CyHra

Ei sitä ihan joka päivä pääse katsomaan uransa ensimmäistä keikkaa heittävää bändiä. Kun kyseessä vielä on suhteellisen nimekkäistä artisteista koostuva CyHra, oli ilmassa pientä jännitystä paitsi yleisössä, myös bändin jätkillä itsellään. Tämä kävi harvinaisen selväksi, kun Imperiumille siunautui mahdollisuus paria tuntia ennen CyHran neitsytkeikkaa jututtaa Luca Turilli's Rhapsodyssa, Annihilatorissa ja monessa muussakin kokoonpanossa vaikuttanutta rumpali Alex Landenburgia. Puolen tunnin jutustelumme aikana tulee sivuttua CyHran taustaa, unelmia, illan erityisyyttä ja musabisneksen yleistilaa.

 

SUPERGROUP VAI EI SUPERGROUP?

Aloitetaan kuitenkin utheilukysymyksellä. Miltä se nyt tuntuu olla osa juuri CyHraa?

– Luonnollisesti mahtavalta, Landenburg aloittaa naurahtaen. Erityisen hienoa tässä on se, että me ollaan kaikki tehty jo aika paljon juttuja, eikä kukaan oikeasti osannut odottaa, että tässä vaiheessa uraa käynnistettäisiin kavereiden kesken vielä jotain täysin uutta. Jo etabloituneeseen bändiin liittyminen on toki siistiä, mutta siinä ratsastat tavallaan niiden jo tehtyjen asioiden varjolla. Tässä me aloitetaan kuitenkin jotain täysin uutta.

CyHran peruskivi valettiin pari vuotta sitten silloin vielä Amaranthessa laulaneen Jake E:n (kuvassa etualalla) sekä In Flamesin ex-kitaristi Jesper Strömbladin yhteisestä ajatuksesta. Landenburg liittyi kuvioon pian tämän jälkeen, kun vanha ystävä Jake lähetti hänelle pari tekemäänsä demoa:

– Siinä vaiheessa edes Jakelle ei ollut selvää, tuleeko tästä vain jokin sooloprojekti vai mikä, mutta ihastuin materiaaliin välittömästi ja lupasin olla käytettävissä rumpujen nauhoituksessa. Siitä se lähti ja kemiat osuivat kohdalleen välittömästi. Peterin (Iwers, basisti, -toim.huom)  liittyessä mukaan huomasimme, että tässähän on bändi jo kasassa.

Kun ensimmäistä kertaa itse kuulin Jake E:n ja Jesper Strömbladin käynnistämästä bändistä, on pakko tunnustaa, että odotin jotain hieman raskaampaa. CyHra kun tarjoaa kuitenkin aika popahtavaa materiaalia:

– Jakella on oma tapansa tehdä todella vahvan melodista musiikkia, jossa juuri se melodia on siinä pinnalla. Musa on kuitenkin raskaampaa, mitä ehkä ensimmäisellä kuuntelukerralla huomaa. Pinnan alta meillä kuitenkin löytyy paljon muutakin, Landenburg toteaa.

Jos puhutaan puhtaasti CyHran historiasta, eroaa taival melkoisesti perinteisistä nuorista bändeistä, jotka hierovat ilmaisuaan kellaritreeniksellä:

– Todellakin, me löysimme oman soundimme aika luontevasti siitä, mitä meistä itse kustakin jo löytyi valmiina. Pakko sanoa, että ollaanhan me aika onnekkaita, kun voimme aloittaa suoraan tältä tasolta. Uuden bändin alkutaival on nykypäivänä todella hankala. Ei se koskaan ole helppoa ollut, mutta nykyään se on entistä vaikeampaa.

Kun taustalta löytyy kokeneet jätkät, taisi tämäkin bändi aika nopeasti saada sen supergroupin leiman?

– Jep. Ihmiset lyövät leimoja niin helposti. Itse näen supergroup-leimassa myös hieman vaaroja. Se kuulostaa helposti siltä, että tämä olisi vain nopeasti kokoon pistetty juttu ja että eläisimme vain ja ainoastaan nimiemme voimalla. Jos olisimme pelkkä supergroup, bändi olisi varmasti jäänyt pelkäksi studioprojektiksi. Meitä on tässä viisi kaverusta, ketkä tykkäävät hengailla yhdessä ja sen lisäksi meillä on yhteinen bändi.

Supergroup tai ei, bändissä on aika kattavasti kompetenssia. Jesper Strömblad (kuvassa oik.) yksinään on lähes legenda ja Jake edustaa tavallaan Göteborgin metallin nuorempaa sukupolvea. Lisäksi vielä Peter Iwers ja Euge Valovirta ovat pitkän linjan puurtajia hekin. Minkälaista tässä yhteisössä on tehdä duunia?

