Hallatar

Tuskaa ja kipua on kautta aikain valettu taiteeseen. Erityisesti raskaamman musiikin saralla elämän synkkiä puolia luotaavat ajatukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Autenttisuudessa ja koskettavuudessa mittarit väännettiin pohjaan vajaa vuosi sitten Trees Of Eternityn Hour Of The Nightingale -levyllä. Bändin laulaja, bändin primus motorin Juha Raivion elämänkumppani Aleah Starbridge menehtyi vuoden 2016 keväällä syöpään. Raivio kuitenkin saattoi pariskunnan hengentuotteen julkaisukuntoon, ja teki kaiken kansan tiettäväksi kuinka upean taiteilijan maailma hänessä menetti.

 

PERINTÖ JA ELÄMÄNTEHTÄVÄ

Nyt Raivio sukeltaa vielä syvemmälle Hallattaren No Stars Upon The Bridge -levyllä, jonka kaikki tekstit pohjautuvat Starbridgen kirjoittamiin runoihin. Levyn musiikillinen ilme on hidastempoinen, raskas ja raaka. Taustan tuntien voi kuitenkin vain ihmetellä, miten mies on tämän levyn edes pystynyt saattamaan valmiiksi:

– Näin raakaa matskua ei todellakaan toivo, että olisi koskaan tarvinnut kirjoittaa. Mutta mä en sille mitään voi. Lupasin Aleahille ja itselleni, että tuon hänen taidettaan niin paljon ihmisille esiin kuin vain henkisesti pystyn. Niin pieni joukko kuitenkin tietää, kuinka uskomattomasta äänestä oli kyse. Tämä on mun elämäni tehtävä, Raivio aloittaa.

Mukaan Hallattareen Raivio pyysi Gas Lipstickin sekä Amorphiksen Tomi Joutsenen. Kumpikin on paitsi loistavia muusikoita myös Raivion läheisiä ystäviä. Joutsen myös tunsi Aleahin henkilökohtaisesti. Raivio jatkaa:

– Se oli todella tärkeää, ettei ihan ketä tahansa tähän pyydetä mukaan. Alusta asti oli myös ajatuksena, että jos pojat lähtevät mukaan, mennään triona. Kaikki, ketkä nämä jätkät on koskaan tavannut, tietävät että he ovat molemmat tosi lämpöisiä ihmisiä. Sen kuulee soitosta ja laulusta, että sydän ja sielu ovat mukana.

Levyn yhdeksän biisiä Raivio sävelsi pian Aleahin poismenon jälkeen viikossa kasaan. Viikossa, josta miehellä ei juurikaan ole muistikuvia:

– Kyllähän sen tyylistä kuulee, että ne on itseltä tullut, mutta se on tosiaan ihme juttu, kun tuosta viikosta ei ole mitään selviä muistikuvia. Mä vain päätin silloin, että teen nämä biisit ja että mitään en siitä musasta tule muuttamaan. Halusin, että se hetki pysyy 110% aitona. Se päätös on pitänyt.

– Ei mulla ollut edes mitään ajatusta, että tuleeko nyt blackmetallia vai jotain elektronista musaa – vai ihan akustista. En tiennyt yhtään ja tossa se musa nyt on. Enempää mä en osaa sanoa, Raivio toteaa.

Sen hetken raaka todellisuus on todellakin jäänyt talteen. Levy on harvinaislaatuisen raaka ja rehellinen, kenties kauneinta funeral doomia koskaan. Pitääkseen tunnelman mahdollisimman aitona, bändi päätti myös jättää harjoittelut sikseen ja mennä suoraan ja sen enempää miettimättä studioon. Raivio jatkaa:

– Se ei ehkä mennyt ekalla otolla sisään, mutta se aitous siellä kyllä säilyi eikä tekeminen missään vaiheessa mennyt suorittamiseksi. Kun niin käy, katoaa aina se tunne. Esimerkiksi laulujen suhteen sovittiin, että tehdään ne valmiiksi paikan päällä. Tyyli mulla oli kyllä tiedossa, mutta sen piti just tulla Tomin kautta enemmän itsestään. Sama oli myös rumpujen kanssa.

Minkälaista Kaasun ja Tomin kanssa oli työskennellä?

– On se aika uskomatonta, kun kundien suoritusta sivusta katsoo. Älyttömiä artisteja molemmat ovat ja olen todella ylpeä, että sain nämä ystävät tähän mukaan. Helppo pala se ei ollut kenellekään, mutta hienosti tämä meni, Raivio kertoo.

Raivion suurimman bändin, Swallow The Sunin Songs From The North -triplalla, laulutuottajana toiminut Jaani Peuhu vastasi tällä kertaa kokonaisuuden tuotannosta. Kun ilmaisusta haettiin nimenomaan sitä raakaa ja hiomatonta soundia, mitä oikeastaan jäi jäljelle tuottajan rooliin?

