Powerless Trio

Marco Hietalan kirjanjulkaisutilaisuudessa Genelecin Artist Roomilla esiintyi mielenkiintoinen kolmikko. Powerless Trio on Marco Hietalan, Ari Koivusen ja JP Leppäluodon luotsaama cover-pumppu, joka päräyttää koko kansan iloksi talviselle kiertueelle pitkin Suomea. Yhtye nähdään useassa eri kaupungissa ja Imperiumi.net tavoittikin pikaiseen juttutuokioon sekä Koivusen että Leppäluodon. Haastattelu tehtiin jo loppusyksystä ja allekirjoittanut lupasi julkaista sen hieman ennen kiertueen alkua.

COVERIA EI JÄTETÄ

Terve mieheen ukot! Mikäs meininki näin uuden yhtyeen alla?

JP Leppäluoto: – Kiireitä kuuluu. Nyt elämä on vähän viikko kerrallaan elämistä, ettei ala ressaamaan. Kolmen viikon loma ennen Powerless-kiertuetta tekee hyvää.

Ari Koivunen: – Oikein hyvä, mageeta lähteä veivaamaan.

Allekirjoittanut näki yhtyeeltä maistiaiskeikan ja on pakko myöntää, että hyvältähan se kuulosti. Varsinkin Ed Sheeranin I See Fire -kappale oli suoranaista korvakarkkia. Näin alkuun haluankin ensin udella, että kuinka kolmikko on tavannut ensimmäisen kerran?

JP: – Mä tapasin Arin ensimmäisen kerran Tavastian takahuoneessa… Vai olikohan Raskasta Joulua -kiertueella?
Ari: – Raskasta Joulua -kiertueella varmaan alettiin enemmän höpisemään, mutta ekan kerran nähtiin varmaan jonkun bändin keikalla.

JP: – Marcon tapasin taas silloin, kun oltiin Nightwishin kanssa rundilla Charonin kanssa, olisikohan ollut vuonna 2002.

Ari: – Meikä ja Marco löysi toisensa mun ekan soololevyn aikoihin. Tovi ollaan siis jo tunnettu molempien herrasmiesten kanssa!

Powerless Trio on siis teidän kolmen kasaama cover-yhtye, jonka keikoilla kuullaan kaikenlaisia kappaleita Diosta pop-tähti Ed Sheeraniin ja Judas Priestistä The Civil Warsiin. Mistä idea tällaiselle pumpulle lähti?

JP: – Idea lähti alun perin siitä  kun vietettiin paljon aikaa yhdessä johtuen tästä meidän alkoholittomuudesta, säikähdettiin, että mehän ollaan kovassa syrjäytymisvaarassa! Täytyi siis tehdä jotain yhdessä.

Ari: – Kaikki meistä kanssa potee jonkinlaista masennusta ja se yhdistää todella paljon. Kun ollaan oltu kiitettäväsi tekemisissä toistemme kanssa, niin se toi pitkästä aikaa sellaisen lämpimän ilmapiirin. Ollaan kaikki vähän ulkopuolisia noissa tavallisissa musiikkipiireissä, joissa läträtään kovalla kädellä. Koska nyt satutaan olemaan vielä muusikoita, niin oli ihan luonnollista, että aletaan jotain pientä yhdessä tekemään.

JP: – Sitten viime juhannuksena jammailtiin yhdessä ja tajuttiin, että tämähän voisi toimia livenä.

Ari: Itse asiassa pohdittiin jo alkukesästä asiaa…

JP: – Niin, mutta juhannuksena huomattiin, että tämä homma toimii ja rundille on pakko päästä.

Ari: – Jep, varsinkin kun tultiin pois sieltä Marcon luota, niin oli fiilis, että tämän konseptin voisi viedä oikeasti live-tilanteisiinkin. Parin viikon välein ollaan sen jälkeen pidetty jamitteluiltamat.

