Boycott

Boycottin nimetön ensilevy ilmestyi 30 vuotta sitten. Viimeisimmästä uudesta levystä puolestaan on aikaa 25 vuotta. Kitaristi Hombre Lampisen odottamaton kuolema keväällä 2016 tuntui hautaavan toiveet yhtyeen paluusta lopullisesti. Vaan kuinka kävi? Solisti Tommi Läntisen uutisoitiin palaavan englanninkielisen rockin pariin uuden Mantalk-yhtyeen kanssa. Marraskuussa 2016 On The Rocksissa soitti kombo nimeltä Tommi Läntinen & Co. plays Boycott. Siitä oli enää lyhyt askel muuttaa nimi vanhaan, hyväksi havaittuun muotoon.

Aikaa tuosta on alle vuosi. Nyt uusi Boycott-albumi The Mighty on ilmestynyt. Imperiumi.net onnistui istuttamaan kiireisen Läntisen hetkeksi saman pöydän ääreen kertomaan paitsi uudesta levystä, myös Boycottin tulevaisuudesta ja myös vanhoista ajoista.

Aloitetaan kysymyksellä, josta haastateltava tietää heti että läksyt on tehty. Eli ei tullut Mantalkia, tuli Boycott?

– Ei tullut Mantalkia, ei. Tapahtui evoluutio. Joku sen sanoi ääneen, että olisiko siinä järkeä. Sen jälkeen tuli ajatus että pidettäisiin Rocksissa Hombrelle se plays Boycott -muistokeikka. Siitä se sitten lähti rullaamaan. Sen jälkeen Mirkalle (Rantanen, Mantalk-rumpali) alkoi tulla kaikkea muuta. Sillä oli King Company ja alkoi tulla Raskasta Joulua vastaan. Mirka on ollut sen jälkeen sellainen tukija, käynyt katsomassa keikkoja ja muuta. Ihan saatanan mukava jätkä!

Olin itse paikalla tuolla Rocksin keikalla, josta yo. videokin on kuvattu. Näytti, että tilausta tälle musiikille on. Vähän vanhempaa väkeä oli tupa täynnä ja paljon sellaisia, joita ei yleensä keikoilla näy.

– Se jengi mikä on nuorena digannut. Nyt on 30 vuotta kulunut, lapset on tehty. Sen jengin herättäminen on oma juttunsa. Sitten on nuorempaakin kollia. Ettei nyt ihan ikäisilleen tarvitse vetää.

– Hombren kuolema liittyi paljon Boycottin paluuseen. Ja sekin, että tuo Rocksin keikka näytti niin hyvältä. Siinä tuli lyhyessä ajassa paljon päätöksiä. Lopuksi mä vasta tajusin, että eka levy täyttää 30 vuotta. Asiat vain jotenkin ohjautuivat näin. Mä olen kuitenkin ollut iso osa tätä bändiä. Hombren kanssa me tehtiin varsinkin alussa biisejä kahdestaan. Kyllä mä olen se työmies siinä ollut.

 

Pitikö uusille bändikavereille pitää kurssitusta aiheesta Boycott?

– Ei, mutta onhan siinä perinnössä tietyt sellaiset puitteet missä mennään. Kyllä ne kaikki bändin tiesi. Roope (Riihijärvi, kitara) ja Jaakko (Kiuru, koskettimet) on tuollaisia kaksvitosia, nuorta polvea. Sitten on tuommoinen neljänkympin molemmin puolin oleva ja meikäläinen on nestori. Kysymys on siitä, että homma kulkee, on luovuutta ja on sydämestään mukana.

Sun laulu kun on tuo mikä se on, niin jo se sai ainakin tuon uuden levyn kuulostamaan Boycottilta.

– Laulu on maistunut, se on jännä juttu. Pakko koputtaa puuta, mutta nyt on ekstra intohimo tai jokin sellainen. On se sitten duuri tai molli, ilo tai suru, on jotenkin luontevaa solahtaa sinne sisään.

Olen The Mightyn ehtinyt pari kertaa kuunnella ja kitarat ovat herättäneet kysymyksiä. Ensinnäkin nyt niitä on kaksi ja soitto on terävämpää kuin aiemmin. Hombren tyyli kun oli, miten sen nyt sanoisi, rempseämpi.

– Tuo "rempseä" oli hyvin sanottu! Hombre oli sellainen gunslinger. Muistan livenäkin miten sen käsi teki. Silleen "meet me at noon".

