotain tiedän, niin soitossa (ihan siis soittolistalla ) oli lähinnä Twisted Sisterit, GNR ja uudempi Metallica. Hyvä jos WASPia uskalsi joskus soittaa. Sitten iski silmille Trio Niskalaukaus, jonka matsku upposi yhtä lailla metallisteille kuin Perämuonion Pertsallekin. Niskalaukauksen, Kotiteollisuuden ja muiden myötä hevistä tuli ikään kuin salonkikelpoista. Jengi syyttää ko. bändejä kaupallistumisesta ja perseensä myynnistä mutta samalla samat ihmiset fiilistelevät että vittu, radiossa soi Pain! Mielestäni nuo suomalaiset bändit avasivat tien sille, että heviä voi soitella muulloinkin kuin yöllä, eikä se enää kuulosta niin pahalta. Tosin kyllähän radiot edelleen karttavat vaikka Bodomeita, jotka myy ihan helvetisti. En usko, että tuollainen murinametalli tulee koskaan soimaan paljoa, se kun kuitenkin kauhistuttaa tuota Peräkylän Pertsaa edelleen, vaikka Niskalaukaus ja Pain uppoaisikin. Yksi syy hevin radioitumiseen on myös ehkä se, että vihdoin on ymmärretty että Suomen isoimmat vientivaltit ovat metallibändejä. Stratot ja Nightwishit on maailmallakin yleisesti hehkutettuja bändejä, joten pitäähän niitä kotimaassakin sitten hehkutella. Ei täältä enää millään helvetin Miisalla maailmalle lähdetä, kyllä se on hevi jolla mennään.
|
Millä perusteella valitset biisit ohjelmaasi?
|
– Lähinnä ajankohtaisuuden. Ja loput tulee aika fiilispohjalta. Eli katselen julkaisupäivämääriä, mietin bändin kiinnostavuutta noin yleisesti jne. Kun tuota skeneä tulee seurattua noin muutenkin aika paljon, niin jotenkin sen mukaan tulee laitettua myös uutuuksia soimaan. Eli biisejä, joista tietää että ne kansaa kiinnostavat. Ja sitten jos vain kohdalle osuu jotain omasta mielestä helmiä, niin kyllä ne yleensä soittoon menevät. Meikällekin kun nykyään tulee noita promoja ihan hillitön läjä kuukausittain, niin sieltä pitää vain yrittää kaivaa ne "arvokkaat" seasta. Joskus se onnistuu, toisinaan taas ei. Uutuuksien lisäksi soittelen lähetyksessä aika paljon ns. klassikoita eli vanhoja yleisesti hyviksi todettuja helmiä. Tosin mielipiteitä tohonkin on niin helvetisti. Mä soitin Ace of Spadesin niin jengi luuli että mulla on soittolistat käytössä, kun se on niin kaupallinen biisi. Mä sitten yritin selittää, että sehän on vain klasari ja mun mielestä hyvä biisi yhtä lailla, kuin joku Carcassin Heartwork, mutta ei mennyt läpi. Mutta suurin osa hevanderijengistä on siitä hyviä, että niille periaatteessa maistuu se paskakin hevi parin biisin verran, oli se sitten jonkun mielestä Stratovariusta tai Napalm Deathia. Slayer taitaa olla se ainoa bändi josta kukaan ei kitise.
|
Kuinka paljon oma maku vaikuttaa valintoihin?
|
– Välillä tuntuu, että liikaa. Kyllä mä aina kummasti huomaan, että ne levyt mitkä kotona soi päätyy lähetykseenkin. Ohjelmaa kuitenkin tehdään niille 50 000 ihmiselle jotka sitä kuuntelee, ei AINOASTAAN itselle. Kyllähän toki se oma kädenjälki saa ja pitääkin lähetyksessä näkyä, mutta ei liikaa. Esim. tuossa alkukesästä napsahti Soilwork meikälle kunnolla niin eiköhän sitä jotenkin päätynyt jollain huonolla tekosyyllä parin viikon välein Rautakankeenkin. Tämä on paska homma niille jotka diggailee hulluna vaikka poweria tai sitten kunnon deathia, kun se yksi urpo soittaa vaan tota jööttepori–osastoa. Mutta kyllä mä aina pyrin rakentamaan lähetyksen siihen malliin, että sieltä löytyy tavaraa niin äideille, kuin tyttärillekin. Sama homma vieraiden kanssa.
