Keikkaraportti: Opeth, Finlandia-talo, Helsinki 16.10.2017

Kuten todennäköisesti sinäkin, rakas lukija, olen minäkin nähnyt Opethin jos vaikka minkälaisessa kulisseissa seisten sekä jäähallissa, slovenialaisessa mutalammikossa, kännituristien ympäröimänä heinäkuisessa nollakelissä että lukuisissa muissakin suhteellisen normaalilta kuulostavissa miljöissä. Tämä Finlandia-talon pehmeiden istuinten keikka oli kuitenkin uusi kokemus tälle orkesteria reilun vuosikymmenen vaihtelevalla aktiivisuudella seuranneelle diggarille.

Opethin musiikki on tämän vuosituhannen puolella liukunut vääjäämättömästi progressiivisesta metallista 70-lukulaista progerockia kohti, mikä on toisaalta karkottanut osan vanhoista metallifaneista mutta toisaalta avannut bändiä uusille yleisöille. Viime vuoden Sorceress-albumi nyökkäsi jo hyvin vahvasti 70-luvun progressiivisen rockin suuntaan. Odotin ennennäkemättömällä uteliaisuudella, minkälaisella settilistalla naapurimaan progesuuruudet helsinkiläistä yleisöä Finlandia-talossa lähestyisivät – yleensä Opeth-keikoilla kun on kuultu myös vanhaa metalliosastoa, vaikka tuorein, kiertueella markkinoitava levy olisikin siitä kaukana. Myönnän odottaneeni tässä miljöössä kuulevani lähinnä rockimpaa ja akustisempaa materiaalia, mutta toisinpa kävi. Yllätyin vanhemman materiaalin paljoudesta, ja myöhempien aikojen Opethia kuultiin tällä keikalla vain vähän. Vaikka bändin primus motor Mikael Åkerfeldt muistaakin aina mainita tekevänsä bändinsä kanssa juuri sitä, mikä sattuu huvittamaan, miehellä on tapana pitää fanit ja muu yleisö rautaisessa silkkihansikasotteessa esiintymisissään. Opethin keikalla tuntuu yleensä siltä, että bändiä aidosti kiinnostaa, että sitä on raahauduttu katsomaan.

Keikka käynnistyi uusimman, viime vuonna julkaistun Sorceress-levyn nimikkokappaleella, jonka jälkeen 11 vuotta vanhempi, Ghost Reveries -levyn upeasti aloittava Ghost of Perdition alkoi lähes hypnoottisen hiljaisuuden keskeltä. Biisin välisuvantokohdassa yleisö äityi jopa hieman taputtamaan mukana – rohkea veto progekeikoilla ylipäätäänkin, mutta etenkin nyt.

Finlandia-talo tarjosi alkuun hieman ujollekin vastavuoroisuudelle huikeat puitteet. Alvar Aallon 1970-luvulla suunnittelemassa 1700 paikan Finlandia-salissa yleisön ja esiintyjän välinen henkinen välimatka tuntuu lyhyeltä. Konserttisalimiljöö hiljensi yleisön normaalista puheensorinasta, joten lavalle huudellut kommentit kuuluivat sinne ilmeisen häiriöttä – oliko tämä sitten aina hyvä asia, lienee makuasia. Åkerfeldt ihmetteli yleisön hiljaisuutta useaan otteeseen, mutta kieltämättä maanantai-iltana samettisen istuimen syleilyssä ei tehnyt mieli juurikaan hihkua tai vouhottaa, vaan keskittyä esiintymiseen. Lehdistön edustajat oli istutettu lähiriveille, joista soundit ainakin omalta jakkaraltani olivat melko kumeat, ja tuntuikin, että Finlandia-talo ei tällä tavoin soitetulle ja vahvistetulle musiikille välttämättä se otollisin ympäristö. Muilla penkkiriveillä istuneet tuttavat kuitenkin kertoivat lähes päinvastaisia soundikokemuksia. Konserttisalin akustiikka on metallibändille melko armoton – onneksi Opethin musiikillinen ulosanti ei yleensä jätä myötähäpeälle sijaa, kuten ei tälläkään, hyvin vaativalla kerralla. Kaikkein kriittisimpien korvien kohdalla kitarajumalan jalusta saattoi salisoundien julmuuden ja kovan erottelevuuden takia tällä kertaa kuitenkin hieman säröillä.

