Keikkaraportti: Mayhem, Dragged Into Sunlight & Barshasketh, Klubi, Tampere 25.10.2017

Populaarikulttuurikin synnyttää omaa folkloreaan. Vanhoista tapahtumista syntyy suusta suuhun siirtyviä tarinoita, jotka luovat oman maailmansa ja sen esikuvansa. Ihmisistä tulee legendoja ja heidän teoistaan kulttuurinsa peruskiviä. Ja vaikka aika kuluu, tarinat ja taide pysyvät - ja kasvavat ehkä yhä suurempiin ja suurempiin mittoihin. Näistä rakenteista tulee sitten omanlaisiaan kiintopisteitä, joihin moni myöhempi asia vertautuu.

Norjalainen Mayhem ja yhtyeen debyyttialbumi De Mysteriis Dom Sathanas on vahva osa black metalin folklorea. Bändiä ympäröinyt musta aura on levittäytynyt näinä päivinä jo laajalle, ja olkoon kyse sitten itse musiikista tai yhtyeen veritekoihin asti johtaneesta äärimmäisyydestä, ei tuskin kukaan black metalin kanssa tekemisissä ollut ole voinut välttyä tältä vaikutukselta. Olikin selvää, että Mayhemin päätös tehdä kiertue, jolla se soittaisi alun perin vuonna 1994 julkaistun De Mysteriis Dom Sathanasin kokonaisuudessaan, herättäisi mielenkiintoa – kuin muinainen runonlaulaja olisi noussut haudastaan lausumaan Kalevalan runoja.

Loppuunmyydyn Tampereen Klubin musiikillisen annin avasivat kuitenkin tuoreemmat tapaukset. Ensimmäisenä esiintynyt Barshasketh omasi ainakin mielenkiintoisen kulttuuritaustan – yhtyeen kitaristi-laulaja Krigeist (kuvassa alla vasemmalla) on alun perin Uudesta-Seelannista mutta vaikuttaa tällä hetkellä Skotlannissa kuten bändin kitaristi ja basistikin, kun taas rumpujen takaa löytyy suomalaista osaamista. Itse musiikki kulki samanlaisessa universaalissa virrassa yhdistellen mahtipontista black metalia, Deströyer 666 -henkistä sahausta ja muutamia melodisia väliosioita. Julistus oli lujaa ja voimakasta, mutta biisimateriaalia tuntemattomalle Barshasketh jäi varsin yhdentekeväksi paahdoksi. Vaikka tiettyjä nyansseja ja tunnepolveilua tarjoiltiinkin, tuntui yhtye roiskivan liikaa samalla vaihteella, ja myös miksaus vei melodiat kauas musiikin kurimuksesta. Bändin jämäkän puolituntisen kyllä seurasi hievahtamatta, mutta keikka oli nopeasti pyyhitty mielestä.

Jos Barshasketh pohjasi tekemisensä perinteisiin, seuraavaksi lavan vallannut Dragged Into Sunlight (alla) pyrki kävelemään omia polkujaan. Jo ennen keikkaa lavalle kannettiin jättimäinen luilla koristeltu kynttelikkö, ja yhtyeen intronauha huokui pahaenteistä noisekihinää kirkonkellojen ja rankkasateen sijaan. Kun itse keikka alkoi, omaehtoisuus vain korostui: viisikko esiintyi lähes kokonaan selkä yleisöön päin ja antoi itse musiikin ja vahvan strobovalo/savu-show’n puhua puolestaan. Musiikillisesti tämä brittiyhtye heitti yleisön päälle varsin sekavan sekamelskan black metalia, death metalia, sludge/doom-sävyjä ja grind/HC-revittelyäkin. Tällainen omaehtoisuus ei kuitenkaan tällä kertaa toiminut. Riffejä ja erilaisia osioita tylyn aggressiivista blastbeateista vimmaiseen kiihdyttelyyn heitettiin tiskiin, mutta itse kappaleet ja yhtenäinen dynamiikka loistivat poissaolollaan.

Vasta keikan loppupuolella muutamat selkeämmät suvannot ja tarttuvammat, death metaliin kallellaan olleet riffivyörytykset saivat mielenkiinnon heräämään, mutta tuolloin alkoi olla jo liian myöhäistä. Vaikka nihilistiset puhesamplet, efektoidut kitarat ja väkivaltainen soitto voisivatkin toimia oikeissa käsissä erittäin hyvin, Dragged Into Sunlight jätti jälkeensä vain tympeän ja epämääräisen muistikuvan. Aina omaehtoisuus ei ole hyvästä, etenkin jos se kääntyy – kirjaimellisesti – sisäänpäin kuroutuvaksi murjonnaksi.

