Keikkaraportti: Ayreon, Poppodium 013, Tilburg 17.9.2017

Ayreon on hollantilaisen multitalentin, Arjen Anthony Lucassenin, projekti. On vaikea uskoa, että Ayreonin ensimmäisen levyn julkaisusta on kulunut jo 22 vuotta – niin tuoreena mielessäni Ayreonin tuotanto soi. Ayreonin materiaalin kestävyyttä päästiin vihdoinkin testaamaan Tilburgissa, Hollannissa, pitkän odotuksen jälkeen. Olihan keikkaliput hankittu jo noin vuosi sitten. Itse olimme keikkapaikalla lauantaina, ensimmäinen keikka vedettiin perjantaina ja viimeinen sunnuntaina eli kokonaisuudessaan Ayreon soitti kolme keikkaa. Lisäksi perjantaipäivälle oli myynnissä rajoitettu erä kenraaliharjoituslippuja.

Lucassen käyttää Ayreonissa useita eri laulajia, ja jossa bändi koostuu aina enemmän tai vähemmän tutuista muusikoista. Tällä kertaa vokalistien rosteri oli erittäinkin houkutteleva; mukana olivat muun muassa Hansi Kürsch (Blind Guardian), Floor Jansen (Nightwish), Marco Hietala (Nightwish), Anneke van Giersbergen (The Gentle Storm, VUUR), Jonas Renkse (Katatonia) sekä Damian Wilson (ex-Threshold). Muusikoina projektissa puuhastelivat jo taannoisella Star One-keikalla (2002) mukana olleet Ed Warby (rummut) ja Joost van den Broek (koskettimet). Lead-kitaraa hoiteli Marcel Coenen. Lisäksi listalta löytyi basistia, huilistia, viulistia ja sellistiä.

Lauantaiaamuna tapasimme Marco Hietalan Tilburgin ruuhkaisella kävelykadulla. Hän vaikutti olevan rehellisesti innoissaan keikasta, ja kehui että lauantaista on tulossa vielä parempi show kuin mitä perjantai oli ollut – olihan nyt turha jännitys jo poissa ja esiintyjät voivat olla rennompia esiintyessään. Miehellä kuului olevan nyt hieman vapaa-aikaakin ennen tulevia Raskasta joulua -keikkoja, ja Nighwishin iso kiertue on alkamassa hyvän matkaa vuoden 2018 puolella. Toivotimme Marcolle hyvää keikkaa ja jatkoimme taivallustamme erinäisten juottoloiden keskellä.

Kävimme jo keskellä päivää tutustumassa Poppodium 013 -keikka-areenaan. Yllätyksemme oli suuri kun ovella päivystänyt kaveri kertoi että tulkaa vain käymään sisällä, merchandise-tiski on jo avoinna. Itse en jaksanut paidoista juuri innostua, mutta kaksi seurueemme jäsentä käytti yhteensä yli 400 euroa rättiostoksiin. Uskomatonta, mutta totta. Toki valehtelisin, jos väittäisin, etten itse ostanut mitään, tarttui minullekin sentään jotain kouraan: upea Arjenin nimmarilla varustettu The Source -kirja joka sisältää normaalit cd:t, instrumentaaliversion sekä dvd:n. Hinta oli vallan kohtuullinen 40 €.

Lauantai-iltana suunnistimme keikalle hieman kello 18 jälkeen. Meillä oli vip-liput jotka takasivat pääsyn keikalle tunnin muita aikaisemmin, minkä lisäksi kauppaan kuului pieni Ayreon-kangaskassi jonne oli tungettu kaikenlaista Ayreon-tavaraa, muun muassa hieno juomapullo. Marssimme seuraavaksi sisään keikkapaikkaan. Kovimmat die hard-fanit odottelivat jo lavan reunassa keikan alkua, ja itse sijoituimme mikseripaikan eteen. Oluen hakemiselle oli hyvin aikaa, olihan meillä vielä reilut pari tuntia odoteltavaa. Pikku hiljaa porukkaa alkoi valua sisään, ja pian noin 3000 henkeä vetävä Poppodium 013 -areena pullisteli jo ääriään myöten täynnä. Niin täynnä, että liikkuminen oli jo varsin haasteellista.

