Keikkaraportti: Scorpions, Hartwall Arena, Helsinki 27.11.2017

PROLOGI

Kun olin kymmenvuotias, serkkuni nauhoitti minulle juuri ilmestyneen livetuplan, jonka kanteen tikkukirjaimin raapustin nimen Scorpions – World Wide Live. Koska äänitys oli aikansa tyyliin kopion kopio, TDK:n 90-minuuttisen C-kasetin äänenlaatu oli vähän sitä sun tätä, mutta asia tuli kuitenkin selväksi: levyllä oli aivan helvetin hienoja biisejä ja hyvä tunnelma. Huutavalle yleisölle esitetyt Big City Nights, Blackout ja Rock You Like A Hurricane olivat kovaa kamaa, ja jopa Coast To Coast -instrumentaali vakuutti nuoren pojanklopin. Slovariosastolta Holiday oli englantia osaamattomalle kakaralle teksteiltään niin yksinkertainen, että biisin pystyi helposti laulamaan mukana. Levyn kovimpaan kulutukseen jäi kuitenkin mahtiballadi Still Loving You.

Reilua vuotta myöhemmin kävin Helsingin Vallilassa ala-asteen viidettä luokkaa. Kun järjestimme koulussa diskon, Still Loving You oli luonnollisesti soittolistalla. Siinä iässä tytöt alkoivat kiinnostaa, mutta olin ujo, joten tyydyin suurimman osan iltaa mittailemaan salin seiniä Coca Cola -pullo kourassani. Kun Still Loving Youn alkutahdit lähtivät soimaan, oli hämmästykseni suuri, kun kuudesluokkalainen Anne iski silmänsä meikäläiseen ja käveli salin poikki pyytämään tanssiin. Eihän siinä ujoinkaan ihminen kehtaa kieltäytyä. Tanssi ei tietenkään johtanut suureen rakkaustarinaan tai elämänmittaiseen yhteiseen onneen – ei itse asiassa yhtään tuota tanssia pidempään tuttavuuteen. Kuitenkin, kun Scorpions reilut 30 vuotta myöhemmin Hartwall Arenan 8000-päisen yleisön edessä kyseisen biisin encoressa soitti, palasi Anne ja elämäni ensimmäinen hidas tanssi mieleeni. Terveiseni Annelle: muistan yhä.

Samankaltaista tarinaa tapahtui 80-luvulla varmaan monella muullakin suunnalla, koska Scorpions oli aikanaan yksi tunnetuimmista hevibändeistä, ellei jopa kaikista suurin. Still Loving Youn lähes kaikki tietävät, ja paatoksellisuudessaan biisi onkin lähes täydellinen illan viimeinen hidas. Vuonna 1990 julkaistu Crazy World -albumi nosti pykälää vielä ylemmäs, mutta sen jälkeen Scorpionsin lento alkoi sakata. Väitän, että tästä on ainakin osittain syyttäminen – tai kiittäminen – biisiä Wind Of Change. Kun teet biisin, josta tulee muuttuvan maailmanjärjestyksen soundtrack, matka ei siitä voi viedä enää kuin alaspäin. Rautaesiripun voit kaataa vain kerran. Sen jälkeen on yhdentekevää mitä teet, samaa temppua et kuitenkaan koskaan enää toista.

Crazy Worldin jälkeen Scorpions on julkaissut levyjä tasaiseen tahtiin, mutta voin tunnustaa, etten ole niistä yhteenkään mitenkään perehtynyt. Minulle Scorpions on yhä yhtä kuin Virgin Killer, Blackout, Love At First Sting ja muut vuotta 1990 edeltäneet levyt. Bändistä on silmissäni tullut vain taas yksi näitä rock-dinosauruksia, jotka kiertävän vanhan menestyksensä voimin vielä kerran, ja aina kuin sitä vihoviimeistä kertaa. Itse näin bändin “viimeisen festariesiintymisen koskaan” vuoden 2012 Wackenissa ja esitys oli vähintäänkin väsähtänyt. Bändin viimeiseksi se ei tietenkään jäänyt ja Suomessakin Scorpions on piipahtanut tuon jälkeen monesti niin omilla keikoillaan kuin festareillakin, mutta itse en ole niitä katsomaan vaivautunut kertaakaan. Tällä kertaa bändin tuo Hartsulle Crazy World 2017 Tour.

Kävellessäni 27.11.2017 Pasilan asemalta kohti Hartwall Arenaa odotukseni eivät juuri kostean maan tasolta nousseet. Noin kolme tuntia myöhemmin toiseen suuntaan tallustellessani minun oli kuitenkin todettava, että jostain Scorpions on energiaa taas löytänyt. Se esiintyy yli 50-vuotisen uransa ehtoopuolella todella hyvällä sykkeellä.