– Jesper on ikoni. Kenties se paras juttu hänen soitossaan on, että sen tunnistaa välittömästi. Se on aika harvinaista. Maailma on täynnä loistavia kitaristeja – minun puhelimenikin on niitä täynnä – ja voisin sokkona valita kenet tahansa. Jesper on kokonaisuutena aivan mahtava ja vaikutusvaltainen muusikko, mutta mies, johon nyt olen tutustunut, on lisäksi todella mukava jätkä.

Landenburg jatkaa todeten, että sama pätee myös Eugeen ja Peteriin: todella taitavia muusikoita. Jake E:n Landenburg on tuntenut jo monta vuotta ja miehet ovat usein jutelleet, että jotain voisi joku päivä tehdä yhdessä. Nyt kun ystävykset sen tekivät, Jakesta on löytynyt aivan uusia puolia:

– On ollut hienoa seurata hänen työskentelyään. En ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän niin kovasti duunia. Jake on todella asialleen omistautunut ja se on lähes käsittämätöntä. Uskon, että juuri siksi hänen biisinsä kuulostavat niin hyviltä. Hän on yksinkertaisesti koeponnistanut ne jo niin monta kertaa.

CyHrasta tosin löytyy kolmen ruotsalaisen lisäksi saksalainen ja suomalainen, mutta juuriltaan bändi lienee kuitenkin ruotsalainen. Vai?

– Kyllä minä koen meidät ruotsalaiseksi. Bändin kotikaupunki on Göteborg, eikä sitä käy kiistäminen että musiikki kuulostaa ruotsalaiselta. Me voisimme kaikki muuttaa Bahamalle, mutta sillä ei olisi mitään merkitystä. Soundi on vain todella ruotsalainen.

Tähän ei voi kuin yhtyä. Ruotsalaisten kyvyssä tehdä tarttuvia melodioita on vain jotain aivan erityistä:

– Totta, eikä se rajoitu vain metalliin. Ruotsalainen musiikki on kauttaaltaan todella laadukasta ja lasten on tuossa maassa täytynyt saada jotain todella erikoista opetusta, koska koko kansalla tuntuu olevan synnynnäinen tuntuma melodioihin. Jotenkin tämän täytyy myös liittyä Abbaan, Landenburg hymähtää.

 

MATCH MADE IN HEAVEN JA URA MUUSIKKONA

Landenburg totesi aiemmin, että alkumetreillä bändin jäsenten kemiat vain kohtasivat. Voisiko tässä yhteydessä puhua siitä kuuluisasta perfect matchista?

– Todellakin. Bändi on kuitenkin kuin mikä tahansa ihmissuhde. Kun asut yhdessä jonkun kanssa, huomaat juttuja mitä et aiemmin ole havainnut. Me elämme ehkä vielä kuherruskuukautta ja ehkä sitä vielä oppii uusia asioita näistä muista, mutta rehellisyyden nimissä meillä on niin paljon kokemusta, että ihmettelisin, jos jotain uutta vielä ilmenisi. "Match made in heaven", kertakaikkiaan. Nyt pitää vaan toivoa, että tämä lähtee tästä lentoon ja voimme luoda tästä jotain merkittävää.

Haastattelua tehdessä viisikolla oli edessä ihka ensimmäinen keikka ja punteissa tutisi varmasti normaalia enemmän. Alex kertoi:

– Onneksi osaan yhä jännittää. Tänään tosiaan hieman enemmän, koska olemme kaikille uusi bändi, jolla on vasta se ensimmäinen levy ulkona. Mitään yhteistä, keikkaa edeltävää rituaalia emme vielä ole kehitelleet. Itse lämmittelen hieman käsiä ja jalkoja, jotta saan veren kiertämään. Intron paukahtaessa liikkeelle löydän ylensä nopeasti sen oikean tunnelman.

Miten aiotte voittaa yleisön puolellenne?

– Keikat ovat aina antamista ja ottamista. Mielestäni yleisö kyllä aistii, jos oikeasti nautit lavalla olemisesta. Jos sinulla ei ole hauskaa, etkä pidä siitä mitä teet, et oikeastaan voi antaa yleisölle mitään eikä sieltä ole odotettavissa mitään takaisinkaan. Keikat ovat hieman kuin tennis: sen mitä annat, saat takaisin.