Vihdoin, loputtomalta tuntuvat odottelun jälkeen, keikka alkoi. Prologin hoiti Mike Mills, ja seuraavaksi Dreamtime räjäytti pankin, vokalistina Edward Reekers. Jo heti keikan alussa kävi selväksi, että kyseessä on todella kovan luokan kokemus. Koko lavan takaseinä toimi taustana jolle projisoitiin jatkuvana putkena tietokoeanimaatioita, itse lavalla oli lisäksi kaksi isoa led-näyttöä. Pirun siistin näköistä, ja olipa mukana hiukan pyrojakin. Keikkaa heikensi ainoastaan suoraan takanani seissyt suomalainen peelo, joka lauloi epävireisesti lähestulkoon läpi keikan. Ja toki hänen piti myöskin hyväksyvästi hirnua aina kun uusi biisi alkoi – helvetti vieköön, tällä keikalla olisin kuunnellut paljon mieluummin vokalisteja joiden kuuntelemisesta maksoinkin.

Keikan edetessä hitit seurasivat toisiaan: mukana oli niin Ayreon-materiaalia kuin Star Onenkin tuotantoa. Olisi kenties reilua kehua erikseen jokaista biisiä, mutta siihen ei tila eikä aika anna myöten, joten seuraavassa omalta kohdaltani keikan huippukohdat:

Viulun ja pillipiiparin kera vahvistettu River of Time Hansi Kürschin ja Marco Hietalan tulkitsemana oli varsin muikeaa seurattavaa – en niin kovasti ole pitänyt albumista 01011001, jolta kyseinen kappale löytyy, mutta sekin pitänee ottaa nyt uudestaan kuunteluun.

Valley of the Queens tirautti poskelleni useammankin kyyneleen, kun aikoinaan kuulin sen ensimmäistä kertaa Star One -keikalla. Nyt kyynelvarastoni on jo kuivunut, mutta varsin vaikuttava esitys oli silti. Floor Jansen, Marcela Bovio ja Annika von Giersbergen pitivät huolta siitä, että koko sali lukuun ottamatta takanani seisovaa peeloa oli hiirenhiljaa. Kerrassaan mahtava kokemus!

Muhkean parran kasvattanut, nykyään pitkätukkainen Damian Wilson vastasi illan yllätyksestä; And the Druids Turn to Stone oli huikea esitys ja Damian veti pisteet kotiin herkällä esiintymisellään. Biisi on levylläkin komeaa kuultavaa, mutta harppasi livenä vielä askeleen pari pidemmälle.
Kuka muu kuin Peter Vink voisi olla soittamassa bassoa Star One -hitillä Intergalactic Space Crusaders? Ei kukaan muu, päätti Arjen Lucassen ja näin ollen Peter Vink ilmaantui lavalle kirkuvan vaaleanpunaisen bassonsa kanssa. Jo 60-luvulta asti bassoa soittanut veteraani on edelleen mainio showmies ja basisti, muistamme hänet toki jo tuolta kuululta Star One -keikalta. Mainiot vokaalit hoituivat Damian Wilsonin sekä Magali Luytenin toimesta. Sekin oli aivan täydellistä korvakarkkia.

Keikan mainosmateriaalissa mainostettiin, että myös Arjen Lucassen vierailee lavalla. Ja minkäs muun biisin aikana tuo olisi tapahtunut kuin Castle Hall -klassikon. Huikean, lähestulkoon eeppisen kitarariffin murjonut Arjen sai valtavat suosionosoitukset yleisöltä ja silminnähden liikuttunut mies, kehui että keikan valmisteluun kuluneet kaksi vuotta olivat vaivansa arvoisia.

Illan päättävä biisi oli Star Onen The Eye of Ra. Kappaleen ajaksi koko produktion laulaja- ja soittajakaarti tuli lavalle ja The Eye of Ran massiivinen loppu sai arvoisensa puitteet koko köörin laulaessa kertosäettä yhdessä. Mahtava, kerrassaan mahtava lopetus jo muutenkin hienolle keikalle!
Keikan jälkeen takkini oli varsin tyhjä mutta toki vielä baariin oli päästävä. Tapasin siellä vanhan tuttavani Mike Anderssonin (Cloudscape), ja tulipa vielä Ayreon-kitaristi Marcel Coenenkin paikalle. Helkkarin ahtaassa hevibaarissa tuli vietettyä tunti jos toinenkin illan keikkakokemusta purkaessa, mutta viimein oli aika siirtyä hotellille. Kokonaisuudessaan keikka ja muukin reissu oli mitä mahtavin kokemus. Jos vain tilaisuus Ayreon-keikkaan tarjoutuu vielä joskus tulevaisuudessakin, minä olen valmis!

© Imperiumi MMVII. Teksti: Sami Lehto   Kuvat: Sami Lehto
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1221 Palaa »