Keikkaraportti: In Flames, Five Finger Death Punch, Of Mice & Men, Helsinki, Hartwall Arena, 14.11.2017

Ruotsalainen In Flames on tasaisesti kasvanut täyttämään aina vain kookkampia keikkapaikkoja. Suomessakin bändi otti jälleen askeleen eteenpäin, kun Helsingin Jäähalli vaihtui Hartwall Arenaan. Kiertuekavereikseen Göteborgin miehet ovat löytäneet täydellisen co-headlinerin, koska yhdessä Five Finger Death Punchin kanssa Hartsu saatiin heti ensimmäisellä yrityksellä täyteen. Kahden täyspitkän setin istuttaminen yhteen iltaan on huomattavasti täyteläisempi ratkaisu kuin perinteinen kahden lämppärin ja yhden pääartistin kattaus. Ainakin meikäläisen maailmassa kahden lämppärin 30-45 -minuuttinen setti puolityhjälle salille jättää aina hieman happaman jälkimaun.


Vaikka sekä In Flames että Five Finger Death Punch saivat heittää keikkansa loppuunmyydylle salille, ensimmäisenä lauteille noussut Of Mice & Men sai nyt yksin juoda lämppärin katkeraa kalkkia. Bändin aloittaessa sali ammotti tyhjyyttään. Kalifornian nuoret miehet eivät kuitenkaan antaneet tämän vaikuttaa tekemiseensä, vaan nelikko pisti kaasun pohjaan ja antoi palaa.

Rapakon takana bändi ilmeisesti nauttii suurta suosiota, mutta omalle kartalleni bändi ei nimeään huolimatta ole ennen tätä ilmaantunut. Nähdyn keikan perusteella sijoitan bändin nyt omalla sisäisellä musakartalla vahvasti juuri Pohjois-Amerikkaan; DevilDriveristä ehkä hieman vasemmalle, tiukasti Darkest Hourin puskurin juureen.

Basistilaulaja Aaron Pauleyn perustama bändi tarjosi puolituntisen setin kelpoa ja aggressiivista musiikkia, mutta sen suurempia kehon värinöitä bändin kuuden biisin setti ei meikäläiselle tarjonnut. Pienemmällä klubikeikalla tilanne olisi varmasti toinen. Se on valitettava tosiasia, että jos kymmenen tuhatta katsojaa vetävässä hallissa on parisataa päätä bändiä kuuntelemassa, artistin täytyy olla lähes maagikko saadakseen yleisön liikkeelle ja lämpimäksi.

Setti: Unbreakable / PSA / Pain / You Make Me Sick / Warzone / The Depths.

 

Kesällä, kun laulaja Ivan Moody (alla) ilmoitti Hollannin Tilburgissa soitetun keikan aikana, että tämä oli niin sanotusti tässä, lasvegasilaisten leirissä taisi mennä kuppi kunnolla nurin. Myöhemmin Moody tiedotti itse hakeutuneensa vieroitushoitoon. Viikkoa myöhemmin todistin itse Ranskan Hellfestissä, kuinka Tommy Vext teki parhaansa täyttääkseen Moodyn saappaat, mutta mahdotontahan se olisi ollut kenelle tahansa. Rohkeasti bändi kuitenkin luotti tulevaan ja ilmoitti Moodyn palaavan elokuussa duuniin. Syksylle julkaistiin myös tämä Helsingistä käynnistyvä Euroopan-kiertue In Flamesin ja Of Mice & Menin kanssa.

Hartwall Arenan täyttyessä ilmassa oli pientä jännitystä. Vaikka bändi varmasti sisäiset sotakirveensä on jo haudannut, ei näistä asioista koskaan voi tietää. Jännitys kiristyi vielä pari kierrosta lisää, kun ennen keikkaa Hartwall Arenan permannolla näki kävelevän kenenpä muun kuin juuri mainitun Tommy Vextin. Kenties mies on osa bändin crew’ta, mutta saattaahan se olla että Vext on otettu mukaan tittelillä "just in case".