Åkerfeldtin legendaariset välispiikit eivät pettäneet tälläkään kertaa. Vaikka miehen esiintyminen on visuaalisesti hyvinkin stagnanttia ja vähäeleistä, toki yhtäaikaisen kitaransoiton ja laulun teknisen vaativuudenkin takia, on yleisö tottunut kuuntelemaan korva höröllä hahmon vaivaannuttavanviehättävää läpänheittoa. Tokihan mies sivutoimisena standupkoomikkona nojaa myös vanhaan materiaaliin – vanhalle fanille jo tutuksitulleet "olemme Opeth ja kotoisin maailman parhaasta jääkiekkomaasta, vaikka lätkä ei kiinnosta minua vittuakaan" -heitot tuntuivat paikoin ehkä hieman kuluneilta, mutta se maestrolle suotakoon. Mies jaksaa vuodesta toiseen myös muistuttaa välispiikeissään Göteborgin olevan Ruotsin anus – mutta kukapa suomalainen ei olisi kuullut ihan muutamaan kertaan samaa vertausta eräästä kauniista jokivarsikesäkaupungista tälläkin puolen lätäkköä. Eniten naurunkyyneliä taisi kuitenkin irrottaa tällä kertaa Åkerfeldtin kertomus rakkaudestaan vanhaan suomalaiseen Elonkorjuu-progebändiin – erotuksena Elonkerjuu-bändistä, "joka on täyttä paskaa". Rakkautensa mellotroniin mies taas perusteli – kiipparisti Joakim Svalbergin tarjoamin soundiesimerkein – kumpuavan lähinnä siitä, että soittimen luontainen hieman epävireisentuntuinen soundi saa hänen laulunsa kuulostamaan kelvolliselta. Bändinjäsenten hilpeä esittely huipentui rumpalin työsopimuksen yllättävään päättymiseen. Kesken keikkaa somettava yleisönjäsen taas sai maistaa kohtilentävää plektraa, ja maailmanlaajuista sisäpiiriä viihdytettiin tälläkin kertaa Napalm Deathin You Suffer –coveroinnilla, peräti kahdesti – mitä korvakarkkia!

Opethin live-esiintyminen kulminoituu usein Åkerfeldtin vähäeleisen karismaattiseen persoonaan, mutta bändi koostuu kauttaaltaan taitavista soittajista. Åkerfeldtin sanoin ulkonäöltään aavistuksen legolasmaisen rumpalin Martin "Axe" Axenrotin ja basisti Martín Méndezin kerrassaan mainio rytmiryhmätyöskentely yhdistettynä kahteen loistavaan kitaristiin ja energiseen, monipuoliseen kosketintiskiin tekee bändistä aina lippupennosten arvoisen livekokemuksen, vaikka soundeissa talon puolesta olisikin toivomisen varaa. Finlandia-talon soundimaailma oli mielestäni parhaimmillaan biisien suvantokohdissa, mutta akustisten biisien massaesittäminen ei ollut Opethin agendalla tänään. Yleisö sai osakseen tälläkin keikalla monipuolisen läpileikkauksen Opethin pitkästä ja komeasta urasta.

Settilista: Sorceress / Ghost of Perdition / Demon of the Fall / The Wilde Flowers / In My Time of Need / Cusp of Eternity / Heir Apparent / You Suffer x 2 (Napalm Death) / Era / (Medley: Paranoid/Black Rose Immortal/Harvest intro) The Drapery Falls. Encore: Deliverance.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Suvi Wirman   Kuvat: Toni Salminen
http://www.opeth.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 949 Palaa »