– Mihin ikinä tämä johtaakaan, tämä tulee olemaan aina meidän ensimmäinen keikka. Maailmassa on joskus ollut esimerkiksi se ensimmäinen Pantera-keikka. Ajattele, kuinka siistiä olisi ollut olla paikalla!

Kun sen näin ajattelee, voi todeta että historiaahan tässä ollaan tekemässä.

CyHran debyyttilevy, Letters To Myself, on kuin luotu kysymään minkälaisen kirjeen Alex Landenburg 20 vuotta nuoremmalle itselleen kirjoittaisi?

– Paha kysymys. Jälkikäteen ajatellen, tekisin asiat ehkä toisin, mutten voi kiistää, että pidän paikasta, johon tie on minut tuonut. Jos olisin tehnyt toisin, en olisi tässä ja nyt. En oikein voi sanoa nuorelle Alexille, että tee asiat toisin. Se on varmaan ihan hyvä asia, Landenburg pohtii.

Miehen tekemät elämänvalinnat eivät siis ole voineet olla vääriä. Lisäksi matkalla on opittu paljon, vaikka jälkiviisaasti tarkastellen nykytilaan olisi voinut päästä nopeamminkin:

– Ehkä sanoisin sille nuorelle Alexille, että ole hieman rohkeampi kokeilemaan uusia asioita. Keskityin itse niin vahvasti omaan instrumenttiini. Se oli aina se ykkösprioriteetti. Ajattelin aina, että aikaa on. Vanhemmiten sitä ymmärtää, että aikaa on aina, mutta samalla ymmärtää, että asioiden merkitys on muuttunut. Olisin ehkä voinut tehdä hieman enemmän juttuja musiikin ulkopuolella, mutta kuten sanoin, sitten en ehkä olisi nyt tässä.

Entä minkälaisen kirjeen kirjoittaisit kellarin perukoilla soittavalle nuorelle muusikolle, joka on yrittänyt ja yrittänyt, mutta kellarin ovi ei aukea?

– Tämäkin on aika hankala kysymys, koska tilanne erilainen meille kaikille. On muusikoita, jotka tarvitsevat menestyäkseen ympärilleen bändin. Ehkä tämä on se tyypillinen rockmuusikko. Heitä neuvoisin hankkimaan mahdollisimman vähän vastuita: ei lapsia, asuntoja tai mitään muuta kallista. Elä vähällä ja laita se vähän mitä löytyy musiikkiin.

Sitten löytyy muusikoita, joiden perspektiivi on hieman laajempi, heitä Landenburg kehottaa oppimaan ja kokeilemaan; hankkimaan virallinen koulutus ja päästötodistus:

– Virallinen tutkinto mahdollistaa sivutulojen hankkimisen esimerkiksi opettamalla. Itse käytin kaiken ajan oppiakseni soittamisen, mutta todistusta en koskaan hankkinut. Jos minun syystä tai toisesta olisi pakko lopettaa keikkailu, olisin aika isoissa ongelmissa. Taitoni mahdollistavat kyllä vähintään peruskurssit, mutta en voi opettaa, koska minulla ei ole siihen tutkintoa.

Taloudelliset realiteetit ovat aina olemassa, mutta pakko tuskin kuitenkaan kantaa pidemmän päälle. Ainakin luovassa työssä jälki ennemmin tai myöhemmin varmasti kärsii. Pakko on hyvä tappamaan asioita. Vai?

– Jotain kyllä kuolee, tai menee vähintään hankalaksi. Laskut pitää kuitenkin maksaa. Minulla on muutama kaveri, jotka ovat tavallaan amatöörejä, koska heillä on ne "oikeat" työt. Sanon heille aina, että heillä on asiat kuitenkin hyvin. He saavat laskut maksettua ja musiikin tekeminen pysyy vapaaehtoisena ja hauskana.

Näiden kavereiden puuhia Landenburg ei kuitenkaan väheksy yhtään.

– Menestyminen on ihan sattuman kauppaa. Niissä kellareissa on monta taitavaa muusikkoa, jotka eivät pääse sieltä mihinkään ja moni vähemmän taitava muusikko on saanut menestystä. Menestys ei ole millään muotoa taidon mittari. Itse olen onnistunut yhdistämään rakkaan harrastuksen ja työn, mutta olen sen vuoksi uhrannut aika paljon asioita. Se on kuitenkin OK, sillä olen saanut tehdä juuri sitä, mistä aina unelmoin.

 

UUSI METALLICA

Kun nyt siirryttiin filosofointiin ja pohdintaan, on väännettävä mutteria tiukemmalle ja jatkettava samalla linjalla. Kuvittelitko koskaan, että 39-vuotiaana olisit vielä käynnistämässä täysin uutta bändiä?

