Keikkaraportti: CyHra, Eyes Wide Open & Ember Falls, Nosturi, Helsinki 27.10.2017

Jesper Strömblad on meikäläisen mittapuulla yksi aikamme kovimpia jätkiä. Miehen taidonnäytteitä löytyy yhdeksältä ensimmäiseltä In Flames -levyltä ja kaveri on yksi koko melodisen deathmetallin kantaisiä. Paitsi ilmiömäisestä soittotaidosta, mies muistetaan myös alkoholismista, joka oli juuri se, mikä sai miehen ja Flamesin yhteisen taipaleen päättymään. Viime vuosina kaveri on käynyt parrasvaloissa lähinnä kritisoimalla entisen bändinsä nykylinjaa. Aiemmin tänä vuonna korviin kantautui hieman positiivissävytteistä viestiä, kun julkaistiin uuden CyHra -yhtyeen synnystä. Strömbladin lisäksi bändissä on mukana ex -In Flames -basisti Peter Iwers, Amaranthen entinen vokalisti Jake E, sekä muun muassa Annihilator- ja Luca Turilli’s Rhapsody -yhtyeissä rummuissa vaikuttanut Alex Landenburg. Tämä sai ainakin meikäläisen mielenkiinnon heräämään, koska tällä kokoonpanolla pitäisi olla kaikki edellytykset saada jotain todella erityistä aikaiseksi. Pian saatiin myös tieto bändin levytyssopimuksesta Spinefarmin kanssa ja historian ensimmäinen keikkakin varattiin suoraan Nosturiin. Kovat odotukset kääntyvät usein pettymykseksi, eikä CyHra tehnyt tässä poikkeusta. Palataan tähän kuitenkin hieman myöhemmin.

 

EMBER FALLS

Illan avauksesta vastasi kotimainen Ember Falls. Bändin turboahdetussa soundimaailmassa on kovin vahvaa Amaranthe -henkeä, josta ainakin osin lienee kiittäminen bändin debyyttikiekon, Welcome To The Ember Fallsin, taustalla vaikuttanutta Jake E.:tä. Aiemmin tänä vuonna bändin esiintyminen Virgin Oilin lavalla oli sangen vakuuttava, mutta jotenkin tällä kertaa paras isku loisti poissaolollaan.

Bändin miksaus nojasi tällä kertaa aivan liian vahvasti synasoundeihin. Välissä kuului toki kitaratilutusta ja kahden vokalistin laulutkin kaikuivat ihan hyväksyttävästi ilmoille. Erityisesti bändin kakkoskitaristi Cajun ärinät lähtivät taas mukavan vihaisesti yleisön niskaan. Jostain syystä jäin itse äänivallista etsimään bassoa ja vaikka kunnolla yritin korviani sen suuntaan siristellä, en löytänyt siitä äänimaailmassa jälkeäkään. Se ei tuntunut basistia juuri haittaavan, koska kaveri veivasi soitintaan ihan sata lasissa.

Nosturissa vajaan satapäisen yleisön seassa tuntui olevan myös kourallinen oikeita hardcore-faneja, jotka saivat ajoittain jopa pientä kirkumista aikaiseksi. Meikäläinen ei kuitenkaan löytänyt esityksestä kaivatunlaista tunnetta. Yksittäisistä kappaleista illan parhaaksi nostaisin The Lamb Lies Down In Sacrificen. Muuten aika tasapaksujen biisien seassa se sisälsi mukavan vaihtelevaa ilmaisua. Biisin keskiosassa olin kuulevinani jopa pientä jazz-vibaa. Niin oudolta kun se saattaa kuulostaakin, olen vakaasti sitä mieltä että lisää tällaista ja hyvää tulee.

Ember Fallsin settilista: The Cost of Doing Business / Falling Rain / The Enemy You Need / COE / Rising Tide / Of Letting Go / One More Time / The Lamb Lies Down in Sacrifice / Shut Down With Me

 

EYES WIDE OPEN

Illan toisena esiintyjänä lavalle nousi ruotsalainen Eyes Wide Open, josta nimen perusteella odotin jonkinlaista metalcore-pumppua. Yllätyksekseni bändin ilmaisu olikin enemmän skandinaaviseen melodiseen death metaliin kallellaan, mutta kenties hentoa DevilDriverin kaltaista vihaisempaa kosketusta sisältäen.