|
Miten löydät "uutta musiikkia"?
|
– Tutkimalla internetin saloja ja seuraamalla tuota metallikenttää aktiivisesti. Totta kai myös promolevyt mitkä tulee sisältävät välillä uusia hienoja tuttavuuksia. Mutta kaipa tuo itselleni uusi musiikki löytyy lehdistä, netistä tai vaikka muista radioista. Aika paljon esim. netin kautta on tässä viimeisen vuoden aikana löytynyt myös vanhoja bändejä, jotka eivät itselle aiemmin ole kolisseet tai olleet edes tuttuja. Ja kuulijat myös usein suosittelevat jotain bändejä joita pitäisi soittaa. Yleensä mä sitten kuulostelen onko toive mistään kotoisin ja kah, taas on uusi suosikki löytynyt.
|
Onko radio–toimittajan työ kivaa? Kuvaile.
|
– Kyllä ja ei. Tokihan tässä tavallaan unelma–ammattia tehdään, minä kun radiotyöstä aloin haaveilemaan jo joskus ala–asteella. Tosin kuva tästä työstä oli tuolloin HIEMAN naiivi. Jos nyt vaikka erottelen aamuohjelman tekemisen Rautakangesta, niin aamuisin usein ahdistaa. Kun pitäisi viitenä aamuna viikossa olla aina niin helvetin hauska ja naseva ja joskus ei vain lähde. Silloin koko duuni vituttaa ja on valmis ottamaan loparit heti lähetyksen jälkeen. Mutta sitten taas hyviä aamuja ei korvaa mikään, missään duunissa ei voi olla niin hauskaa kuin radiossa hyvänä päivänä. Eli siis aikamoista vuoristorataahan tuo on. Rautakanki on kuitenkin ihan eri asia, sitä metallia kun elää ja hengittää noin niin kuin muutenkin. Eli Rautakanki on sellainen oma temmellyskenttä, joka on ikään kuin terapiaa sille soittolistojen seassa puhumiselle. Ahdistavin asia radio–toimittajan työssä on ehkä se, että on aika vapaata riistaa kaikkien arvosteltavaksi. Kun ihmiset tunnistavat vain sen äänen ja sitä kautta yrittävät muodostaa kuvaa siitä persoonasta, mennään helposti metsään. Pahempaahan tää on varmaan television puolella, mutta silti. Kyllä sitä "Rautakanki on paska, sä oot paskaa" – juttua kuulee silloin tällöin ja siinä vituttaa se, ettei ihmiset edes oikeasti tunne mua. Mä oon niille vain radioääni joka ei niitä miellytä. Ja sitten kun sanoo jotain takas, niin ne ottaa herneen nenään koska ovat muka arvostelun yläpuolella. Mutta ihan sama. Suurin osa jengistä on kuitenkin ottanut mut ja ohjelman paremmin kuin hyvin vastaan, joten ne loput voi haistaa paskat.
|
Millaista palautetta saatte?
|
– Tuossa sitä äsken jo vähän tulikin sivuttua, mutta siis yleisesti palaute on hyvää. Peruspalute on sellainen, että "Widdu, soitit senjasen biisin! en oo sitä koskaan aiemmin kuullut radiossa!". Ylipäänsä on tuntunut siltä, että heviohjelmia ei näköjään ole radiossa liikaa, kun kaikki ovat lähinnä kiitelleet ja kannustaneet. Niille muutamille muille tuossa edellisessä jo vastasinkin. Sitten on tietty se UG ryhmä, joka kitisee kun mä soitan liian mainstream–kamaa ohjelmassa. Jos erehtyy soittamaan vaikka Niskalaukauksia saatikka sitten pyytämään niitä vieraaksi, niin heti tulee sanomista, että vittu kun soitat tota sell–out poppia. Ainoa oikea truu bändi Azghbraghlmagwz Kroatiasta, mistä kukaan ei oo kuullut. Jotkut eivät oikeasti tajua, että Rautakankeakin tehdään niitä itseään suuremmalle yleisölle.
