Marco Hietala

Marco Hietala on monessa liemessä keitetty mies. Tarotin perustajana ja Nightwishin basisti-laulajana arvostettujen muusikkojen kärkikaartiin noussut Hietala on yhdessä kirjailija Timo Kangasluoman kanssa laittanut Hietalan pitkän uran yksiin kansiin. Ruostumaton-kirja kertoo Hietalan elämäntarinan miehen omin sanoin.

Kirjassa Hietala käy muusikkouden lisäksi läpi alkoholismiaan ja vakavaa masennustaan. Imperiumi.net tavoitti kiireisen Hietalan kirjan julkaisutilaisuudessa ja ehti jututtaa miestä nopeasti, sillä haastatteluminuutteja ei hirveästi ollut tarjolla suuren kysynnän ja kiireisen aikataulun vuoksi.

Hietala näyttää iloiselta ja polttelee sähköistä tupakkilaitetta. Kuinka mies voi tällä hetkellä?

 – Tällä hetkellä oikein hyvin – ainakin omasta mielestä. Mulla piti olla sapattivuosi, mutta silti tässä on ollut ihan järjetön työrupeama. Mulla on ollut useita viikkoa niin, että oon ehtinyt päivän kaks vetää henkeä ja taas on ajeltu stadiin, sitten takaisin Kuopioon, lennetty Hollantiin, nauhoiteltu lauluja, tehty kirjaa ja vaikka mitä. Koen niin, että kaikki erilainen mitä teen, on mahdollisuus oppia ja rakentaa jotain uutta.

Ei ihme, että Tuomas Holopainen kutsui aikoinaan itseään ja Marco Hietalaa ”Suomen heavy metal -huoriksi”, sillä miehiä viedään useaan sivuprojektiin aina Nightwishin ollessa tauolla. Yksi näistä projekteista Marcolle on tietenkin juuri julkaistu kirja Ruostumaton, joka on tarina teikäläisen melkoisen tapahtumarikkaasta elämästä. Mistä yhteistyö kirjan kirjoittaneen Timo Kangasluoman kanssa syntyi?

 – Timolla oli idea, että se haluaisi urheilukirjojen jälkeen kokeilla musapuolta. Timolla oli tullut meikäläinen ensimmäisenä mieleen ja hän kysyi meidän yhteiseltä ystävältä, Kimmo Aholalta (miksaaja, Nightwish), että minkälainen mies se Marco oikein on. Kimmo oli kehunut meitä puolin ja toisin ja Oulussa kohdattiin Raskasta Joulua -rundilla Timon kanssa hotelliaulassa. Juteltiin niitä näitä, mietittiin asiaa pintapuolisesti ja päätettiin, että lähdetään kokeilemaan. Laitettiin sauna päälle ja alettiin turisemaan.

 – Meillä oli viime talven ja kevään mittaan useita sessioita. Ne saatto kestää sen 3–4 päivää ja välillä tuli kuvaaja mukana. Kuljettiin se tarina lineaarisesti läpi ja välillä sitten tuli tuurilla kylään ihmisiä, joiden kanssa kerrottiin esimerkiksi Sweet Leafin tarina täysin vahingossa. Paljon tuli tavaraa ja oltaisiin varmaan saatu triplasti tämän kirjan verran kamaa pihalle.

Kirja on melkoisen henkilökohtainen ja se vaikuttaa hyvin rehelliseltä teokselta. Yksi huomio, jota kirjaa lukiessani tein, oli se, että Nightwish-ura oli jätetty hieman pienemmälle, vaikkakin toki laulajatar-vaihdoksista kerrotkin. Oliko tämä tarkoitus?

 – Se oli tietoinen valinta, koska Nightwishista on jo kirja. Meidän ei tarvinnut nyt käydä Nightwishin tarinaa olennaisesti läpi - otettiin sieltä vaan niitä tiettyjä juttuja ja kerrottiin, kuinka mä koin ne asiat.

