Death Angel

Kalifornialainen Death Angel on kulkenut monien jenkkiläisten thrash metal -pumppujen tavoin pitkän tien. Vaikka bändi jääkin monesti isompien bändien varjoihin, Death Angelinkin vyöltä löytyy pari kuolematonta klassikkoa. Tätä nykyä varsin verevä kalifornialaisryhmä rymysi taannoin Testamentin ja Annihilatorin kanssa Wienissä.

 

MALCOLM YOUNG – KIVIJALKA JA NERO

Lähes jokaisen heavy- ja rockmuusikon tavoin myös Rob Cavestany mainitsee AC/DC:n vastikään menehtyneen komppikitaristi Malcolm Youngin yhdeksi esikuvakseen. Tältä ponnahduslaudalta haastattelutuokio saadaan käyntiin.

– AC/DC on aina vain yksi niitä pääbändejä minulle koko rockmusiikin laajassa katalogissa. Tuskinpa menee päivääkään, jolloin en kuuntelisi iPodistani AC/DC:tä jossain kohtaa päivää. Jos bändit olisivat jonkin ruoan ainesosia, AC/DC olisi pääraaka-aine. Ilman sitä voit hädin tuskin valmistaa aterian. Minulla on vahva pakkomielle vanhoihin AC/DC-levyihin. Minulla on vain levyt For Those About To Rockiin saakka. Levyt debyytistä tuohon ovat minulle obsessio, vaikken sitä sanokaan, etteikö sen jälkeenkin olisi tullut vaikka ja mitä hyvää matskua.

– Malcolm Youngille voisi keksiä monia nimiä. Ensinnäkin, hän oli aivan haka kirjoittamaan biisejä. Hän oli riffimestari ja huikea komppikitaristi. Koko hänen olemuksensa ja asenteensa oli kuin tehty kivestä, ja siihen kivijalkaan pystyi luottamaan koko bändi. Biisinkirjoittajana hän oli minulle totta kai valtava sankari. En koskaan tavannut häntä, mutta kaikki, mitä olen kuullut hänestä, on ollut hyvin positiivista. Hän oli hiljainen ja keskittynyt kaveri eikä hölmöillyt. Hän kanavoi kaiken äänen ja raivon kitaransa ja vahvistimen kautta lavalla. Koska Malcolm oli aivan taka-alalla ja hiljainen, hän saattoi olla toisinaan hieman aliarvostettu, koska Angus Young vei kaiken huomion. Luomispuolella Malcolm oli tekijä numero yksi.


Rob Cavestany kuvassa toinen vasemmalta.

AC/DC ei ole koskaan luottanut ylimääräiseen kikkailuun, vaan sen musiikillinen resepti on pysynyt yksinkertaisena. Toisinaan kuulee puhuttavan, että AC/DC:n musiikki on turhankin yksinkertaista.

– Heidän musiikkinsa on toisaalta hankalaa soittaa ja toisaalta taas ei. Kun handlaat heidän musiikissaan käytettävät nuotit, silloin se on toki simppeliä ja sitä on helppo tapailla missä ja milloin vain, mutta heidän musiikissaan on enemmänkin kyse fiiliksen luomisesta. Jengi unohtaa sen täysin, kun he kelaavat AC/DC:n biisejä. AC/DC:ssä jos missä on ennen kaikkea kyse suuresta sydämestä ja sielusta, joillaista ei voi oppia kirjoja tai nuotteja pläräten. Sama asia se on bluesin kanssa, sekin voi näyttää helpolta ja musiikilliset kikat eivät aina olekaan teknisiä multihuipentumia, mutta se fiilis… se on jotain aivan muuta. AC/DC johdatti minut koko musiikin maailmaan, ei pelkästään heavymetallin pariin. Let There Be Rock oli ensimmäinen koskaan ostamani levy. Pelkkä kansikuva oli tarpeeksi – siitä tiesi, ettei se voi olla huonoa musiikkia.

– En ole koskaan tavannut muitakaan AC/DC:n jätkiä. Meillä ei ole myöskään koskaan ollut mahdollisuutta soittaa samoilla festareilla tai tapahtumassa heidän kanssaan, joka kalvaa minua yhä. Muita sankaribändejä toki löytyy, ja toisinaan kylmien väreiden saamiseen riittää pelkästään se, että näen meidän bändin logon samassa festarijulisteessa vaikkapa Black Sabbathin tai Soundgardenin kanssa. Tuntuu erittäin hienolta saada soittaa samalle yleisölle samana päivänä tuollaisten bändien kanssa. Tai siis, jakaa lava heidän kanssaan, kuten nykyään on tapana sanoa.

– Teemme Yhdysvalloissa taas vuotuisen Death Angel – Christmas Show -spesiaali-illan, jossa soitetaan paljon lainaralleja. Ajattelimme soittaa siellä ensimmäisen kerran Dog Eat Dogin, mutta kun kuulimme Malcolmin kuolemasta, ajateltiin antaa biisille meidän käsittelyssämme tulikaste heti samana iltana lavalla. Se biisi taisikin olla toinen koskaan kuulemani AC/DC-ralli. Kuten varmaan kaikki meistä, myös minä kelasin tuolloin, että Angus on se maestro kaiken takana.

Malcolm Youngin lisäksi viime vuosiin mahtuu iso määrä manan maille matkanneita muusikkosuuruuksia.

