Cannibal Corpse

Genrensä huomioon ottaen todella isoihin myyntilukuihin yltänyt ja lajissaan kiistatta maailman menestynein death metal -ryhmä, Cannibal Corpse, julkaisee jo neljännetoista studiolevynsä. Red Before Black on jälleen kaikkea, mitä Corpse-fani toivookin: katkenneita luita, mädäntyneitä ruhoja ja muuta mukavaa. Yhtyeessä alusta asti rumpuja takonut Paul Mazurkiewicz on kiireinen mies antaessaan haastatteluja maailman joka kolkkaan samaan aikaan, kun kohta alkavan kiertueen treenit ja valmistelut puskevat päälle. Kiireestä huolimatta Mazurkiewicz on aurinkoisella tuulella.

 

PUNAISTA JA MUSTAA

Haastattelua tehdessämme Red Before Blackin julkaisuun oli kaksi viikkoa. Cannibal Corpsen levytysura on jatkunut jo 27 vuoden ajan. Nälkää ja tekemisen halua riittää aina vain, vaikka tietä on taitettu ja konserttisaleilla rymistelty niin maan pirusti.

– Kyllä vain, olemme edelleen erittäin – siis erittäin – nälkäisiä musiikin suhteen. Uuden levyn myötä taas jonkinlainen ympyrä sulkeutuu. Kun kuuntelen itse tuoretta kiekkoamme, mielestäni emme kuulosta 30 vuotta vanhalta bändiltä, joka on julkaisemassa jo neljättätoista levyään. Aina uutta materiaalia kyhätessä on se fiilis, että nyt tulee kenties parasta koskaan tekemäämme musiikkia, mutta siitä huolimatta, nyt tuntuu, että todellakin olemme julkaisemassa erästä parhaista levyistämme, Mazurkiewicz aloittaa innokkaasti.

– Syytä siihen, miksi Red Before Black soundaa niin pirun hyvälle, en oikein osaa selittää. Jokaisella levyllä joka jätkä laittaa itsensä likoon täysin palkein, mutta nyt sitä puristamista ja itsensä ylittämistä tuntui olevan vieläkin enemmän. Olemme paitsi hyvin nälkäisiä uuden musiikin ja luomistyön suhteen, myös innoissamme saadessamme tuoda taas faneille uutta materiaalia. Asenteen pitää olla nälkäinen, mutta nöyrä!

Cannibal Corpse on viettänyt brutaalin missionsa parissa jo 30 vuotta, eikä loppua näy. Miksi pitäisikään, kun homma toimii.

– Nimenomaan, se on juuri sitä, mitä olemme tehneet, mitä haluamme tehdä ja mitä aiomme tehdä tulevaisuudessakin. Olemme aina Cannibal Corpse, eikä se muutu. Mielestäni meillä on aina ollut makeita kansitaiteita. Toiset ovat ehkä vähän vaikuttavampia tai kyseenalaisempia kuin toiset. Nyt Red Before Black jatkaa näitä perinteitä. Emme nojaa vain yhteen aspektiin, vaan panostamme kaikilla osa-alueilla. Meillä on siistejä biisinimiä ja siistejä lyriikoita, joille George (Fisher, laulu) tekee laulaessaan lisäkunniaa.

Ensimmäisen maistiaisen fanit saivat taannoin Code Of The Slashers -biisin myötä, jolle väsättiin myös musiikkivideo. Video on eräänlainen kunnianosoitus elokuussa menehtyneelle kauhugenren suurnimelle, Tobe Hooperille.

– Biisin musiikkivideo on kunnianosoitus Tobelle, mutta se ei ollut meidän oma ideamme. Homma lähti liikkeelle siten, että videon ohjaaja, Zev Deans, halusi tehdä videosta pienen tribuutin hänelle. Zevillä oli videota tehdessään kaikki langat tukevasti käsissään. Hän oli tutustunut biisiin, sen sanomaan ja lyriikkaan jo kauan ennen kuin hän ehdotti meille, että minkälainen videosta voitaisiin tehdä. Me ostimme idean heti, koska ei meitä tietenkään haittaa tehdä kunniaa Tobelle. Meitä ei haittaa sekään, että fanit olettavat idean tulleen bändiltä – aiheemme kun nojaavat kauhuleffoihin. Harmi vain, etten koskaan tavannut Tobea henkilökohtaisesti missään.

– Toinen todella siisti juttu on se, että Code Of The Slashers on ensimmäinen musiikkivideomme, jossa bändi ei näy soittavan. Totta puhuen, tykkään tästä videosta juuri siksi todella paljon. Tykkään minielokuvamaisista musiikkivideoista. Kaikki videomme ennen tätä ovat olleet niiden vastakohtia, niissä näkyy enimmäkseen joka otossa meitä itseämme. Miksi musiikkivideoissa pitäisi edes näkyä bändin jäsenet? Jos olet bändin fani, tiedät kyllä, miltä jätkät näyttävät. Slashersin videolla minielokuva onnistui – eihän porukka heti edes hoksannut, ettei meitä näy videolla. Seuraava musiikkivideomme saattaa olla samanlainen tai sitten livenä purkitettu video yhdeltä lavalta. Sellaista meillä ei vielä ole.

