X Japan

X JAPAN: DEMO, SINGLE JA OIKEAN MIEHITYKSEN HAKU

Lukuvuoden 1982 syksyllä X esiintyi Awan lukion kulttuurifestivaaleilla, mutta seuraavana alkukeväänä todellisuus löi vasten Yoshikin kasvoja. Oli korkea aika päättää mitä elämällään tekisi – jatkaako yliopistoon vai hankkia ammatti. Päämäärätön hengailu Tateyaman steissillä sai joka tapauksessa loppua. Yoshiki vaihtoi tiedeaineensa humanistisiin oppiaineisiin ja aloitti samalla uudestaan vuosia sitten lopettamansa pianotunnit. Hän rakastui instrumenttiinsa uudestaan ja päätti tähdätä yliopistokoulutukseen – musiikkiakatemiaan. Kesällä hän osallistui yliopiston taiteiden tiedekunnan preppauskursseille. Hänen oli kirittävä kiinni kahden tärvätyn vuoden opiskelut.

Samana kesänä Yoshiki sai kuulla moottoripyöräilevän kaverinsa kuolleen prätkäonnettomuudessa. Hautajaisissa tämän surusta sekavat vanhemmat syyttivät poikansa kuolemasta Yoshikia, jonka kanssa tämä oli kaahaillut yöt ympäriinsä. Asia vaivasi Yoshikia niin, että hän irtautui kaikista epämääräisistä kaveruuksistaan eikä edes ajanut enää koskaan moottoripyörää. Hän tähtäsi entistä vimmaisemmin musiikkiopistoon. Oli aika lopettaa haihattelu. Kaverin kuolema teki hänestä teräksisesti keskittyvän realistin.

Tunteensa Yoshiki purki pianonsoittoon, ja jopa Awan lukion opettajat huomasivat pojan ensi kertaa tosissaan pyrkivän johonkin elämässään – kansalliseen musiikkiakatemiaan ja vieläpä Awan lukion ensimmäisenä oppilaana koskaan. Totutun kurmoottamisen sijasta opettajat alkoivat tukea Yoshikia ja lakkasivat välittämästä pojan huomiota herättävistä ja sääntöjenvastaisista asuvalinnoista ja hiusväreistä.

X:n bänditoiminta jatkui vakavan opiskelun ohessa aina kun siihen aikaa oli. Koulun vuosijuhlassa jälleen menestyksellisesti esiinnyttyään, yhtye päätti osallistua valtakunnalliseen bändikilpailuun Yamahan sponsoroimassa kisassa Chibassa, jossa X esitti ainoan biisinsä, I’ll Kill Youn. Bändi ei kisassa parjännyt, mutta Yoshiki palkittiin tapahtuman parhaana rumpalina. Sitäkin merkittävämpää oli kuitenkin se, että esitystä katsomassa oli muuan Ishizuka Tomoaki.

Yohikin valmistautuminen musiikkiopiston pääsykokeissin jatkui. Yoshikin eräänä iltana Toshilla vieraillessa pojat musiikkia kuunnellessaan juttelivat jatkosuunnitelmistaan ja siitä, miten tuleva koulutie X:n tulevaisuuteen vaikuttaisi. Yoshiki oli akateemisen musiikkiuransa jo kaikille tiettäväksi tehnyt, mutta Toshimitsu, joka oli koko ikänsä ollut hiljainen ja kurinalainen loisto-oppilas, ei ollut vielä päättänyt tulevaa opinahjoaan. Pojat olivat yhtä mieltä siitä, että X oli luultavasti parempi kuin heistä kumpikaan ymmärsi. Vaikka Yoshiki oli heistä kahdesta se, joka meni aina suin päin kohti uutta, sinä iltana Toshi yllätti, ja heittin ilmoille idean, että jospa ei lähdetäkään mihinkään kouluun vaan muutetaan Tokioon ja katsotaan mitä X voisi saada bändinä aikaan.

Yoshiki käänsi taas kerran pulkkansa. Hän tajusi eläneensä viime ajat mennen vain sitä kohti, mitä häneltä odotettiin. Koulussa pänttäys ja konservatiiviset tulevaisuuden suunnitelmat olivat jo lähes sammuttaneet hänessä palaneet kysymykset. Miksi ihmiset elivät? Tässäkö se vastaus nyt oli? Toshinko suusta elämän tarkoituksensa sai kuulla?