 

ILO ILMAN VIINAA ON ILOA

Kirjassa kerrot hyvin avoimesti myös kamppailustasi alkoholin ja masennuksen kanssa. Oliko vaikeaa esimerkiksi lähteä kiertueelle ensimmäistä kertaa selvin päin?

 – Se oli pelottavaa. Mulla oli päivämäärä päätetty, milloin juon viimeisen kerran ja heti sen jälkeen lähettiinkin Tarotin kanssa kiertueelle, joissa on tullut ennen läträttyä aika ruhtinaallisesti. Kun istuttiin takahuoneessa ja läppä lensi ilta toisensa jälkeen normaalisti selvinkin päin, huomasin, että en enää viinaa tarvitse. Vaikka muut joivat, pystyin silti hengailemaan heidän kanssaan ilman tipan tippaa. Se oli lopulta vapauttava tunne.

Mitä neuvoja antaisit ihmisille, jotka kamppailevat samankaltaisten asioiden parissa?

 – Mä yksinkertaisesti näin sen niin, että jos jostain asiasta oli muille ja itselleni niin paljon murheita - alat olemaan haitaksi muiden mielenrauhalle ja jopa työlle - sitä laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: Mikä on tärkeää ja mikä ei. Viina voi olla melkoinen ystävä ja vihollinen ja sen läträämisen voi lopettaa vasta, kun itse oikeasti niin haluaa.

 – Masennuksesta sen verran, että jos olin pari päivää radalla, niin sen jälkeen masensi neljä päivää. Sitten kiertueella se vaan paheni, kun sitä soosia veti välillä senkin takia, että ei masentaisi. Siitä tulee ikuinen kierre.

Puhut myös kirjassa siitä, että varsinkin 1990-luvulla koit paljon ”vilua ja nälkää”. Kuvaat aika yksityiskohtaisesti kamppailujasi sinä aikakautena. Mikä piti miehen silti muusikkoudessa kiinni, vaikka kaikki meinasi mennä päin seiniä?

 – Kyllä mä sanoisin, että musiikki itsessään. Se on ollut elinikäinen luottokaveri, joka on aina pitänyt pystyssä. Joskus masennuksen pauloissa saattoi jopa tuntua, ettei ollut intoa tehdä edes musaa. Se tuntui aivan järjettömältä menetykseltä! Silloin viimeistään heräsi, että ”hitto mies, laita itsesi kuntoon hinnalla millä hyvänsä!” Musiikista en pysty luopumaan koskaan – se on niin iso osa mun identiteettiä.

Minkälainen Marco Hietala on nykyään verrattuna siihen, kun olit esimerkiksi 25-vuotias?

 – Kyllä mä vankasti pyrin pitämään impulsiivista ja epäkorrektia pikkupoikaa edelleen hengissä mun mielessä. Tai no en tiedä, tarvitseeko sitä pitää hengissä – se pysyy ihan itsestään. Matkan varrella toki tulee tietynlainen viisastuminen ja enää ei hämmenny asioista, jotka olisivat ennen siviili- ja bändielämässä heittäneet seinille saman tien. Jos nyt keikka on myöhässä tai joku hieman arvostelee, niin ei se ole maailmanloppu.

 

SISÄ-SAVOSTA ROCK IN RION LAVALLE

Marcon ura lähti liikkeelle Tervosta, pienestä kylästä Kuopion vieressä, missä hän kuuli ensimmäisen kerran yhtyeitä kuten Black Sabbath ja Rainbow. Tietenkin nuori poika halusi itsekin soittohommiin ja hirveä palo ja kunnianhimo veivät nuorta muusikkoa mennessään. Lopulta syntyi Tarot, yksi Suomen metallipioneereista, jonka Hietalan veljekset perustivat yhdessä. Kirjassa kerrot, että veljesi Sakari Hietala suorastaan änkesi sinun bändiisi.

