Kauan

Venäjän Tšeljabinskistä lähtöisin oleva ja sittemmin Ukrainan Kiovaan kotiutunut Kauan laulaa biisinsä suomeksi. Pakanallisen doomin parissa uransa käynnistänyt orkesteri on hiljalleen lipunut kohti pehmeämpää ja tunnelmallisempaa sointia. Bändin viimeisimmällä levyllä, Kaiho, metallielementit on heitetty lopullisesti romukoppaan ja jäljelle on jäänyt vahvasti tunnelmoivaa ambientia. Raskaiden elementtien riisuminen ei kuitenkaan ole heikentänyt ilmaisua pätkääkään, vaan päinvastoin: Kaiho on haikeamielisen kaunis ja tunteikas levy.

 

SUOMENKIELISTÄ MUSAA UKRAINASTA

Kun Imperiumille tarjoutui mahdollisuus jututtaa bändin primus motoria, Anton Belovia, on luonnollisesti aloitettava sillä ilmiselvällä kysymyksellä: miksi ihmeessä laulatte suomeksi?

– Taisin olla 13-vuotias, kun kuulin ensimmäisen suomeksi laulavan bändin. Jos muistan oikein, se oli Ajattara ja levy oli Itse. En osannut sanaakaan suomea, mutta pidin tavasta, miten kielellä pystyi ilmaisemaan vahvoja tunteita, Belov aloittaa.  

Mies päätti ottaa selvää kielestä ja kun hän hahmotti että kyse on suomenkielestä, Anton hankki sanakirjan ja ryhtyi opettelemaan. Samanaikaisesti hän käynnisti ystävänsä kanssa Kauan-projektin, jonka musiikille hänellä oli vahvoja visioita, mutta sanoituksista kaveruksilla ei ollut mitään ajatusta.

– Henkilökohtaisesti vihaan yleensäkin laulujen tekstejä. Rakastan musiikkia, mutta kun ymmärtää mistä biiseissä lauletaan, ryhtyy välittömästi analysoimaan ja fokus siirtyy tavallaan pois musiikista. Sain päähäni ajatuksen, että entäpä jos tekisimme biisien tekstit kielellä, jota vain noin viisi  miljoonaa ihmistä planeetalla ymmärtää, ja loput pystyvät keskittymään puhtaasti melodioiden ääniin.

Belov tarttui rohkeasti sanakirjaan ja alkoi rakentaa lauseita, mutta toteaa itsekin bändin ensimmäisen levyn, Lumikuuro, sisältävän hieman tökeröjä tekstejä. Toiseen levyyn mennessä Belov oli tutustunut suomalaiseen Juha Kuuselaan, joka sen jälkeen on avustanut tekstien järkeistämisessä.  

Islantilainen Sòlstafir on tekstien osalta hieman samankaltaisessa tilanteessa. Hehän tunnetusti laulavat omalla äidinkielellään, jota aniharva ymmärtää. Laulaja Aðalbjörn Tryggvason on lisäksi joskus todennut laulun olevan vain yksi instrumentti muiden joukossa.

– Juuri näin. Laulu on instrumentti, joka sisältää paljon artikulaatiota, siitä riippuen minkälaisia vokaaleja käytät (ääntiöitä siis, –toim.huom.).    

Miten teihin maailmalla suhtaudutaan, kun kotimaa on Ukraina / Venäjä, mutta laulettu kieli on suomi?

– Tämä on ollut asia, mitä on painotettu paljon, ja millä me olemme erottuneet. Fanit kuitenkin harvoin kyselevät tekstien sisällöstä ja minusta se on todella hienoa. He ymmärtävät, etteivät tekstit ole meillä merkittävässä roolissa. Tuoreella albumilla tilanne on hieman toinen, kun teksteissä oikeasti on järkeä.

 

KAIHOMIELISTÄ TULKINTAA

Siirrytään siis tuoreeseen Kaiho-levyyn. Bändi on astunut levyllä entistä kauemmas metallimaailmasta. Miksi ja miten?

– Ensimmäiset kokeilut kevyemmän ilmaisun kanssa tehtiin jo Aava tuulen maa- ja Kuu... -levyillä, mutta sattuneista syistä niiden levitys meni hieman pieleen, emmekä juuri saaneet palautetta kuulijoilta. Tämän jälkeen koin itse, että Kauan oli pakotettu tekemään vielä pari metallilevyä.

Belov jatkaa toteamalla, että Kaiho-levynkin jokainen biisi olisi voitu sovittaa metalliksi, mutta bändi päätti tietoisesti lähteä eri polulle. Anton jatkaa:

– Meidän musiikissa on aina ollut tätä kevyempää ilmaisua; tavallaan valoisaa musiikkia ympäristöstä, tuulista jne. Tätä hain jo noilla kahdella aiemmin mainitsemallani levyllä, mutta jotenkin koin vielä olevani hieman liian nuori tämänkaltaisen ilmaisuun.  