Varttia vaille kymmenen saatiin kuulla illan ainoa "välispiikki", kun miesääni ilmoitti yleisölle toiveen puhelimien ja muiden kuvatallentimien käytöstä – oikean tunnelman säilyttämiseksi keikan kuvaaminen täytyisi pitää minimissään. Tämä ilmoitus saikin yleisössä aikaan muutamankin käsirysyn, kun kännykkäräpeltäjiä käskytettiin "pistämään se puhelin vittuun". Tilanne tasaantui odottavaksi, ja aavemainen intronauha käynnistyi. Biisimateriaali oli varmasti kaikille tuttuakin tutumpaa – onpa Watain-yhtyeen Erik maininnut De Mysteriis Dom Sathanasin olevan itselle sellainen levy, että hänen ei tarvitse kuin katsoa kansikuvaa ja musiikki kuuluu hänen mielessään – joten ainoa odotuksen aihe oli enää seuraava: miten puhkua henkeä yli 20 vuotta sitten julkaistuun merkkiteokseen?

Mayhem hoiti leiviskänsä hyvin. Kaapuihin pukeutunut bändi esiintyi hämärissä valoissa luoden kuvan haudan takaa nousseista ritualisteista, jotka suorittivat riittejään vahvalla hartaudella. Mitään suurempaa revittelyä ei lavalla nähty – lukuun ottamatta basisti Necrobutcherin hevimäistä julmistelua – mutta siltikään tunnelma ei ollut staattinen, vaan juurikin harras ja ylväs.

Oma lukunsa oli tietenkin Attila Csihar, joka sopii mainiosti Mayhemin folklore-tarinoihin: omaehtoinen laulaja, joka kaiken lisäksi on kotoisin Unkarista ja sijoittuu näin ollen lähelle edellisen ja edesmenneen laulaja Per "Dead" Ohlinin jopa pakkomielteeksi kääntynyttä Transylvaniaa. Csiharilta on voitu odottaa jos jonkinlaista kostyymia, mutta nyt hänkin oli ottanut tilanteen vakavasti pukeutumalla räsyisiin kaapuihin, irvokkaaseen maskiin ja jättimäiseen käännettyyn ristiin. Mies näyttäytyi rituaalin pääpappina piirrellen ilmaan maagillisia kuvioita ja soperrellen mikrofoniin omia litanioitaan, mutta kun hetki tuli tarttua voimalla todellisiin De Mysteriisin sanoihin, teki hän sen voimalla – mitä nyt miksaus tuntui vievän joskus laulut liiaksi taka-alalle. Muutoinkin keikan alkupuolella Hellhammerin rumpuvyörytys ja yleinen bassovoittoisuus jättivät itse riffit aika sekavaksi sotkuksi, mutta loppupuolella tilanne tasapainottui, ja keikan päättänyt nimikappale olikin jo varsinaista saatanallista glooriaa legendaarisine sahauksineen ja Csiharin messuavine lauluineen. Mielenkiintoista olisi kuitenkin ollut päästä laulajan pään sisälle: kuinka paljon hän eli itse noissa 25 vuotta vanhoissa tunnetiloissa ja kuinka paljon esiintymisessä oli tuoretta ulostuontia.

Voin sanoa, että Mayhem pystyi luomaan Klubin eetteriin tunnelman tavalla, jonka levyn pääarkkitehti, myös edesmennyt Euronymouskin olisi hyväksynyt. Vaikka keikka sisälsikin erinäisiä irrallisia elementtejä kuten pääkallolla ja kahdella kynttilällä koristellun alttarin, kääntyivät nekin merkityksellisiksi, kun Csihar lauloi päätöskappaleen osin kallolle luoden kuvaa yhteydestä toiselle puolelle siirtyneisiin Deadiin ja Euronymousiin. Samalla Mayhem osoitti, että De Mysteriis Dom Sathanas on vahva levykokonaisuus lavallakin esitettynä: Funeral Fog ja Freezing Moon ovat yhdessä yksi metallimaailman vahvimmista avausbiisikaksikoista, ja muut kappaleet toimivat hienosti kiivaan vauhdin ja kylmäävien tunnelmointien välimaastossa – etenkin From the Dark Past nousi tällä kertaa erittäin vahvaksi kokemukseksi.

25 vuotta ei loppujen lopuksi ole pitkä aika, mutta black metalin janalla on näinä vuosina kuljettu jo pitkälle niin musiikillisesti, aatteellisesti kuin hengellisesti. Kuitenkin samaan aikaan black metalissa roihuaa tietty sama liekki, joka on ollut mukana jo alusta asti. Vaikka De Mysteriis Dom Sathanas on tietyllä tapaa oman aikansa luomus, oli se tänä iltana myös osa tätä päivää, eläen ja hengittäen vahvasti nykyisessäkin ilmanalassa.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Antti Klemi   Kuvat: Samuli Huttunen
https://www.facebook.com/mayhemofficial/?fref=ts Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2273 Palaa »