Festariraportti: Smugglerrok 2017, 11.-13.8.2017, Lieto

Kun Turusta suunnataan kohti Hämeenlinnaa, niin kymmenen kilometrin siirtymän jälkeen saavutaan Lietoon, noin parinkymmenentuhannen asukkaan kuntaan, jossa järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa Liedon omat musiikki-iloittelut eli SmugglerRok. Erikoinen nimi viittaa Liedon keskustassa sijaistevaan Old Smuggler (suom. Vanha salakuljettaja) -ravintolaan, jonka taustalta löytyy Smugglerrokin alullepanijoita. Itse päädyin smuggleroimaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa, vaikka kotiovelta onkin vain muutaman kirveenheiton verran pääportille matkaa. Festarialue on rakennettu kerrostalojen ja kauppakeskuksen väliin, josta löytyy anniskelualue, erillinen puoli ruokatarjonnalle sekä vip-vieraille oma aidattu karsinansa. Alue on osittain nurmikkoa ja osittain asfalttia ja täksi vuodeksi oli kuuleman mukaan tehty muutoksia kääntämällä aluetta 180 astetta pystyakselinsa ympäri.

Oman hatunnostonsa ansaitsee tietenkin artistikattaus, joka vuodesta toiseen näyttää kääntyvän enemmän rankempaan suuntaan. 2015 oli festareiden avajaisvuosi, jolloin lavalla oli kahden päivän aikana Francinea lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän kevyempään suomipoppiin kallellaan olevaa esiintyjää. Viime vuonna oli sitten Kotiteollisuus ja Kilpi särökitaroiden edustajina ja täksi vuodeksi lauteille nousivat muun muassa Neljän Ruusun ja Movetronin joukkoon Kilvestä tuttu Taage Laiho, Peer Günt, Mokoma, Stam1na sekä luultavasti Suomen tunnetuimmat vaasalaiset eli Klamydia.

 

PERJANTAI

Perjantaina portit avattiin puoli viideltä ja festareiden epämiellyttävimmän paikan eli ekan päivän ekan esiintyjän rooli oli napsahtanut Mokomalle, jonka oli määrä aloittaa kuudelta. Puoli kuuden aikoihin alue vielä ammotti puolityhjänä, mutta ihmisiä valui jonkin verran koko ajan portista sisään. Kello kun löi kuusi, niin aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, yleisöä oli jostain ilmestynyt paikalle todella hyvin, varsinkin aikaiseen arkipäivän ajankohtaan nähden ja Kuollut kuolleempi kuollein käynnisti festarit. Mokoman näin tänä kesänä edellisen kerran Tuskassa ja bändi on kyllä ansainnut oman paikkansa kotimaisten livebändien kärkikahinoissa, eikä Liedossa tehty poikkeusta.

 

Smugglerin veto oli Mokoman viimeinen sähköinen keikka tämän kesän Varo näitä vaaranpaikkoja 2017 -kiertueen osalta. Settilista ei sisältänyt älyttömiä yllätyksiä ja materiaali oli kokonaan kasattu Kurimuksen jälkeen julkaistulle tuotannolle. Hei hei heinäkuussa yleisö tuttuun tapaan vilkutteli menneille kuukausille ja loppupuolella Annala kertoi, että ohjelmistossa olisi enää kaksi biisiä mitkä he osaavat soittaa ja 110 kappaletta, joita ei ole treenattu, joten Liedossa pelattaisiin varman päälle. Niinpä tutut Marras ja Sinne missä aamu sarastaa päättivät Mokoman työvuoron. Hyväntuulinen esiintyminen, leppoisat rupattelut biisien välissä sekä yleisökontakti tekivät tästäkin Mokoman tunnin mittaisesta keikasta sellaisen, että jälleen kerran tätä esiintymistä olisi pystynyt seuraamaan pidempäänkin.

Mokoman ja Stam1nan välissä lavalle nousi Vesterinen Yhtyeineen. Päivän rauhallisimmista materiaalista vastasi tämä herrasmiesmäisesti valkoisiin kauluspaitoihin verhoutunut seitsenhenkinen ryhmä, joka väänsi persoonallisella tavalla melankolista iskelmäpoprock-sekoitustaan. Vahvoilla lauluosuuksilla ja komean kaihoisilla kitaroillaan Vesterinen oli aivan selkeästi onnistunut houkuttelemaan paikalle porukkaa, jolle he olivat päivän kohokohta.