Tässä kohtaa Läntinen demonstroi edesmenneen ystävänsä kädenliikettä tavalla, joka olisi vaatinut videokameraa. No, Hombre Lampisen joskus soittamassa nähneet tietävät suunnilleen, mistä puhutaan, jos miehen soittamiseen huomiota kiinnittivät. Vaan jatketaan uusista kitaristeista.

– Meillä on nyt kaksi selkeästi erilaista kitaristia. Henrik (Strang, kuvassa alla vas.) on selkeästi rootsimpi, slide-kitara ja näin. Mies, joka on joskus ollut hulluna Yngwieen, kuten muuten Roopekin (Riihijärvi, kuvassa oik.). Sen jälkeen on evoluutio tapahtunut. Onhan se kiva, kun tuplakitaraa saadaan!

 

BIISINTEOSTA JA BISNEKSESTÄ

Huomautettuani eräästä hienosta kitaralickistä uudella levyllä, Läntinen mainitsee heti pari vastaavaa esimerkkiä lisää ja sanoo, että harmonioita voisi kehittää. Tästä pääsemme sujuvasti seuraavaan aiheeseen, biisintekoon. Uuden levyn fyysinen kappale ei haastattelua tehtäessä ollut ehtinyt vielä luokseni, piti kysyä biisien teosta ja niiden vastuualueista ihan erikseen. Vastauksesta kävi ilmi, että niistä olisi ollut syytä kysellä vaikka krediitit olisivat tiedossa olleetkin.

– Jokaisessa biisissä mä olen tekijä. Lisäksi mun poika Ilmari on ollut mukana. Muutama biisi, esimerkiksi Fire in the Heart ja Spirit of Liberty on kimppabiisejä. Ihan fifty-fifty. Vaikka mulla on hirveästi idiksiä ja muuta, niin Boycott on siinä sitten sovittajana. Ilmari on ulkomaanreissuilla käynyt kansainvälisiä kouluja, sen kanssa on ollut hauska katsoa tekstejä. Yleensä hän on ollut melko tyytyväinen niihin, mutta tekee myös korjausehdotuksia. Ilmari myös laulaa Spirit of Libertyllä, sen kolmannessa säkeistössä. Ihan samanlainen soundi kuin mulla! Levyä tehtiin pitkän aikaa, tammikuusta heinäkuuhun. Seuraavalla kerralla tehdään paljon nopeammin.

– Levyllä on poikani lisäksi muitakin vierailijoita. Rantasen Pasi laulaa stemmoja. Pasin kanssa tehtiin Mantalkin demoja ja synkkasi niin perkeleesti. Leo Stillman laulaa yhdessä biisissä. Sony on just julkaissut Leon ekan levyn. Bittersweetillä laulaa Ina Forsman dueton mun kanssa. Se on kova mimmi!

Forsman ei ole ihan ensimmäinen kova mimmi Boycottin historiassa, mutta palataan siihen hiukan myöhemmin. Jatketaan bisnesasioilla. Nykyään uusia artisteja sainataan biisi kerrallaan -sopimuksilla, mutta Boycottilta tuli vanhanaikaisesti ihan pitkäsoitto.

– Se tuntui jotenkin luontevalta. Biisejähän voidaan julkaista sinkkuina, mutta voisin kuvitella että vanhempi diggarijengi arvostaa ja tykkää kuunnella joko Spotifysta tai fyysiseltä levyltä. Enkä sano että nykyään tehtäisiin väärin. Se on vähän kuin ennen vanhaan, jolloin julkaistiin vain sinkkuja.

Siis hyvin vanhaan aikaan, 1950-luvulla ja noin. Vaan jos jatketaan tästä bisnesaiheesta. Mitä alan toimintamalleja Tommi Läntinen toisi 80-luvulta nykypäivään ja vastaavasti veisi nykypäivästä 80-luvulle? Tai mitä asioita nykyään tehdään paremmin?

– Kyllähän ammattitaitoa on nykyään paljon enemmän joka paikassa. Varsinkin jos ajatellaan nuoria kundeja tai mimmejä, jotka pistää bändin pystyyn. Ne suhtautuu siihen niin, että siinä soi vapaus ja rakkaus, mutta ne uskaltaa laittaa firmat pystyyn ja tehdä systemaattista työtä. Se on niiden työ. 



