Bloodred Hourglass

Mikkeliläislähtöinen Bloodred Hourglass, tuttavallisemmin BRHG, on päässyt urallaan usein hankalaksi väitettyyn kolmannen levyn julkaisun äärelle. Bändin uutukainen Heal ei musiikiltaan ainakaan meikäläiselle tarjoa pienimpiäkään viitteitä hankaluuksista, kompromisseista tai suurista suunnanmuutoksista. Omassa tyylilajissaan levy on kaikin puolin mitä maittavin tuotos.

 

MIKÄ IHME KOLMANNEN LEVYN KIROUS

Onko tämä koko kolmannen levyn kirous vain median keksintöä? Onko kolmas levy yhtään kakkoslevyä vaikeampi tehdä? Miksi olisi? Miksi ei olisi? Näitä kysymyksiä pohtien Imperiumi tarttui luuriin ja soitti BRHG:n laulaja Jarkko Koukoselle. No, onko ja oliko?

– Todella hyvä kysymys, Koukonen aloittaa. Meille se ei kyllä ollut kauhean vaikeaa ja palaset loksahteli helposti paikalleen. Tämä on varmasti monen sattumuksen summa, mutta kokonaisuutena meillä oli paljon matskua mistä valita eikä missään vaiheessa tullut mitään ylitsepääsemätöntä tilannetta. En mä kyllä tiedä, miksi sen kolmannen levyn pitäisi olla vaikeampi.  

Romutetaan siis koko teoria saman tien puhtaaksi paskanjauhamiseksi. Vai?

– Voihan se olla bändin luomisprosessin kannalta se turning point, mutta meidän aikatauluihin tämä ei vain nyt sopinut, Koukonen toteaa naurahtaen.  

Jos bändin kolmea tuotosta tutkii kokonaisuutena, voi melko selvästi löytää sen turning pointin ensimmäisen ja toisen levyn välistä:

– Kyllä me sen debyytin aikoihin vielä aika paljon etsittiin itseämme ja meininki oli ehkä vähän enemmän kieli poskella. Sen jälkeen me puhuttiin, että seuraajaa voisi virittää vähän tummempiin sävyihin ja siihen suuntaan se sitten lähti muodostumaan.

– Oceansilla (vuoden 2015 levy Where The Oceans Burn, –toim. huom.) me kyllä löydettiin se meidän signature-soundi, eikä sitä tälle levylle juuri tarvinnut lähteä muuttamaan. Tylsä käyttää kulunutta fraasia “luonnollinen jatkumo”, mutta tässä tapauksessa se kyllä on vähän sitä.  

Miltä se debyytti tänä päivänä omiin korviin kuulostaa?

– En mä nyt sano, että se hirveältä kuulostaa ja debyytiksi se on kyllä ihan onnistunut kokonaisuus, mutta sanotaanko, että jos sen spedeilyn ottaa pois, ei käteen paljoa jää. Of Regret, Fear And Forgiveness biisinä soundaa edelleenkin helvetin hyvältä, mutta ehkä sitä on itse musiikillisesti kasvanut, Koukonen pohtii.  

Hyvään suuntaan ovat Mikkelin miehet kasvaneet, koska vannoutuneena Göteborgin kuolonmetallin ystävänä Heal kolisee korviini kuin Pietarinkirkon kello Vatikaanissa. Erityisen vahvoja viitteitä löydän vanhaan ja hyvään In Flamesiin:

– In Flames We Trust! Itse diggaan jopa uudesta In Flamesista. Se vanha kyllä toimii ja kolisee omaan korvaan paremmin, mutta on se sellainen bändi, joka muutoksista huolimatta on aina jaksanut toimia inspiraationlähteenä. Tunnustetaan, että on sieltä paljon referenssejä tullut.  

Yllä tuli jo todettua, että suuret musiikilliset suunnanmuutokset tehtiin ennen edellistä levyä, mutta aukeaako bändistä kolmoskiekolla mitään uusia puolia?

