Chelsea Wolfe

Amerikkalaisen Chelsea Wolfen parin vuoden takainen levy, Abyss, huumasi tajuntani aivan uusille ulottuvuuksille. Levyn neo-folkahtava, kakofoninen äänimaailma sai kehossani aikaiseksi harvinaisen vahvan fyysisen värinän. Reaktio on vain voimistunut levyä enemmän kuunneltuani. Wolfe on nyt julkaisemassa kuudetta levyään, Hiss Spun, joka totta kai oli pakko ottaa välittömästi kuunneltavaksi. Sain mahdollisuuden selvittää taiteilijalta itseltään, mitä tämän omalaatuisen musiikin taustalta löytyy, ja tartuin luonnollisesti haasteeseen.

Ennen sukeltamistamme uuden levyn maailmaan, palatkaamme hetkeksi menneeseen kesään ja Wolfen keikkaan Ranskan Hellfestissä. Odotinkin siltä jotain erityistä, mutta en olisi kuuna päivänä uskonut että keikassa olisi niin järkälemäinen tunnelataus. Telttalavan tunkkaisuudessa koin elämyksen, josta kaikui mykistävä kipu, suru ja ahdistus. Kyyneleeni virtasivat ja ihoni oli kananlihalla esityksen alusta loppuun, ja lähes koko yleisö keskittyi kollektiivisesti siihen mitä lavalta tarjottiin. Tätäkö se Chelsea Wolfen keikalla oleminen aina on? Osaatko itse selittää, mitä Hellfestissä tapahtui?

– En oikein itsekään ymmärrä näitä asioita, mutta joillain keikoilla vain tapahtuu jokin outo alkeeminen reaktio kaikkien tilassa leijuvien energioiden välillä. Hellfestissä tunsin todella vahvan yhteyden yleisöön. Koin myös, kuinka koko teltta oli vahvojen tunnevirtausten vallassa. Jotain samankaltaista oli havaittavissa myös viimekesäisellä keikalla Helsingin Sideways -festivaalilla, Wolfe aloittaa.

Oletko itse koskaan itse kokenut mitään vastaavaa?

– Toki. Jos joku kertoo minulle jonkin todellisen kummitustarinan, alkavat kyyneleeni usein virrata hallitsemattomasti. Se ei ole itkua, vaan enemmänkin jonkinlainen fyysinen reaktio. Saman olen kokenut esimerkiksi Neurosiksen tai Queens Of The Stone Agen keikoilla, missä on vain tämä täydellinen ja täysin selittämätön energia vallalla.

Siirrän keskustelun abstrakteista energioista hieman konkreettisempaan asiaan – Wolfen musiikkiin. Sen äänimaailmaa ei voi kuvata kuin erikoiseksi: kitaroissa on vahva särö, rummut iskevät voimakkaasti, taustalta kuuluu huminaa ja muita efektejä. Ajoittain kokonaisuus on raskas, mutta sisältää runsaasti myös kevyempiä elementtejä ja tunnelmointia. Oman sävynsä äänipalettiin tuo Wolfen omaleimainen laulutyyli. Miten olet juuri tämän kokonaisilmaisun löytänyt?

– Olen aina pyrkinyt olemaan oma itseni ja edennyt omien aistieni ja visioideni mukana eteenpäin. Muiden saaminen samalle kartalle ei aina ole ollut helppoa, mutta onneksi olen saanut soittaa todella taitavien muusikoiden kanssa, jotka ovat auttaneet sen vision toteuttamisessa, Wolfe selventää.

Yhdeksi varhaiseksi esikuvakseen Wolfe on monessa yhteydessä nostanut Fleetwood Macin Lindsey Buckinghamin. Itse en oikein löydä yhtäläisyyksiä näiden kahden välille, mutta kysyn kuitenkin: mitä Wolfe juuri hänen tyylistään on oppinut?

– Buckinghamin oli aikoinaan se ensimmäinen laulaja, jonka äänen tunsin kunnolla resonoivan. Nuorena lauloin myös paljon häntä kuunnellen. Pyrin yhä omassa laulussani käyttämään hänen tapaansa vaihdella äänensävyjä.

Wolfe jatkaa toteamalla, että myös Fleetwood Macin harmonioiden käyttö sekä tapa pistää itsensä likoon musiikin tähden on toiminut vahvana inspiraationa. Mitä muita esikuvia tunnustat sinulla olevan?

– Ozzy Osbournen ääni ja puhdas iloisuus lavalla on innoittanut minua vahvasti. Nina Simonen intensiivisyys on toinen asia. Viime aikoina olen kuunnellut paljon Wardrunaa. Einar Selvik onkin noussut yhdeksi henkilökohtaiseksi musiikilliseksi sankarikseni, Wolfe jatkaa.

Minkälainen paikka musiikilla ylipäätänsä on elämässäsi artistina ja tavallisena kuluttajana?

– Musiikki on minun uskontoni ja se on kerta toisensa jälkeen pelastanut minut pahalta. Sen merkitys on kasvanut entisestään, kun olen päässyt kanavoimaan ajatuksiani ja tunteitani luomaani musiikkiin, Wolfe julistaa.

