Keikkaraportti: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Gong, Turku 22.11.2017

Ensimmäisellä kotimaisella tulkitun raskaan musiikin pioneerin, ainakin mitä menestykseen tulee, paluu yllätti, sillä Timo Rautiainen on totuttu sanojensa takana seisoja. Niskalaukauksen takaisintulon mahdollisuus kun on vuosien varrella kielletty vähintäänkin kolmasti. Akustinen korpivaellus kuppiloissa ja seurojentaloilla on ollut itse valittu, joskin Neljäs Sektori -yhtyeen kaupallinen romahtaminen saattoi jättää tyhjiön, mitä isoilla lavoilla rokkibändin kera ruhjomiseen tulee.  Muiden niskalaukauslaisten musiikilliset aktiviteetit ovat puolestaan sijoittuneet syvään marginaaliin. Muotoseikat eivät ole ennenkään musiikkimaailmassa päteneet, joten Niskalaukauksen paluusta tuskin kukaan otti itseensä. Etenkin kun tarjolla oli heti uutta, lupaavaa materiaalia.

Lähes loppuunmyydyn oloinen Gong ei vaikuttanut myöskään pahastuneen Rautiaisen paluusta raskaiden sävelmien pariin. Jälleennäkemisen riemu välittyi myös lavalta. Suomi sata vuotta -kappaleesta sydämistyneet nettinatsitkin olivat jääneet kotiin lähettelemään tappouhkauksiaan sosiaalisen median kautta. Viimeisin henkeen käyvä viesti oli kuulemma saapunut edellisenä päivänä. Tuollainen epäilemättä hermostuttaa tolkun miehenkin, eikä varmasti herätä kuin lisävitutusta. Tuskin Timolla kuitenkaan oli kuitenkaan tarkoitus ryhtyä suomihevin uuninpankkopojaksi, vaan huomioida aikansa ilmiöitä. Jos on nähnyt esimerkiksi Kiehumispiste-dokumentin, niin jokainen ajatteleva ihminen oikeuttanee kuitin. Joskaan nykyinen tasavallan presidentti ei uskalla ottaa tämänkään vertaa kantaa puoleen tai toiseen pelätessään suosionsa puolesta.

Työn alla olevan lauhan syystalven klubi-kierroksen settilistan kolmanneksen muodostaa vastailmestyneen Lauluja Suomesta -levyn kappaleisto. Uutuuksista Rautiaisen perheenjäsenistä inspiraationsa saaneet Kuilun partaalla sekä Isä ei jätä aukenivat liveversioina taltioituja paremmin. Etenkin jälkimmäisen uskon jäävän elämään jopa muistokirjoituksiin asti. Elegia ja Lumessakahlaajat ovat Rautiainen akustisilla keikoillakin toimineet, mutta ilman selkärankanaan toiminutta kolmen kitaran myllytystä jääneet parin minuutin otoksiksi. Niitä olikin hienoa kuulla jälleen alkuperäisasussaan. Alkutuotannon ekometalliklassikot Ihmisen oikeus, Alavilla mailla ja Itku pitkästä ilosta eivät ole pölyttyneet ilmaisultaan, kuten myöskään sanomaltaan. Esityksen aloituksena toiminut, Venäjän orpojen lailla kaahaava Väärät profeetat jatkaa kunniakkaasti samoja teemoja. Keikkapaikan aukiolorajoitteista johtuen setti oli kolme biisiä normia kevyempi, mutta eipä sitä kuulematta jäänyttä Surupukua kauheasti katsomosta huudeltu, toisin kuin täyttymyksensä saanutta Rekkamiestä. Rajaton rakkaus olisi sen sijaan maistunut. Taakan poisjäännin myötä taas Kylmän tilan edustus meni nollille, vaikka ainakin nimiraitaa kelpaisikin esitellä.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus hoiti leiviskänsä vähintäänkin yhtä hyvin kuin 15 vuotta sitten, ainakin mitä omat huuruisen hatarat muistikuvat antavat myöden. Ainakaan en muistanut kuusikielisen bassonsa kanssa toisena seremoniamestarina toimineen Nils Ursinin olleen takavuosina yhtä ahkerasti esillä. Flunssaansa valitelleen Rautiaisen laulu soi yhtä kovaa ja tarvittaessa korkealtakin kuin ennenkin. Varsinaista valittamista en keksi muuta kuin sen, että edessäni seisova lyhempi daami kurkotti aina singlebiisin tunnistaessaan vangitsemaan hetken älypuhelimellaan estäen kiitettävästi näköyhteyden. En panisikaan pahakseni videointikieltoa keikka-areenoilta. Toisaalta en kyllä muista, että missä vaiheessa se tuli ylipäätänsä tuli sallituksi.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Mika Penttinen   Kuvat: Tero Kukkonen
https://fi-fi.facebook.com/timorautiainentrioniskalaukaus/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1249 Palaa »