Keikkaraportti: Apulanta, The Circus, Helsinki 4.11.2017

Pyhäinpäivä ja loppuunmyyty The Circus esiintyjänään Suomen menestyneimpiin rockbändeihin kuuluva Apulanta. Yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtasen sävelkynästä irronneet biisit ovat iskeneet kansaan vuosi toisensa jälkeen, ja kaikki studioalbumit ovat vuonna 1995 julkaistua esikoisalbumia lukuun ottamatta myyneet vähintään kultaa. Monista muista lähes 30-vuotiaista bändeistä poiketen Apulannalla ei, hämmentävää kyllä, ole varsinaisia suvantovaiheita urallaan ollut esikoishitti Mitä kuuluun julkaisemisen jälkeen lainkaan. Levyt ovat myyneet aina kiitettävästi ja keikkasuosio on ollut vakaata. Urallaan yhtye on viettänyt Suomen single- ja albumilistan ykköspaikalla yhteensä yli sata viikkoa, mikä on aivan käsittämätön määrä.

Ennen keikkaa ympäri The Circuksen kaksikerroksista esiintymissalia kiertäessä ja samalla yleisöä silmäillessä huomaa, että yhtye vetoaa nykyisin iältään hyvin laajaan kuulijakuntaan. Ihmisten ikähaarukka näyttää ulottuvan päälle parikymppisistä aina jo reilusti keski-iän paremmalla puolella oleviin. Semminkin vanhempaa yleisöä Apulannan keikoille on varmastikin houkutellut Wirtasen osallistuminen Vain elämää -sarjaan. Alkuaikojen kapinallisuutta yhtyeessä ei ole ollut enää muutamaan vuosikymmeneen, mutta bändin keski-ikäistyminen on muutoinkin alkanut erityisesti muutaman viime vuoden aikana näkyä eräänlaisena seesteisyytenä ja kunnianhimon uupumisena.

Keikan alkaminen vasta kaksi ja puoli tuntia ovien avaamisen jälkeen vaikutti kuulemistani kommenteista päätellen kiristävän joidenkin katsojien hermoja, mutta lopulta, kun yhtye asteli lavalle pyhäinpäivään sopivissa kasvomaaleissaan ja käynnisti bileet toisiksi uusimman albumin Zombeja-kappaleella, katosi odottelun tuoma turhautuminen vahvasti humaltuneesta yleisöstä silmänräpäyksessä. Bändi ei turhaan säästellyt paukkujaan, sillä lähes suoraan keikan vauhdikkaasti aloittaneen Zombeja-biisin jälkeen rumpali Sipe Santapukki aloitti takomaan virvelirumpua tutulla rytmillä käynnistäen yhtyeen läpimurtohitti Mitä kuuluun. Niin mainio kuin biisi itsessään on, on pakko todeta, että se ei tänä päivänä toimi yhtyeen esittämänä kovinkaan hyvin. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että Wirtasen laulutulkinnassa ei ole likimainkaan samaa purevuutta (jota kappale ehdottomasti vaatisi) kuin sen alkuperäisversiossa. Lisäksi etenkin kertosäkeen lyriikat kuulostavat keskiluokkaistuneen perheenisän laulamina varsin korneilta.

Vain hieman päälle kaksiminuuttisen Mitä kuuluu -hitin jälkeen oli vuorossa yhdeksän vuoden takaisen Kuutio-albumin Ravistettava ennen käyttöä. Tämä oli setin ensimmäinen kappale, jossa huomio kiinnittyi toden teolla basisti Ville Mäkisen soittoon. Mäkisen saaminen yhtyeen riveihin on parasta mitä Apulannalle on tapahtunut vuosikausiin, sillä mies tuo luovalla ja jämäkällä soitollaan kaivattua lisäeloa yhtyeen sointiin. Myönteistä on huomata, että Mäkisen on annettu tuoda omaa näkemystään myös vanhoihin klassikkobiiseihin. Tuukka Temosen ja Sami Lehtisen aikoina basso oli Apulannan musiikissa aina varsin merkityksetön ja huomaamaton soitin, jonka roolina oli ainoastaan tukea kitaralla soitettavia sointuja. Mäkisen myötä bassosta on tullut tärkeä osa yhtyeen soundia ja tasaveroinen soitin kitaran ja rumpujen kanssa.


Syyskiertueen teemaksi oli ilmoitettu "nu metalia ja masentavaa syysmusiikkia". Lupaus nu metalista lunastettiin ainakin osittain, sillä setissä oli hieman normaalia enemmän mukana yhtyeen nu metal -vaikutteista tuotantoa. Apulannan suurin nu metal -vaihe alkoi 2000-luvun alkupuolella ja kesti aina yli vuosikymmenen puolivälin. Yksi harvinaisemmista illan aikana kuulluista tämän osaston biiseistä oli Wirtasen yhtyeen huonoimmaksi albumiksikin nimeämän Heinola 10:n Ruhtinaat. Samaa osastoa edusti toisaalta myös Saasta, joka on – vaikka olikin aikoinaan ensimmäinen Hiekalta (2002) julkaistu kappale – yksi Apulannan unohdetuimmista sinkuista. Levyltä kuunneltuna kappale ei ole kovinkaan erikoinen, mutta livenä se toimi kuitenkin mukavasti.