 

HISS SPUN

Esikuvista, äänimaailmasta ja tunnelmien maalailuista siirrymme luontevasti tuoreeseen Hiss Spun -levyyn. Wolfe kertoo sen muodostuneen hänelle hyvin henkilökohtaiseksi:

– Olen usein ristiriidoissa itseni kanssa, mutta jotenkin väsyin näihin yrityksiin kadota kaikesta. Päädyin kirjoittamaan paljon kamppailustani ahdistuksen, riippuvuuden ja pahoinvoinnin kanssa. Tavallaan tämä on eskapistista musiikkia; lauluja jotka kertovat omassa vartalossasi olemisesta sekä vapautumisesta.

Wolfe jatkaa rinnastamalla levyn manausprosessiin, jossa katsot sisälläsi vallitsevaa sekamelskaa ja etsit keinoja pitää se aisoissa, jotta tuntisit edes hieman hallitsevasi ympäröivän maailman kaaosta. Two Spirit -kappaleessa tätä kuvataan ehkä parhaiten: “So stop running / from the weight of existence / show me your insides / show me what’s underneath / show me your bruises / be your own God”. Suuremmassa mittakaavassa myös yleismaailmallinen tilanne toimii vahvana innoittajana:

– Meitä pommitetaan jatkuvasti pahoilla uutisilla. Ihmisiä kusetetaan ja tapetaan huonoin perustein – jopa täysin perusteitta. Tuntuu, kuin maailma olisi kyynelehtinyt jo monta kuukautta, kunnes muistat että kaikki on ollut päin helvettiä jo pitkään. Se on musertavaa. Minun on pakko kirjoittaa siitä.

Levyltä löytyvä kappale Offering puolestaan kertoo autioituneesta Coloradon Salton Sean alueesta: “Here a fount in the desert / it was more than I could be / human life as a lesson / you will see the mess of me”. Biisin lyriikoissa lauletaan ilmastonmuutoksen seurauksista ja hylätystä keitaasta, mutta näkökulmassa on vahva henkilökohtaisuuden symboliikka. Syntyvätkö tällaiset biisit teksti vai musiikki edellä?

– Kirjoittelen tekstejä jatkuvasti. Lisäksi kirjoittelen satunnaisia ajatuksia päiväkirjaani. Kun erilaiset musiikilliset ideat tulevat esiin, on pöytälaatikossa aina ideoita mitä käyttää. Joskus musiikki ja teksti syntyvät samanaikaisesti. Tällä levyllä pyrin puskemaan laulua pidemmälle kuin koskaan aiemmin.

Hiss Spun -levyn tuotannosta vastasi Convergen Kurt Ballou ja kitaroissa vahvaan rooliin nousi Queens Of The Stone Agesta tuttu Troy Van Leeuwen. Biisissä Vox kuullaan myös post-metal-bändi Isisksen Aaron Turnerin tummaa örinää. Tehtiinkö levylle mitään muita merkittäviä muutoksia verrattuna aiempiin albumeihisi?

– Jokaisella levyllä olen oppinut jotain uutta. Esimerkiksi käyttämään eri soitinta kohtiin, jotka alun perin sävelsin jollekin muulle soittimelle. Tällä levyllä pyrin pitämään fokuksen kitarassa, bassossa ja rummuissa, jotta saisin aikaan kunnon rock’n’roll -biisejä, mutta toki sieltä löytyy paljon myös elektronisia ääniä ja folk-elementtejä, koska kaikki tämä on juuri sitä, mitä minä olen, Wolfe toteaa rauhallisesti.  

Lopputulos on juuri sitä, ääripäästä toiseen aaltoilevaa ilmaisua: rock’n’rollia, lähes black metal -tyylistä raskautta, drone-henkistä huminaa, mutta myös sitä haurasta herkkyyttä. Suoranaista vertailukohtaa Wolfen musiikille on lähes mahdotonta löytää. Hyvä niin. Me maailman outolinnut tarvitsemme näitä outolintuja.

Loppuun kysyn vielä sen pakollisen: mitä löytyy Chelsea Wolfen sielusta?

– Halu jakaa ymmärrystä ja empatiaa. Kuvata tätä todellisuutta jossa elämme. Samalla pyrin luomaan unimaailman, jonne voi pudottautua silloin kun siltä tuntuu.

Kuten arvata saattoi Chelsea Wolden kanssa jutustelu meni aika syvälliseksi, mutta juuri sitä taide vahvimmillaan voi tarjota; mielikuviin uppoutumista ja hetkellistä pakoa todellisuudesta. Helppoa Wolfen musiikki ei ole, mutta kaiken sen vaatiman syventymisen arvoista. Hiss Spun on saatavilla syyskuun 22. Päivä. Suosittelen kokeilemaan.  

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Hiss Spun
KOTIPAIKKA
Roseville, California, Yhdysvallat

JÄSENET
Chelsea Wolfe - laulu, kitara, piano

DISKOGRAFIA
The Grime and the Glow 2010
Apokalypsis 2011
Pain Is Beauty 2013
Abyss 2015
Hiss Spun 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Ben Chisholm, Bill Crisafi, Nick Francher
http://chelseawolfe.net/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 660 Palaa »