– Samalla reseptillä me mentiin: sama studio ja samat jätkät. Edellisellä tuli jo demovaiheessa hyvin selväksi, mihin me pystytään ja mitä on järkevää tehdä. Laurista esimerkiksi saatiin nyt huomattavasti enemmän irti ja puhtaita taustalauluja taitaa olla melkein jokaisella biisillä. Tällaisia pieniä nyansseja. Ylipäätänsä ehkä jokaisella sektorilla on puristettu vähän eteenpäin.  

 

REMUENGLANNISTA OMAELÄMÄNKERRALLISEEN KERRONTAAN

BRHG on siitä harvinainen yhtye, että bändin kahden viimeisen levyn tekstien lisäksi kotisivuilta löytyy myös Song Meanings -osio, josta mattimeikäläinen voi käydä kurkkimassa tarkemmin kappaleiden tarinoita. Kuinka tärkeitä tekstit itsellesi ovat?

– Mä tykkään tehdä lauluja siten, että vedän demon päälle meidän sisäisen terminologian mukaisesti tekstit remuenglannilla, eli vain sen sovituspohjan, jonka päälle aletaan sitten funtsimaan itse tekstejä. Tunnustettakoon, että joskus se remuenglantimaisuus ajaa tekstin edelle. Tuoreimmalla pyrin tietoisesti välttämään tätä ja työskentelemään tekstivoittoisesti.

– Omat tekstit olen aina kirjoittanut omasta elämästä. Se kokonaisuus, mitä haluan tuoda esiin tulee olla rehellistä. On upeaa, jos kuulija pystyy samaistumaan biiseihin. Jos sitten haluaa perseraiskata homman, voi mennä kotisivulle ja katsoa sieltä song meaningsistä mistä biisit oikeasti kertoo, Koukonen naurahtaa.  

Mies jatkaa toteamalla, että aivan kaikkea ei kuitenkaan aina halua tietää:

– Omasta historiasta löytyy monta esimerkkiä, jossa olet imenyt sen fiiliksen biisistä ja se käy niin hyvin johonkin omaan tunnetilaan. Sitten menet lukemaan taustoja ja selviää, että biisi kertoo sokeasta äijästä, joka tykkää ampua haulikolla savikiekkoja.  

Palataan näistä filosofoinneista vielä levyn lyyriseen sisältöön ja sen luomisprosessiin. Löytyykö ne fiilikset tekstin pohjaksi nimenomaan sen musan sisältä?

– Se sävellyspuoli ja laulusovitus itsessään ruokkii paljon siihen lyyriseen puoleen. Tykkään laittaa kuulokkeet korviin, kuunnella kitarademoa täysillä ja hakea sieltä sitä fiilistä, mikä omaan korvaan olisi se toimivin sovitus. Seison kyllä täysin sen takana, että saan sen parhaan lopputuloksen, jos mennään nimenomaan fiilis eikä teksti edellä. Ei mitään “miten tämän nyt tonne saisi taivutettua” -tyylistä juttua    

Kun nyt siitä fiiliksestä ryhdyttiin puhumaan, on pakko todeta, että Heal on kuitenkin harvinaislaatuisen positiivista kuolonmetallia:

– Jos me tehdään melodista deathmetallia, ei nää kahden viimeisen levyn biisit kauhean paljoa sitä deathia ole olleet. Tällä levyllä kyse on jonkinlaisesta paranemisprosessista. Kuulija voi luonnehtia itse mistä tässä parannutaan, vai parannutaanko yhtään.  

Suoranaisesta teemalevystä ei kuitenkaan ole kyse:

– Edellisellä levyllä mentiin kokonaisuus edellä, mutta nyt biisi kerrallaan ja niiden ehdoilla. Healin tästä teki se, kun tein sovituksia ja tekstejä, se sana nousi esiin useammassakin kappaleessa. Where The Oceans Burn oli pitkä nimi ja nyt ajateltiin tuoda vähän lyhyttä ja ytimekästä kontrastia.

 

YHDEN LEVYN DIILEILLÄ

Bändin ensimmäisen levyn julkaisi Spinefarm, toisen OneManArmy ja kolmas tulee Ranka Kustannuksen kautta. Sanomattakin lienee selvää, että ennakkoja ei ole saatu, vaan yhtiölle tarjotaan valmista masteria. Kuinka raskasta bändin pyörittäminen ilman sitä kaupallista jatkumoa on?

