Keikkaraportti: Marilyn Manson & Amazonica, Helsingin Jäähalli 12.11.2017

Kesän Qstockissa viimeksi suomessa vieraillut Marilyn Manson palasi nyt uljaaseen pääkaupunkiimme ihan oman pääesiintyjäkeikan muodossa. Miehen (tai bändihän tämä kuitenkin on) menestyksestä voidaan olla montaa mieltä, mutta 5000 silmäparia mies sai Helsingin Jäähalliin houkuteltua. Lippujen hintatason huomioon ottaen, bändin faneja täältä tosiaan näyttää löytyvän, vaikka itse en niihin millään muotoa kuulu. Marilyn Mansonin usein varsin provokatiivista show’ta on kovasti kehuttu, ja kun sitä ei aikaisemmin ollut tullut nähtyä, oli lähdettävä tarkistamaan mistä helvetissä Marilyn Mansonissa oikein on kyse.

 

AMAZONICA

Keikan lämmittelijäksi oli järjestetty brittiläinen Amazonica-nimellä toimiva DJ. Etukäteen pohdin, että oikeastiko jäähallin kokoisessa salissa rockelämystä aiotaan lämmitellä vain levyjä pyörittämällä. Vilkaisu lavalle näytti, että näin on näppylät: siellähän oli pelkkä pöytä. Ennakkoaikataulun mukaisesti vaaleaverinen Amazonica saapuikin lavalle ja pisti levyt pyörimään.

 

 

En koskaan ole pitänyt tiskijukkia oikeina muusikkoina, vaikka esimerkiksi Huoratron on kyllä lähes viihdyttävää seurattavaa. Amazonica ei millään tavalla yltänyt lähellekään sellaista. Pöydällä mimmillä oli ilmeisesti ihan sähköiset levylautaset, koska mitään älppäreitä siellä ei ainakaan käännelty. Amazonican setti sisälsi kuitenkin hyvän läpileikkauksen maailman rock-scenestä 60-luvulta aina 90-luvun Enter Sandmaneihin ja Smells Like Teen Spiritiin. Mitään suurempaa tarkoitusta nämä lyhyet pätkät biiseistä eivät tuntuneet palvelevan ja vaikka Amazonica itse yritti hieman pistää vipinää kinttuun, tyydyttiin yleisössä lähinnä pällistelemään että mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu. Väliin artisti myös yritti hieman mikrofonin avustuksella saada tunnelmaa aikaiseksi, mutta puolitäydessä jäähallissa ei tapahtunut juuri mitään.

Ylipäätäänkin tuntui, että tämänkaltainen esitys vaatisi tukevan kännin tai vähintään hieman intiimimmän klubitilan toimiakseen, ellei sitten vallan molempia. Kun noin puolen tunnin kohellus lavalla päättyi Helter Skelteriin ja feidaavaan huminaan, tunsin lähinnä helpotusta että nyt ainakin sai rauhassa keskittyä odottamaan illan päätähteä.

 

MARILYN MANSON

Lokakuun alussa Marilyn Manson paljasti kuolevaisuutensa loukkaantumalla kesken New Yorkin -keikkansa, jonka jälkeen kaveri piti noin kuukauden sairasloman särkynyttä nilkkaansa parannellen. Viime viikolla Manson nousi takaisin lavalle ja pääsi saman tien otsikoihin osoittelemalla Kalifornian San Bernardinon keikan aikana yleisöä leikkiaseella. Tällainen teko aseiden luvatussa maassa – missä aiemmin samana päivänä 26 ihmistä ammuttiin teksasilaisessa kirkossa kuoliaaksi – tuskin yllätti ketään, Manson kun tuntuu tykkäävän muurahaispesien tökkimisestä. Kohut ovat seuranneet miestä kuin hai laivaa. Tällä taustalla odotin ehkä Helsingin-keikalta edes jotain pientä jupakkaa tai provokaatiota. Ei ehkä täysin vastaavaa, mutta jotain pientä draamaa, millä Marilyn Mansonin nimi ja naama ainakin pysyisi otsikoissa. Mitään tällaista mies ei tarjonnut, mutta teatraalisuuden puutteesta Marilyn Mansonia ei ainakaan voi syyttää.

Aloitetaan niistä positiivisista puolista. Heti intron pyörittyä loppuun ja esiripun laskeuduttua tuli selväksi, että Manson on taitavalla tavalla sisällyttänyt oman hetkellisen invaliditeettinsä osaksi itse show’ta. Keikan alussa Manson istui eräänlaisessa moottorisoidussa pyörätuolissa, jonka avulla mies pyöri pitkin lavan keskiosan ramppia. Miehen molemmille puolille oli tuotu kaksi lääkäriksi pukeutunutta avustajaa, joiden rooli näytti olevan toimia miehen henkilökohtaisina avustajina Lääkärit seurasivat tiiviisti Mansonin liikehdintää ja kun miestä lavalla johonkin suuntaan piti auttaa, ottivat "lääkärit" hepun kainaloon ja auttoivat hänet minne ikinä tuli siirtyä.