Ja niin X:n perustajakaksikko laittoi koko tulevaisuutensa yhden kortin varaan.

Se, että nuoriherra Hayashi veti musiikkipiston hakupaperinsa takaisin, ei titenekään mennyt sen enempää opettajien kuin Yoshikin äidinkään ymmärrykseen. Äiti tiesi kuitenkin poikansa itsepäisyyden ja antoi tämän valinnoille sanattoman hyväksyntänsä. Opiskeleminen loppui siihen, vaikka Yoshiki lukion loppuun saakka tunneilla aina halutessaan kävikin. Enimmäkseen hän kuitenkin hyppäsi Tokiossa ottamassa selvää, miten paikallisille musiikkiklubeille pääsisi soittamaan. Pian lukion päättölaput kouriinsa saatuaan Toshi, Yoshiki ja X:n silloinen kitaristi, Izumizawa Yuji, muuttivat Tokioon.

Yoshiki muutti vuokralle kämppään ja rahoitti elämisensä kahvilassa tarjoilijana ansaitsemillaan tuloilla sekä äidiltäan saamillaan kuukausirahoilla. Vapaa-ajat hän luki rocklehtiä ja metsästi X:lle samaan aikaan sekä jäseniä että keikkaa. Basistia ja toista kitaristia etsittiin ajan hangen mukaan lehti-ilmoituksilla, mutta keikan jahtaaminenpa ei ollutkaan yhtä helppoa. Vuoden 1984 Tokiossa monikaan keikkapaikka ei nimittäin sietänyt rockmusiikkia. Ne taas, jotka sietivät, sanoivat, ettei tänne nyt niin vain keikoille tulla – tuokaa meille ensin demo. Yoshiki ei tiennyt, mikä demo edes on.

Eikä uuden miehistönkään etsintä ihan yksinkertaista ollut. Koesoitoissa käyneillä musikanteilla oli väkeviä mielipiteitä X:n harvoista kappaleista: punkkareille laulut olivat liian hevimetallia, hevareille puolestaan liian punkia ja bändin ydinkolmikon ulkonäkö taisi olla liikaa vähän kaikille. X:n sen aikaiset harvat kappaleet edustivat maailmalla vielä jokseenkin uutta musiikkia, thrashmetallia, joka ei ollut vielä tehnyt parin vuoden päästä tapahtuvaa suurta läpilyöntiään.

Lopulta basisti kuitenkin löydettiin: X:ään liittyi vaaleatukkainen Tokuo Atsushi. Toisen kitaristin jahtaamisesta luovuttiin ja niin nelimiehinen X pääsi lopulta tositoimiin. Ensin käytiin tekemässä eräällä keikkapaikalla tuloksettomaksi osoittautunut koesoitto, mutta eteneminstäkin tapahtui, sillä pian epäonnistuneen showcasensa jälkeen nelikko äänitti ensimmäisen demonsa. Se sisälsi biisit I'll Kill You, We Are X ja Stop Bloody Rain.

Demon äänitys ja kasettien painatus oli uskomattoman kallista. Operaatio söi sekä koko bändin säästöt että Yoshikin vuokrarahat. Yoshiki kinusi äidiltään lisää rahaa elämiseen ja tallusteli päivät pitkin valtavaa Tokiota keikkapaikkojen promoottoreille demoaan jakamassa. Pian yksi keikkapaikka, Shibuyassa yhä sijaitseva Club Yaneura, antoi nelikolle esiintymismahdollisuuden, bändin omalla lippuriskillä tietenkin. Yaneuralla, kuten muillakin japanilaisilla keikkapaikoilla, oli siihen aikaan erikoinen statusjärjestelmä: jos yhtye saisi myytyä kaikki ostamansa 200 lippua ja keikka olisi täten loppuunmyyty, bändi tulkittaisiin "suosituksi" ja sille niin muodoin suotaisiin ehkä toinenkin keikka.

