Keikkaraportti: Lasten Hautausmaa, Dynamo, Turku 6.10.2017

Noitalinna huraa. Kollaa kestää. Mana mana. Muun muassa kaikkia näitä yhdistelevä Lasten hautausmaa on nyky-Suomen vastaus suomirockia vaivaavaan talenttipulaan. Muutaman vuoden kasassa ollut kouvolalaisbändi nousi nopeasti ensimmäisen julkaisunsa jälkeen vaihtoehtoisen suomirockin aallonharjalle ja ratsastaa sillä komeasti keikasta keikkaan.

Keikka avataan tulevalta levyltä valikoidulla biisillä jonka nimeä en juuri tässä muista. Pääasia on että hyvältä se kuulosti, joten vaikuttaa siltä että tulevaa levyäkin on syytä odottaa. Liekö liioittelen, mutta tämän jälkeen hitit seurasivat toisiaan. Myös uudelta levyltä esitettiin lisää biisejä. Jossain vaiheessa katson ympärilleni, ja tutkailen millaista yleisöä Turun Dynamo on kerännyt sisäänsä. Jengi vaikuttaa isoksi osaksi koostuvan erilaisista ituhipeistä ja muusta vaihtoehtokansasta, mikä laskettakoon ihan positiiviseksi asiaksi. Negatiiviselle puolelle menee puolestaan vieressäni laulava fanipoika joka jostain syystä laulaa instrumentaaliosioidenkin aikana kertosäettä.

Itse bändi tuntuu olevan hieman jäässä keikan alussa, mutta lämpenee pikkuhiljaa keikan edetessä ja alkaa jopa nyökytellä päitään. Erillismaininnan ansaitsee bändin urkuri joka tuo taiten mausteitaan biiseihin, ja ne saavatkin uusia näkökulmia näiden mausteiden avulla. Tällaiset uudet tulokulmat ovatkin livekeikkojen suola jota varten keikoille mennään.

Pikkuhiljaa kappaleiden sanat saavat osumia panssariini, joka murentuu hetki hetkeltä: ”kun kuolen te ette löydä mua enää ikinä”, ”veit minut lepäämään alle puun kun en meinannut enää jaksaa” ja niin edelleen. Yleensä panssari voi ryvettyä mutta pysyy kasassa, nyt siihen ammuttiin ammottavia reikiä isolla pyssyllä. Lopulta seison alastomana yleisön joukossa ja imen itseeni kaiken mitä lavalta päälleni syydetään. Alastomana olen toki ollut ennenkin. Olen mielenterveyskuntoutuja joka yrittää epätoivoisesti saada elämän syrjästä kiinni, peläten aina uusia pettymyksiä.

Pettymysten kierteessä putoan, etsin paikkaani, turhaan. Pettymyksen kierteestä ei ole ulospääsyä, paitsi ainoa looginen ratkaisu jonka voi tehdä ymmärrettyään elämän. Lopullinen ratkaisu, Endlösnung. En ole siihen kuitenkaan vielä valmis, vaikken aina tiedä miksi.

No, synkeät ajatukset sikseen. Keikka oli kokonaisuudessaan nautittava ja bändi esitti sen hyvin, vaikka olikin puolikuntoinen: laulajaa vaivasi kurkunpään tulehdus ja rumpalikin oli kuumeessa. Ei muuta kuin ensi kertaa odottelemaan ja ulos yöhön synkeään.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Juhani T. Lahomies   Kuvat: Juhani T. Lahomies
https://www.facebook.com/lastenhautausmaa/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1014 Palaa »