Keikkaraportti: Mustasch & Heavy Tiger, The Circus, Helsinki 7.10.2017

Mustasch vieraili viimeksi Suomessa viime kesän John Smith -festivaalilla, ja silloin tämä Imperiumin toimittajakin pääsi orkesterin ensi kertaa elävänä näkemään. Bändi ei koskaan ole säväyttänyt ja vaikka festarikeikka näytti uppoavan yleisöön kuin kuokka suohon, bändin rutinoitunut suoritus jätti hieman virkamiesmäisen ja kolkon jälkimaun. Kun Ralf Gyllenhammar toi bändin kahdeksan keikan mittaiselle Suomen kiertueelle, päätin antaa bändille vielä yhden mahdollisuuden vakuuttaa.

 

HEAVY TIGER

Lämmittelijäksi Mustasch oli tälle kiertueelle ottanut mukaansa niinikään ruotsalaisen Heavy Tiger -trion, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Kolmen nuoren naisen orkesterista tiesin etukäteen vain sen, että musiikki edustaa perinteisempää hard rock -tyyliä, se on ottanut nimensä kotimaisen The Flaming Sideburnsin biisistä ja että bändin esiintymisasut tapaavat olla kiiltävää glitteriä.

Kun Heavy Tiger polkaisi esityksensä käyntiin, tuli jälleen kerran todettua, että kyllä ne pirun länsinaapurit taitavat saada vankan esiintymiskoulutuksen viimeistään esikoulussa. Musiikillisesti anti ei ehkä osunut täysin maaliin, mutta tapa, jolla mimmit lavalla pistivät jalalla koreasti, kattoi kaikki maailmanluokan shown mittarit, sortumatta kuitenkaan niihin erityisesti nuorempien bändien “vieläkö jaksaa” -tyylisten latteuksien toistamiseen.

Bändin esiintymisestä erityisen teki myös se, että yhtyeen jäsenet tuntuivat olevan lavalla täysin tasavertaisessa asemassa, ja esimerkiksi lauluosuuksia tarjottiin tasapuolisesti kaikille osapuolille. Laulusuorituksista sen verran, että bändin kitaristi Maj Linn Samuelsson sortui ehkä pieneen yliyrittämiseen, joka ajoittain sai laulun hieman karkaamaan lapasesta silkan huutamisen puolelle. Rumpali Astrid Carsbringillä sitä vastoin on herkkä ja kaunis lauluääni, joka sai muuten hieman yksipuolisen ilmaisun kuulostamaan ihan mukavalta.  

The Flaming Sideburns lienee Heavy Tigerin suurin vaikuttaja, ja kun nyt kerran Sideburnsin kotikaupungissa soitettiin, sai bändi parille biisille mukaan vierailemaan "Fleimareiden" oman Eduardo Martinezin. Toinen miehen esittämistä biiseistä olikin tähän tilaisuuteen hienosti istunut Heavy Tiger. Kyseisen coverin lisäksi Heavy Tiger esitti myös Hurriganesin tutuksi tekemän Tallahassee Lassie -biisin sekä samaisen orkesterin legendaarisen Get Onin. Uskon, että yleisöstä olisi löytynyt ainakin parisataa innokasta taustalaulajaa, mutta hieman yllättäen Heavy Tiger ei antanut yleisölle lauluvuoroa, vaan kiskoi biisin läpi ihan omin voimin.  

Kolmen vartin loppupuolella tuntui kuin hillitön mesoaminen lavalla olisi alkanut hieman kostautua ja kolmen viimeisen biisin laulusuoritukset jättivät hieman toivomisen varaa. Muilta osin Heavy Tiger veti kyllä ihan hyvällä sykkeellä.  

Heavy Tigerin setti: Saigon Kiss / Feline Feeling / I Go For the Cheap Ones / Tallahassee Lassie / Heavy Tiger / Shake Me / Jemma / The Only Way is Up / Get On / Highway Knees / Tonight.

 

MUSTASCH

Heavy Tigerin päätettyä osuutensa kansaa alkoi kertyä The Circukseen yhä enenevässä määrin. H-hetken lähestyessä lattialla olikin jo melko ahdasta. Valitettavasti olin itse valinnut keikan seuraamiseksi juuri sen paikan, mihin myös illan suurin känniurpoparivaljakko päätti majoittua. Noin kolmannen fist bumpin ja “eiks oo siistiä” -kysymyksen jälkeen alkoi ottaa jo nuppiin. Itsepintaisesti päätin kuitenkin pysyä asemissani, vaikka kaksikon yltyvä huojuminen tuntui vaan lisääntyvän, mitä pidemmälle ilta eteni.