Jos Ember Falls luotti vahvasti syntetisaattorien voimaan, osoitti Eyes Wide Open kuinka homma tehdään hieman paremmassa tasapainossa. Jopa muuhun settiin verraten hämmentävän hempeä rakkauslaulu You Still Are You piti synat niille kuuluvalla paikalla – taustalla. New World Order -kappale piiskasi paitsi yleisön mukaan mylvintään, myös kitaran mukavan old school -henkisesti esiin.

Jos illan pääbändistä löytyi mies In Flamesin klassikkokiekkojen Whoracle, Clayman ja Colony taustalta, Eyes Wide Open kumarsi musiikillaan mukavasti juuri niiden suuntaan, ja kuulosti niiden modernilta versiolta. Eyes Wide Open pitää ehdottomasti ottaa tarkkailulistalle. Ruotsalaiset ne aina vaan osaavat!

 

 

CYHRA

Viikkoa ennen keikkaa CyHra julkaisi debyyttilevynsä, Letters To Myselfin. Jos Jesper Strömblad on useaan otteeseen kritisoinut In Flamesin uutta soundia massoja myötäileväksi sun muuksi, en taida olla ainoa, joka odotti miehen tuoreen bändin olevan vähintäänkin pieni vastaveto juuri tälle konformismille. Jake E:n taustat tuntien saattoi luonnollisesti odottaa vahvasti pop-sävytteistä lopputulosta, mutta sitä ei käy kieltäminen, että CyHran levy on monin verroin In Flamesin paria viimeistä levyä popimpi tuotos. Koska Strömblad kuitenkin on meikäläiselle suuri sankari, halusin luonnollisesti kokea tämän keikan ja nähdä olisiko bändi livenä edes hitusta raskaampi.

Debyytin viimeisen raidan puheosuuden säestyksellä CyHra kapusi lavalle ja katseeni kääntyi luonnollisesti Strömbladiin. Jesperin edellisestä keikasta lienee tovi aikaa, joten liverutiinin hakemisessa oli varmasti melkoinen vuori kiivettävänä ja ensimmäisten biisien aikana mies näyttikin olevan vahvasti kipsissä. Teknisiä ongelmia Strömbladilla näytti ainakin olevan, koska kaveri vietti suurimman osan ajastaan kitarateknikon kanssa keskustellen. Teknikko kävi myös setin aikana useaan otteeseen säätämässä miehen pedaaleja. Mikään ei tuntunut kuitenkaan auttavan enkä loppujen lopuksi oikein tiedä, kuulinko koko setin aikana Strömbladin kitarasta soinnun sointua. Minkään tasoista yritystä Strömbladilla ei ainakaan tuntunut olevan, hän vaan tyytyi lähinnä hoippumaan ympäri lavaa, tietämättä yhtään mitä siellä pitäisi tehdä. Jopa silloin, kun Jake E. kertoi yleisölle, kuinka uskomatonta hänelle on soittaa sankareidensa kanssa samassa bändissä, Strömblad ei kääntynyt edes ottamaan vastaan hänelle osoitettua kunnioitusta. Yleisössä ei myötähäpeän tunteelta voinut mitenkään välttyä.