Apulanta soitti settinsä läpi pitkän uran tuomalla varmuudella, mutta toisaalta kokemus näkyy bändin soitossa ja esiintymisessä myös turhan voimakkaana rutinoitumisena. Suurta poltetta yhtyeen esiintymisessä ei ollut, mutta vahva biisimateriaali takasi kuitenkin sen, että keikkaa oli mieluista seurata. Illan aikana kuulluista kappaleista esimerkiksi Vasten mun kasvojani, Pahempi toistaan ja Armo ovat kaikki yleisön eläytymisestä päätellen jättäneet ihmisiin syvän jäljen. Juuri näiden suurimpien hittien aikana katsojat lauloivat etenkin kertosäkeiden mukana kovaan ääneen. Tämän vuosituhannen puolella julkaistuina biiseinä myös Wirtanen pystyi laulamaan ne läpi ilman että niiden aikana tarvitsi tuntea kiusallisia hetkiä.

Show päättyi tuttuun tapaan Anna mulle piiskaa -hittiin. Biisin yleisössä käynnistämä valtava meininki vaikutti antavan lisäpuhtia myös bändille, sillä sen verran energisesti se jaksoi tuon jo satoja kertoja keikoillaan esittämänsä kappaleen soittaa. Biisistä on syystä muodostunut setin päätöskappale, sillä illan aikana mikään muu esitys ei saanut yleisöä pomppimaan ja heittäytymään yhtä antaumuksellisesti. Itse olen biisin kuluttanut puhki jo kauan sitten, mutta kappaleen yleisössä aiheuttama reaktio jaksoi jälleen aiheuttaa kylmiä väreitä, sillä taisipa The Circuksen lattia hieman täristäkin hyppimisen seurauksena.

Keikka oli Apulannan mittapuulla varsin keskiverto, eikä sen esiintymisessä ollut kummempaa intohimoa. Vetreyttä bändiin on tuonut jo edellä mainitun basisti Ville Mäkisen lisäksi kiertuekitaristi Pauli Hauta-aho, jonka energinen liikehdintä tuo tarpeellista lisävauhtia esiintymiseen. Hauta-ahon ansiot tosin jäivät juurikin pelkkiin ulkomusiikillisiin seikkoihin, sillä hänen eri väleihin soittamat liidit ja fillit eivät olleet musiikillisesti kovinkaan ansiokkaita.

Biisivalinnoista on turha suuremmin alkaa nipottamaan, sillä Apulannan tuotanto on niin laaja, että kattavan settilistan muodostaminen on ymmärrettävästi haastavaa. Sen verran on kuitenkin kommentoitava, että soitettavia biisejä ja niiden järjestystä olisi voinut harkita enemmän. Nyt keikka oli kappaleiden osalta varsin sekava, sillä setissä oli sekaisin perinteisten Apulanta-biisien lisäksi muun muassa Vain elämää -kappaleita, nu metal -vaikutteista tuotantoa ja toisaalta esimerkiksi Madon kaltaisia oudompia biisejä. Intensiteetti väistämättä katosi, kun esimerkiksi Amerikan kaltaisen kappaleen jälkeen yhtye ryhtyi coveroimaan Jenni Vartiaista. Jonkinlaista draaman kaarta olisi siis keikalle kaivannut, eikä Vain elämää -biisejäkään olisi tarvinnut välttämättä aivan niin paljoa soittaa, sillä bändillä kun ei pulaa omistakaan kappaleista ole. Mex-Tex Cowboyn ja alkujaan Maanantai-sinkun B-puolena julkaistun Amerikan sisällyttäminen settiin puolestaan osoittivat, että yhtye ei tyydy olemaan pelkkä hittiautomaatti, vaan uskallusta myös riskinottoon löytyy.

Kaiken kaikkiaan keikka oli hivenen kädenlämpöinen rutiinimaisen esiintymisen ja huolimattomasti laaditun settilistan takia. Apulanta pystyy nykyisinkin olemaan myös perinteisessä klubiympäristössä parhaimmillaan iskevä bändi (tästä on todisteena esimerkiksi bändin viimekeväinen keikka Tavastialla), mutta tällä kertaa se ei onnistunut tarjoamaan elämää suurempaa elämystä.  

Setti: Zombeja! / Mitä kuuluu / Ravistettava ennen käyttöä / Pala siitä / Vasten mun kasvojani / Soita mua (S&M) (Sanni cover) / Ruhtinaat / Armo / Vapaa (Kaija Koo cover) / Poltettu karma / Mex-Tex Cowboy / Hallaa / Hiekka / Saasta / Mato / Valot pimeyksien reunoilla / Pahempi toistaan Encore: Amerika / Eden (Jenni Vartiainen cover) / Jumala / Ilona (osittain) / Anna mulle piiskaa.


© Imperiumi MMVII. Teksti: Taavi Lindfors   Kuvat: Jarmo Katila
http://www.apulanta.fi/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1143 Palaa »