|
 |
Pihtiputaan ylpeys, Imperiumin Eliminaattori-koneistoakin palkintopallille asti sykähdyttänyt Infernal Void syntyi basisti Korpikosken ja kitaristi Hyvösen toimesta, ja sitten bändi olikin vailla soittajia. Yhtyeen kollektiivi kertoo tarinan jatkon:
- Herrat Kiljalan ja Kinnusen löysimme paikallisesta soittoruokalasta, jossa puheenaiheet valuivat illan aikana pikkuhiljaa musiikkiin, ja koska olimme kuulleet, että jätkillä oli ollut joitain virityksiä musiikin alalla, useamman tuopin jälkeen rohkesimme kysyä, että olisko ko. henkilöillä kiinnostusta soitella meidän kanssamme, ja siitähän se sitten lähti...
|
Mistä bändin nimi tulee, ja mitä se kuvastaa?
|
- Aluksihan bändin nimenä oli Infernal Vomit, mutta kun aamulla heräsimme ja selvisimme, tulimme siihen johtopäätökseen, ettei nimellä ole kaupallista potentiaalia, joten päätimme vaihtaa sen Infernal Voidiksi. Nimihän tarkoittaa ilmiselvästi sitä helvetin laajaa tyhjiötä korvien välissä, perskeles.
|
Mitkä ovat tärkeimmät innoittajat ja vertailukohdat, kun puhutaan muista artisteista?
|
Korpikoski: Mulla ainaskin innoittajina toimii vanha Metallica ja Slayer.
|
Kinnunen: Samoilla linjoilla mennään Korpikosken kanssa, mutta listaan voisin vielä lisätä Entombedin, Hauntedin ja, hehe, Matti Nykäsen.
|
Kiljala: Muhun uppoaa In Flames, Arch Enemy, At the Gates ja luonnollisesti Matti "fuck like a beast" Nykäne.
|
Hyvönen: Metallica ja Arch Enemy.
|
Millä kriteereillä juuri tämänhetkinen porukka on yhtyeeseenne valikoitunut?
|
- It's all about making bad choices, RÖH!
|
Kenen toimesta ja miten sävellykset syntyvät?
|
- Hyvin pitkällehän ne ovat Hyvösen käsialaa, mutta kaikki ovat kyllä tuoneet kantansa esille. Kiljala sitten hoitaa tuon brutaalin röhkimisen.
|
Miksi yhtyeenne on valinnut juuri tämän musiikkityylin?
|
- Tästä on vaan tullut niin tämmöstä, tää on niin tätä.
|
Onko kyseessä hauskanpito vaiko täysin vakava yritys?
|
Korpikoski: Aluks tuntu siltä, että soitellaan tässä vaan, mutta ekan kuukauden jälkeen vakuutuin touhusta ihan täysin. Porukka oli semmosella innolla mukana, et ei mitään rajaa.
|
Kuvailkaa tähänastista uraanne kolmella sanalla!
|
Korpikoski: Helvetin hyvin menee!
|
Kiljala: Ottakaa kivet suuhun!
|
Hyvönen: Tää onniin tätä.
|
Mitkä seikat yhtyeessänne vaativat vielä hiomista, jotta noususta astetta korkeammalle voidaan vakavasti puhua?
|
Korpikoski: Melodioita olisi tarkotus hioa leveliä ylemmäksi, mutta eiköhän sen seuraavilta harkoilta kuule...
|
Kinnunen: No jos nyt perkele oppis soittamaan.
|
Miten kotipaikkakuntanne tukee bänditoimintaa vai tukeeko mitenkään?
|
- Kunta tukee aina uusia bändejä ensimmäisen demon tekemisessä kustantaen lähes puolet siitä. Sitten tarjolla on maksuttomia bändikämppiä nuorisotalon tiloissa, mutta meillä on Terror Metal Bunkkeri a.k.a. navetta, RÖH! RÖH!
