For All We Know

Within Temptationista tuttu kitarataituri Ruud Jolie julkaisi vuonna 2011 monen hämmästykseksi hieman toisenlaisen levyn. Miehen luotsaaman For All We Know -progeprojektin eponyymi debyyttilevy edusti äänimaailmaltaan kaikkea muuta kuin miehen pääbändin kiiltokuvamainen, melodinen dieettimetalli. Aiemmin tänä vuonna kaveri paukautti pöytään For All We Know'n kakkoskiekon, Take Me Homen, joka monen yhteensattuman kautta päätyi minun, progressiivista musiikkia vieroksuvan toimittajan, käsiini. Kuuntelin kuitenkin ja jopa pidin kuulemastani. Miten tässä nyt näin kävi ja miten Within Temptation -mies on päätynyt tekemään progressiivista musiikkia? Mitä progressiivinen musiikki ylipäätänsä edes on? Näitä kysymyksiä pohtien suuntasin eräänä perjantaina Helsingin keskustaan jutustelemaan hieman For All We Know'n primus motorin kanssa.

 

MIKÄ IHMEEN PROGE?

Koska en tosiaankaan pidä progressiivisesta musiikista yhtään, minun on pakko ottaa keskusteluun hieman toinen tulokulma. Aloitan kysymällä progemieheltä, mitä tämä musiikkityyli oikeasti edes edustaa?

– Minusta koko sana 'progressiivinen' on hieman outo. Moni progressiiviseksi luokiteltu bändi on inspiroitunut 70-luvun bändeistä, kuten Yes. Mitä sana "progress" (suomennettuna 'edistyvä' tai 'kehittyvä', – toim. huom.) tässä yhteydessä ylipäätään tarkoittaa? Termiä käytetään enemmänkin kuvaamaan monimutkaista musiikkia: temponvaihdoksia, monimutkaisia melodioita ja rytmejä, Jolie julistaa.  

Miehen musiikin miellän kuitenkin itse progressiiviseksi, mutta Jolie toteaa vastapalloon erään progressiiviseen musiikkiin keskittyvän lehden kieltäytyneen arvioimista Take Me Home -levyä, koska eivät nähneet tätä tarpeeksi progressiivisena. Jolie jatkaa:

– En koe säveltäväni monimutkaista musiikkia vain saadakseni siitä monimutkaista. Kaiken tulee palvella tarkoitusta. Musiikkimme ei sisällä juurikaan rytminmuutoksia tai progressiiviselle musiikille tyypillistä kitaramasturbaatiota, mutta se voi osua progressiivisen leiman alle, koska meillä on paljon harmonioita. Itse pidän sellaisten biisien säveltämisestä, missä kuulija ei välttämättä tiedä, mitä odottaa.  

Jotenkin koen koko tyylin asiantuntijoiden ja musanörttien jutuksi, joka vaatii teoreettista ymmärrystä  ja kehittynyttä kuuntelukorvaa auetakseen. Usein tämän alan muusikotkin nähdään vähintään neroina. Vai?

– Juuri tämä vetoaa moneen ihmiseen ja moni progemuusikko on oikeasti todella taitava. Joskus he tosin saattavat aliarvioida yksinkertaisten biisien voiman; sellaisten missä vain on se oikea asenne ja soundi.  

Jolie jatkaa kertomalla että hän törmää näihin ajatuksiin usein opettajan roolissaan hollantilaisessa Metal Factory -opistossa:

– Monet nuorista oppilaista haluavat tehdä vaikutuksen soittamalla vaikeita biisejä. Koska taidot ei vielä ole riittävällä tasolla, se harvoin kuitenkaan kuulostaa kovin hyvältä. Usein laitan heidät soittamaan Creamia, The Kinksejä tai jopa vanhaa Black Sabbathia, jolloin he huomaavat myös senkaltaisen musan olevan aika vaikeaa. Soundit, ajoitukset ja erityisesti asenne ovat myös elementtejä, mistä taitava muusikko rakentuu.  