– Onneksi en ole vielä joutunut kokemaan tuollaista surua henkilökohtaisella tasolla, vaikka Malcolmin tapaus melkein sellaiselta tuntuukin. Samoin Prince ja Chris Cornell. Ajattelin mennä katsomaan Princen keikan, kun hän oli viimeksi Oaklandissa. Skippasin sen ajatellen, että tuleehan niitä kertoja vielä. No, eipä tullutkaan. Olimme pari vuotta sitten jollain eurooppalaisella festarilla, missä soitti myös Soundgarden. Katsoimme koko keikan aivan haltioissamme fotopitissä. Tuntui aika surrealistiselta, että Kim ja Chris tulivat myöhemmin morjestamaan, koska he muistivat meidät joltain kaukaisilta länsirannikon musiikkiskenen ajoilta. Lemmy oli aina hyvällä tuulella ja kohtelias, kun tapasimme hänet. Hän tosin tuskin koskaan olikaan ilkeä tai töykeä kenellekään. Minulla on vieläkin kotona juliste Motörheadin ja Death Angelin yhteiskeikasta Englannista hyvin kaukaisilta ajoilta. Tuon keikan aikana olin 21-vuotias. Lemmy spiikkasi ennen Ace Of Spadesia, että tämä ralli on osoitettu vain ja ainoastaan Death Angelille.

 

NEVER SAY NEVER

Rob Cavestany on saanut vinkit omilta sankareiltaan. Mitäpä jätkältä irtoaa, jos vastaavasti häneltä kysytään kultaisia vinkkejä? Cavestany:

– Tärkeintä on olla niin rehellinen ja aito kuin suinkin. Jos mietit jossain kohtaa, että nyt treenaat tarpeeksi, treenaa vielä lisää. Tuolla on miljoona muuta kitaristia valmiina täyttämään saappaasi, jos et hoida pestiäsi kunnolla. Jos et kehity ja liiku eteenpäin, liu’ut taaksepäin. Sen lisäksi olisi toki tärkeätä koittaa nauttia tästä touhusta, vaikka joskus voikin tuntua, ettei tästä tule yhtään mitään. Death Angelkin on lyöty maanrakoon niin pirun monta kertaa ja raahattu pitkin pohjamutia ja ojia. Jollain ihmeellisellä tapaa olemme silti vielä täällä. Olen sanonut monta kertaa omalle pojalleni, että jos hän haluaa perustaa bändin, niin siitä vain, mutta käy koulusi loppuun ja pidä jonkinlainen varasuunnitelma mielessäsi.

Death Angel operoi vuodet 1991-1995 The Organization -nimellä. Silloin tällöin fanit esittävät toiveitaan nähdä ja kuulla tuon yhtyeen paluun.

– Voisin halutakin nähdä meidät yhdessä jammailemassa tai jopa keikalla. Se on kuitenkin kaukaa haettu ajatus, koska se kokoonpano on erkaantunut toisistaan hyvin paljon. Pitäisi ryömiä aikamoisen viidakon läpi, että saisimme henkilökemiat toimimaan ja jotain musiikkia aikaiseksi yhdessä. Se on vähän turhan iso urakka. Mutta toisaalta, kun Death Angel oli telakalla ja minulta kysyttiin, että milloin Death Angel palaa, vastasin, ettei koskaan. Toisin kävi. Death Angel -faneille kuitenkin tiedoksi, että tämä bändi jatkaa ja voi hyvin. Kaikki se ylimääräinen aika, mitä minulla on, haluan käyttää sen tähän bändiin.

Haastattelutuokio etenee viimeiseen kysymykseen. Vaikka Rob Cavestany elää ja hengittää musiikkia, mahtaisiko takataskusta löytyä jotain, jolla täyttää tyhjä aukko, kun muusikkoura loppuu?

– Death Angelin ohella toimin kitaraopettajana. Totta kai vastaisin, että Death Angelin lopetettua jatkaisin sitä hommaa, mutta se olisi turhan itsestäänselvää. Samoin kuin sekin, että voisin ryhtyä tuottajaksi. Junnuna isoin haaveeni oli pelata koripalloa Golden State Warriorsissa, mutta se juna taisi mennä jo 40 vuotta sitten. Yksi kova juttu olisi kasvattaa ja hoitaa liskoja. Joskus kämppisaikoina tykkäsin siitä maailmasta aivan hulluna. Minulla oli yhteen aikaan 21 erilaista terraariota tai jonkinlaista tankkia liskoille. Olinkin aika hyvä siinä ja tutustuin paljon siihen maailmaan. Sekin on kuitenkin taakse jäänyttä touhua, koska tiedän pysyväni musiikin parissa hautaan asti. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään lemmikkejä. Viimeinen lemmikkini oli vesiagama, joka eli 23 vuotta. Toisaalta, nyt kun puhun tästä, niin ehkäpä minun täytyy jossain vaiheessa hankkia koira, Cavestany päättää nauraen.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

The Evil Divide
KOTIPAIKKA
Kalifornia, USA

JÄSENET
Rob Cavestany - kitara
Mark Osegueda - laulu
Ted Aguilar - kitara
Damien Sisson - basso
Will Carroll - rummut


DISKOGRAFIA
The Ultra-Violence 1987
Frolic Through The Park 1988
Act III 1990
The Art Of Dying 2004
Killing Season 2008
Relentless Retribution 2010
The Dream Calls For Blood 2013
The Evil Divide 2016
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Nuclear Blast/Death Angel. Live: Samuli Keskitalo
https://www.deathangel.us/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 473 Palaa »