Keikkaraportti: Helloween, Aegon Arena, Bratislava, Slovakia 26.11.2017

Loppuvuoden 2017 suurin ja mielenkiintoisin kiertävä metallikaravaani, Helloweenin Pumpkins United World Tour, on paperilla jokaisen Helloween- ja power metal -diggarin unelma. 30 vuotta sitten yhtyeen legendaarisen, powermetallille kaistaviivat vuosikymmeniksi maalanneen Keeper Of The Seven Keysin ensimmäinen osa putkahti markkinoille, ja kakkososa seurasi vuotta myöhemmin. Alle kaksi vuotta siitä perustajajäseniin kuulunut kitaristi Kai Hansen oli lähtenyt yhtyeestä omille teilleen, perustamaan Gamma Rayta. Kesällä 2016 saatiin tieto, että Hansen ja myös vuonna 1993 yhtyeen jättänyt laulaja Michael Kiske palaisivat kurpitsaorkesterin rivistöön ainakin juhlakiertueen ajaksi.

Fanit arvailivat kiertueen settilistaa netissä jo kauan ennen rundin ensimmäistä keikkaa. Osa elätteli toiveita peräti molempien Keeperien kokonaisuudessaan soittamisesta, osa puolestaan haaveili jostain pienemmästä. Itse tiesin vain sen, että tämä spektaakkeli minun on nähtävä, soitti ja lauloi konklaavi Hansen, Weikath, Grosskopf, Kiske, Deris, Gerstner ja Löble sitten mitä tahansa.



Bratislavassa konsertti järjestettiin Aegon Arena -nimisellä tennisstadionilla, jonka 6000 lippua myytiin nopeasti loppuun. Bratislavan keskeisen sijainnin vuoksi paikalla näkyi olevan runsain määrin faneja muista maista aina Venäjää myöten, josta Bratislavan-konserttiin akkreditoitunut valokuvaaja törmäsi kuvauspassin saatuaan kanssani sellaiseen ongelmaan, että paikallisten järjestyksenvalvojien mielestä valokuvaajia ei kuulunut päästää lavan ja kaiteen väliin heidän patsasteluaan häiritsemään.

Kielimuurin murtamiseen tarvittiin aikamoista lekaa, sillä sikäläisten englanti on yhtä vahvaa kuin minun slovakian puhumiseni. Onneksi asiat kuitenkin lutviutuivat. Tilannetta ei varsinaisesti auttanut sekään, että paikalle saapunut unkarilainen valokuvaaja puolestaan ihmetteli asiaa ääneen omalla äidinkielellään.



Ilmassa oli kuin suuren urheilujuhlan tuntua, kun Robbie Williamsin Let Me Entertain You alkoi soida ja valot pikku hiljaa himmentyä. Pian introbiisin loputtua lavan esiripun, läpikuultavan kankaan läpi paistoi ison taustascreenin video tummasta yöstä ja täysikuusta. Yleisön ääni yltyi, kun Andi Deristä ja Michael Kiskeä lukuun ottamatta miehistö astui paikoilleen, verhokangas tippui alas ja konsertti pääsi Halloween-rallin myötä valloilleen. Nyt olivat isot hevosvoimat pelissä, biisi puski eteenpäin kuin pillastunut konilauma. Merkit olivat ilmassa: illasta voisi kehkeytyä kenties upein metalli-iltama miesmuistiin.



Heti ensimmäisen biisin myötä pahin pelkoni kävi kuitenkin toteen. Kun Andi Deris, Michael Kiske ja vielä Kai Hansen laitetaan laulamaan samoja biisejä ja vieläpä useita säkeistöjä ja osia samaan aikaan, lopputulos on aika kauheata kuultavaa. Halloween-rallissa lauluosuudet menivät Deriksen ja Kisken osalta aika lailla fifty-fifty. Ennen Bratislavan-keikkaa oli vedetty jo muutama keikka Euroopassa ja koluttu läpi jo koko Etelä-Amerikka, mutta lauluosuudet hakivat edelleenkin kummallisesti muotoaan. Liekö laulajakaarti vaihdellut lennosta osuuksia illasta toiseen vai mitä, mutta esimerkiksi jo hetkeä myöhemmin Rise And Fallissa Hansen yltyi kesken kaiken laulamaan Kisken mikrofoniin. Laulusuoritukset olivat harmillisen monissa kohdin mallia "mikki tänne, minä laulan nyt etkä sinä". Settilistaakin oli vähän muutettu edellisilloista, sillä Kids Of The Century oli tiputettu kokonaan pois ja Waiting For The Thunder korvattiin Where The Sinners Go -rykäisyllä.



Andi Derisin studiossa purkittamat biisit saivat olla aika lailla muilta laulajilta rauhassa, vaikkeivät nekään kaikki turvassa pysyneet. Konsertin karmein hetki oli Forever And One, jonka kertosäe meni pahemman kerran vihkoon Deriksen laulettua kertsiä korkealta samalla, kun Kiske mölisi stemmaa huomattavasti alempaa ja nuotin vierestä. Plussaa oli kuitenkin, ettei rallia tällä kertaa kuultu täysin akustisena, vaan viimeisessä kertosäekierrossa biisi muuttui sähköiseksi.