Nyt Yoshikin piti kaiken muun lisäksi myydä keikalle vielä niin paljon lippujakin että se kannattaisi järjestää. On kiistaton fakta, että ilman äitinsä suomaa lisärahoitusta Yoshiki ei olisi saanut ostetuksi edes tämän ensimmäisen X-keikan lippuja ja yhtyeen ura olisi saattanut kompastua jo lähtökuoppiinsa. Niinpä Yoshiki, kaiken liiketoiminnan järjen vastaisesti kiersi pitkin Tokion kouluja jakamassa lippuja opiskelijoille ilmaiseksi ja sai kuin saikin kasaan klubin täyttävän 200 hengen yleisön.

Club Yaneurassa mikään keltanokkabändi ei ollut koskaan aikaisemmin "myynyt" debyyttikeikkaansa loppuun. Myös keikka itse meni hyvin. Klubin manageri kysyi mitä väkeä yleisö oli ja että mahtaisivatko nämä tulla paikalle uudestaan, jos X saisi uuden keikan.  Yoshiki vakuutti miehelle kirkkain silmin, että varmasti tulevat. Yoshiki osti taas – ja vielä kolmannen ja neljännenkin kerran – kaikki liput ja keikat "myytiin loppuun".

Yoshikin älyttömältä tuntuva taktiikka alkoi kuitenkin purra: sana levisi muillekin keikkapaikoille, että kaupungissa oli kuuma uusi livebändi, joka pakkaa Yaneurassa tuvan täyteen viikko toisensa jälkeen. Ei mennyt kauaakaan, kun X:llä oli 5–6 keikkaa kuukaudessa pitkin kaupunkia, ja niistä keikoista maksettiin jo ihan oikeaa rahaa.

Yoshiki nosti "skenettämisensä" ihan uudelle tasolle. Hän ravasi baareissa, tutustui uusiin ihmisiin ja kaupusteli näille keikkalippuja. Nyt hän pystyi yksin myymään jo 200–250 lippua keikalle kuin keikalle. Loppuunmyytyjen keikkojen myötä keikkapalkkiot kasvoivat kymmenistä tuhansista jeneistä satoihin tuhansiin. Homma alkoi näyttää hyvältä.

Yoshiki ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. X:n performansseihin olisi saatava jotain lisää. Bändi muutti ulkonäköään entistä villimmäksi. Shoujo manga -sarjakuvien hahmoja jäljitellen, miehet meikkasivat kasvonsa räikeän feminiinisiksi kuin vuosituhantisen kabuki-teatterin näyttelijöillä. Ennestään skandaalinkäryiset vaaleat pitkät tukat nostettiin sojottamaan kohti taivasta. Toshinkin yli puolimetrinen harjas vaati kolme pulloa hiuslakkaa pystyssä seistäkseen. Show’hun lisättiin myös stagedaivaus ja lavalle lisättiin koiranpommeja, hiilihappojäätä ja jos minkälaisia sähikäisiä, mitä klubit vain sallivat käyttää. Näihin aikoihin myös Yoshiki alkoi pitkäaikaisen tapansa sukeltaa pää edellä rumpusettiinsä – tapa, josta hän ei ilman vammoja selvinnyt edes aluksi, kuten ei myöskään yleisön kanssa tappelemisesta, meikatuilla tyttöpojilla kun tuppasi tulemaan monilla keikoilla vähän nokkapokkaa punkkarien kanssa…

Räjähdysvalmiit keikat saivat maineen leviämään ja pian X sai isoista levy-yhtiöistä riippumattomalta DaDa-studiolta tarjouksen julkaista sinkun. A-puolen biisiksi valittiin I’ll Kill You, perspuolelle Break the Darkness. Tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun muutamassa päivässä. Näytti kuin X olisi kiipeämässä jo pienoiseen suosioon.

Tokuo oli kuitenkin saanut jo keikkailusta tarpeekseen. Basistia piti vaihtaa. Yoshikilla oli mielessään jo silloin maineeltaan Japanin paras basisti, Taiji Sawada, joka soitto Dimentia-nimisessä metallibändissä. Taiji diggaili Judas Priestin tyylisiä tyylikkäitä brittiyhtyeitä ja X:n hän tunsi vain maineelta. X oli kuulemma rähinäremmi ja täytti lähinnä punkluolia, aiheuttaen niissäkin tuon tuosta selkkauksia. Niinpä Taiji ei kiirehtinyt vastaustaan.