Suuresta lamasta kertovan radiopuheen siivittäminä viisikko asteli kuitenkin lavalle ja Moody näytti ottaneen opikseen, sillä 5FDP näytti käynnistyvän hyvällä sykkeellä. Ennen Wash It All Away -biisiä Moody totesikin ääneen, että me kaikki olemme varmasti lukeneet hänestä kaikenlaista paskaa, mutta ehkä nyt on aika "wash it all away". Biisin mies veti antaumuksella ja varmasti myös tarkoitti kaikkea mitä lauloi. Kappale tuntui todistavan paitsi yleisölle, myös miehelle itselleen, että nyt mennään ja hyvin mennäänkin. Laulut Moody veti muutenkin suorastaan upeasti. Kun positiivinen henki näkyi selvästi kaikissa muissakin jätkissä, voitanee olettaa, että Hollannissa pintaan nousseet tunteet on nyt käsitelty.

Itse arvostan millä tahansa keikalla yllätyksellisyyttä ja sitä tunnetta, että juuri tänä iltana tapahtuu jotain täysin uniikkia. Tähän huutoon Five Finger Death Punch todellakin vastasi. Kappaleen Burn MF aikana nuori neitokainen lähti crowdsurffaamaan, minkä huomattuaan Moody pyysi mimmiä tietenkin kohti lavaa. Järjestysmiesten pohtiessa miten rike tulisi käsitellä, otti solisti kapellimestarin tikun omaan käteensä ja kutsui neidon lavalle. Kun fani saa sankariltaan lämpimän halauksen ja juomatölkin kouraan, keikkaa voi hyvillä mielin seurata hetken vaikka rumpukorokkeen juurelta. Juuri tätä on rock and roll parhaimmillaan.

Herkempää puoltaan Death Punch – tai Moody ja kitaristi Jason Hook – toivat esiin soittamalla Wrong Side Of Heaven- sekä Remember Everything -kappaleet akustisesti. Ivan Moody on camo-shortseineen aivan varmasti luunkova punaniska ja kova jätkä, mutta erityisesti jälkimmäisen biisin aikana iso mies näytti olevan aika herkässä tilassa. Pyyhkiessään hikeä kasvoiltaan, Ivanilla saattoi silmäkulmassakin olla jotain pientä roskaa...

Bändi päätti settinsä The Bleeding -kappaleeseen, jonka aikana sytkärit ja kännykät nousivat Hartsun kohti kattoa aina piippuhyllyä myöten.  Näkemästäni neljästä Five Finger Death Punchin keikasta tämä oli ehdottomasti paras. Ei mitään ylimääräisiä rockmaneereja tai turhaa pullistelua, vaan laadukasta soundia, sopivan aaltoileva settilistaa ja mukavaa yllätyksellisyyttä koko rahalla. Ei voi kuin toivoa, että bändi ja erityisesti sen laulusolisti pitävät homman vastaisuudessakin tällä tasolla.

Setti: Lift Me Up / Never Enough / Wash It All Away / Got Your Six / Hard to See / Bad Company / Jekyll and Hyde / Burn MF / The Agony of Regret / Wrong Side of Heaven / Remember Everything / Coming Down / Ain’t My Last Dance. Encore: Under and Over It / The Bleeding

 

Koska oltiin kiertueen ensimmäisellä keikalla, ei ollut isokaan yllätys, että In Flamesin aloittaessa oltiin aikatauluista luisuttu puolisen tuntia kohti kaakkoa. Ketään viive tuskin haittasi, mutta väittäisin että ainakin osa Five Finger Death Punchin faneista oli jo tässä vaiheessa todennut saaneensa rahoilleen vastinetta ja poistunut kylläisenä paikalta.

Siitä viis veisaten lavan valot iskettiin päälle ja göteborgilaiset pistivät oman osuutensa käyntiin läpikuultavan esiripun takana.