Tähän ei voi kuin yhtyä. Teknistä taituruutta, monimutkaisuutta tai oikeaoppista genremäärityksen seuraamista huomattavasti tärkeämpää on musiikin sydän ja sielu. Varmasti juuri siksi koin vetoa myös Take Me Home -levyn itselleni vieraampaan musaan. Sitä ei vain voi olla kuulematta. Kysynkin seuraavaksi, onko juuri tämäntyylinen sitä Jolien omimmakseen kokemaa musiikkia.

– Kyllä. Aloitin aikoinaan Iron Maidenilla ja siirryin samoihin aikoihin koskettimista sähkökitaraan. Tuon jälkeen taivalsin sitä aika perinteistä  Metallica-Anthrax-Slayer polkua. Sen jälkeen sukelsin hieman monimutkaisempaan musaan Dream Theaterin kautta ja päädyin opiskelemaan jazz-musiikkia konservatoriossa. Se olikin sitten täysin erilaista tavaraa, Jolie toteaa.  

 

MUSABISNEKSEN ARKITODELLISUUS

Tästä matka jatkui vuonna 2001 Within Temptationiin, jonka kyydissä Jolie onkin ollut mukana bändin jokaisella levyllä. Jotain miehen elämän musiikkikartastosta on kuitenkin aina puuttunut. Ruud kertoo:

– Olen ollut mukana bändin jokaisella levyllä täydestä sydämestä, mutta olen aina halunnut, että kuolinvuoteella minulla olisi yksi levy, jonka biisit olisivat täysin minun omiani. Tämä oli aikoinaan se ensisijainen tavoite. Lisäksi halusin, että levy olisi minun itseni rahoittama ja saisin tienattua takaisin ne rahat, mitä levyn tekemiseen menee. Kaikki nämä tavoitteet saavutin For All We Know'n ensimmäisellä levyllä.  

Kun tälle polulle kerran lähtee, käy usein, että biisit vain jatkavat tulemistaan, joten kakkoslevyä lähdettiin luomaan nopeasti ykkösen perään. Ilman aikataulupaineita ja taloudellista pakkoa levyä sai rauhassa työstää kohti täydellisyyttä. Onko tämä myös osaltaan syy, miksi For All We Know tekee näinkin korkealaatuista tavaraa yhä täysin omillaan?

– Halusin alusta lähtien olla omillani ja pitää koko homman omissa käsissäni. Uskon myös vahvasti, että meidän bändin tasolla levy-yhtiöt katoavat joka tapauksessa tulevan viiden vuoden aikana kokonaan. 

Jolie selventää toteamalla, että ainoa hyöty levy-yhtiöstä on se, että heiltä saa lainan jolla voi rahoittaa levytysprosessin. Korko on kuitenkin todella korkea, koska myynnistä, keikoista ja oheistuotemyynnistä menee oma osansa levy-yhtiölle. Kun on omillaan, 100% kaikesta menee suoraan muusikolle:

– Rahalla ei ole minulle merkitystä, mutta on mukavaa että saa mahdollisimman nopeasti takaisin sen 15000 euron sijoituksen, minkä itse levyyn laittaa. Koska pääsin tälläkin levyllä jo omilleni, olen varma että meiltä tulee vielä ainakin yksi levy lisää. Jos ei pääse omilleen, tästä tulee nopeasti aika kallis harrastus, Jolie kertoo. 

Markkinatalouden peruspilareitahan tämä: tekemisen pitää olla vähintään kannattavaa, jos sitä pidemmän päälle haluaa jatkaa. Musateollisuudessa tämänkaltaisen omakustannetoiminnan lisääntyminen on suoratoistopalveluiden ohella yksi kuluvan murrosajan suurimpia mullistuksia. Kaiken, nauhoituksesta jakeluun, promootioon ja keikkamyyntiin voi tehdä itse. Jolie jatkaa:

– Harkitsin pitkään palkkaavani jonkun muun hoitamaan promootion. Juttelin asiasta kolmen ammattilaisen kanssa ja he kukin kysyivät minulta, ehdinkö tehdä sitä itse. Kun vastasin kyllä, he neuvoivat minun pitämään kaiken itselläni.  