Kun Belov vuonna 2015 ilmestyneen Sorni Nai -levyn jälkeen ryhtyi hahmottelemaan tulevaa levyä, tunsi hän viimeinkin olevansa tarpeeksi kypsä astumaan kunnolla uudelle polulle:

– Metallimusiikki on minulle vain yksi tapa ilmaista tunteita ja tämä on juuri sitä, mitä me Sorni Nailla teimme. Kun levy kertoo yhdeksän ihmisen kuolemasta, metalli on hyvä tapa ilmaista asioita. Jos esimerkiksi siirryt rauhallisemmasta osiosta blackmetalliin, kuulijalle on päivänselvää, että jotain on tapahtumassa. Levyllinen särökitaraa vuonna 2017 voi kuitenkin mielestäni olla jo vähän tylsä. Jos voi käyttää hieman laajempaa väripalettia, miksi ei sitä tekisi, Belov kystyy.

Kaiho-levyllä äänipaletti on laaja ja soundit peilaavat vahvasti levyn nimen edellyttämää tunnetilaa: surumielistä haikeutta, kaihoa. Koko sanaa on lähes mahdoton selittää vieraskieliselle ihmiselle, sille kun ei Belovin mukaan löydy suoraa vastinetta esimerkiksi englannista...

– Levyn nimen tarina on itse asiassa aika hauska. Soitin levyn viimeisen biisin eräälle suomalaiselle ystävälleni ja hän kysyi oliko minulla biisille vielä nimeä. Ei ollut, joten hän totesi, että on biisin oltava nimeltään Kaiho. Hän jatkoi kertomalla, mitä sana tarkoittaa ja siitä päähäni muodostui käsitteen ympärille kokonainen konsepti. Lapsuus aiheena oli jo aiemmin ollut mielessäni, mutta en oikein osannut lohkoa sitä sen tarkemmin, mutta hän sai sen yhdellä sanalla aikaiseksi.

– Levyn konsepti kertoo siitä ajasta ihmiselämässä, kun lapsuus muuttuu omassa mielessäsi arkistoksi. Mitään suoraa viittausta lapsuuteen teksteissä ei ole, mutta ne käsittelevät tavallaan sitä viatonta aikaa elämässä.

Levyllä bändi on ensimmäistä kertaa myös hyödyntänyt täysin ulkopuolista henkilöä tekstien teossa, ne ovat suomalaisen laulaja-lauluntekijä Marja Mattlarin käsialaa. Miten päädyitte tähän ratkaisuun?

– Kun sain ensimmäisen biisin demon valmiiksi, kaipasin siihen jotain väliaikaisia tekstejä laulumelodiaa varten ja päädyin etsimään jotain sopivaa netistä. Tunsin Marjan tuotannon ennestään ja löysin hänen nettisivultaan runon Itkijänainen. Tein biisiin laulut sen pohjalta ja soitin sanoitetun demon bändikavereilleni. Heidän mielestään se sopi niin hyvin, ettei sitä enää voinut muuttaa, Belov toteaa.  

Belov otti siis yhteyttä Mattlariin, lähetti hänelle biisin demon ja pyysi lupaa runon käyttämiseen. Seuraavan aamun vastauksessa paljastui, että Mattlar tunsi bändin entuudesta ja kysyi, mitä ajatuksia bändillä oli muiden biisien osalle:

– Päädyimme keskustelemaan aiheesta ja tajusin, kuinka hienoa olisi, jos hän voisi tehdä tekstit muihinkin biiseihin. Marjalla ei ollut aiempaa kokemusta tällaisesta työskentelystä, mutta lähetin hänelle loput biisit ja levyn tunnelmien taustalla olevat isoäitini vesivärimaalaukset sekä selitin hieman kokonaiskonseptia. Melko nopeasti sain häneltä loput tekstit ja tässä sitä nyt ollaan. Belov päättää.

 

OMA LEVY-YHTIÖ

Kaiho on yhtyeen ensimmäinen sen oman Kauanmusic-levymerkin alaisuudessa julkaistu levy. Pari edellistä saatetiin maailmalle Blood Musicin kautta. Oliko tämä askel välttämättä otettava, jotta saisit täyden taiteellisen vapauden julkaista juuri sitä musiikkia mitä haluat tehdä?

– Meidän kaikki levyt on julkaistu indie-merkkien kautta ja he ovat aina antaneet meille aika vapaat kädet. Bändi on kuitenkin saatu sille tasolle, missä meidät jo tunnetaan, mutta olen itse ollut hieman yksin julkaisujen välillä.

Tilannettaan pohtiessaan Belov päätteli bändi tarvitsevan manageria, joka keskittyisi asioiden järjestämiseen ja auttaisi bändin nostamisessa entistä korkeammalle tasolle. Belov jatkaa:

– Monen onnellisen yhteensattuman kautta päädyin yhteyksiin Johnnie Pleasantin kanssa, joka nykyään on managerimme. Meillä on ollut hyvää yhteistyötä Blood Musicin kanssa, mutta siinä firmassa on enemmän kyse formaatista kuin itse genrestä. Blood Music on keskittynyt vinyyliin ja maailmassa tuntuu olevan paljon ihmisiä, jotka ovat enemmän itse levy-yhtiön faneja kuin sen julkaiseman musiikin. Käytännössä porukka ostaa kaiken mitä Blood Music julkaisee.