Entäpä Red Before Blackin teema ja kantavat voimat? Mazurkiewicz kertoo:

– Nimi tuli minulta itseltäni. Taas tuttuun tapaan materiaalia purkitettaessa meidän jokaisen päässä oli sellainen pieni myrsky menossa, kun pistettiin muistiin biisien nimiehdotuksia, levyn nimeä ja lyriikkapätkiä. Red Before Black -nimi herätti minut keskellä yötä. Olin täydessä unessa, kun kai alitajuntaisesti mieleeni putkahti vähän samanlainen lause, vissiin jostain painajaisesta. Herättyäni fiksasin lausetta pikkuisen ja se oli siinä. Se on toimiva ja simppeli: näet verta ennen kuin kuolet. Punainen edustaa verta, musta vastaavasti kuolemaa. Cannibal Corpse – Red Before Black. Kyllä! Mazurkiewicz intoilee kuin lipevä myyntimies.

– Red Before Black poikkeaa nimensä osalta edellisistä kiekoista juuri siksi, että nyt nimessä on enemmän mietittävää ja pohdittavaa. Etenkin Cannibal Corpse -kontekstissa. Levyn nimi antoi myös kansikuvan taiteilijalle mahdollisuuden tehdä hillityillä väreillä vaikuttavan teoksen. Pat (O’Brien, kitara) oli heti kanssani mukana, että Red Before Black on pirun osuva nimi levylle, vaikka muut hannasivat hieman vastaan. Lopulta sain tahtoni läpi, kun tarpeeksi painostin. Olin iloinen kuin pikkulapsi.

Cannibal Corpse on sekä lavalla että studiossa tiiviisti yhdessä toimiva rykmentti. Materiaalin valmistuminen ei ole vain yhden tai kahden miehen harteilla, vaan tekemistä riittää jokaiselle.

– Kaikilla meistä on vapaus säveltää. Meillä ei ole ikinä ollut mitään sääntökirjaa, että ketkä saavat tehdä tätä ja ketkä tuota. Pat esimerkiksi ei kirjoita lyriikoita, mutta sävellyspuolella hän on haka. Minä taisin olla isoin tekijä lyriikkaosastolla tällä kertaa. Unelmatilannehan olisi sellainen, että voitaisiin vain sanoa ennen uuden materiaalin kynäilyä, että sinä ja sinä kirjoitatte kolme biisiä, minä ja hän kaksi ja tadaa, kasassa olisi levyllinen biisejä, mutta ei tuollainen toimi meillä. Pyrimme kynäilemään tiiminä levylle sen 12 biisiä. Keskitymme urakkaan todella huolellisesti, eikä meillä ole ikinä fillereitä levyillä.

– Pat kirjoitti neljä biisiä, Alex (Webster, basso) niin ikään myös neljä, Rob (Barrett, kitara) kolme ja minä yhden rallin yhdessä Patin kanssa. Vastuu vaihtuu joka levyllä. Evisceration Plague (2009) oli hyvin Alex-painotteinen, hän taisi tuolloin kirjoittaa yhteensä seitsemän biisiä. On todella hyvä, että emme ole monien bändien tavoin vain yhden tai kahden hittinikkarin varassa.

– Joistakin ralleista on heti studiossa sellainen tutina, että tästä tulee varmasti fanien keskuudessa hitti. Jotkut rallit vaativat lyriikan, että kuulemme tuleeko siitä lopulta yhtään mitään. Red Before Blackin kohdalla minusta tuntuu juuri nyt, että kaikki biisit voisivat lyödä läpi fanien keskuudessa. Code Of The Slashers vaikuttaa jo nyt tehneen kauppansa, mutta onko se sitten hitti vai ei, jää nähtäväksi. Jos tällä hetkellä täytyisi uudelta levyltä nimetä pari potentiaalista hittivaihtoehtoa, sanoisin Shedding My Human Skin ja Red Before Black. Monien biisien kohdalla tiedämme jo varhain, mitä halutaan mukaan settilistoihin. 

 

KLICKIT JA KASVISPIHVIT

Mazurkiewicz on rumpujen soiton saralla itseoppinut. Tapa lähestyä instrumenttia on pysynyt hyvinkin samanlaisena, vaikka ikävuodet tuovatkin mukanaan omat haasteensa.

– Lähestyn vieläkin rumpujen soittamista samalla tavoin kuin 30 vuotta sitten. Erona on vain se, että kun mittariin tulee kohta 50, täytyy lähestymiseen varata entistä enemmän aikaa. Nuorempana soittaminen lähti koska ja milloin vain. Joudun levy levyltä tekemään enemmän duunia, että saan pidettyä soiton mahdollisimman tiukkana. Kaikki koostuu pienistä asioista, jotka nivoutuvat yhteen isoon kuvaan: kun sinulla on elämässä muut asiat hyvin ja pidät huolta itsestäsi, soittokin sujuu paremmin. Vaikka en olisikaan muusikko, tahtoisin silti pitää itsestäni huolta ja yrittää elää koko ajan terveellisemmin. En halua päätyä vanhaksi ja rähjäiseksi ukoksi.