|
Kuvaile yhden työrupeaman eteneminen?
|
– Yleensä suunnittelen ohjelmia jo aika pitkälle etukäteen, eli katselen vähän mitä julkaisuja on milloinkin luvassa ja buukkailen vieraita aika paljon sen mukaan. Sitten kun on tiedossa vieras, niin runko lähetykselle on aika nopeasti rakennettu. Valitsen biisit, pistän ne valmiiksi koneelle ja tarkastan, ettei ohjelman pituus venähdä liikaa. Yleensä teen ohjelman nauhalle valmiiksi, johtuen tuosta aamuduunista joka alkaa jo kuudelta. Rautakanki kun tulee ulos iltayhdeksältä, niin siinä olisi työpäivät jo lainvastaisia. Mutta rakentelen siis homma aika paljon koko ajan päässäni, eli kun viikon ohjelma pitää saada paperille, niin se on aika nopea homma.
|
Mikä tekee jostain kappaleesta hyvän biisin radioon?
|
– Hyvin yksinkertaista: kertsi. Jos siis puhutaan noin yleisesti radiosta. Hyvällä kertosäkeellä pääsee jo pitkälle. Välillä vähän jopa turhan helpolla.
|
|
KJELL SIMOSAS, Metallväktarna
Taustasi, ikäsi?
– Kjell "Hell" Simosas, 22v, kuunnellut Metallväktarnaa ihan alusta asti eli n.10 vuotta, liityin remmiin neljä vuotta sitten.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa siitä kun aloitit?
|
– Parempaan suuntaan ollaan menossa. Esimerkiksi Radio Extremin soittolistalle on tupsahtanut viime vuosien varrella Brides Of Destruction, Sonata Arctica, Nine Inch Nails, Pain sekä Type 0 Negative plus läjä muita. Musiikista vastaavat ovat vieläkin turhan varovaisia vaikka edistystä syntyy koko ajan. Ja nykyään metalliohjelmia on enemmän kuin ennen, yeah.
|
Saako metalli liikaa/liian vähän soittoaikaa radiossa? Miten asian voisi korjata?
|
– Liian vähän ehdottomasti. Hip–Hoppia luukutetaan koko ajan vaikka uskon että kuuntelijoista enemmistö kuulisi mieluummin Kornia kun Snoop Doggia. Olen itse useaan otteeseen juontanut myös musiikkitoiveohjelmia ja suurin osa toivomuksista on heviä, sitä kun ei radiossa muuten kuule. Juonnan myös muita ohjelmia Metallväktarnan rinnalla jossa soitetaan listamusiikkia ja kukaan ei koskaan reagoi mitenkään jos soitan esim. Natasha Bedingfieldiä, mutta jos soittolistalta löytyy esim. Rammstein niin heti suosionosoituksia satelee. Ainoa tapa jolla asian voisi korjata on saada kuuntelijat näyttämään kuinka paljon hevinnälkäisiä kuulijoita löytyy.
|
Vaikuttavatko ylemmät tahot valintoihisi?
|
– Ei mitenkään. Tuottajat sekä pomot jättävät tämän asian kokonaan meille.
|
Onko radio–toimittajan työ kivaa? Kuvaile.
|
– Mahtavaa. Saan rahaa siitä jota tekisin vaikka ilmaiseksi, soitan levyjä, puhun paskaa sekä tapaan bändejä. Saan ihan hirveät kicksit siitä että joku pieni jannu tulee sanomaan mulle että ”Vitsi toi In Flames biisi jonka soititte oli kova, ostin levyn heti seuraavana päivänä”
|
Millaista palautetta saatte?