Läntinen nostaa esimerkiksi Shiraz Lanen, jonka tekemisiä on seurannut pari vuotta. Ei nyt mennä siihen, vaan jututetaan itse bändiä joskus toiste. Mies kertoo kuitenkin antaneensa solisti Hannes Kettille neuvoja laulamisen suhteen, joten saan syyn kysyä vakiokysymykseni koskien sitä miten mies pitää huolta omasta äänestään.

– Nukun, elän muutenkin säällistä elämää. Kyllä mä käyn mestoilla ja muuta, mutta yritän päästä nukkumaan ajoissa. Kun pitempään tekee niin kyllä siinä tulee tietyt perusjutut. Jossain kohtaa osuu paremmin. Tunteja en ole ottanut kuin yhden kerran. Silloin kun Boycott alotti niin kaikki tuli aina helvetin lujaa treeneissä ja muualla johtuen monitoreista. Kuitenkin laulan sillä tavalla kuin laulan. Voisiko sanoa että olen läsnä. Kelasin että on hankala keskittyä kaiken keskellä. Pitää korkea rekisteri. Asuin Turussa silloin, mulle suositeltiin kanttori Korpelaa Raisiosta. Menin sinne ja hän katsoi, miten laulan. Sanoi että laulan ihan oikein. Kysyin siltä että mites korkeat äänet tuossa mekkalassa? Korpela sanoi että sen sijaan että lähdet tavoittelemaan niitä alhaalta, lähesty mentaalisesti ylhäältä alas. Se toimi! Siinä se on!

Palataan vanhoihin aikoihin vielä myöhemmin. Sitä ennen kiinnostaa tulevaisuus. Nyt on uusi levy ilmestynyt, mitä Boycottille tapahtuu seuraavaksi?

– Helvetisti työtä. Totta kai me toivottaisiin radiosoittoa. Se vaikuttaa keikkailuun ja kaikkeen muuhunkin. Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on henkilökohtainen manageri, Susanna Ruuhilahti, jonka kanssa tehdään ihan perustason juttua. Näkymätöntä työtä. Jaetaan vastuuta, sillä mä en klaaraisi sitä yksin. Kritisoi ja kannustaa. Nythän Boycott on ihan haastaja kerta kaikkiaan. Nuoremmille ollaan ihan uutta ja vanhemmat tulee tsekkaamaan, että mikäs tää juttu on? Kusetetaanko meitä vai ei (naurua). Jotenkin mä tykkään tästä tilanteesta. En oletakaan, että kaikki lähtisi tosta noin vaan. Mitä vähemmän on odotuksia, sitä vähemmän pettyy.

 

POMMIN LAILLA SUOMEN ROKKIKARTALLE

Tätä en nyt varsinaisesti hakenut, mutta ei se mitään. Läntisen pohdiskelun myötä vedin fanisaappaat jalkaan ja siirryin kysymyksissä vanhoihin aikoihin. Tilanne on nyt eri kuin 30 vuotta sitten. Ainakin näin vuosien jälkeen muistikuvani kertoo, että ensin ei ollut Boycottia ja sitten yhtäkkiä se oli joka paikassa, radiossa ja lehtien palstoilla. Sain vaikutelman, että bändi sai kliseisesti ilmaistuna lentävän lähdön heti ensisinglestä Gotta Rock alkaen.

– Gotta Rock alkoi soida 1987 keväällä. Me tehtiin keikkoja silloin tällöin. Silloin oli vielä sellaisia kesälavoja, oltiin ainakin Garbon ja Yön lämppärinä. Oltiin Garbon lämppärinä Kiuruvedellä, 27 maksanutta katsojaa. Ihan saatanan kova meininki! Silloin Esa (Eloranta, Garbo) tuli sanomaan ja Vaalassa Olli (Lindholm, Yö) että nyt! Sitä oli jo ilmassa kun levy tuli ja Gotta Rock oli iso biisi. Rumba tykkäsi meistä. Me syötettiin niille kaikenlaista. Mäkin kerroin niille, että olen ollut miesstripparina Keflavikin lentotukikohdassa. Se oli ihan vitsi, mutta ne kirjoitti sen sinne (naurua). Sitten kun tuli kokoonpanovaihdos, Masa Maijanen ja muut, niin me oltiin niin Rumban kuin Suosikinkin bändi.

Tuohon aikaan pääsi pinnalle iso liuta muitakin englanniksi laulavia bändejä; Peer Günt, Backsliders, Zero Nine ja The Nights Of Iguana. Te olitte ehkä kuitenkin eniten crossoveria?