– Jaani oli todella isossa osassa ja se vielä miksasi levyn. Se oli todella hyvä antamaan noita pieniä juttuja. Mihinkään ei kuitenkaan jääty jumittamaan. Mentiin vain eteenpäin, Raivio toteaa.

Laulut bändi sai purkkiin parissa päivässä, rummut veivät 6–7 tuntia. Koko levy saatiin siis purkkiin todella nopealla aikataululla. Raivio toteaakin, että miettimistä ei juuri harrastettu. Kokonaisuutenaan levytys oli kaikesta huolimatta todella positiivinen kokemus. Pelkäksi studioprojektiksi bändiä ei kuitenkaan haluta jättää:

– Kyllä me on puhuttu, että ainakin Suomen keikkoja haluttaisiin tehdä. Tomi on kuitenkin tosi kiireinen Amorphiksen kanssa, mutta lopputalveksi yritetään saada mahtumaan pari kotimaan keikkaa. Kesäfestareille haluaisin kyllä itse soittamaan, mutta se voi olla aika vaikeaa. Tämä materiaali on niin raskasta Tomin äänelle, että senkin takia on aika vaikea saada aikatauluja sovitettua. Hienoa niitä olisi kyllä ainakin jonkin verran tehdä.

 

PARANTAVA VOIMA

Rakkaan ihmisen jäämistön koluaminen ei voi mitenkään olla helppoa. Siitä huolimatta Raivio on jo puhunut, että Trees Of Eternitylle Aleahin demomateriaalia on puolisen tuntia tallessa ja se olisi tarkoitus saattaa myös julkaisukuntoon EP:n muodossa. Lisäksi Starbridgen soololevy on myös Juhan agendalla. Voi vain hämmästellä, mistä löytyy jaksaminen kaiken tämän tekemiseen:

– Jotain mun täytyy tehdä. Olen asunut täällä metsässä 8–9 vuotta. Kaukana mistään ja tuntuu jotenkin, että jotain mun pitää käsilläni tehdä. Musiikin tekeminen ei koskaan ole ollut mulle helppoa, mutta siinä on sellainen parantava voima. Mitä synkempää, sen enemmän se myös purkaa niitä asioita sisältä, Raivio toteaa.

Itse ainakin koen, että näin kuulijana on todella kunnia edes saada kuunnella näitä säveliä, varsinkin kun tietää miten syvältä ja suurella sydämellä tätä tehdään:

– Mulle tärkeää on, että se on julkaistu ja saatavilla, että ihmiset pääsevät kuulemaan tuon äänen ja nuo sanoitukset. Hallatar on raakaa matskua monessakin suhteessa, mutta tässä muovisessa maailmassa ei koskaan ole liikaa niin aitoa materiaalia kuin vain inhimillisesti voi olla. Se on positiivista. Se musa on ulkona ja sitä voi kuunnella. Mä saan paljon postia ihmisiltä, siitä miten Aleahin ääni on heihin vaikuttanut. Sellainen posti on itsessään asia, joka kertoo, etten itseäni ole turhaan viime keväästä lähtien puukottanut, Raivio päättää.

Kun loppuun haluan kysyä vielä sen perinteisen päätöskysymyksen, tuntuu jotenkin typerältä ja turhalta edes heittää ilmaan jotain näin naiivia. Tämän bändin taustalta löytyy kuitenkin niin paljon rakkautta, kipua ja menetystä, se on keskustelun aikana tullut jo päivänselväksi. Heitän kuitenkin ilmaan kysymyksen bändin sielusta. Raivio pohtii hetken ja vastaa:

– Tästä on tosi vaikea puhua ja siksi se varmasti pitää tuntea. Se on siellä levyllä, kun sen kuuntelee alusta loppuun. Yritin tehdä levystä alusta loppuun jatkuvan yhtenäisen kokonaisuuden. Jos kuulija ottaa levyn kuunteluun kunnolla aikaa ja kuuntelee kappaleet sanojen kanssa alusta loppuun. Uskon sen ytimen löytyvän siitä olosta, mikä Aleahin viimeisestä äänestä viimeisellä biisillä jää jäljelle.

Raivio on niin sydämen asialla, että keskustelun jälkeen ei voi kuin iho kananlihalla kumartaa syvään ja pitkään. Juttutuokion jälkeen istun pitkään pimeässä huoneessa itseäni kasaten. Myöhemmin laitan levyn soimaan ja teen kuten Raivio kehotti. Hiljaiseksi vetää: kuinka kivusta ja tuskasta voikaan tehdä jotain näin kaunista ja aitoa. Mutta turhaan minä sitä selitän. Koe se itse.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

No Stars Upon The Bridge
KOTIPAIKKA
Örebro, Ruotsi / Helsinki, Suomi

JÄSENET
Juha Raivio - kitara, basso, koskettimet
Tomi Joutsen - laulu
Gas Lipstick - rummut


DISKOGRAFIA
No Stars Upon The Bridge 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Svart Records/Jussi Ratilainen
https://www.facebook.com/Hallatardoom/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1204 Palaa »