Dragonforce

Vauhdikkaasta metallimusiikista tunnettu lontoolainen Dragonforce on ehtinyt jo seitsemänteen täyspitkäänsä. Reaching Into Infinity on paketti nopeaa tilutusta, shikaaneja ja ilotulitusta, unohtamatta tietenkään vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Yhtye on äskettäin päättänyt Euroopan-kiertueensa, joten mikä olisikaan parempi tapa häiritä yhtyeen ranskalaissyntyisen basisti ja multi-instrumentalisti Frédéric Leclercqin aamupäivää kuin pieni haastattelutuokio. Aloitetaan kuitenkin veikkosen toisesta yhtyeestä.

SINSAENUM - MONIKANSALLINEN SUPERMIEHISTÖ

Frédéric Leclercq on aamutuimaan leppoisalla tuulella. Saatuaan kupposen japanilaista teetä mies on valmis haastateltavaksi. Leclercqin aika on tätä nykyä arvokasta valuuttaa, sillä Dragonforcen lisäksi myös viime vuonna debyyttinsä ja juuri äskettäin kolmannen EP:nsä julkaissut monikansallinen Sinsaenum pitää miehen kiireisenä.

– Odotin tälläkin kertaa, että miten haastattelija lausuu bändin nimen. Suuri osa lausuu ae-diftongin väärin. Kymmenestä kerrasta kahdeksan menee metsään. Myös ihmiset, joiden kanssa työstän Sinsaenumia, lausuvat nimen usein väärin. Toisaalta nimen oikaiseminen on hauskaakin; eihän sanaa "sinsaenum" ole olemassakaan, joten saanpahan opettaa jotain uutta. Sukunimeni on joka tapauksessa monille vieläkin hankalampi. Sukunimeni cq-loppua ei kuulu sanoa ääneen. Se on yksi osa hienosta äidinkielestäni, ranskasta – laitamme sanoihin kirjaimia, joita ei lausuta.

Leclercqin lisäksi Sinsaenum koostuu Joey Jordisonista, Attila Csiharista, Sean Zatorskysta (Dååth), Stéphane Buriezista (Loudblast) ja Heimothista (ex- <code>). Bändin viimeisin teos putkahti markkinoille kolme viikkoa sitten.

– Minä soitan bassoa Dragonforcessa, Joey soitti rumpuja kauan aikaa SlipKnotissa ja Attila laulaa Mayhemissä. Se kai tekee meistä jonkinlaisen superkokoonpanon. Siitä huolimatta ajattelen, että olemme ihan oikea bändi siinä missä mikä tahansa muukin äänittävä ja kiertueelle suuntaava ryhmä. Kyllä meille sopii, että porukka nimittää meitä superkokoonpanoksi niin kauan, kun he eivät luule, että teemme monien sellaisten tavoin yhden levyn ja sen jälkeen sanomme heipat. Meille Sinsaenum on joka tapauksessa bändi. Nousin aamulla aikaisin työstämään uusia biisejä, enkä ajatellut niitä tehdessäni, että teenpä tässä nyt pari superbiisiä ja soitanpa sen jälkeen superkollegalleni.

– Äänitteestä on hankala sanoa juuta tai jaata sen jälkeen, kun se on ulkona. Totta kai voisin sanoa ne samat vanhat "uusi levy on nopeampi, ärhäkämpi ja aggressiivisempi" sun muuta,  mutta tokkopa se palvelee ketään. Kun Echoes Of The Tortured -täyspitkä tuli ulos, mietin jo kuumeisesti seuraavaa äänitettä. Kun jokin on tehty, se on silloin tehty ja sen jälkeen liikun heti eteenpäin. Olen häärinyt viimeiset kaksi kuukautta uusien biisien kimpussa. Tykkään Ashesin uudesta soundimaailmasta, jonka uusi tuottaja sai aikaan. Se on samaan aikaan hyvin puhdas ja orgaaninen, mutta myös likainen. Sanoisin, että puhdas ja likainen, mikäli tuossa nyt on mitään järkeä. Fanit ovat ottaneet Ashesin kenties paremmin vastaan kuin Echoes Of The Torturedin ja sanovat sen kuulostavan enemmän meiltä itseltämme. EP:n kolme uutta biisiä näyttävät, missä bändi menee juuri nyt. Pitää kuitenkin muistaa, että koko touhu on omanlaistaan evoluutiota, seuraava levy voi tarjota jotain muuta.

 

PLEKTRA VAI SORMET – SIINÄPÄ VASTA PULMA

Sinsaenumista ja sen oikein lausumisesta siirrymme Frédéric Leclercqin elämän pariin. Kaveri tuntuu kaikin puolin olevan tyytyväinen tämän hetkiseen elämäntilanteeseen, vaikka jonkinlaista saavutettavaa ja haaveita löytyisikin.

– Elän elämääni tyttöystävän kanssa, joten siltä osin parisuhderintamalla pyyhkii ihan hyvin. Se kai on tärkeintä. Minulla ei ole mitään päämääriä tai tavoitteita, joihin pyrin intohimoisesti, paitsi tietysti musiikin suhteen. Jossain vaiheessa ajattelin, että voisi olla kiva asua Japanissa, mutta se ajatus sitten jäi. En yritä olla parempi kokki kuin mitä olen enkä yritä pelata rakastamiani videopelejä paremmin. Isoin tavoite tällä hetkellä on saada Sinsaenumin kakkoslevystä mahdollisimman hyvä ja toteuttaa sen myötä kiertue. Kaikki muu on aika peruskauraa tyyliin ole onnellinen ja pysy terveenä. Voisin myös haluta kissan, mutta se kuolisi viikossa, koska minä ja tyttöystäväni matkustamme paljon.