– Joo ja ollaan edelleenkin. Silloin oltiin aika paljon poppia. Rockia mutta ei rockia, metallia mutta ei niin metallia. Rock/hard rock, missä on se pop-juttu, melodiat ja kertsit. Selkeät harmoniat.

 

 

Luuloni siitä että Boycottin alkuvaiheessa arsenaaliin kuulunut puhallinsektio oli se, mistä erityisesti Rockradion jäärät pitivät, Läntinen allekirjoittaa hieman empien. Osaa luetelluista bändeistä, ja myös Boycottia, tuotti T.T. Oksala. Teillä ei T.T.:n ominaissoundi ollut ihan niin voimakas kuin muutamilla muilla?

– Vähän vaikea sanoa niin, ettei loukkaa ketään. Meidän musiikillinen kirjo oli aika laaja. Hombrekin oli opiskellut Turun konservatoriossa klassista kitaraa. Se kuului soitossa, sointukäännökset ja vastaavat. Hombre kuuli asiat vähän eri tavalla kuin minä. Siksi se paketti olikin niin mahtava! Kyllä mä nykyisinkin joskus ajattelen, että mitenköhän Hombre tekisi. Sovitan paljon mielessäni, että miten se soittaisi tämän... Joskus tulee ajatus että joo, hän tekisikin näin. Mies oli monella tapaa ainutlaatuinen. Kova rokkikitaristi ja hahmona raju gunslinger ja muuta, mutta hän kuuli musiikin ihan omalla tavallaan.

Seuraavaksi otin esille Saara Suvannon, jonka vierailu mainitulla Gotta Rockilla teki teinipoikaan lähtemättömän vaikutuksen. Jos nimi on outo, niin kerrottakoon että kyseessä oli rankalla äänellä laulanut nainen, jonka ura jäi harmillisen lyhyeksi. Kolme pitkäsoittoa ja nippu singlejä eivät tuoneet esiin nuorena kuolleen laulajattaren koko potentiaalia. Joka tapauksessa Suvannon tuominen studioon oli Hombren idea.

– Ihmettelin ensin, että kuka Saara Suvanto, miten se sinne sopii. Joo, kyllä se sinne sopii, sanoi Hombre. Suvantohan lauloi hirveän korkealta, mutta ei falsetin kanssa, vaan se on laulua, mitä sieltä kuuluu. Eka levy masteroitiin hiljattain uusiksi ja nyt kuulee mitä siellä on! Olin studiossa niin sanotusti korvana ja sanoin miksaaja Risto Hemmille, että nyt kanavat auki että kuullaan mitä siellä on. Simppeleitä ideoita, mutta vi**u, että ne toimii! Suvanto oli todella taitava! Uudessa miksauksessa laitettiin laulua vähän enemmän framille. Myös torvet kuuluu ihan toisella tavalla.

 

СОВЕТ СУПЕРCTAPC ИH АМЕРИКА

Jatketaan historiaa eteenpäin. Toinen levy, No! (1988), tehtiin pitkälti samalla sapluunalla. Sen jälkeen torvisektio vaihtui kiippareihin.

– Masa Maijanen (basso), Marko Kainulainen (rummut) ja torvisektiohan lähti Albert Järvisen bändiin. Vähän me siinä mietittiin että mitä tehdään ja mä sanoin Hombrelle että jatketaan. Hoidetaan tähän helvetin kovat jätkät ja jatketaan musiikin tekemistä. Mietittiin torviakin, mutta kiipparit oli ihan käytännöllinen juttu, koska torvet ovat kalliimmat. Sen jälkeenhän meillä olikin aika tiukka bändi pari levyä.

Kävitte ihan Los Angelesissa levyttämässä John Edenin (esimerkiksi Status Quon ja Graham Bonnetin tuottaja) johdolla. Muistoja?

– Se oli hieno reissu! Viisi viikkoa, megareissu! Oltiin Topanga Skyline Studiolla ja Hollywoodissa kahdessa paikassa. No okei, siinä kävi sillä tavalla että osa lähti vähän ajelemaan ja katselemaan maisemia.

Koska sankarimme haluaa selkeästi vaieta yksityiskohdista, lähestykäämme asiaa toisesta kulmasta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä absurdimmalta ainakin allekirjoittaneesta tuntuu 80-luvun median tyyli. Silloin oli tapana repiä heti otsikoita, joissa sana "maailmanvalloitus" oli mukana poikkeuksetta, jos joku härmäläinen bändi teki vähänkin jotain maamme rajojen ulkopuolella. Nykyään kyse on ihan perusasioista – tai ainakaan uutiskynnystä ei juurikaan ulkomaan levytyksillä tai edes kiertueilla ylitetä.