Tätä kiertuetta varten In Flames oli ottanut käyttöön lavarakennelman, jossa takaosan molemmilla puolilla on pari metriä korkeat korokkeet, joiden etupaneelit toimivat myös osana koko lavan taustaa peittävää screeniä. Toiselta korokkeelta löytyy rumpusetti ja toiselta koskettimet. Henkilökohtaisesti en tiedä, missä vaiheessa In Flamesin kokoonpanoon on nostettu kosketinsoittaja, mutta viime kesästä lähtien tämä on siihen näemmä kuulunut.

In Flames oli tällä kertaa rakentanut settinsä suurilta osin tuoreimman Battles-levynsä ympärille. Itseäni otti hieman kupoliin, että bändi on sivuttanut Whoraclen kokonaan. Pientä kompensaatiota harmitukselleni tarjosi Soundtrack To Your Escapelta soitettu Dead Alone ja The Jester Racelta poimittu Moonshield, joita In Flames on tainnut viimeksi soittaa viime vuosikymmenellä. Lähes pakollisiksi muodostuneet Take This Life ja Only For The Weak kuultiin taas, mutta viimeksi mainittu ei ihan aiempien keikkojen kaltaista pomppimista saanut tällä kertaa aikaiseksi, vaikka laulaja Anders Fridén kovasti yritti yleisöä lietsoa liikkumaan.

Olen aikaisemminkin kritisoinut In Flamesin päivitettyjä kappalesovituksia, joilla bändi on täysin pilannut esimerkiksi Take This Life -biisin. Samaan kastiin on nyt pakko tiputtaa Alias. Ennen yksi bändin kovimmista kappaleista ei näin lievenä yksinkertaisesti kuulosta enää hyvältä. Battles-levyn kappaleet kuulostavat sen sijaan kuitenkin paremmalta livenä kuin levyllä. Ja voisihan tässä taas pohtia Fridénin äänijänteiden nykytilaa, mutta jätetäänpä se tällä kertaa väliin.

In Flames soitti yhdeksäntoista kappaleen settinsä läpi liiemmin jarruttelematta. Perinteisistä “scream for me Helsinki” -tyyppisistä huudatuksista huolimatta Fridén tuntui kaikkinensa hieman jähmeältä. Pidempää puhetta mies piti oikeastaan vain ennen Here Until Foreveria, jolloin hän vuolaasti kiitti yleisöä, joka miehen sanoin on varmistanut sen että bändi yhä vielä on olemassa. Biisin mies on sanoittanut suhteestaan omaan lapseensa, mutta tällä alustuksella biisistä löytyy kuitenkin myös tähän tilanteeseen sopiva sanoma.

Kaikkiaan In Flamesin nousu oikeaan areenaluokkaan ei aivan vielä vakuuttanut. Takuuvarma suorittaja bändi toki on ja menestyksensä täysin ansainnut. Five Finger Death Punchiin verrattuna ruotsalaiset olivat kuitenkin Hartwallin lavalla todella vaisuja. Liekö ilmassa ollut kiertueen ensimmäisen keikan jännitystä? Fridénin rinnalla Niclas Engelin ja Björn Gelotte viilettivät kuin viimeistä päivää, ja erityisesti Gelotte näytti liimanneen lärviinsä iloisen kestohymyn. Se ei kuitenkaan pelastusta tuo, sillä vaikka yleisöä oli nyt tuplasti jäähalliin verrattuna, pelkillä screeneillä pyörivillä videoilla ja armottoman kovalla sykkeellä ei voi korvata sitä välttämätöntä kontaktia yleisöön, joka nyt tuntuu jääneen tästä junasta.

In Flamesin setti: Drained / Before I Fall / Everything's Gone / Take This Life / Trigger / Only for the Weak / Dead Alone / Darker Times / Drifter / Moonshield / The Jester's Dance / Save Me / Alias / Here Until Forever / The Truth / Deliver Us / The Mirror's Truth / The Quiet Place / The End.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Sari Katainen
http://www.inflames.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 875 Palaa »