 

 

Powerless Trion konserttikiertue 2018:

 

25.01. Raahe, Raahesali
26.01. Iisalmi, Eino Säisä-sali
27.01. Oulu, Madetojan sali
01.02. Lahti, Sibeliustalo
02.02. Mikkeli, Mikaeli
03.02. Jyväskylä, Paviljonki
07.02. Helsinki, Savoy-Teatteri
08.02. Tampere, Tampere-talo
09.02. Kuopio, Puikkari

 

SITÄ SOITETAAN MIKÄ HYVÄLTÄ TUNTUU

Vähän tuossa saikin jo esimakua teidän tulevista kappaleista kiertueella.  Monet saattaisivat odottaa teiltä pelkästään rokkia, mutta paljon muutakin on tarjolla – kuinka settilista rakentuu?

JP: – Ei mitenkään, ha ha! Ei genrellä tai musatyylillä tässä hommassa ole mitään väliä.

Ari: – Jamitellaan sellaista musaa, mitä on kiva soittaa ja mitä on kiva kuunnella ja mitä me koetaan, että se toimii näin semi-akustisena triona. Ollaan me muun muassa vedetty Britney Spearsiakin treeneissä! Sitten vähän Megadethia väliin ja vaikka esimerkiksi juuri tuota mainitsemaasi Ed Sheerania. Monesti cover-pumput pitää joitakin biisejä sellaisina "pyhinä asioina" joihin ei saa koskea. Ei sen tarvitse mun mielestä olla niin – esimerkiksi meidän Holy Diver country-versio toimii just hyvin!



Mitkä sieltä settilistasta ovat sellaisia henkilökohtaisia suosikkeja?

JP: – Ainakin tuo The Civil Warsin Barton Hollow on yksi meikäläisen suosikeista.

Ari: – Mulle kolahtaa sekin ja moni muukin juttu. Sen ei välttämättä tarvitse olla sellaisen biisi, joka kolahtaa juuri tavallisena versiona. Jos ollaan löydetty kappaleeseen jokin hauska särmä, niin "huonompikin" ralli kuulostaa tuoreelta ja hyvältä.

Teillä jokaisella on vahvat taustassa suomalaisessa heavymusiikin kentässä, joten palataan aikaan ennen kuin pääsitte levytyskantaan kiinni. Mikä sai miehet laulamaan tai ylipäätään muusikkouden kivikkoiselle polulle?

JP: – Mikäköhän… Se, että pyydettiin Charoniin laulamaan haha! Ei mulla ollut mitään pohjaa ennen sitä. Kun kuulin Paradise Lostia ja Type O Negativea, niin tajusin, että homman voi vetää näinkin. Ja tietenkin Edge Of Sanityn Black Tears, joka iski todella kovaa ja silloin tajusi, että jumaliste, metallimusiikissa voi olla näin kovia melodioita!

Ari: – Kuusivuotiaana sain pianon ja opiskelin sitä jonkun aikaa. Sitten se rupesi ärsyttämään, koska ei sillä voinut soittaa heavya ja aloitin rummut. Rummut on mulle se sydämen juttu.

Ari: – Laulaminen taas – ölisin milloin missäkin bändissä taustaörinöitä, ja jossain vaiheessa joku laulaja lähti kävelemään bändistä ja kun soitin siinä yhtyeessä rumpuja niin päädyin jotenkin laululinnuksi tyyliin "Arihan voisi laulaa". Oli vitun vaikeaa soittaa rumpuja ja laulaa samalla Rainbow'ta semmoisella itse kyhätyllä mikkitelineellä. En missään vaiheessa laulajan paikka hakenut, mutta jotenkin siihen vain ajautui.

 

FANIKIRJE KIM WILDELLE

Onko musamakunne muuttunut nuoruuden ajoista?

JP: – Lähinnä laajentunut. Edelleenkin KISS on kova, mutta on oppinut kuuntelemaan eri genrejä ja löytämään uusia juttuja ihan eri tavalla.

Ari: – Teininä varsinkin olin vähän sellainen genrehuora, että kuuntelin aina vain tiettyä juttua. Nuorena esimerkiksi löysin Napalm Deathin, joka sitten muuttuikin jossain vaiheessa täysin rap-hommiksi. Olin kirjastossa etsimässä blackmetallia ja sitten päädyinkin kuuntelemaan Cypress Hillia. Tykästyin siihen kovasti ja pelkät raphommat veivät vuosiksi mukanaan. Sitten tuli skeittipunkki ja yhtäkkiä käteen pamahti Panteraa ja Slipknotia ja tuli tajuton mind blow. Edelleenkin oon sitä mieltä, että The Great Southern Trendkill on Panteran paras levy.