Tätä ohjetta seuraamalla Jolie säästi merkittävästi kustannuksissa. Lisäksi hän näkee toimintamallissa muitakin merkittäviä etuja:

– Uskon toimittajien arvostavan artisteja, jotka itse tarjoavat tuotettaan, sen sijaan että promokaveri tuo sinun levysi kymmenen muun levyn pinkassa. Lisäksi nautin paljon tämän tekemisestä. Ilman levy-yhtiötä sain kirjoittaa kaikkiin myymiini levyihin itse postitusosoitteet ja uskon myös sen tuovan hieman henkilökohtaista tatsia asiakkaille.  

Kakkoslevyä varten Jolie pystytti joukkorahoituskampanjan, joka ylitti kirkkaasti tavoitteensa ja mahdollisti levyn julkaisun. Jolie jatkaa:

– Olin alkuun hieman epävarma sen suhteen, koska koko homma tuntui hieman kerjäämiseltä. Toisaalta, jos paketoit kampanjan hyvin ja pystyt tarjoamaan oikeasti arvokasta ja henkilökohtaista – jotain sellaista mitä itse haluaisin hankkia – sen saa toimimaan. Tavallaan se on pohjimmiltaan kuitenkin vain ennakkomyyntiä.  

Siirrytään rahoituksesta ja julkaisusta jouhevasti levyn elinkaaren seuraavaan vaiheeseen, keikkoihin ja keikkamyyntiin. Jolie toteaa For All We Known jättäneen sen oven täysin auki. Ilman levylafkaa keikkamyynti ja yleensäkin näkyvyyden saavuttaminen on kuitenkin vähän monimutkaista. Nämä realiteetit tulivat selväksi jo edellisen levyn julkaisun jälkeen:

– Ensimmäinen levy ilmestyi huhtikuussa 2011 ja buukkasimme kolme keikkaa heti toukokuulle. Kahdelle ensimmäiselle saimme myytyä ennakkoon yhdeksän pääsylippua ja kolmanteen 19 lippua. Silloin ajattellin lopettaa tämän projektin hyvillä mielin siihen. Voit kuvitella, miten surulliselta lopetukselta esiintyminen 19 ihmiselle olisi tuntunut, Jolie toteaa.

Bändi päätti perua keikat. Tilanne oli toki ymmärrettävä, sillä kyseessä oli uusi bändi, jonka ensimmäinen levy oli tullut kuukautta aiemmin ulos.

Paitsi taloudellisesti, keikkailu on ilmiselvästi haasteellista myös aikataulutusten osalta. Tällä hetkellä Within Temptationin aikatauluissa on kuitenkin vapaata toukokuuhun asti, joten Ruudin suunnitelmissa on maaliskuulle uudet kolme keikkaa Hollannissa:

– Tällä kertaa olen luottavainen, koska meidät tunnetaan nyt paremmin. Se mitä sen jälkeen seuraa, sen näkee sitten. Näitä "please come to France" -pyyntöjä tulee esimerkiksi facebookin kautta, mutta ihmiset eivät aina tiedä kuinka kallista erityisesti ulkomailla keikkailu on. Mukavaa olisi kyllä päästä keikkailemaan, Jolie lisää. 

 

MIELENKIINTOINEN POSSE  

Palataan musiikkimaailman arkitodellisuudesta itse bändiin, johon on rekrytoitu värikäs jäsenistö. Jolie kertoo:

– Törmäsin Wudstickiin kymmenen vuotta sitten MySpacen kautta, kun etsin erään saksalaisen bändin demoille mieslaulajaa. Hän tuli kotiini ja ihastuin välittömästi hänen ääneensä. Vierailun jälkeen lähetin hänelle yhden For All We Know'n biisin kokeeksi. Parin viikon päästä sain paluupostissa hänen versionsa ja tämän jälkeen tajusin, että hänet on pakko saada mukaan.