Viivytellessäänkin Taiji kuitenkin tutustui X:n musiikkiin ja lopulta lupasi liittyä bändiin, mutta vain sillä ehdolla, että X antaisi lähtöpassit myös kitaristilleen Izumizawa Yujille, Taiji nimittäin toisi Dimentiasta tämän tilalle oman kaverinsa, Yoshifumi Yoshidan, lempinimeltään Harin. Yoshiki suostui ja havaitsi samalla tilaisuuden saada bändiin jo alun perin haluamansa kaksi kitaristia. Hän otti yhteyttä Chiban bändikisassa aikoinaan X:n nähneeseen Ishizuka Tomoakiin, jonka oma bändi, Judy, puolestaan oli juuri hajonnut. Ishizukalla – tai Patalla, kuten häntä kutsuttiin – ei ollut kummempia kiireitä kuin päivätyönsä videovuokraamossa, joten hän päätti liittyä X:ään.

Uusi basisti paljastui pian hyödylliseksi muutenkin kuin soittotaidoiltaan. Käsistään kätevä Taiji suunnitteli ja askarteli X:lle uudet, entistä aggressiivisemmat lava-asut nahkoineen, niitteineen, kettinkeineen ja muine rensseleineen. Vaikutteet olivat selkeitä, hänhän piti Judas Priestistä…

Kulmikkaaksi ja dominoivaksi persoonaksi paljastunut Taiji jätti bändin niiden kuuluisien "musiikillisten erimielisyyksien vuoksi" vuonna 1985 ja vei mennessään myös Harin. Taiji olisi halunnut X:n suuntautuvan enemmän riffihevin suuntaan, kun taas Yoshiki, samanlainen jääräpää änkyrä, päätti säilyttää musiikissaan sekä melodisuuden että punk-särmän. Bändi hajosi. Patakin palasi päivätyöhönsä videovuokraamoon. Yoshiki nieli ylpeytensä ja kävi pyytämässä kertaalleen jo erottamaansa Izumizawaakin takaisin bändiin, mutta tämäpä kieltäytyi, ylpeä kun oli hänkin.

Uusia jäseniä oli yhä todella vaikeaa löytää, sillä X:n musiikissa sekoittuivat nyt jo metalli, punk ja klassinenkin musiikki. Kokelaita kävi kyllä koesoitoissa, mutta Yoshikin vaatimaan taitotasoon ja treenitahtiin ei tuntunut yltävän – tai edes halunnut yltää – kukaan. Kokoonpanon täydentäminen tuntui ylivoimaiselta, mutta ei yhtyettä telakallekaan voinut jättää, joten Yoshiki päätti että X:n – tai no, tässä vaiheessa parivaljakon – oli aika tehdä levy.

Se vaati tutkimustyötä.

Selvitettyään cd-tehtailta, kirjapainoilta ja valokuvausstudioilta sekä riippumattomilta levykaupoilta paljonko cd-singlen teko- ja jakelukuluiksi tulisi, Yoshiki pyysi taas kerran korotusta äidiltään kuukausittain saamaansa rahasummaan. Sen jälkeen hän sanoi vuokrakämppänsä Tokiossa irti ja muutti Naritassa sijaitsevaan vaatimattomaan mökkiin karsiakseen elinkustannuksiaan. Kaikki raha oli nyt säästettävä levyntekoon. Hän perusti yhtiön X:n levyn julkaisemista varten. 19-vuotiaana Yoshikista tuli tuoreen Extasy Recordsin toimitusjohtaja.

Bändiinkin löytyi uudet ukot, kitaristi Jun (Takai Hisashi) ja basisti Hikaru (Ukada Hikaru). Alkuvuodesta 1986 ankaran treenijakson jälkeen X äänitti toisen singlensä.