|
Oletteko saaneet paljon tukea perheiltänne soittoharrastukseenne?
|
Korpikoski: Perhe on sponssannut aluksi jonkin verran, mutta nyt vastuu on jäänyt itselle, mikä on sinänsä hyvä asia.
|
Kiljala: Juu kyllähän nuo hieman ovat avustaneet vekottimien hankinnassa.
|
Mitkä ovat yhtyeen pitkän tähtäimen tavoitteet?
|
Kiljala: Tavoitteena olis ensikskin saada jonkinmoinen levytyssopimus ja sitä kautta sitten vaikka päästä keikkailemaan.
|
Korpikoski: Pitkällehän tässä pyritään, taivas rajana. Pääsis nyt aluksi vaikka lämppäämään jotain kovempaa nimeä, jeps.
|
Oma mielipide Suomen metallidemobändien tasosta?
|
- Tasohan on aika vitun kova, Suomesta löytyy aika vitun kovia kansainvälisen vertailun kestävia demobändejä.
|
Mikä on vaikeaa demobänditasolla toimimisessa?
|
- Asioitahan on monia, mutta helvetisti tässä joutuu töitä tekemään, eikä mitään saa valmiiksi tehtyä. Keikkojahan on huomattavasti hankalampi saada kuin yhtyeiden, joilta levytyssopimus löytyy.
|
Oliko Eliminaattoriin osallistumiseen suuri kynnys?
|
- Eihän kynnys ollut kovin suuri, mitä nyt vähän aikaa seurailtiin ja katseltiin, miten homma toimii. Siitähän se sitten lähti liikenteeseen.
|
- Miltä tuntuu, kun Eliminaattorin perusteella musiikistanne pitää joku muukin kuin te itse?
|
Korpikoski: Tuntuuhan se helvetin hienolta, kun sanotaan et jätkät veivaa asenteella, lisää tämmöstä.
|
Kiljala: Positiivista, saattaa jopa keikoillekin ilmestyä porukkaa.
|
Mikä vei juuri teidät Eliminaattorin voittoon?
|
- Kai se oli tuo omalaatuisuus, kun kukaan ei oikein osannut määrittää meidän tyyliä. Paitsi meidän miksaaja sano, et täähän on fuusiometallia. Armotonta promootiota ei voi tietenkään unohtaa.
|
Mielipide Eliminaattorista, ja miten sitä voitaisiin vielä parantaa?
|
Korpikoski: Eliminaattorihan toimii vallan hienosti. Ei mulla oo ainakaan mitään lisättävää.
|
Kiljala: Systeemi toimii helevetin hyvin.
|
Neuvoja muille demobändeille, jotta nekin voisivat joskus haaveilla Eliminaattori-voitosta?
|
- Eikat siinä. Täytyy vaan tehdä sellanen biisi, mikä uppoo porukkaan ku punakahvainen puukko Ruotsin ulkoministeriin!
|
Miltä näyttää bändin raideri? Entä keikkatilanne?
|
- Ei se oikein näytä miltään ainakaan vielä. Ei tällä tasolla pysty oikein mitään vaatimaan. Korkeintaan pitää kysellä, mitä ite täytyy tuoda mukana. Mutta jos sellainen oisi, niin tottakai kääpiöpalvelijoita yläosattomissa, punaisia nallekarkkeja, symmetrisiä sipsilastuja, valkosia pyyhkeitä, poreallas täynnä taskulämmintä kiljua, paljon flippereitä ja autopelejä, pari pornotähteä ja tottakai nyrkkeilevä kenguru. Eli vaatimattomuus kaunistaa.