Yhdeksältä kuitenkin heitettiin hetki sitten soineet rautalankakitarat bäkkärille, kun lavan valtasi Stam1na. Tiivis ja intiimi festarialue tuntui kutakuinkin ääriään myöden täyteen ahtautuneelta, kun Lemin miehet löivät koneensa käyntiin.

 

Mokoman ohella Stam1na on yksi takuuvarmimpia suomalaisten festarien vakiobändejä, joihin ei tarvitse pettyä. Vauhtia lavalla on aina vähintäänkin riittävästi eikä Liedossakaan taas lava riittänyt, kun Hyrde karkasi kesken kolmannen biisin johonkin miksauskopin taakse ja hävisi kitaroineen yleisön joukkoon. Muu bändi jatkoi soittoa, huolehtien myös lauluosuuksista, kunnes lauman kadonnut yksilö löysi tiensä takaisin estradille. Jos oli vauhtia lavalla, oli sitä myös yleisössä, sillä aika tarkkaan jokaisen biisin aikana jengi sai pitin pyörimään oikein urakalla.

Orkesteri intoutui jossain vaiheessa muistelemaan kuluneen kesän festarikeikkoja ja kuulemma nyt jo oli ikävä esimerkiksi JVG:tä sekä Cheekin ja Elastisen muodostamaa Profeettoja, joiden esitykset Stam1nalaiset olivat päässeet kertaalleen todistamaan. Myös Liedon festareiden erikoista nimeä ihmeteltiin ja Smugglerin epäiltiinkin tarkoittavan joko smoothieta tai vaihtoehtoisesti auton pakoputkea. Loppuoli vedettiin bändin aikajanan molemmista päistä, kun kuultiin Viisi laukausta päähän, Elokuutio sekä Paha arkkitehti. Yleisö oli saanut tunnin verran turpaansa lähes tauotta ja päivän päätteeksi oli aika siirtyä vastaanottamaan Klamydiaa.

Vesku Jokisen johtama kvartetti veti biisinsä tiukassa tahdissa ilman suurempia pysähdyksiä. Suomen satavuotista historiaa kunnioitettiin kohottamalla hattua veteraaneille Suomi on sun -biisissä ja lakeuksien kotiseuturakkautta muisteltiin Pohjanmaalla. Klamydia kuuluu suomirockissa niihin bändeihin, että tekivätpä he biisinsä humoristisista, vakavista tai mistä tahansa aiheista ja millä tahansa tyylillä, se olisi aina Klamydiaa. Kyseessä onkin varmaan eniten juuri itseltään kuulostava yhtye.

 

LAUANTAI

Jos ensimmäinen festaripäivä oli mennyt auringonpaisteessa kylpiessä, niin lauantaiksi povattiin koko vuoden pahinta keliä. Iltapäivälehdet olivat jo päiväkausia hehkuttaneet tulevasta myrskyrintamasta ja varsinaissuomalaisiakin varoiteltiin ukkospuuskista ja vettä saattaisi pahimpien uhkakuvien mukaan sataa päivän aikana koko normaalin elokuun sademäärän verran. No, kello oli kolme kun lauantain ensimmäinen esiintyjä aloitti, lämpömittari näytti 24 asteen lukemaa, aurinko paistoi ja ainoa mikä oli poikkeuksellista, oli ilmankosteus, joka oli jossain viidakon ja kasvihuoneen välimaastossa.

 

Monista yhteyksistä (mm. Kilpi, Mad Hatter´s Den, Hevinkelium) tuttu Taage Laiho oli lauantain ensimmäinen esiintyjä. Nyt ei oltu minkään aiemman kokoonpanon kanssa liikenteessä, vaan lavalle kapusi ensimmäistä kertaa yhdessä esiintyvä viisikko. Rumpujen takana Mad Hatter´s Denin Arto Pitkänen, kitarassa Kari Karvinen, koskettimissa Turku Rock Academyn puolelta Tuomas Riihimäki sekä basson varressa Mark Bertenyl. Bändi veti koko keikan pelkästään omia suomenkielisiä biisejään, joten näin ensikuulemalta paljon meni ohi, mutta jotain jäi onneksi myös mieleen. Taagen ääni sopii tällaiseen rauhallisempaan hard rockiin kuin se kuuluisa nyrkki siihen silmäkulman tuntumaan. Muuta materiaalia hieman vielä rauhallisempi Mailia monta miljoonaa oli käsittääkseni alun perin englanninkieliseksi tehty ja nyt myöhemmin käännetty suomeksi ja biisi jäi tarttuvan kertsinsä ansiosta koko setistä parhaiten soimaan päähän. Ainoastaan sellaista vähän räväkämpää riuhtaisua johonkin väliin settiä jäin kaipaamaan.