Iso screenin lisäksi lavalla oli kurpitsaa muistuttava rakennelma, jonka keskellä Dani Löble takoi rumpusettiään. Taustaprojektiot olivat paljon vartijana kolmen tunnin konsertissa, koska arvasihan sen, ettei kolme tuntia täyty mitenkään pelkkiä veisuja veisaten. Ennen I’m Aliveä Deris esitteli bändin "uudet jäsenet" Sethin ja Docin, kaksi kurpitsapäistä veijaria, jotka seikkailivat screenillä pitkin konsertin kulkua. Näitä välipätkiä tuli niin iso määrä, että niillä korvattiin helposti muutamakin biisi. Settilistan edettyä Löblen rumpusooloon, screeniltä näytettiin pätkä vuonna 1995 päivänsä omakätisesti päättäneen Ingo Schwichtenbergin rumpusooloa. Kolmas oikeita biisejä pois karsinut tekijä olikin tuttu Helloweenin perisynti: loputtomalta tuntuneet yleisönhuudatukset. Deriksen tavaramerkiksi muodostunutta "gimme a yeah" -huudatusta tuli tuutin täydeltä. Showmies Deris piti kuitenkin konsertin ohjaksia odotetusti käsissään samlla, kun Kisken jo 80-luvulla kadoksissa ollut karisma loisti yhä poissaolollaan.



Kai Hansenin rooli laulupuolella oli paljon pienempi kuin Deriksen ja Kisken. Hansen päästettiin kunnolla ohjaksiin Heavy Metal (Is The Law) -rallin ja Starlight/Ride The Sky/Judas -potpurin aikana. Niiden aikana mietinkin, kuinka kauas Helloween onkaan suuntautunut alkuperäisestä ulosannistaan. Vaikken ole koskaan arvostanut Hanseniä Saksanmaan parhaimpien vokalistien joukkoon, olivat jätkän räkäiset kiljahdukset ja pienet falsettipiikit ainakin tässä konsertissa pirun terhakoita. Toppa tupakkaa ja pullo jekkua keikan lomassa tuntuvat tekevät gutvanaa...



Vaikka kolmen tunnin show’ta täydennettiin videoilla ja yleisön huudattamisella, musiikkiakin saatiin aivan riittämiin. Pitkän settinsä aikana Helloween kolusi katalogiaan läpi kattavasti, vaikka pääpaino odotetusti Keeper-platoissa olikin. Olinkin haltioissani saatuani kuulla I Canin kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa; rallihan on turhan monesti kuultu potpurin osana Perfect Gentlemanin kera, joka sekin kajahti Bratislavassa ilmoille koko komeudessaan. Kolmas keikan kohokohta oli yksi Helloweenin piilohiteistä, Why, jonka aikana äänentoistosta vastannut kaveri olisi voinut vaientaa Kisken mikrofoniin ja antaa Deriksen hoitaa koko homman. Kai mainitsin jo, etten ole koskaan liiemmin välittänyt Michael Kisken äänestä?



Kun biisejä ja Sethin ja Docin seikkailua oli tullut siinä määrin, että vuorossa oli ensimmäinen encore, Kiske päästettiin vetämään yksin Eagle Fly Free. Kaveri näytti hetken aikaa siltä, kuin hänen päästään katkeaisi parikin verisuonta, vaikkei korkeiden äänien suoltaminen varsinaisesti ongelmia tuottanutkaan. Ensimmäinen encore päättyi massiiviseen Keeper Of The Seven Keysiin, jonka jälkeen vuorossa oli vielä toinen parin biisin satsi. Kun koko keikan päättäneen I Want Outin yleisöhuudatukset saatiin päätökseen ja hallin ilmatilan täyttäneet tykistä ammutut paperisilput leijailivat hiljalleen kohti permantoa, oivallisesti valittu Braveheart-leffan tunnusmusiikki sinetöi illan.

Nautin illasta kohtalaisen paljon, vaikka nyt niin kävikin, että odotukseni, tunnelataukseni ja kiertueen massiivisuus kääntyivät itseään vastaan. Kiertueen teema on paperilla myyvä, toimiva ja oivallinen tapa muistella menneitä, mutta en siitä huolimatta hinku uusintaa aivan heti. Yngwie Malmsteenin peräänkuuluttama more is more -tekniikka ei nyt aivan toiminut.



Setti: Halloween / Dr. Stein / I’m Alive / If I Could Fly / Are You Metal? / Rise And Fall / Where The Sinners Go / Perfect Gentleman / Medley / Heavy Metal (Is The Law) / Forever & One (Neverland) / A Tale That Wasn’t Right / I Can / Drum Solo / A Little Time / Why? / Sole Survivor / Power / How Many Tears. Encore I: Eagle Fly Free / Keeper Of The Seven Keys. Encore II: Future World / I Want Out.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Samuli Keskitalo
https://www.helloween.org/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2278 Palaa »