Pleasant nosti pöydälle ajatuksen oman yhtiön perustamisesta, joka keskittyisi 24/7 pelkästään tähän bändiin.

– Toki tässä on paljon pelottavia juttuja: seuraavatko fanit meitä oikeasti? Saisimmeko edes levytyskustannukset katettua? Toistaiseksi näyttää ainakin hyvältä: ihmiset tuntuvat haluavan ostaa meidän materiaalia ja sitä arvostan kovasti. Kaiho on yhtiömme ensimmäinen julkaisu ja näitä tulee aivan varmasti lisää.  

Raha ei loppujen lopuksi tässäkään bändissä ole se olennainen juttu. Kyse on kuitenkin omien hengentuotteiden saattamisesta kuulijoiden saataville:

– Minulla on päivätyö, pidän musiikin enemmänkin harrastuksena. Jos muutat harrastuksen työksi, siitä tulee nopeasti velvollisuus. Juttelin kerran erään suomalaisen bändin jäsenen kanssa ja hän kertoi kattavasti, miksi täysipäiväinen muusikkoelämä ei ole välttämättömyys. Jos kohtalaisen menestyneen bändin jäsen sanoo, että se ei kannata, on varmasti parasta uskoa ja pitää se päivätyö, Belov kertoo.     

Palaan vielä hetkeksi tuohon Kaiho-levyn keventyneeseen ilmaisuun. Näkyvätkö tällaiset asiat siinäkin, mitä musiikkia itse kuluttajana kuuntelet?

– Musiikkimakuni on keventynyt jo vuosia sitten. Näen tavallaan oman mieleni jakautuneen musiikin suhteen kahteen osioon. Toinen puoli on nostalgia ja metallimusiikki kuuluu juuri tähän. Metallinkuuntelu tuo muistoja ja tunteita menneisyydestä ja kuuntelen metallia varmasti lopun elämääni. Epäilen kuitenkin vahvasti, että mikään uusi metallibändi saisi enää samoja tunteita aikaan. Esimerkiksi Ajattaran uusi albumi ei kolahtanut yhtään.  

Siitä toisesta puolesta Belov toteaa, että esimerkiksi ambientia hän on kuunnellut koko elämänsä ja sillä osastolla yksi hänelle tärkeimmistä bändeistä on amerikkalainen Hammock, joka on merkittävä innoittaja Belovin omankin musiikin luomiselle. Ympyrä tavallaan sulkeutuu nyt, kun oman bändin manageri, on myös Hammockin manageri. Tulevaisuus näyttää hyvältä ja matka jatkuu.  

Kun loppuun kysyn vielä sen oman kaikilta kysymäni vakiokysymyksen “mitä löytyy bändin sielusta”, Belov menee langan toisessa päässä ensimmäistä kertaa hiljaiseksi. Avitan miestä hieman pyytämällä häntä pohtimaan, mitä hänen omista sisuksistaan löytyy, jota hän musiikin keinoin haluaa tuoda ulos. Pitkän pohdinnan jälkeen mies heittää ehkä syväluotaavimman saamani vastauksen koskaan:

– Olen kärsinyt Da Costan oireyhtymästä, jolla on vahvasti sydänongelmiin liittyviä oireita, mutta se on silti enemmän psykologinen juttu. Kamppailtuani pitkän aikaa vaivan kanssa päädyin tapaamaan erästä psykologia, joka kokeili minuun hypnoosia. Ollessani hypnoosissa, hän kysyi minulta juuri tällaisen kysymyksen. Jotenkin tunsin, että nämä kirjoittamani levyt ovat lootuskukan kaltaisia kasveja kosmoksessa. Kasvin kukka on kääntyneenä planeetalta poispäin, kohti kosmosta. Itse koen myös olevani kosmoksessa, jossa minun ja kukan välillä on yhteys. Tuon yhteyden kautta annan elämää, aikaa, rakkautta ja huomiota kukalle ja se kasvaa vahvaksi ja valoisaksi. Kun olen valmis, yhteys katkeaa ja kukka kääntyy takaisin kohti planeettaa, jotta sen olevat ihmiset voivat yhdistyä kukkaan ja saada siitä omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, Belov päättää.

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Kaiho
KOTIPAIKKA
Tšeljabinsk, Venäjä

JÄSENET
Anton Belov – laulu ja sävellykset
Alex Vinogradoff – basso, taustalaulu
Alina Belova– koskettimet, taustalaulu
Anatoli Gavrilov– viulu
Anton Skrinnik– rummut


DISKOGRAFIA
Lumikuuro 2007
Tietäjän laulu 2008
Aava tuulen maa 2009
Kuu.. 2011
Pirut 2013
Sorni Nai 2015
Kaiho 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Kauan
https://www.facebook.com/kauanmusic/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 753 Palaa »