Wudstick on Hollannissa tunnettu hiphop-/ rap artisti, mutta myös suuri Dream Theater- ja Pain Of Salvation -fani. Tästä päästäänkin aasinsillalla entiseen ja nykyiseen Pain Of Salvation -jäseneen, basisti Kristoffer Gildenlöwiin sekä rumpali Léo Margaritiin, jotka Jolie myös sai houkuteltua mukaan projektiinsa. Kun koskettimiin vielä löytyi kaksi täysin kaikelle rock- ja metallimaailmalle vierasta taituria, oli värikäs bändi kasassa:

– Marco [Kuypers] on loistava jazzpianisti ja säveltää musiikkia muun muassa mainoksiin. Thijs [Schrijnemakers] rakastaa hammond-urkujen soittamista ja on lisäksi todella ilmeikäs soittaja. Voin luvata, että vaikka hän soittaisi äänieristetyssä kopissa ja vain näkisit hänen soittamisen, esitys olisi viihdyttävä, Jolie toteaa naurahtaen. 

Take Me Homen levyarviossa nostin äänimaailmasta esiin juuri hammondin ja koskettimien yhteispelin. Erityisesti hammond kuulostaa hienolta:

– Rakastan hammondeja. Sen on niin orgaaninen, raskas ja rakeinen. Soundi voi olla hieman törkyinen, mutta sillä saa biiseihin aika helposti lisää raskautta, Jolie toteaa. 

Näin monipuolisen muusikkoyhdistelmän täytyy vaikuttaa paljon lopputulokseen. Vai?

– Totta kai. Ajattelen kaiken demoissa aika valmiiksi, mutta toisaalta jätän paljon myös muusikolle. Esimerkiksi laulujen osalta minulla oli viime levyllä aika vahvat ajatukset, mutta en kertonut näistä etukäteen Wudstickille. Yhdeksän kertaa kymmenestä hänen ideansa istuivat kappaleisiin paremmin, koska hän itse tietää mikä luonnostaan istuu ilmaisuun. Sama pätee oikeastaan kaikkiin muihinkin instrumentteihin, paitsi rumpuihin. Ne ovat 95-prosenttisesti minun tekemäni, koska Leolla ei yksinkertaisesti ollut tällä kertaa aikaa.

Äänimaailmasta voimmekin siirtyä suoraan levyn lyyriseen puoleen. Kuinka tämä For All We Know'n leirissä hoituu?

– Kirjoitan suurimman osan itse, mutta Prophets In The Sky -kappale on täysin Wudstickin tekemä. Se oli levyn viimeisiä biisejä ja minulla pää löi jo täysin tyhjää. Muistan, kun istuimme yhdessä ja pohdimme laululinjoja ja tekstejä. Istuin tietokoneen edessä väsyneenä ja totesin Wudstickille, ettei minulta irtoa mitään, tee mitä lystäät. En välittänyt vaikka Wudstick pieraisisi biisissä, halusin sen vain valmiiksi, Jolie kertoo.

Wudstick teki työtä käskettyä, saattoi kappaleen valmiiksi ja se istuukin levykokonaisuuteen mainiosti. Teksteihin Jolie kertoo löytävänsä inspiraatiota paitsi musiikista, myös omista mielentiloistaan. Joskus tekstit kuitenkin syntyvät lähes vahingossa:

– Wudstick tekee omat demonsa yleensä väliaikaisilla teksteillä. Joskus sieltä saattaa löytyä jokin yksittäinen lause, joka inspiroi minua kirjoittamaan loput biisistä. Biisin We Are The Light väliaikaiset tekstit sisälsivät lauseen “we are the light”. Se tarttui ja kirjoitin koko biisin sen ympärille.  

Kun mies nyt mainitsi tuon valon, on pakko todeta, että Take Me Home on levykokonaisuutenaan hyvinkin valoisa. Onko näin, vai löysinkö minun tummempaan musaan tottunut sieluni, vain pimeyden keskellä valon juuri täältä?