– Meillä on bändinä aina ollut selkeä suunnitelma. Kivahan se ois, jos olisi sellainen stabiili tilanne, että tietää mitä reittiä seuraava menee. Kun yhteistyökumppanit vaihtuu, tulee aina vähän säätämistä ja totuttautumista, mutta ongelmia meillä ei ole ollut.   

– Luottamus oman materiaalin vahvuuteen on kuitenkin aina ollut sitä luokkaa, että julkaisijan löytyminen ei ole tuottanut ongelmia: Meillä on ollut myös onnellinen tilanne, että on aina valmiin masterin kanssa pystynyt parista ehdokkaasta valitsemaan. Se ainoa turhauttava elementti on, että sulla on valmis tuote, jonka saisi lyötyä spotifyhin yms., mutta saattaa mennä vuosi-puolitoista, että se saadaan oksennettua pihalle.  

Pitkä odotus on nyt ohi. Kuinka kovissa täpinöissä bändi odotti julkaisua?

– Sitä on itse niin turtunut tohon, että se pahin syyhy laantui jo ajoissa. Itse voi aina olla jotain mieltä jostakin tulevasta ja usein se on se kliseinen “paras levy ikinä”, mutta on oikeesti siistiä päästä kuuntelemaan jengin mielipiteitä.  

Mitään virallista levyjulkkaria, ei nyt syksyllä päästä kokemaan, mutta tammikuun puoliväliin on buukattu neljän keikan verran Suomen-kiertuetta. Mikä uusi biisi tulee iskemään yleisöön kuin pajavasara?

–  Kyllä mä luulen, että se on Six Feet Saviour. Siinä on sellaista, mikä saattaa kolahtaa.  

Onko se myös oma lempilapsesi?

– Mun on kauhean vaikea sanoa. Jokaisessa biisissä on omat hetkensä. Perusvarmana ja onnistuneena veisuna mä pidän ehkä Quiet Complaintia, millä levy lähtee käyntiin. Yleisesti omat fiilikset on eläneet aika vahvasti tässä matkan aikana. Esimerkiksi kun Last Of Us otettiin studioon mukaan, oli itsellä sellainen fiilis, että tästä tulee joku japsibonaribiisi, mutta produktion myötä se kasvoi isompiin sfääreihin ja löytyy nyt ihan levyn alkupäästä.  

Joko seuraava levy on työpöydällä?

– Antin (Nenonen, kitaristi, – toim.huom.) kädestä on tainnut syntyä jo 8–9 uutta demoa ja ensimmäiset mp3:t on niin sanotusti sisällä. Kun tästä julkaisuhärdelistä päästään, voi itse siirtyä taas tonne lauluproduktion puolelle. Jos asiat menee kuten suunniteltu, ei nyt tule ihan yhtä pitkää taukoa.  

BRHG:n tarina jatkuu. Loppuun heitän vielä sen perinteisen filosofoivan yllätyksen: Mitä löytyy BRHG:n sieulsta?

– Nyt heitit kyllä aika v.....n kysymyksen. Mä sanoisin, että meiltä löytyy sellaista tietynlaista taiteellisuutta – tai taiteellisempaa visiota, mitä tämän genren bändeiltä ei yleensä löydy. Toivon, että se enenevässä määrin välittyy meidän tekemisessä.

Suomen tämän hetken parasta melodista death metalia tarjoava Heal löytyy jo valitsemastasi suoratoistopalvelusta tai ihan fyysisenä kappaleena levykaupoista. Lämmin suositukseni. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pasila – porilaisten marssi!

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Heal
KOTIPAIKKA
Mikkeli

JÄSENET
Antti Nenonen – kitara, kosketinsoitin
Jarkko Hyvönen – rummut
Jarkko Koukonen – laulu
Jose Moilanen – basso
Lauri Silvonen – kitara


DISKOGRAFIA
Lifebound 2012
Where the Oceans Burn 2015
Heal 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Jukka Suihkonen
https://www.brhg.net/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 975 Palaa »