|
– Nå tietenkin sekä hyvää että huonoa. Joku lähetti meille paskaa kerran muovipussissa ja sama firma joka tekee bändipaitoja mm. Rasmukselle ja 69 Eyesille teetti meille omat Metallväktarna t–padat ja lähetti ne meille totaalisena yllätyksenä. Tietyt ihmiset diggaa siitä kun ei oteta kaikkea ihan tosissaan ja jotkut on ihan raivona kun puhutaan niin paljon paskaa eikä kerrota kaikista helvetin tuottajan vaihdoksista.
|
Kuvaile yhden työrupeaman eteneminen?
|
– Hmmm... nå siis me editoidaan yleensä meidän haastikset (1–2 per lähetys) etukäteen ja valitaan biisilistalle reilusti enemmän biisejä kun mitä ehditään soittaa. Kaikki valitsee kimpassa biisit. Nauretaan ja piereskellään studiossa pari tuntia kunnes ollaan ihan puhki.
|
Minkälainen on hyvä radio–ääni?
|
– Luonnollinen (joka ei lue spiikit miltään paperilta), innokas ja persoonallinen.
|
Millaisin asein radio taistelee uusia tulokkaita esim. internetiä vastaan?
|
– En pidä internetiä mitenkään uhkana. Hyödynnämme nettiä nykyään aika paljon ohjelman esiintuomiseen.
|
|
LASSE GRÖNROOS, Metallväktarna
Taustasi, ikäsi?
– Pol.kand. tutkinto Yliopistolta, journalistiikka pääaineena ja ekat levyt (C–kasetti) olivat Kiss: Asylum sekä Twisted Sister: Stay Hungry. Sitä Mikko Alatalon kasettia EI lasketa. Olen 31 vuotta ikäloppu. Nuorena sällinä kouluaikoina kuuntelin joka viikko radio Cityn Hevitaivasta ja koulussa käytiin Östermanin Nallen kanssa läpi keskeiset läpät ja biisit mitä radiosta oli tullut.
|
Miksi lähdit tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista?
|
– No, metalliahan ei tule liian paljon eetteristä, ei varsinkaan kymmenen vuotta sitten eikä tasan ikinä Ylen ruotsinkielisellä puolella. Aloitin yleistoimittajana ja pikkuhiljaa jutut alkoivat mennä asiallisemmasta linjasta enemmän läpänheiton ja huumorin puolelle. Tämähän sopi hyvin yhteen hevimusiikin kuuntelun ja yleisen sekopäisyyden kanssa. Pääasia Metallväktarnassa on aina ollut hauskanpito, alapäähuumorin syvin filosofia, kirkkovene sekä äänimaiseman käyttö radiossa. Tämä on tarkoittanut sitä että me usein lähdetään nauhurin kanssa omituisiin paikkoihin tekemään ohjelmaa että päästäisiin puuduttavasta ja staattisesta studioympäristöstä pois. Kilometrin pituiset jutut puolalaisten black metal –bändien miehistönvaihdoksista, tuottajista ja bassopiuhoista ei saakeli kiinnosta ketään. Ei ainakaan meitä. Pyritään saada vähän hauskempia kiinnostavampia puheenaiheita haastatteluihin. Meillä on joka viikko noin 1–2 haastattelua ohjelmassa.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa siitä kun aloitit?