Frédéric Leclercq klaaraa basson lisäksi muitakin soittimia. Soittamisen lisäksi hän hoitaa ison osan Dragonforcen taustalauluista. Pari soitinta löytyisi kuitenkin vielä, joita Leclercq tahtoisi kovasti osata soittaa.

– Olisi upea osata soittaa saksofonia ja viulua. Aikani on jatkuvasti niin kortilla, etten pysty tekemään asialle mitään. En välitä joulusta, mutta kun tyttöystäväni kyselee jatkuvasti, että mitä haluaisin joululahjaksi, voisin pian halutakin saksofonin ja koittaa jossain välissä treenata. Saksofonin skaalat ovat pirun makeita, sellaisia jazzjuttuja. Siitä soittimesta lähtee miellyttävä ääni. Sama homma on viulun kanssa. Minulla oli kerran viulu, mutta annoin sen sitten pois. Se oli virhe.

– Ensimmäisen ESP-signature-bassoni kaula oli tosi kapea, ihan kuin kitaran kaula. Kun liityin Dragonforceen, kitara oli minulle enemmän jokapäiväinen instrumentti. Halusin, että basson kaula muistuttaisi kitaraa, koska minulla on pienet sormet ja kapea kaula tuntuisi enemmän kitaralta. Sormeni ovat vieläkin pienet, mutten silti tarvitse enää ihan niin kapeaa otelautaa.

Frédéric Leclercq käskyttää bassojaan enimmäkseen plektralla. Sormitekniikka tuo mukanaan omat haasteensa. Leclercq:

– Vaikka porukka tietää minut ensisijaisesti Dragonforcen basistina, kitara on minulle paljon läheisempi soitin. Pystyn tuomaan itseäni esille paremmin kitaran kanssa. Esimerkiksi viime Euroopan-kiertueella soitin joka keikalla kitarasoolon. Onhan se hauskaa hetken aikaa patsastella parrasvaloissa. Soitan bassoa miltei aina plektralla, mutta esimerkiksi Reaching Into Infinityllä on joitain kohtia, jotka näppäilen sormilla. Plekutyyli tuntui basson kanssa alusta asti luontevammalta, koska jouduin hyppäämään Dragonforceen nopeasti, ei siinä ollut aikaa etsiä sisäistä Steve Harrista sormityylineen. Joudun vieläkin harjoittelemaan sormilla soittamista paljon. Olen soittanut Euroopan isoimmilla festarilavoilla ja maailman joka kolkassa, mutta silti joudun aina vain keskittymään, jos aion saada Iron Maidenin Running Freen menemään oikein sormilla soittaen.

VIKALISTA KÄTEEN JA MENOKSI

Dragonforcen musiikki on nopeaa ja täynnä jos jonkinlaisia kikkakolmosia. Livenäkin nuo tempot ja kikat pysyvät mukavasti hanskassa.

– Olen erittäin itsekriittinen, mutta Dragonforcessa olen joutunut vähän luopumaan siitä. Kun keikka on soitettu, jokainen lähtee omaan suuntaansa. Mielestäni parannuksille ja itsetutkiskelulle pitäisi aina olla aikaa. Tein viime vuonna pienen rupeaman Loudblast-yhtyeessä. Kun keikka oli ohi, jokainen siellä luetteli listan asioista, missä mokasi tai mikä olisi voinut mennä paremmin. Tuollainen on nimenomaan minun tapani toimia. Haluaisin aina puida konsertin hyvät ja huonot puolet heti tuoreeltaan. Olen hyvin harvoin sataprosenttisen tyytyväinen kaikkeen. Ehkäpä vain silloin, kun olen todella tuhdissa humalassa. Silloin pienet mokat hukkuvat nopeasti.

Frédéric Leclercqin tee alkaa loppua, kuten myös haastatteluaikamme. Viimeinen kysymys ei suinkaan liity Frédériciin itseensä, vaan Dragonforcen bändikaveriinsa Sam Totmaniin. Tarkemmin sanottuna Totmanin tavaramerkkiin, syvälle päähän uppoavaan pipoon.

– Luulenpa, että siellä pipon sisällä on jonkinlainen maaginen valtakunta. On vain hyvä, että hän käyttää pipoa lavalla, koska hän näyttää paljon paremmalta se päässä kuin ilman.

– Sam juo konsertin aikana oluen jos toisenkin. Se on sellaista tilannejuopottelua siinä hetkessä, konsertin ollessa menossa. Kun emme kierrä, tilanne on toinen. Tässä taannoinkin hän piipahti luonani illastamassa, eikä hän juonut viinipullosta pisaraakaan. Muistan yhden konsertin Tavastia-klubilla, jossa kurkustani meni alas turhan monta paukkua. Viimeisiä biisejä soittaessani minulle tuli todella nolo olo seistä yleisön edessä. 

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Reaching Into Infinity
KOTIPAIKKA
Lontoo, Englanti

JÄSENET
Marc Hudson - laulu
Herman Li - kitara
Sam Totman - kitara
Gee Anzalone - rummut
Vadim Pruzhanov - kosketinsoittimet
Frédéric Leclercq - basso


DISKOGRAFIA
Valley Of The Damned 2003
Sonic Firestorm 2004
Inhuman Rampage 2006
Ultra Beatdown 2008
The Power Within 2012
Maximun Overload 2014
Reaching Into Infinity 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Dragonforce & Sinsaenum/earMusic. Live: Anneli Keski-Petäjä
http://www.dragonforce.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 819 Palaa »