– Se oli älytöntä. Sanottiin että "mitä noi kukonpojat on muka valloittamassa maailmaa". Työtähän se vain on. Hombren mielestä oli hölmöä, ettei me kammettu itseämme Ruotsiin. Se olisi mennyt melkein samalla vaivalla sen sijaan, että täällä kiersi koko ajan samoja paikkoja. Itse asiassa tuon tilanteen suhteen tahtotila ja unelma on edelleen olemassa. Ei se ole mahdotonta.

Neuvostoliiton sitten valloitittekin. Siitä ei kuitenkaan revitty niin suuria otsikoita kuin olisi ehkä pitänyt.

– Mehän pamahdettiin siellä ihan käsittämättömään suosioon. Se juttu tapahtui kahdessa viikossa! Meidän levy oli ensimmäinen dollarilisensoitu levy ennen Bon Jovin New Jerseytä siellä. Ei iso raha, mutta kuitenkin. Olisiko ollut 60000 kappaleen painos, kun piti ottaa. Varovainen arvio oli, että siellä oli painatettu toista miljoonaa levyä. Ne sai matriisit sinne. Pitäisi mennä kurkkaamaan vieläkö olisi kysyntää...

Toinen asia Boycottin historiasta, joka minua erityisesti kiinnostaa, on Boycottin Tavastian-keikka 20.11.1992. Se kuvattiin, muttei ikinä julkaistu. Tähän saankin ensin hämmentyneen vastauksen, kunnes Läntisen muisti alkaa pelata. Hänen mukaansa nauhat ovat jossain, mahdollisesti jopa tallella.

– Hyvä, kun vinkkasit! Täytyy kaivaa, kyllä ne jossakin ovat. Täytyy oikeasti ottaa selvää. Ei vi**u, 25 vuotta (naurua).

Tuon keikan aikoihin tuorein levy oli Red, joka siis jäi viimeiseksi neljännesvuosisadan ajaksi. Red maistui ainakin minulle paremmin kuin Lightning Strikes Twice. Millaisia muistoja sinulla on siitä?

– Jenkkilevyn aikaan oli kaikenlaista. Kaikki eivät päässeet treeneihin ja muuta. Hombrella oli jotain himahässäkkää. Kun tultiin takaisin, meillä oli levynjulkkarikeikka. Levyt oli Länsisatamassa kontissa. Kun tultiin sisään, niin siinä oli yksi levynkansi. Ei mitään muuta. Kaikkea voi tapahtua.

– Red oli sellainen, että ajateltiin, että nyt tehdään moderni hard rock -levy! Mä pidin huolta, että tehdään erilaisia biisejä ja paljon. Budjettihan oli kymmenesosa siitä jenkkilevystä. Ekat biisit Heat ja She's Got the Groove äänitettiin Seppälän Harrin (rumpali) saunassa Korsossa. Karmilan Mikko äänitti ne siellä, mutta miksasi kuitenkin Millbrookissa. Loppu me tehtiin Kallvikissa, Mertasen Handen mestassa. Siellä on aika paljon levyjä tehty, se on sellainen kesäsiirtola. Siellähän hääräsivät Stratovariukset ja muut. Monta levyä on tehty siellä. Se oli hyvä sessio, sellainen musiikillinen myrsky. Me saatiin Kerrang!:issa neljä K:ta levystä. Ne sanoi, että tämä on kova juttu!

Sonyn edustajat Suomessa ja Euroopassa odottivat kuitenkin molemmat, että toinen tekee jotain asiaa edistääkseen ja Boycottin meno alkoi hyytyä. Jo jonkin aikaa limittäin bändin kanssa Tommi ja Hombre olivat tehneet duokeikkoja. Tästä Läntinen jatkaa:

– Me oltiin niin paljon yhdessä. Touhuttiin sitä sun tätä. Se oli tavallaan raastavaa, kun tuki alkoi pikkuhiljaa hävitä. Mulle kuiskuteltiin monta vuotta soolourasta, mutta ajattelin että täytyy tehdä tätä, missä sydän on läsnä. Sitten tuli sellainen että jotain uutta piti saada kun se juttu näivettyi. Mä ajoin ja roudasin ja touhusin kaikkea. Sit alkoi tulla sitä suomenkielistä singer-songwriteriä ja mä lähdin siihen. Siinäkin meni oikeasti pitkän aikaa ennen kuin se lähti lentoon.