|
– Kymmenessä vuodessa voi nähdä esim. uuspunkin & nu–metallin nousun ja tuhon, garagerockin uudestisyntymisen, black metallin paikallaan junnaamisen ja kotimaisen hevin ilmiömäisen nousun ja liidon jopa Suomen ulkopuolelle. Nykyään joitain melodisempia metallibiisejä voi saada jopa ujutettua Extremen soittolistalle, esimerkkeinä mainittakoon Turbonegro, Marilyn Manson, Metallica, HIM, System of a Down, Korn, Nightwish, 69 Eyes, Pain ja Sonata Arctica. Finntrollia ei sitten saatu sinne soittolistalle, vaikka yritettiin vakuutella ja kehua niitten sinkun erinomaisuutta. Moon TV:n kohtalo ottaa päähän kun se oli erinomainen media saada kotimaisten bändien videot näkyviin Suomessa. Maikkarin Jyrkissäkin oli hyvät puolensa mutta nykyään ei enää juurikaan ole kanavia millä saisi videot yleisön tietoisuuteen. Mitä nyt joskus Moon tv:llä ja Ylellä näytetään jotain. Tähän olisi tehtävä jotain ja heti. Itse asiassa me ruvetaankin tekemään Metallväktarnaa myös telkkariin tänä vuonna. Mutta jos pikkaisen tarkastaa pinnan alle niin huomaa että siinä on melkein aina ne samat isot bändit jotka soi radiossa. HIM, Iron Maiden, Nightwish, Rammstein, Rautiainen etc. kyllä soivat mutta ne 10000 muuta hyvää bändiä jotka saisi kuulua enemmän radiossa, niitä ei kuule kuin niissä muutamissa erikoisohjelmissa mitä radiosta tulee. Milloin viimeksi jonkun radion soittolistalta on löytynyt Ministryä, The Gatheringiä, Eläkeläisiä, Viikatetta tai Finntrollia?
|
Onko radio–toimittajan työ kivaa? Kuvaile.
|
– Se on maailman paras duuni. Skidinä sitä oli ekstaasissa jos suosikkibändi soi radiossa ja heti piti soittaa kaverille että ”pistä radio päälle!”. Nyt saa siinä istua ja puhua siivottomuuksia, keroa härskejä vitsejä, soittaa omia biisivalintoja ja sen lisäksi vielä saa tavata artisteja sekä hillua rocksirkuksen pienissä piireissä ja kitata ilmaista kaljaa. Joka illanistujaisissa tulee joku (yleensä miespuolinen henkilö…) kiittelemään ja ylistämään että joku uskaltaa olla just niin typerä radiossa kuin Metallväktarnassa ja ei se edes estä kusta nousemasta päähän, että meidän ohjelmaa tai minun radioääntäni myöskin vihataan. Sekin ilahduttaa että monet suomenkieliset myöskin kuuntelevat sitä vaikka ei ne aina puheesta ymmärtäisi pätkääkään. Me digataan tehdä erinäisiä äänieksperimenttejä. Nauhoitetaan spiikkejä takaperin, tehdään ohjelmaa autossa, uimahallissa, Linnanmäen Top spinissä ja semmoista. Tällä hetkellä me suunnitellaan ohjelmantekomatkaa Tallinnaan, Jallu–lehden toimitukseen ja sitä omaa tv–showta FST:llä.
|
Millaista tulevaisuutta ennustat radiolle, sekä metallimusiikille radiossa?
|
– Luulisin että se vielä tästä paranee, mutta jossain vaiheessa kehitys pysähtyy ja metallin osa koko tarjonnasta jää polkemaan paikoilleen. Metalli ei ikinä tule saavuttamaan esim. hiphopin suosiota radiossa. Rokimpaan musiikkiin keskittyneitä radiokanavia saattaa syntyä, mutta ne voivat myös kuolla pois yhtä nopeasti. Paikallisradiot saavat kuitenkin rahaa mainostajilta. Suomella on vielä pitkä tie suuren maailman radiotarjontaan. Millainen ihminen voi oikeasti digata Kiss FM:iä, NRJ:ä ja Novaa? Ei mee mulle jakeluun.
|
Mikä/kuka on seuraava "nightwish/timorautianen"?
|
– Viikate. Sitä toivon todellakin. Naked voisi olla seuraava Negative.
|
Mikä tekee jostain kappaleesta hyvän biisin radioon?
|
– Tarttuva kertosäe, tarttuva kertosäe, tarttuva kertosäe ja jos biisi lähenee 5 minuuttia niin se on jo helvetin vaikea päästä soittolistoille. Ylipitkät introt tulisi välttää. Ja jos enklantia äännetään huonosti suomalaisella aksentilla niin sitten se ei varmana soi radiossa.
|
Onko sinulla vielä jotain lisättävää, jotain jota pidät tärkeänä?
