Keikkaraportti: Max & Igor Cavalera, Overkill & Insomnium, Gasometer, Wien 3.12.2017

Cavaleran veljekset Max ja Igor aloittivat viime vuonna juhlarundin 20 vuotta täyttäneen Sepultura-klassikko Rootsin kunniaksi. Juhlakiertue on perusteltu; onhan kyseessä genrensä ehdoton kulmakivi. Vuonna 1996 ilmestynyt Roots toi metallimarkkinoille uusia tuulia sekoittaen thrash- ja groovemetallia brasilialaiseen kansanmusiikkiin. Kuten näillä juhlakierueilla poikkeuksetta tapana on, ei Max & Igor Cavaleran Return To Roots -kiertue jäänyt vain yhden maailmankiertueen varaan, vaan vielä vuoden 2017 lopussa veljekset kiertävät taustajoukkonsa kera Euroopan konserttisaleja. Tällä Euroopan-kierroksella mukana häärivät Overkill ja sinivalkoisia värejä edustava Insomnium. Kiertueella on totisesti sen verran metallia, että Rautaruukkikin kalpenisi rinnalla.

 

INSOMNIUM

Kiertueella on neljäskin bändi, saksalainen Deserted Fear. Heidän vetonsa meni minulta sivu suun ollessani Cavaleroja haastattelemassa. Niinpä minulle illan ensimmäiset humpat tarjosi Insomnium. Kesällä 2017 Insomnium rappasi melankoliaa kansalle lapiokaupalla ja osui pariinkin otteeseen kanssani samoille kinkereille, joten valokuvaaja minussa hieman pelko perseessä odotti, paistaisivatko etuvalot taas säästöliekillä ja esitys muistuttaisi varjoteatteria...



Valot olivat tällä kertaa kuitenkin jopa yllättävän isossa roolissa. Välillä näytti kuin Insomniumin show olisi nojannut voimakkaastikin syksyisiä värejä maalanneeseen valoshow’hun. Winter's Gate -jätti oli tällä kertaa jätetty sivuun ja bändi koosti settinsä muusta materiaalistaan.



Niilo Sevänen kosiskeli yleisöä spiikaten pienen pätkän saksaksi. Sen kummempaa huulenheittoa se ei ollut kuin että olemme Insomnium Suomesta ja soitamme täällä tänään, mutta usein pienikin lisä tuo lisäpisteitä kotiin. Insomnium myös soitti pisteet kotiin, joskin aavistuksen varman päälle pelaten. Tosin, eipä tämä melankolista tunnelmointidödistä rappaava ryhmä saisi huonoa esitystä aikaiseksi edes helvetinmoisessa krapulassa, joten kyllähän joensuulaisia mieluusti katselee aina kun siihen tilaisuus tulee. Varsinkin, kun illan aikataulukin salli mukavan mittaisen setin.



Setti: The Primavel Dark / While We Sleep / Unsung / The Killjoy / Revelation / Weather The Storm / Down With The Sun / Ephemeral / One With Sorrow.

 

OVERKILL

Koska edellinen näkemäni Overkill-keikka on jo reilun viiden vuoden takaa The Electric Age -rieskan ajoilta, odotin tämänkertaista vetoa kaksin verroin innoissani. Ironbound-rieskasta seitsemän vuotta sitten alkanut vahva kausi jatkuu vieläkin, vaikka valitettavasti on todettava, että Bobby Ellsworth on putoamassa kelkasta ensimmäisenä. Jok’ikinen kerta, kun laulajalle tuli tilaisuus käydä lavan sivussa happipullolla, hän sinne myös nopeasti siirtyi. Vaikka Blitz antaakin taustalaulajien ja yleisön laulaa Rotten To The Coren kertosäkeet, ei hän viimeisen kertosäekierron aikana tullut enää edes lavalle, vaikka keikkaa ei oltu soitettu vielä kymmentä minuuttiakaan.



Overkill on kuin pahamaineinen moottoripyöräkerho, jonka presidentti on basisti D.D. Verni ja varapressa Ellsworth. Vaikka Ellsworthin kunto prakaa, hänen liikehdintänsä lavalla on yhä mukavan vetreää aina silloin, kun hän lavalla on. Kuvitellun motoristikerhon prospect-lätkää puolestaan kantaa uusi kannuttaja Jason Bittner, jonka ohimoille pirun intensiivinen yhdeksän biisin turparalli ei näyttänyt tuottavan vielä hikipisaraakaan.



Tänä vuonna julkaisulta The Grinding Wheeliltä Overkill tarjoili vain pari rallia, mikä oli odotettavissakin – tälle ryhmälle kun uusi levy on enemmänkin syy hypätä jo ties kuinka monennen kerran kiertuebussiin ja päästä lavoille soittamaan vanhoja klassikoita tuutin täydeltä. Tällä kertaa niiden tuhovoima oli äärimmäisen kova. Tulen ja bensan katkua lisäsi kitaristien Derek Tailorin ja Dave Linskin suorastaan jumalainen sirkkelisoundi.