Koska sankari itse ei sankarin viittaa ottanut niskaansa, lavalta löytyi onneksi yksi ammattilainen, joka näytti sen ilolla haltuunsa ottavan. Hiljattain bändiin liittynyt Euge Valovirta oli suorastaan järkyttävän kova. Mies soitti joka ikisen biiseihin säveltämänsä soolon taidolla ja teki sen vieläpä aivan helvetin hienolla sykkeellä. Valovirran energiaa ja karismaa oli suorastaan ilo seurata. Mies teki kaikkensa paikatakseen ja peitelläkseen Strömbladin juroa ja jopa väheksyvää ilmettä. Saman voi sanoa bändin kolmesta muustakin jäsenestä. Erityisesti Jake E. näytti, miten homma hoidetaan vastoinkäymisistä huolimatta ammattitaidolla himaan. Heppu joutui pariin otteeseen ottamaan hieman apua astmapiipusta, mutta hoiti tästäkin huolimatta sekä laulut että välipuheet jouhevasti läpi. Parissa biisissä laulut nousivat lähes kiskemäisiin korkeuksiin, mutta jätkä vain repäisi korvamonitorin irti paikoiltaan ja lauloi nekin loistavasti läpi. Ja onhan se todettava, että livenä CyHra kuulostaa monin verroin levyä paremmalta.

Mitä Jesper Strömbladin mielessä keikan aikana tapahtui, sen tietää vain hän itse. Letters To Myself on ilmeisimmin Jake E.:n sanoittama levy, mutta biiseissä on aivan varmasti tartuntapintaa Strömbladin pitkälle kamppailulle päihteiden kanssa. Tältä pohjalta ainakin itse ajattelin, että mies olisi saanut demoninsa selätettyä ja elämänsä jälleen hallintaan. Keikan aikana homma ei siltä kuitenkaan näyttänyt. Strömblad ei tuntunut saavan edes kitaran piuhaa itse paikalleen, vaan tarvitsi tähänkin sangen yksinkertaiseen asiaan teknikon apua. En kyllä hämmästyisi, jos takahuoneessa olisi keikan kulusta käyty hieman kovasanaistakin keskustelua…

Mies ei kuitenkaan onneksi ollut lavalla päihtyneenä. Päinvastoin, mies on ollut jo vuosikaudet kuivilla. Tolaltaan hän kyllä oli:  Valovirran mukaan Strömblad oli soittanut ihan muutamaa päivää aikaisemmin aivan timanttiset treenit, mutta sitten Jesperin rakas koira, käytännössä hänen koko perheensä, kuoli yllättäen sydänkohtaukseen juuri pari päivää ennen keikkaa. Strömblad, joka Eugen mukaan on "herkkä jätkä", ei ollut ehtinyt toipua vielä menetyksestään, keikkakin jännitti helvetisti ja nyt kun tekniikkakin vielä ryttyili, Jesperin fiilis oli mikä oli. Sen voi ymmärtää, mutta sen näyttäminen – se on toinen juttu.

Kävellessäni kotiin Nosturilta olin kuitenkin äärettömän surullinen. Neljä ihmistä lavalla voi pelastaa paljon – sen mitä on pelastettavissa – vaikka yksi voi omalla toiminnallaan saada koko homman näyttämään murheelliselta. Kyseessä oli kuitenkin uuden bändin ensimmäinen keikka ikinä, josta ensivaikutelma jää elämään. Ensimmäinen duunipäivä nyt vain on asia, mikä meidän kaikkien on pakko hoitaa kunnialla loppuun, jos duuniin haluaa vielä seuraavanakin päivänä saapua.

Jos tämä on se ilme minkä CyHra mieleen jättää, on näkymä surullista kuulijoille ja erityisen surullista bändin muille jäsenille, joiden useiden kuukausien työpanos näytti valuvan viemäriin yhdessä ainoassa tunnissa. Surullisinta se kuitenkin on Jesper Strömbladille itselleen. Pehmeästä pop-ilmeestään huolimatta Letters To Myself on kuitenkin vahva osoitus siitä, että Strömblad on lahjakas kepittäjä, joka parhaimmillaan yhä tänäkin päivänä kykenee luomaan vahvaa taidetta. Toivon hartaasti, että CyHra nousee tästä vielä ylös ja jatkaa matkaa.

CyHran settilista: Dead to Me / Muted Life / Letter to Myself / Heartrage / Dark Clarity / Closure / Black Wings / Here To Save You / Rescue Ride / Karma.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Sari Katainen. Video: Claudia Katajamäki
https://fi-fi.facebook.com/CyHraofficial/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1665 Palaa »