|
– Metallväktarna taitaa olla ainoa musiikkiohjelma Suomessa (minun tietääkseni) josta on tehty eduskuntakysely. Kesällä 2000 tehtiin neljän ohjelman sarja nimellä ”Café Satan” joka samalla parodioi Ruotsin telkkarin café–keskustelu/puuhasteluohjelmia sekä black metal–skeneä. Soitettiin pelkästään satanistista blackiä, haastattelussa oli mm. Mayhem ja biisien välissä puhuttiin ärsyttävästi haitarimusiikin ja lokkien kuuluessa taka–alalla. Pohjanmaalaiset uskovaiset ja Kristillinen liitto ei tästä tykännyt, varsinkaan ohjelman nimestä ja siitä kun toivotettiin hyvää illanjatkoa sanoin ”Kyss fittan och må ni brinna i helvetet”. Kristillinen liitto teki asiasta eduskuntakyselyn, siitä kirjoitettiin jopa Ruotsin lehdistössä ja silloinen Liikenneministeri Olli–Pekka Heinonen sai sitten vastata siihen. Erinäiset kansanedustajat ja muut ekspertit kommentoivat asiaa oikealle ja vasemmalle, vaikka eivät olleet kuulleetkaan itse ohjelmaa. Ei se sitten mihinkään johtanut. Onneksi. MOT–ohjelma halusi kerran olla viisaita ja nuuski meidän soittolistoja ja pyysi kanavapäällikköä kommentoimaan Impaled Nazarenen Vitutuksen multihuipennus biisin tekstejä. Perkeleen Uunot. Siitäkään ei syntynyt kuin naurettava telkkariohjelma.
|
|
MARCUS JOKINEN, Metallväktarna
Taustasi, ikäsi?
– Taustani on sininen chroma key. Ikäni on oma asiani. No OK, 35.
|
Miksi lähdit tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista?
|
– Muiden pitäisi vastata kysymykseen että "miksi et lähtenyt tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista." Minä olen niitä harvoja jolla on puhdas omatunto. Ja siksi että äänet päässä käskivät. Oli joko se tai sitten kiivetä kirkontorniin kiikarikiväärin kanssa ja alkaa räiskimään.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa 2000–luvulla?
|
– Paremmaksi sen jälkeen kun ohjelmamme muuttui 2–tuntiseksi.
|
Saako metalli liikaa/liian vähän soittoaikaa radiossa? Miten asian voisi korjata?
|
– Aivan liian vähän. Uhkailulla, kiristyksellä ja suoralla toiminnalla. Jauhekirjeitä poliitikoille ja kaljaa R–kioskeihin.
|
Millä perusteella valitset biisit ohjelmaasi?
|
– Sen perusteella että mikä levy–yhtiö lahjoo parhaiten ilmaisella viinalla ja maksullisilla naisilla.
|
Miten löydät ”uutta musiikkia”?
|
– Varastan tunnelin Anttilasta.
|
Vaikuttavatko ylemmät tahot valintoihisi?
|
– Ei, mutta maanalaiset tahot kylläkin.
|
Onko radio–toimittajan työ kivaa? Kuvaile.
|
– En voi kuvailla, koska silloin minun olisi pakko tappaa sinut. Mutta noin lyhyesti ihan jees. Saa nukkua pitkään, sikailla, kuunnella heviä, lukea pornolehtiä työaikana ja saa vielä palkkaakin. Ainakin välillä.
|
Millaista palautetta saatte?
|
– "Olet lapseni isä!" "Tulisit välillä kotiinkin, s**tanan renttu!", "Kiinnostaisiko Vartiotorni–lehti?", "Order cheap V1agra now" jne.
|
Kuvaile yhden työrupeaman eteneminen?
|
– Tullaan töihin, syödään lounasta, tehdään ohjelma, mennään kotiin. Tai ei nyt välttämättä kotiin, mutta... pois täältä ainakin.
|
Minkälainen on hyvä radio–ääni?
|
– Sellainen kuin esimerkiksi minulla on. Kun on syönyt partateriä ja kurlannut rikkihapolla.
|
Millaisin asein radio taistelee uusia tulokkaita esim. internetiä vastaan?
|
– Kalashnikoveilla, kirjepommeilla, myrkkynuolilla, sinappikaasulla, machete–veitsillä, Tomahawk–ohjuksilla, Messerschmitt ME–109–rynnäkkökoneilla sekä pesismailoilla.
|
|
JARKKO VEIJALAINEN, Radio Noise
Taustasi, ikäsi?