JP: – Pakko myöntää, että ennen kuin KISS:n löysin kymmenvuotiaana, kerkesin lähettämään fanikirjeen Kim Wildelle! (No hei, katso nyt tuota kuvaa – etkö itse olisi lähettänyt?!, -pt. huom.)

Ari: – Kyllähän sitä itsekin jotain Ace of Basea luukutti ihan kybällä. Jossain vaiheessa, joskus 18-vuotiaana, sitä alkoi etsimään musiikin taustoja ja päätyi vuosikymmenien taakse. Yks juttu, mikä sieltä sitten löytyi ja kolahti kovaa, oli tietenkin klassinen rokki: Zeppelinit ja Purplet. Se rakensi aika vahvan pohjan kaikelle musiikkimaulle, mutta kyllä teknokin uppoaa edelleenkin.

JP: – Charonin aikoihin olin todella kapeakatseinen ja kaikki muu paitsi metalli oli paskaa. Se oli helvetin virkistävä tunne, että huomasi muualtakin löytyvän upeita juttuja.

Muuan Alexi Laiho on sanonut, että se, että kuuntelee muutakin kuin omaa juttua tekee hänestä paremman heavymuusikon.

JP: – Ehdottomasti.

Ari: – Aivan varmasti. Ennen levyjen äänityksiä mä kuuntelen mahdollisimman vähän sellaista musaa, jossa on laulumelodioita. Yritän kuunnella paljon instrumentaalikamaa, että löytää rytmityksiä ja melodioita, mutta ei vahingossakaan varasta mitään lyriikkamelodioita muilta. Jos lähtee pöllimään jotain, niin sitten pitää pölliä ronskisti!

JP: – Kyllähän biisinkirjoituksen yleinen tapa on, että kirjoitetaan biisin viereen tyyliin "Aah, tää on hyvä biisi, tehdääs tällainen kappale". Sä alat tekeen yks yhteen sitä kappaletta ja siitä tulee väkisinkin oman kuuloinen. Pyörää ei voi enää keksiä uudelleen, mutta pinnat voi kiristää.

Tuleeko muuten omia vanhoja levytyksiä kuunneltua?

JP: – Aika vähän. Ei juuri ollenkaan.

Ari: – Eipä kyllä. Mulla on aina ollut se homma, että kun levy on masteroinnista tullut ja sen on vielä tsekannut, niin siihen ei palaa enää ikinä. Varsinkin miksausvaiheessa jokaisesta levystä tulee jäätävä yliannostus ja koska itse sieltä kuulee ainoastaan virheet. Monet asiat saattaa vituttaa vuosienkin jälkeen tyyliin "Vittu, kun tuosta oli olemassa parempikin otto."

JP: – Mulla on päinvastainen kokemus – mulla meni vuosia välissä, kun kuuntelin mitään omaa, mutta sitten mun lapset huudattivat Charonin vanhaa matskua autossa ja mietin hymyillen, että onpas kovaa musiikkia.

Kun Powerless Trion talvikiertue on ohi ja herra Hietala palaa Nightwishin pariin, niin mitäs teidän vuoteen 2018 kuuluu?

JP: – Omat keikat jatkuu ja omaa matskua täytyy tehdä.

Ari: – Saas nähdä, kai se on vähän aukikin, mitä sitä loppuen lopuksi tapahtuu. Ainakin Raskasta Joulua -kiertue sitten jouluna!

JP: – Dark Sarah -yhtyeeltä tulee kanssa kolmas lätty ulos ja oon koko levyllä mukana. Tammikuussa nauhoitetaan siihen lauluja. Pitkästä aikaa pääsee vääntään metallia isolla kädellä!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

KOTIPAIKKA
Kuopio - Raahe - Lahti

JÄSENET
Marco Hietala - laulu, basso, kitara
JP Leppäluoto - laulu, kitara
Ari Koivunen - laulu, rummut


DISKOGRAFIA
© Imperiumi MMVII. Teksti: Lauri Kujanpää   Kuvat: Genelec, DragonWhite, TV80s
https://www.facebook.com/powerlesstrio/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3451 Palaa »