– Jos voisin pyrähtää aikakoneella taaksepäin, ottaisin rumputunteja. Otin kitaratunteja, kun aivan natiaisena harjoittelin soittamaan kitaraa. Soitin akustista kitaraa, kun vanhempani eivät halunneet ostaa sähköistä versiota. Siihen se lopulta vähän tyssäsikin. Mieti nyt: olet 12 ja diggaamasi bändit ovat pelkkää hardrockia ja metallia, totta kai haluat itsekin saada niin paljon meteliä instrumentistasi kuin mahdollista. Akustisella kitaralla se on hieman hankalaa. Otin kuusi kuukautta kitaratunteja, mutta sitten lopetin. Pari kolme vuotta myöhemmin löysin innostuksen rumpuihin. Tuolloin ajatuksenani oli lähinnä kerätä ympärilleni kavereita, joilla on myös soittimet ja heidän kanssaan luoda melua ja meteliä.

– Jos olisin löytänyt rummut, kun olin 10, olisin taatusti ottanut rumputunteja, koska se olisi ollut ainoa vaihtoehtoa oppia ja harjoitella – ei kukaan jammaile kavereiden kanssa treenikämpällä 10-vuotiaina. Omalla tavallaan olisi mielenkiintoista nähdä, minkälainen rumpali nyt olisin, jos asiat olisivat menneet toisin, ja että olisiko Cannibal Corpse sellainen kuin se nykyään on. Tai olisiko koko bändiä edes olemassa. Monet muusikot silti tekevät, kuten minä tein, eli pää edelle puskaan vain. Monet uudet rumpalit jostain syystä pelkäävät, ja jopa häpeävät, soittaa klikin kera. Siinä ei ole mitään hävettävää todellakaan. Klikki kannattaa ottaa käyttöön, jos vähäkään epäilee, ettei sitä ilman pärjää. Itsekin nauroin ennen moisille, mutta ilman klikkiä viimeisimpien levyjen soittamisesta ei olisi tullut mitään.

Cannibal Corpse säntää tälläkin kertaa levynjulkaisun myötä kiertueelle, joka ulottuu ensi vuoden puolella Eurooppaankin.

– Kiertueet menevät siltä osin rutiinilla, etteivät keikat enää jännitä kuin silloin, kun tullaan kaupunkeihin, joissa keikalle tulee paljon muusikkotuttavia. Vaikkapa Tukholmassa on ihan varma, että joku tuttava pälyilee soittoasi niin läheltä, että oluet meinaavat mennä sekaisin. Yleisömäärän ei saa ikinä antaa vaikuttaa suoritukseen. Toki toisinaan on hankala pitää itseään kasassa, kun vaikkapa nouset Hellfestin päälavalle järjettömän yleisömäärän eteen.

Mazurkiewicz teki ruokavalioonsa muutoksen 14 vuotta sitten. Tämä johdattaakin minut haastattelun viimeiseen kysymykseen: miksi jokaisen tulisi ryhtyä vegetaristiksi?

– Tärkein syy ryhtyä vegetaristiksi on se, että jokaisella eläimellä on oikeus elää eikä joutua kenenkään lautaselle. Lakkasin syömästä lihaa 14 vuotta sitten. Minusta alkoi tuntua tekopyhältä syödä eläimiä. Lopulta en halunnut tehdä sitä enää. Tajusin, että en minä nälkään kuole, vaikka en syökään lihaa. Muutos oli totta kai aluksi iso. Rakastin ennen syödä lihaa, rakastin sen tuoksua ja makua. Kotieläimet ovat varsin jees, mutta se ei, että jotkut pitävät lemmikkeinään villieläimiä. Meillä on kotona pari hevosta ja muutama kana. Niistä pidetään huolta ja ne saavat rauhassa touhuta ympäriinsä.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Red Before Black
KOTIPAIKKA
USA

JÄSENET
George "Corpsegrinder" Fisher - laulu
Rob Barrett - kitara
Pat O´Brien - kitara
Alex Webster - basso
Paul Mazurkiewicz - rummut


DISKOGRAFIA
Eaten Back To Life 1990
Butchered At Birth 1991
Tomb Of The Mutilated 1992
The Bleeding 1994
Vile 1996
Gallery Of Suicide 1998
Bloodthirst 1999
Gore Obsessed 2002
The Wretched Spawn 2004
Kill 2006
Evisceration Plague 2009
Torture 2012
A Skeletal Domain 2014
Red Before Black 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Samuli Keskitalo   Kuvat: Metal Blade Records, Cannibal Corpse
http://www.metalblade.com/cannibalcorpse/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 812 Palaa »