– Jarkko Veijalainen. Syntynyt 1976. Lappeenrannasta kotoisin, nykyisin asun Espoossa. Viihtynyt metallimusiikin parissa jo yli 20 vuotta.
|
Miksi lähdit tekemään radio–ohjelmaa metallimusiikista?
|
– Rakkaudesta musiikkiin. Hyvää musiikkia on entistä vaikeampaa löytää valtavan tarjonnan joukosta. Ohjelmani yrittää antaa lääkkeitä em. vaivaan.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa siitä kun aloitit?
|
– Koska ohjelma on uusi, vastaan metallidiggarin ominaisuudessa tähän. Metalliahan ei perinteisesti ole koskaan arvostettu radiossa. 80–luvulla ainoa äänitorvi oli MTV:n Headbanger’s Ball ja muut vastaavat kaapeli–TV ohjelmat. 90–luvulla tietolähde uusille bändeille oli Klaus Flamingin Metalliliitto. Nykyäänhän näitä metallin erikoisohjelmia on jo useammalla kanavalla. Eli tarjonta on kasvanut mukavasti viime vuosina.
|
Miten metallin asema on muuttunut radiossa 2000–luvulla?
|
– Metallimusiikista on tullut enemmän mainstreamiä suomenkielisen metallin myötä, jonka kautta metallia soitetaan jossain määrin myös muissa kuin metalliohjelmissa. Myös uusia metalliin erikoistuneita ohjelmia on tullut viime aikoina. Tietysti Internet syö myös radiotoimintaa, mutta uskon, että laadukas radio–ohjelma vielä vetää kuulijoita puoleensa 2000–luvullakin.
|
Kuinka paljon oma maku vaikuttaa valintoihin?
|
– Käytännössä kaikki valinnat ovat omia, tietysti bändien ajankohtaisuus vaikuttaa mitä milloinkin soitetaan. Ohjelmissa on yleensä vähintään yksi haastattelu, joten on vähintäänkin reilua soittaa myös bändin musiikkia haastattelun yhteydessä.
|
Kuvaile yhden työrupeaman eteneminen?
|
– Käsikirjoitus tehdään karkealla minuuttiaikataululla, kuitenkin niin, että ohjelman aikana on mahdollisuus improvisoida. Ohjelma tehdään suorana, paitsi haastattelut, jotka yleensä nauhoitetaan etukäteen studiossa. Soittolistan suunnittelen kokonaisuudessaan etukäteen.
|
Minkälainen on hyvä radio–ääni?
|
– Persoonallinen. Asiantuntemusta ei pidä myöskään vähätellä, koska asiantuntemattomuus kuuluu läpi äänestä.
|
Mikä/kuka on seuraava ”nightwish/timorautianen”?
|
– Noin isoa menestyjää on vaikea arvata, mutta tämän vuoden iso juttu tulee olemaan Stam1na.
|
Onko metallimaailmassa havaittavissa hittihakuisuutta tms. kaupallisia ilmiötä?
|
– Kyllä, varmasti on yhtyeitä, jotka ovat hittihakuisia, mutta metallidiggarit kyllä osaavat erottaa jyvät akanoista. Varsinkin Kotiteollisuuden ja Rautiaisen vanavedessä on tullut jos jonkinlaista yrittäjää. Tietysti kaupallisuutta tarvitaan, että artistit saavat voita leivän päälle. Toivottavasti mitään metal–idolsseja ei kuitenkaan ruveta järjestämään.
|
Mikä tekee jostain kappaleesta hyvän biisin radioon?
|
| – Radio Noisen tapauksessa vähän soitettu iskusävel uudelta bändiltä tai laadukas demobändi. |
|
|