Orgasm-nimen saaneen sinkun julkaisun jälkeen huhtikuussa Yoshiki otti levykäisen koko jakeluoperaation omille harteilleen. Hän lähetteli itse pienestä kämpästään 2500 sinkkua ympäri Japania, mainosti sitä musiikkilehdissä ja myi keikkoja. Yoshiki onnistui saamaan bändille myös televisioesiintymisen suosittuun animaatiosarjaohjelmaan. TV-keikka poiki nopeasti lisää keikkoja ja singlemyyntiä. Yhtyeen yleisö laajeni ja televisoesiintymisen vuoksi suurelta osin myös vaihtui, rock-kansalla oli vaikeuksia niellä bändeiltä tv-tasolle kaupallistumista. Kohonneiden keikkapalkkioiden tulot sijoitettiin bändin ostamaan pakettiautoon. X alkoi suunnitella koko maan kattavaa kiertuetta.

Ja taas kerran, juuri kun homma alkoi näyttää nousujohteiselta, X törmäsi seinään. uudet ukot, Jun ja Hikaru, eivät olleet tyytyväisiä Yoshikin uusien kappaleiden linjaan ja televisiossa esiintyminenkin oli heistä, kuten rockyleisönkin mielestä, silkkaa huoraamista. Kaksikko ilmoitti kesken kiertueen lähtevänsä X:stä uuteen omaan bändiinsä. Kiertue soitettiin kuitenkin loppuun, mutta molemmin puolin mököttäen: parivaljakko ja Yoshiki eivät olleet enää puheväleissä.

Orgasm-sinkun painos myytiin loppuun pian, ja kysyntää olisi ollut lisääkin. Yoshiki ei kuitenkaan halunnut teettää siitä uutta painosta, sillä bändikään ei ollut enää sama kuin sinkulla.

Älytöntä kyllä, tv-esiintyminen alkoi haitata myös X:n keikoille pääsemistä. Niin kovassa kurssissa oli rockuskottavuus Japanissa jo vuonna 1986, että jopa klubien managereita häiritsi, että suosikkiyhtye oli käynyt soittamassa lastenohjelmassa. Entisten jäsentenkin moitteet, ettei X ole sen enempää hard rockia kuin heavymetalliakaan, alkoivat syödä jo myös Yoshikin luottoa johtamiskykyihinsä. Hän oli valmis lopettamaan rockunelmansa seuraamisenNaritassa ei tästä tulisi ikinä mitään.

Tolkkuihinsa hänet sai – taas kerran – aina luotettava Toshi.

Niinpä bändi piti kasata taas kerran uudestaan. Ensimmäiseksi Yoshiki meni ja pyysi Taijia, niin hankala tyyppi kuin tämä olikin, takaisin bändiin ja sai, melkeinpä puolittaiseksi šokikseen, myönteisen vastauksen. Ensimmäiseksi kitaristiksi löydettiin loistavan soittotekniikkansa vuoksi paikallisesti kuuluisa Isao Hori. Toinen kitaristi – ja sittemmin Yoshikille elinikäinen ystävä ja selkäranka – löytyi Hideto Matsumotosta. Hide oli suositun Saber Tiger -yhtyeen pomo ja jo valmiiksi rocktähti, mutta vanhan yhtyeensä riitaisasti hajottua suostui liittymään X:ään.

Yhtyeen aika Isaon kanssa jäi kuitenkin lyhyeksi tämän kolaroitua moottoripyörällään itsensä pahaan kuntoon ja jouduttua jättämään bändin. Taas X oli yhtä miestä vajaana, mutta tällä miehistöllä X osallistui kokoelmalevylle Skull Trash Zone Vol 1. kappaleilla Stab Me In the Back ja No Connection.

Tammikuussa 1987 Pata liittyi yhtyeeseen uudestaan.

Miehistö, joka mullistaisi Japanin rockhistorian, oli koossa.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

We Are X Soundtrack
KOTIPAIKKA
Tokio

JÄSENET
Yoshiki - rummut, piano
Toshi - laulu
hide - kitara
Pata - kitara
Taiji - basso


DISKOGRAFIA
I'll Kill You (single) 1985
オルガスム - Orgasm (single) 1986
© Imperiumi MMVII. Teksti: Mape Ollila   Kuvat: yskentertainment.com
http://www.xjapan.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 589 Palaa »