SOOLOILUSTA JA SOITTOHOMMIEN SIVUSTAKIN

Kysymykseeni soolouran tämänhetkisistä kantimista vastaus kuuluu, että se on yksi osa Tommi Läntistä.

– Lähinnä duokeikkoja tehdään sen puitteissa. Puolitoista vuotta sitten on viimeksi ollut bändikeikka. Sellaista systeemiä ei kannata pitää liikaa yllä. Biisithän elää kuitenkin tuolla kansan parissa, ihan relevanttia kamaa. Uuttakin on tullut tässä vuosien varrella. Minä ja Jari -biisi pamautti aika lailla silloin kun tuli Kulman pojat -leffa. Sitten on Yksi totuus, missä mä olen fiittaamassa Vielä kerran -biisillä. Se sai platinaa, neljä miljoonaa striimausta! Hei, neljä miljoonaa (remakkaa naurua). Ehkä se poreuttaa nuorta porukkaa.

– Duokeikat on kyllä kova laji, tuolla kylissä ja kauppaloissa pyöriä. Mutta se, että pystyy omalla työllään ja luovalla tuloksella hoitamaan leipää ja maksamaan laskuja, on se aika hienoa. Välillä se unohtuu itseltäkin, että asia voisi olla toisella tavallakin. Se kuva mikä musta ehkä on, niin on ihan turhaa kuvitelmaa. Ihan samat ongelmat ja vaikeudet, elämän perusproblematiikka mulla on kuin kenellä tahansa työtä tekevällä ihmisellä.

Näin lopuksi täytyy vielä udella mitä Tommi Läntinen puuhaa silloin, kun haluaa pitää musiikista paussin?

– Moottoripyörä ja liikunta. Nyt en ole puoleentoista vuoteen pelannut golfia. Mutta se on semmoista, että jos on hyvässä jengissä, saa mukavasti tyhjennettyä. Saa keskittyä ihan muihin asioihin. Siinä on sellainen zen. Sama kun lähtee metsään kävelemään. Se on hienoa hommaa! Joskus on pakko ähkiä ja puhkia salillakin. Ihan vaan jos ei muuta, niin pysyy selkä ja lihakset kunnossa. On se tylsää, mutta se fiilis aina, kun tekee jotain!

Endorfiini toimii aina. Laulaminenkin sujuu, kun kroppa on kunnossa. Mutta vielä yksi kysymys. Olet tehnyt lähipäivinä paljon promoa. Onko mitään mihin olisit halunnut vastata, mutta mitä kukaan ei ole hoksannut kysyä?

– Mä ajattelen tämän homman niin, että vaikka on tehnyt kauan ja on meriittejä. On tosi hyviä aikoja, superhyviä aikoja, huonoja aikoja ja ihan tosi huonoja aikoja. Jos mä ajattelen sitä klassista kysymystä, että ottaisinko jonkun päivän pois, niin voihan siellä olla joku sellainen juttu. Ne on enemmän tuollaisia henkilökohtaisia asioita. Mun polku on tehty tällä lailla. Mä en oikein kuulu mihinkään jengiin: ei kuulu sinne, ei tonne, on vähän niin kuin hybridi. Onhan mulla toiveita, mitä mä haluaisin toteuttaa. Lainatakseni Hombrea: "voishan sinne Ruotsiinkin mennä sillä samalla työmäärällä". Ja oishan sitä kiva soida vaikka jossain hollantilaisessa radiossa. Mutta työtä se vaatii. Kuten kuuluisa golffari Jack Nicklaus sanoi: "mitä enemmän työtä, sitä enemmän onnea". Oma polku, oma hiihto!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

The Mighty
KOTIPAIKKA
Turku

JÄSENET
Tommi Läntinen – laulu
Henrik Strang – kitara
Roope Riihijärvi – kitara
Niko Kokko – basso
Petteri Korhonen – rummut
Jaakko Kiuru – koskettimet


DISKOGRAFIA
Boycott 1987
No! 1988
Lightning Strikes Back! 1990
Red 1992
The Mighty 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Ismo Karo   Kuvat: Promo: MP-Viihde. Live: Jan Carlsson.
http://www.facebook.com/boycottbandofficial Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1640 Palaa »