Keikkatilanne on tällä hetkellä aika heikko. 30.7. ois Kotiteollisuuden ja Mokoman lämppäys.
|
Kuka on bändin kovin juoppo?
|
- Kovimman juopon tittelistä on tälläkin hetkellä käynnissä armoton taistelu. Viimeisten väliaikatietojen mukaan basistimme Korpikoski on niukassa johdossa - ansioluotteloon kuuluu mm. Nummirockissa sammuminen seitsemän kertaa saman päivän aikana, herääminen ensiaputeltasta, sammuminen suorilta jaloilta kesken jonkin keikan katselun kiljupullo kourassa. Muut tulevat hiukan perässä, mutta taso on kova... Eliminaattorin voittobiisi tosin soitettiin täysin melkein selvin päin.
|
Mikä on erikoisin kokeilemanne soitin?
|
Kinnunen: Kiljupönttö, jolla soitettiin Satan Skogin ensimmäisen extremebrutaalin Satans helvete kommer i skogen -demon rumpuraidat.
|
Korpikoski: Kontrabasso taitaapi olla erikoisin.
|
Kiljala: Balalaikkaa oli aika pervo rämpytellä.
|
Mitä kukakin olisi valmis tekemään, jos vastineeksi luvattaisiin stadion-tason keikka ja esim. 20 000 katsojaa?
|
Korpikoski: Olisin valmis katselemaan Anna-Kaisa Hermusen alastonkuvaa kaksi viikkoa silmiä räpäyttämättä.
|
Kiljala: Antaisin äitini.
|
Kinnunen: Voisin syödä hatullisen kengurun pissaa ja pattereita vaniljakastikkeessa ilman sukkia stetsoni päässä.
|
Kun teette ensimmäistä pitkäsoittoanne, kenet ottaisitte tuottajaksi, jos kuka vain olisi valittavissa?
|
Korpikoski: Bob Rock ois kyl saatanan kova.
|
Kinnunen: Tuotetaan vittu ite. OMAVASTUU!
|
Mikä on ollut palkitsevinta bändin toiminnassa?
|
Korpikoski: Kaipa se on se, että saa toteuttaa itseänsä.
|
Kiljala: Kaipa se on se, et on saanu ilmaista itseänsä jollakin tavalla ja on saanu viettää tasokkaita sikailuiltoja orkesterin kanssa.
|
Metallia on maailmassa jo aivan helvetisti. Miksi ihmisten kannattaa tutustua juuri teihin ja kuunnella juuri teidän bändiänne?
|
- Ei kannata kuunnella. Paska bändi,paskat kamat, ei kaupallista potentiaalia. (Missä olen kuullut tämän aemmin? -ed.)
|
Heräätte samasta sängystä laulu- ja soitinyhtye TikTakin ja artisti Antti Tuiskun kanssa. Mitä on tapahtunut?
|
- Mielenkiintoinen kysymys... Tietystihän olimme olleet edellisenä iltana lämppäämässä laulu- ja soitinyhtye TikTakkia, eli toteuttamassa jokaisen heteroseksuaalisuutta tunnustavan hevibändin märkää unelmaa. Siitähän tietysti yksi asia johti toiseen ja päädyimme harrastamaan limaisia lihanpiilotusleikkejä kyseisen orkesterin kanssa. Jossakin vaiheessa yötä Antti Tuisku erehtyi ovesta ollessaan menossa toteuttamaan itseään bukkake-piiska-nahkafagotti-perseseksi -klubille. Nähdessään tämän perverssin pirunsikiön astuvan kynnyksen yli huoneeseen TikTakin rumpali tyrmäsi tämän useilla nyrkin iskuilla keskivartaloon. Vaikeasti vammautunut Idols-tähti kannettiin sotkemasta huoneen arvokasta persialaismattoa lateksilakanoilla varustetulle sängylle, jossa orgiat jatkuivat pitkälle aamuyön pikkutunneille asti. Tosin ilman verenhukasta tajuntansa menettänyttä Tuiskua.
|
Mitä mieltä olette Imperiumista?
|
- Helvetin hyvä,että tuollainen metallimedian mahti on olemassa. Imperiumista löytyy kaikki informaatio, mitä me heviolennot tarvitsemme. |
|
|