Pian esirippu siirtyi syrjään, Mustasch kapusi lavalle ja polkaisi shown käyntiin. Heti ensimmäisestä Double Nature -kappaleesta lähtien käynnistyivät myös kunnon humpat yleisössä ja kansa pääsi oitis näyttämään myös omia laulutaitojaan. Täytyy tunnustaa, että ihan jokainen bändi ei saa yleisöään näin nopeasti lämpimäksi. Ensimmäisen biisin jälkeen Gyllenhammar osoitti myös, kuinka hyvin häneltä taipuu suomenkieli. Termit “suomalainen olut”, “jallu” ja “raskas metalli”, ovat selvästi tehneet mieheen lähtemättömän vaikutuksen.


Imperiumin toimittajistolla ei ole tapana nousta keikoilla lavalle, mutta kesän John Smith -festivaalilla Gyllenhammar kiskoi kuvaajamme stagelle fotaamaan. Ennen keikkaa kysyinkin, nähdäänkö tänään tilanteen toisinto. Borderline-biisin aikana Gyllenhammar tarttuikin taas kuvaajaamme kädestä ja Imperiumille siunaantui taas mahdollisuus kuvata Mustaschin esitys paraatipaikalta. Lavalta kuvaamista hieman ehkä häiritsi innokas artisti, joka saattoi soiton lomassa hieman kuvaajamme takapuoltakin kouraista. Karismaattinen Gyllenhammar on kuitenkin sen tason äijä, etten itsekään moisesta nokkiini ottaisi. Heppu myös väänsi tästä vitsin ja kysyi yleisöltä, joutuuko hän nyt virkavallan kanssa ongelmiin.

Mustasch kiskoi biisiä biisin perään eikä tunnelmaa missään vaiheessa päästetty laantumaan. Mine-biisin aikana yhteislaulu nousi jo huikeisiin mittoihin. Vaikka raskaamman musiikin keikoilla on totuttu moshaukseen ja pitteihin, niitä ei tällä kertaa näkynyt, mutta yleisö eli muuten aivan täysillä mukana. Jopa bändin lokakuun 13. päivä julkaistava sinkku Lawbreaker sai yleisön heilumaan hurmoksellisesti ja itse olen vankasti sitä mieltä, että se oli myös setin selvästi paras biisi. Perus hardrockin lisäksi kappaleessa tuntuu olevan myös mukavan punkahtavaa vibaa. Tammikuussa 2018 ilmestyvää albumia Gyllenhammar kehaisi bändin raskaimmaksi koskaan, ja kiitos tästä kuuluu kuulemma bändin uudelle rumpalille, Robban Bäckille. Keikalla mies pääsi esittelemään taitojaan näyttävällä rumpusoololla, joka oli kuitenkin juuri sopivan lyhyt, ettei sekään tunnelmaa millään muodoin latistanut.

Kuluva Suomen-kiertue on bändin kattavin koskaan ja siteet Suomeen tuntuvat olevan vankat. Ennen Deep In The Woods -biisiä Gyllenhammar kertoi kappaleen syntyneen eräällä Suomen-kiertueella, kun metsä maantien varrella vain jatkui ja jatkui. Biisin tumma tunnelma vakuutti allekirjoittaneenkin sen verran vahvasti, että biisi oli vielä kotonakin pakko kaivaa kuunneltavaksi. Samaa tummuutta edusti myös Bring Me Everyone, suorastaan säkkipimeä kappale, johon on helppo samaistua. Muiltakin osin voin tunnustaa, että vaikka kesän festarikeikan jälkeen olinkin valmis heittämään Mustaschin lopullisesti romukopan pohjalle, nostan bändin nyt sieltä takaisin päivänvaloon ja saatan sortua heppuja jopa himassa kuuntelemaan, olivat bändin lavatekoset sen verran ansiokasta tavaraa. Biiseissä on myös aivan tarpeeksi raskautta ja tummaa sävyä jopa kaltaiselleni perushevirokkia kammoksuvalle kuulijalle.

Setin mielenkiintoisin biisi oli vanha ruotsalaishitti Änglahund, jonka Mustasch Euroviisujen luvatussa maassa esitti kilpailun tämänvuotisessa karsinnassa välinumerona. Biisin Mustasch veti hieman kieli poskessa, joten se istui illan humoristissävytteiseen loistavasti. Se näkee aina yhtä selvästi, kun bändi itse lavalla nauttii ja niin Mustasch joka solullaan näytti tekevän. Illan kahdesta bändistä voi yhteenvedoksi myös summata, että hieman vähemmänkin säväyttävästä musasta voi hyvällä esiintymisellä leipoa varsin maittavaa kakkua. Suosittelen kaikkia lähtemään keikoille avoimin mielin - siellä saattaa toisinaan jopa päätyä muuttamaan mielipidettään.

Settilista: Double Nature / Black City / Borderline / Feared and Hated / Thank You for the Demon / Heresy Blasphemy / Mine / Lawbreaker / rumpusoolo / Dogwash / Parasite / Speed Metal / Bring Me Everyone / Deep in the Woods / Down in Black / I Don't Hate You / Änglahund. Encore: I Hunt Alone.


© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Sari Katainen
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 906 Palaa »