Scorpionsin jäsenten keski-ikä liitää kuudenkymmenen tuolla puolen, mutta se ei erityisemmin kolmen seniorin (Klaus Meine, Rudolf Schenker ja Matthias Jabs) askelissa lavalla näy. Äijillä on yhä intoa ja energiaa herättää vanhat kappaleensa uuteen kukoistukseen ja ravata lavan puolelta toiselle kuin nuoret rokkikukot. Coast To Coastin aikana kolmikko täydentyy basisti Pawel Maciwodalla, ja miehet seisovat rivissä yleisön keskelle vievän rampin päässä puhkuen puhdasta ja raikasta soittamisen iloa. Settilista on tällä kiertueella ilmeisesti illasta toiseen identtinen, mutta ainakin sikäli onnistunut, että biisejä on kattavasti vuosien varrelta. Kaikkein vanhimmat biisit Scorpions on leiponut meneväksi neljän biisin potpuriksi, josta siirrytään suoraan viimeisimmän Return To Forever -levyn biisiin We Built This House. Kappale on oikeastaan melko mitäänsanomaton ja kaavamainen hittiluritus, mutta tähän yhteyteen se kyllä istuu. Kuin varkain huomaan jopa nyökyttäväni päätäni biisin tahtiin.

Konsertin herkintä osuutta edustaa kolmen biisin akustinen osuus, jonka bändi soittaa kokonaisuudessaan rampilta käsin. Jopa rumpujakkaralle viime vuonna nostetulle Mikkey Deelle tuodaan pienempi rumpusetti lähemmäs yleisöä. Bändi onnistuu näin muuttamaan Hartsun suuren salin klubimaisen intiimiksi tilaksi, jossa yleisökin uskaltaa laulaa mukana. Biisien välissä Mikkey Dee oikean showmiehen elkein villitsee yleisön kunnon mylvintään. Soittotaitojensa lisäksi kaveri on selvästikin tuonut uutta ja raikasta ilmettä koko bändiin. Hieman yllättävän Motörhead-coverin jälkeen heppu nostetaankin rumpuineen kohti kattoa. Rumpusoolot eivät juuri koskaan herätä minussa muuta kuin närkästystä, mutta tälle iloiselle kaverille sallittakoon hetki ylhäällä parrasvaloissa.

Varsinaisen osuuden bändi päättää Big City Nightsiin, josta pienen tauon jälkeen jatketaan bändin kahden ehkä kovimman biisin encoreen. Still Loving Youn aikana sytkärit tietysti syttyvät ja yleisö laulaa mukana. On tunnetta, on voimaa, on kadotetun rakkauden perään itkevää uskoa. Lisäksi veto ennen kaikkea osoittaa, ettei Meine ei ole iän myötä hukannut ääntään mihinkään. Biisin perään hän vielä jatkaa yksin lyhyellä Holidayn a capella -versiolla, johon yleisöä osallistutetaan vahvasti ja sehän osallistuu, täydestä sydämestä. Siihen vielä päälle Rock You Like A Hurricane ja ilta on niitä myöten paketissa.

 

Koska olen tunnustautunut Scorpions-faniksi viimeksi noin vuonna 1989, voinkin nyt ihan objektiivisesti todeta bändin olevan hämmästyttävän ja yllättävän hyvässä vedossa. Yhtyeen konsertti-ilmeessä ei ole rahtuakaan suorittamista, tai rahastukselta maistuvaa "vedetäänhän pojat nyt nämä vielä kerran" -fiilistä. Lavalla näkyy puhdas soittamisen ilo, ja kun bändi nauttii tekemisestään, se näkyy ja tuntuu myös yleisössä. Ehkä minun on aika kaivaa fanilasini – tai ainakin vähintään vanhat LP:t – kaapin perukoilta ja tunnustaa taas väriä. Siinähän ei ole mitään väärää ja jos ilme on tämä, olen valmis kokemaan Scorpionsin vielä vähintään yhden kerran. Nekrologin aika ei selvästikään ole vielä käsillä. Joskus dinosauruksetkin yllättävät positiivisesti.

 

Scorpionsin settilista: Going Out With a Bang / Make It Real / The Zoo / Coast to Coast / 70's medley: Top of the Bill / Steamrock Fever / Speedy's Coming / Catch Your Train / We Built This House / Delicate Dance / Acoustic medley: Always Somewhere / Eye of the Storm / Send Me an Angel / Wind of Change / Rock 'n' Roll Band / Overkill / rumpusoolo / Blackout / Big City Nights. Encore: Still Loving You / Rock You Like a Hurricane.

Loppuun todettakoon, että illan avauksesta vastasi kotimainen Brother Firetribe. Bändi sai vetää osuutensa lähes täydelle salille ja varmasti moneen myös vetosi. Firetribe tarjosi puolen tunnin verran kelpoja biisejä ja täysin hyväksyttävää suorittamista, mutta meikäläisessä esitys ei herättänyt mitään tunteita.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Marko Syrjälä
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1989 Palaa »