– Tavoitteeni oli kirjoittaa raskas levy. Ei vihaisen raskas, vaan pikemminkin positiivisen raskas. Metallista löytyy paljon vihaista materiaalia, mihin toki voin samaistua, mutta viha ja raivo eivät ole ainoat asiat mitä voi ilmaista raskaasti. Esimerkiksi rakkaus on huomattavasti vahvempi tunne kuin viha. Rakkauskin voi tuottaa raskasta musaa, Jolie päättää.  

 

TULEVASTA

Rakkaudesta voikin sujuvasti siirtyä juttutuokion filosofiseen osuuteen. Kuten yllä selväksi käy, bändi toimii omaehtoisesti ja vapaana kuin taivaan lintu. Jolie toteaa bändin olevan enimmäkseen harrastus, mutta se ei tarkoita, etteikö tekemiseen suhtauduta vakavissaan. Se voi leivän päälle tulee kuitenkin muualta:

– Within Temptation on minulle se moneymaker ja siksi en voi omistaa tälle projektille kaikkea aikaani. Kolmannen levyn tekeminen saattaa kestää toiset kuusi vuotta, mutta uskon sen kuitenkin syntyvän nopeammin. Meille jäi paljon ideoita käyttämättä ja Wudstick kirjoittaa jatkuvasti lisää musaa, Jolie julistaa.

For All We Know’n sielu ei selvästikään ole rahasta veistetty, vaan pikemminkin päinvastoin. Jolien puheista kiiltää muutenkin kiireettömyys ja rauha. Mitä itse kuvailisit bändin sielusta löytyvän?

– Vapautta, uskoisin. En ole tästä bändistä taloudellisesti riippuvainen, joten koen voivani tehdä sen kanssa ihan mitä haluan. Kukaan ei käske minua tekemään mitään ja sekin on hienoa. Juuri tätä taiteen tulee olla. Moni bändi on aivan liian huolissaan esimerkiksi radiosoitosta ja saattaa muuttaa biisejään, jotta ne sopisivat radioon, vaikka sinne pääsystä ei lopulta ole mitään takuita, Jolie kertoo.

For All We Know ei missään vaiheessa ole edes pohtinut radiosoittoa. Jolie tietää, etteivät bändin biisit koskaan radiossa soisi, ainakaan valtavirtamusiikkia soittavilla radioasemilla. Toisaalta, osa musiikkihommien kauneutta on siinä, että aivan mikä tahansa voi toisinaan lyödä läpi ja nousta kohti maailmantähteyttä. Tähän Jolie nostaakin hienon esimerkin:

– Muutama vuosi sitten soitimme Within Temptationin kanssa MTV Music Awardseissa. Meidän lisäksi siellä esiintyi näitä yhden hitin ihmeitä ja tyttö-/poikabändejä, sekä SlipKnot. Ne noin 14-vuotiaat tytöt yleisössä lauloivat mukana kaikkien bändien biiseissä – jopa SlipKnotin. Se todisti minulle, että mikä tahansa voi olla valtavirtaa, kunhan saat sen työnnettyä kuulijan kurkusta alas. Ihmiset voi saada tykkäämään ihan mistä vain, Jolie päättää.

Min on vaikea kuitenkaan nähdä, että Jolie ja kumppanit tälle tielle lähtisivät. Jolien omin sanoin kyse on suurelta osin vapaudesta tehdä sitä kuuluisaa "omaa juttua". Sehän ei kuitenkaan ole este menestykselle, ja tie kantaa minne kantaa. Päämäärää olennaisempaa on matka. Sen aikana saattaa puolivahingossa tulla poimittua mukaan kuulijaporukkaa yli genrerajojen. Meikäläinen lienee tästä oiva esimerkki. Kiitos ja kuulemiin!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Take Me Home
KOTIPAIKKA
Tilburg, Hollanti

JÄSENET
Wudstik – Laulu
Ruud Jolie – Kitara
Kristoffer Gildenlöw – Basso
Léo Margarit – Rummut
Thijs Schrijnemakers – Hammond
Marco Kuypers – Rohdes ja Piano


DISKOGRAFIA
For All We Know 2011
Take Me Home 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Lars Griemelijkhuijsen, Wendy Steenmans (live)
http://www.forallweknow.net/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 789 Palaa »