Taagen ja kumppaneiden jälkeen vuoroon tulivat Vadelmavene-rallatuksestaan tuttu Kasmir sekä ysäridiscoihme Movetron (alla), jonka esiintymisen aikana saatiin sitten ne ensimmäiset viitteet pelätystä ja varoitellusta ukkosmyrskystä. Se tosin tuli ainoastaan lämpimän kesäsateen muodossa Lietoon ja pahimmat puuskat olivat valinneet kohteekseen pääkaupunkiseudun. Movetronin jälkeen oli vuorossa Neljä Ruusua, joka niin ikään veti tunnin verran omaa hittiputkeaan ja kenttä olikin hetkittäin täynnä näitä poplaulajan vapaapäivää viettäviä juppihippipunkkareita.

Yhdeksältä lavalle kapusi Peer Günt ja ilman sen suurempia seremonioita rykäistiin ilmoille Bad Boys Are Here. Yleisöä oli ehkä vähän vähemmän kuin Neljän Ruusun aikana, mutta määrä oli kuitenkin kunnioitettava, kun tämä lauantain iltapuoli oli painottunut huomattavasti kevyemmälle tarjonnalle.

 

Lava kiilteli sateen jälkeen peilikirkkaana ja jostain spontaaneista juhlaliikkeistä huolimatta suuremmilta liukastumisilta kuitenkin säästyttiin. Kolmikon avuksi lavalle tuli saksofoninsa kanssa Pete Koivisto, joka toi oman panoksensa Fuck The Jazziin sekä Bartenderiin. Tuttujen Good Girls Don't Drink Whiskeyn sekä Train Trainin jälkeen lavalle saatiin harvinaisempia vieraita, kun basisti Pete Pohjanniemi luovutti työkalunsa vaaleatukkaiselle nuorukaiselle, joka esiteltiin Pekka (Timon poika) Nikiksi. Isä ja poika vetivät Years On The Roadin ja tämän jälkeen kuultiin vielä Fat Girls, kunnes illan päätti I Don't Wanna Be A Rock 'n' Roll Star. Peer Günt onnistuu kyllä kuulostamaan lavalla luultavasti Suomen suurimmalta triolta ja toimivaa ränttätänttä-biisimateriaaliakin on takataskussa sen verran, että tunnin setti tuntuu armotta liian lyhyeltä.

Lauantain pääesiintyjänä oli huikeaan suosioon PMMP:n jälkeen soolonakin noussut Vesala, joka onnistui houkuttelemaan pieneen tihkusateeseen yleisöä koko kentän täydeltä. Savukoneiden pauhatessa ja erilaisten valoseinien välkkyessä täydellä teholla, lavalla oli varsin futuristinen tunnelma Peer Güntin perusasioihin perustuneen setin jälkeen.

 

SUNNUNTAI

Sunnuntai oli Smugglerrokissa pyhitetty ilmaiseksi perhepäiväksi ja paikalla oli lapsille sekä lapsenmieleisille erilaista ohjelmaa, joka päättyi viitisen vuotta sitten Idols-voittajaksi kruunatun Diandran keikkaan. Tätä en itse kuitenkaan kahta biisiä enempää nähnyt, mutta viikonlopun tapahtumista jäi kyllä todella hyvä maku suuhun. Pienessä ja intiimissä festarissa järjestelyt toimivat esimerkillisesti kaikin puolin ja olihan se hienoa huomata, että perjantaina rankempi musiikki onnistui houkuttelemaan paikalle todella runsaasti väkeä. Tästä johtuen voidaan ehkä povata, tai ainakin toivoa, hieman samankaltaista kattausta ensi vuodenkin Smugglerrokiin.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Tero Kukkonen   Kuvat: Tero Kukkonen
https://fi-fi.facebook.com/smugglerrok/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1297 Palaa »