Yleisöstä katsottuna lavan vasemmassa reunassa Tailor piti omaa kivaa soittonsa lomassa varsinkin keikan viimeisten biisien aikana. Miehen eteen ei syystä tai toisesta ollut yleisöä paljoa valunut, vaan kansa oli jäänyt salin toiselle puolelle. Derek otti siis paikallaan esitystä seuranneita faneja silmätikuikseen yksi kerrallaan, tuijotti ja yritti ilmeellä kieliä, että jos nyt edes pientä liikettä tällekin puolelle salia saisi, niin hyvä olisi. Itsekään en keikkaa rauhallisissa merkeissä seuratessani säästynyt Derekin katseelta. Sainpa hänet ihan nauramaan asti, koska tuijotuskilpailumme kääntyi lopulta minun voitokseni. Kitaristi tosin pääsi rokottamaan takaisin vielä illan viimeisen biisin, Fuck You -lainan, aikana huutaen pilke silmäkulmassa biisin kertosäettä minulle siinä missä myös muutamalle muullekin.



Setti: Mean, Green, Killing Machine / Rotten To The Core / Electric Rattlesnake / Hello From The Gutter / Infectious / Goddamn Trouble / Ironbound / Elimination / Fuck You.

 

MAX & IGOR CAVALERA

Kurkistin tapojeni mukaan settilistan etukäteen, joten tiesin odottaa samanlaista show’ta kuin viime vuonnakin. Biisijärjestystä ei oltu rukattu mihinkään suuntaan, vaan keikka polkaistiin käyntiin Sepulturan isoimmalla hitillä, vaikkakin noin akateemisen vartin myöhässä. Se eipä tullut yllätyksenä, että Roots sai yleisön silmittömästi sekoamaan heti ensimmäisestä nuotista ja pelliniskusta. Järjestyksenvalvojille keikan alku ennusti hikistä iltapuhdetta. Villistä menosta huolimatta kaikki näkyi sujuvan hyvin, mitä nyt eräs älykääpiö viskaisi lavalle muovituopin, jonka vuoksi osa valokuvaajista lähti puhdistamaan kameralinssejä. Mike Leon näytti hetken aikaa tosissaan miettivän, että jatkaako soittoa vai laskeako skitta lavalle ja lähteä ojentamaan kaveria omatoimisesti. Jos katse voisi tappaa ja sitä rataa.



Tiesin, ettei Max Cavalera pidä biisien välissä tarkoin harkittuja palopuheita, mutta muutamia "jump the fuck up"- ja "hands up" -huutoja lukuun ottamatta juuri muuta yleisökontaktia ei karvapäältä herunut. Soitto kuitenkin kulki odotetunlaisesti ja kasvoilta paistanut hymynkare antoi ymmärtää, että Max taisi ihan viihtyä lavalla. On kuitenkin hankala kuvitella, että tämä hymyilevä Röllipeikko lauloi noin 27 vuotta sitten Arisea pirun vihaisesti ja totinen ilme kasvoillaan.



Roots ei ole minulle se kirkkain timantti Sepulturan tuotannosta. En ollut läsnä Rootsin takia, vaan nähdäkseni Cavaleran veljekset lavalla. Vaikka biisit kuten Cut-Throat ja Born Stubborn ovat aikamoista ilotulitusta, ei Rootsin kokonaisuudessaan läpi koluttu materiaali saanut minua hyppimään riemusta. Groovemetallin peruspilari oli kuitenkin suurimmalle osalle yleisöä todella kova juttu. Tämä näkyi jo siitä, että liukuhihnana lavaa kohti crowdsurffanneet fanit pitivät järkkärit työn touhussa setin viimeisiin sointuihin asti. Lietsonnan lomassa Max vaati mosh- ja circlepittejä ihan riittämiin, ja Spit – Lookaway - Dusted -suora näytti tekevän isoimman tuhon, sillä ainakin pari innokasta pittaajaa talutettiin sivummalle paikattavaksi.



Koska keikka alkoi vartin myöhässä, Roots-osuuden päättäneen Dictatorshitin jälkeen kuultiin suoraan illan ainoaksi jäänyt Cavalera Conspiracy -ralli, Excruciating, suoraan kuin tykin suusta ja ilman breikkejä. Roots-platan jälkeen jätettiin kolme biisiä sinetöimään ilta, mutta neljännes yleisöstä oli mielestään illan isoimman kliimaksin jo kokenut. Osa jengistä valui tasaisena nauhana salista ulos, eikä edes Excruciatingin jälkeen vedetty Ace Of Spades saanut porukkaa kääntymään takaisin. Lopullisen pisteen keikalle laittoi studioversioon verraten tuplanopeudella soitettu Roots, jonka pointti ei ainakaan minulle selvinnyt. Vaikka kyseessä olisi kuinka Roots, eikö keikan loppuun voisi laittaa jotain muuta kuin saman biisin, jolla keikka aloitettiin? Mikäli brassiveljekset jatkavat vielä ensi vuonnakin saman juhlateeman parissa, toivoisin settilistaan muutoksia. Ei se nimikkoralli ole kuitenkaan ainoa Seppojen biisi, joka saa tuhatpäiset yleisöt pomppimaan tasajalkaa.



Setti: Roots / Attitude / Cut-Throat / Ratamahatta / Breed Apart / Straighthate / Spit / Lookaway / Dusted / Born Stubborn / Itsári / Ambush / Endangered Species / Dictatorshit / Excruciating / Ace Of Spades / Roots.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Samuli Keskitalo
http://www.cavaleraconspiracy.net/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1297 Palaa »