 – Se meni yksinkertaisesti niin, että kun itse olet noin 14-vuotias ja broidi lähentelee 18 vuotta, niin ei me olla sosiaalisesti samalla levelillä kaveripiireissämme. Ei siinä hirveästi pystynyt vastaan sanomaan, kun Sakari huomasi, että mun bändissä oli parempia soittajia ja hän halusi liittyä mukaan. Ei se paljoa kysellyt. 

Kirjassa käyt läpi myös Tarotin traagista tapahtumaa, kun rumpalinne Pecu Kinnari menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Syvät osanotot ystäväsi poismenosta. Moni haluaa varmasti tietää Tarotin tulevaisuudesta, sillä jätät sen elämäkerrassasi hieman auki – tekeekö yhtye vielä jotain?

 – Se asia on lingossa. Me ei olla tehty mitään virallisia päätöksiä muuta kuin, että tällä hetkellä asia on murheellinen ja surullinen ja musiikkia ei kiinnosta tehdä. Keskeneräisiä biisejä ja tekstejä on kyllä, mutta ne odottavat sitä aikaa, jos joskus voi hyvällä mielellä tehdä yhtyeelle tilinpäätöksen. Kun on laittanut ystävän multiin, kenen kanssa olet ollut ystävä yli 30 vuotta ja saman verran samassa bändissä, niin se vaikuttaa hyvin vahvasti.

Urasi on ollut hyvin pitkä ja kivinen, mutta olet saavuttanut hyvinkin paljon. Mitkä ovat olleet ikimuistoisia hetkiä?

 – Wackenin ja Rock in Rion järkälemäiset yleisömeret ovat painuneet mieleen. Sitten Tarotin aikana on varsinkin jäänyt mieleen se, kun lankapuhelimien aikakaudella oot yksin käynyt Helsingissä hakemassa levydiilin ja viiden tunnin kotimatkalla mietit vaan, kuinka pääset kertomaan asiasta kavereille.

Yksi aikakausi elämästäsi on nyt samoissa kansissa ja se tarjoaa varsin kattavan paketin kaikille, jotka ovat seuranneet tekemisiäsi. Nyt kun kirja on tehty, niin mihin mies suuntaa sen jälkeen?

 – No ensin lähdetään Delain-yhtyeen kanssa rundille ja sitten Nightwish aktivoituu vuonna 2018. Elämä jatkuu normaalina siis ensi vuonna, tämä vuosi kun on ollut melkoista haipakkaa. Se siitä vapaavuodesta…

Marco Hietalalla on paljon faneja ja varsinkin nuoret muusikot ovat varmasti noteeranneet legendan edesottamuksia. Minkälaisia neuvoja haluaisit antaa niille, jotka kamppailevat tällä hetkellä uran alkuvaiheilla?

 – Tämä on kova maailma. Varsinkin musiikkibisnes on semmoisessa tilassa, että se vaatii järjettömän määrän sinnikkyyttä, yrittämistä ja kestävyyttä. Varsinkin kun levy-yhtiöt ja radiot ovat kaiken aikaa ajamassa alas kaikkea sitä, mitä alun pitäen ne perustettiin ylläpitämään. Albumeita ei enää tehdä ja ainoastaan Spotify-singlet kiinnostavat. Varsinkin ne, jotka haluavat tehdä kokonaisuuksia, ovat melkoisessa kusessa. Duunia täytyy tehdä aivan helvetisti.

Koska tiedän, että olet järkyttävän iso Black Sabbath -fani, niin pakko kysyä vielä tämä: Kuka on bändin pidempiaikaisista laulajista suosikkisi: Ozzy, Dio vai Tony Martin?

 – Tässä asiassa en osaa priorisoida. Mä tykkään kaikista noista solisteista ja niiden aikaisista biiseistä – ne on hyvällä tavalla erilaisia. Mulle ne kaikki on samalla viivalla ja kysymys on kuitenkin bändistä ja sen musiikista itsestään, joka on neroutta. Kaikki toimii!

© Imperiumi MMVII. Teksti: Lauri Kujanpää   Kuvat: Lauri Kujanpää, Docendo, Sakari Hietala, Riitta Arokallio
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3165 Palaa »