– Jos joku olisi tämän minulle sanonut, olisin romahtanut. Se olisi tarkoittanut, että en pystynyt saamaan tätä aikaisemmin aikaiseksi. Tässä bisneksessä ei koskaan voi tietää mihin tie vie, koska tällä herkellä ajattelen täysin päinvastoin.

Landenburg jatkaa toteamalla olevansa todella onnekas saadessaan olla mukana luomassa jotain täysin uutta, joka voi vielä johtaa mihin tahansa:

– Tässä mielessä nuoria muusikoita käy sääliksi: jos aikamatkustaminen olisi mahdollista ja siirtäisit jonkun vuodesta 1983 tähän päivään ja näyttäisit hänelle suurten festarien julistetta, hän tunnistaisi ainakin puolet bändeistä. Miten tämä on ylipäätänsä mahdollista? Kuinka tämä teollisuus on epäonnistunut näin pahasti uuden Metallican tai Iron Maidenin luomisessa?

Landenburgilla on tästä teoria:

– Se johtuu siitä, että he ovat yhä läsnä eikä kukaan ole valmistautunut siihen, etteivät he olisi enää olemassa. Tätä tyhjiötä mekin tavallaan yritämme täyttää. Sen tyhjiön täyttäjiä tarvitaan kipeästi lisää.

Eli CyHrasta tulee se uusi Metallica?

– Totta kai ja sitten kaikki on paljon helpompaa! Minua ei kuitenkaan haukuta samalla tavalla kuin Larsia aina lyödään. Jatkan harjoittelua, välittämättä siitä kuinka iso meistä tulee, Landenburg naurahtaa.

Pidän Metallicasta, mutta rumpujutuista en tiedä mitään. En siis teknisesti osaa ottaa asiaan kantaa. Rumpalilla on tietysti tähän parempi ajatus:

– Jos rehellisiä ollaan, Lars on ikoni, jota me emme voi edes koskettaa. Minun lisäkseni hän on kymmenien tuhansien muidenkin rumpalien esikuva ja hänen uransa on huikea. Kuka siinä voi oikeasti mitään kritisoida? Himassa Lars tuskin enää soittaa, mutta kaveri soittaa keikkoja 40 000 ihmisen edessä ja se on aika upeaa.

– Minulle tämä instrumentti on aina ollut se ykkönen. Hyvä kysymys kenelle tahansa on aina se, että mitä tekisit jos voittaisit lotossa? Ihmiset tuppaavat vastaamaan, että lopettaisin työt ja niin edespäin. Itse jatkaisin ja soittaisin vielä enemmän. Palkkaisin jonkun vastaamaan sähköposteihin ja hoitamaan kaiken muun, jotta voisin soittaa niin paljon kun mahdollista.

Siirrytään lopuksi vielä hetkeksi takaisin CyHraan. Mitä tämän ensimmäisen keikan jälkeen bändin leirissä tapahtuu?

– Biisienkirjoitus kakkoslevylle alkaa varmasti jo pian. Lisäksi meille on buukattu ensi vuodeksi jo pari keikkaa. Toivon, että löydämme jonkun hyvän artistin, jonka kiertueen lämppäriksi voisimme pestautua. Tämän Nosturin kaltaiset headline-keikat ovat hyviä, mutta fakta on, että uutta yleisöä saat vain ja ainoastaan lämppärinä. Tämä on kuitenkin uudelle bändille se olennaisin juttu. Tulevaisuutta tämän pidemmälle on kuitenkin mahdoton ennustaa.

Loppuun vielä se vakiokysymykseni: mitä löytyy CyHran sielusta?

– Uskoisin että pikku tilkka melankoliaa sekä teksteissä että musiikissa, mutta samalla myös paljon toivoa ja positiivista tulevaisuudennäkymää, Landenburg päättää.

Se ensimmäinen keikka oli sitten omanlaisensa kokemus ja siitä löytyy juttu täältä.

Jäämme odottamaan, minkälaisin askelmerkein matka kohti uuden Metallican titteliä jatkuu. Se on kuitenkin sanottava, että Alex Landenburg paljastui sangen mukavaksi veikoksi!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Letters To Myself
KOTIPAIKKA
Göteborg, Ruotsi

JÄSENET
Peter Iwers,- basso
Alex Landenburg - rummut
Euge Valovirta - kitara
Jesper Strömblad - kitara
Jake E - laulu


DISKOGRAFIA
Letters To Myself 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Promo: CyHra. Live: Sari Katainen
http://cyhra.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 637 Palaa »