Rullatuolin lisäksi Manson vietti suuren osaa aikaa mikkitelineen ääressä, oikea jalka jonkinlaisessa tukisysteemissä. Liikkumista se toki rajoitti merkittävästi, mutta parhaansa Manson teki oikeaan tunnelmaan päästäkseen. Keikan tunnelmallinen kohokohta koitti puolivaiheilla, kun lavalle tuotiin sairaalasänky, jolla kieriskellen ja hieman lääkäreitä uhmaten Manson lauloi Eurythmicsin Sweet Dreamsin sekä Torniquet -biisin. Ensin  mainitun aikana mies sai yleisössä aikaan näyttävän kännykkätähtitaivaan ja jälkimmäisessä kaveri eläytyi täysillä potilaan rooliinsa, kuin vieressä seisovia lääkäreitä maanitellen. Tunnelmassa oli mojova annos mielipuolista hellyyttä. 

Varsinaisen setin päättänyt Say10 on rakenteeltaan kuin luotu hienoon vuorolauluun. Tätä bändi tietysti käytti hyväkseen ja yleisöhän lähti täysillä mukaan. Hetken pimeyden jälkeen bändi palasi lavalle ja polki ensimmäisessä encoressa läpi The Beautiful People -biisin, jonka aikana yleisö pääsi jatkamaan jo lämmenneiden äänihuultensa käyttämistä. Biisin jälkeen bändi poistui taas lavalta, vain palatakseen hetken päästä esittämään lauluteknisen huipennuksen Coma White -biisin muodossa. Esityksen voimasta kertonee, että koko Jäähallin ilmapiiri muuttui laakista hauraan ja surumielisen kauniiksi.

Jos keikka olisi loppunut tähän, olisi ainakin meikäläinen poistunut positiivisissa tunnelmissa. Bändihän ei tietenkään näin tehnyt, vaan aloitti vielä yhden biisin, Lunchboxin, joka päätettiin kitaristi Tyler Batesin päätöksellä kesken. Tämän jälkeen Manson vielä huuteli hetken mikrofoniin, kuin uutta biisiä käynnistellen. Käyntiin ei kuitenkaan päästy, joten bändi pisti pillit pussiin ja poistui lavalta. Positiivisen haikea fiilis vaihtui hämmennykseen ja kummastukseen. Ehkä tämä on se Marilyn Mansonin tavaramerkillinen tapa lopettaa keikka, mutta itse mietin paikaltani noustessa, että mitä helvettiä tässä nyt oikein ajettiin takaa.

Tästä päästäänkin aasinsillalla niihin hieman negatiivisimpiin aspekteihin. Luulisi, että 20 vuoden rutiinilla ja tämän kokoisella produktiolla olisi myös soundcheck hallussa, mutta valitettavasti keikan ensimmäisten biisien aikana äänentoisto oli aivan liian hiljaisella. Mansonin mikrofoni oli niin hiljaisella, että parin biisin välissä heitetyt vitsailut Batesin kanssa eivät kunnolla kantautuneet ainakaan meikäläisen korviin. Hauskaa kavereilla itsellään kyllä näytti olevan.

Lauluteknisesti Manson ei ole mikään kultakurkku ja istuminen tuskin ainakaan tätä paransi. Miehen käkätys ei ole ihan Dani Filthin tasoa, mutta hänen laulamisensa on pitkälti eri asteista rääkymistä, jota alun soundiongelmat vielä korostivat. Mansonin eleet keikan alkupuolella olivat muutenkin hieman jopa valjut ja vasta Kill4Me tuntui saavan solistin lämpimäksi. Keskushahmon liikuntakyvyttömyys kääntyi myös hieman bändiä vastaan, koska aina kun miestä tuli lavalla johonkin siirtää, se tehtiin pimeyden turvin, joka tavallaan katkaisi aina biisin aikana saadun nosteen kuin seinään. Pisteitä on toki annettava sille, ettei Marilyn Manson kiertuetta peruuttanut, vaan ylipäätään saapui paikalle.

Noin tunnin ja vartin setti tuntui myös hieman lyhyeltä headlinerin esitykseksi, erityisesti, kun otetaan huomioon kaikki pakolliset tauot ja hieman turhat kaksi encorea. Jos Manson olisi ollut täysissä ruumiin ja sielun voimissa, olisi esitys varmasti ollut intensiivisempi.

Nyt olen Mansonin nähnyt. Keikka ei ollut yhtään mitään siitä mitä odotin. Osin se oli jopa parempi kuin etukäteen pelkäsin, mutta erityisesti keikan hämmentävän päätöksen vuoksi hieman mietin, millä avuilla mies näin vankan menestyksen on bändilleen rakentanut. Kuinka pitkälle provosoimisella ja vastavirtaan uimisella voi päästä? Tavallaan Marilyn Manson on kaupallistanut tämän omaan DNA:hansa niin vahvasti, että kaltaiseni tavallinen tallaaja pettyy, jos provokaatiot ja kohautukset jäävät tulematta.

Settilista: Revelation #12 / This Is the New Shit / Disposable Teens / mOBSCENE / Kill4Me / Deep Six / The Dope Show / 1° / Sweet Dreams (Are Made of This) / Tourniquet / We Know Where You Fucking Live / Say10. Encore: The Beautiful People. Encore 2: Coma White / Lunchbox  

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Susanna Ahvalo, Amazonican instagram
http://www.marilynmanson.com Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1522 Palaa »