Keikkaraportti: Ulcerate, Nuclear Omnicide, Devenial Verdict, Helsinki, Elmun Baari 12.8.2017

Vuonna 2002 perustettu uusi-seelantilainen Ulcerate vieraili ensimmäistä kertaa täällä pallon toisella puolella lauantaina 12. elokuuta 2017. Päivä jäänee aikakirjoihin sateisen kesän kovimmasta Kiira-myrskystä, eikä tunnelma Elmun Baarissa juurikaan aurinkoisemmalta näyttänyt. Bändi oli meikäläiselle uusi tuttavuus, mutta mikäs sen parempi tapa viettää lauantai iltaa kuin kuunnella maalailevaa ja synkkää kuolonmetallia.

 

DEVENIAL VERDICT

Illan avauksesta vastasi helsinkiläislähtöinen Devenial Verdict. Brutaalin death metallin nimeen vannova nelikko latoi heti alusta lähtien kaasun pohjaan, eikä vauhti siitä keikan missään vaiheessa laskenut. Lauantaipäivä oli Helsingissä ollut tunkkaisen painostava ja kun ukkosmyrsky kello seitsemän pisti kadut lainehtimaan, ilmankosteus ja -lämpötila Elmun Baarissa lähenteli Amazonin sademetsien lukemia.

Devenial Verdictin brutaali ilmaisu vain vahvisti entisestään painostavaa tunnelmaa. Varsinkin setin alkupuolella äänet olivat melkoista puuroa, edes kitarariffejä ei tahtonut erottaa, mutta eipä se bändin musiikki mitään tilutusta pitänyt ollakaan. Setin loppupuolella bändi nykäisi uuden Hope -nimeä kantavan kappaleen, josta ainakaan itse en juuri toivoa löytänyt. Äänivalli vyöryi päälle kuin yleinen syyttäjä, ja erityisesti laulaja Riku Saaresalon syvältä kiskottu örinä oli suorastaan nautinnollista kuunneltavaa.

Sounditkin paranivat mitä pidemmälle setissä mentiin ja loppupuolella bändin iskevät riffitkin kuuluivat muun möykän seasta mainiosti. Bändin heittäytyvä esitys upposi paikalle ihan mukavassa määrin kertyneeseen yleisöön hienosti ja källähän siinä yksi jos toinen nyrkkiä vihaisesti kohti kattoa nosti. Puolituntisen setin päätyttyä meikäläinenkin vakuuttui sen verran, että olisipa Devenial Verdictiä mielellään kuunnellut vielä vähän pidempäänkin. Ilta oli avattu.

 

NUCLEAR OMNICIDE

Kirkkonummelta alun perin ponnistanut Nuclear Omnicide edustaa uuden polven old school thrashmetallia, ja olenpa heidät pariin otteeseen nähnyt elävänänik. Musiikillisesti bändi ei ehkä ole sitä ihan ominta meikäläiselle, mutta jätkien iloinen ja yleisöön vetoava esiintyminen ei jätä kylmäksi ketään. Siitä ei tälläkään kertaa ollut pelkoa.

Elmun Baarin lava oli viisikolle ilmeisesti liian pieni, sillä laulaja Benny Ravio ei muutamaa vierailua lukuun ottamatta siellä juuri viihtynyt. Jo aiemmilta näkemiltäni keikoilta tutulla tavalla kaveri vietti suurimman osan aikaa lattialla lavan edustaa edestakaisin tallustellen. Muutamaan otteeseen hän katosi pidemmälle yleisön sekaan, mutta laulusuoritukseen seikkailut eivät juuri vaikuttaneet. Jätkä karjui kuin riivattu läpi setin ja taisipa hän siinä sivussa pitkine hulluntuijotuksineen muutaman lähikontaktin myös pariin yleisön edustajaan ottaa. Tällä kertaa lavalta lattialle ajautuivat myös bändin kitaristi Kasper Koutonen sekä basisti Sebastian Frigren. Jälkimmäinen jaksoi riehua ihan ansiokkaasti, vaikka hän Devenial Verdictin kitarassa oli lavalla puoli tuntia jo raivonnut.

Jos illan ensimmäistä bändiä vaivasi pieni puuroisuus soundissa, Nuclear Omnicide sai soundinsa alusta pitäen kohdalleen. Kokonaisuus toimi ja vauhtia riitti sen verran, että jätkät haukkoivat melko mukavasti henkeä puolituntisensa jälkeen. Nuclear Omniciden musiikissa ei ole mitään iloista tai hauskaa, mutta jostain syystä bändiä katsellessa pieni hymy väistämättä nousee naamalle. Kyse ei ole niinkään humoristisuudesta, vaan ihan puhtaasta esiintymisen ilosta, joka loistaa kaikesta kuin Kiira-myrskyn taivaalle viskomat salamat.

 

ULCERATE

Pienen roudaustauon jälkeen salin valot pimenivät lähes täysin. Ainoastaan haalea punainen valo jätettiin valaisemaan lavantaustaa koristavaa Ulceraten Shrines Of Paralysis -levyn kansigrafiikkaa. Kolmikko teki lavalla nopean soundcheckin ja polkaisi keikan käyntiin ilman sen suurempia esittelyjä.

Jos tunnelma aiemmin illalla oli läpikäynyt brutaaliuden, ilon ja villin raivon, uusiseelantilaistrion musiikki puolestaan värjäsi tunnelman salin värityksen mukaisesti umpimustaksi, jättäen ilmaan leijumaan vain pieniä verenpunaisia sävyjä. Monenlaista tumman tunnelman keikkaa olen nähnyt; blackmetallia, funeral doomia, neo-folkia, ambientia ja niin poispäin, mutta Ulceraten lailla näin saatanan synkkää tavaraa en kyllä muista nähneeni koskaan. Lavalta vyöryvä äänivalli peitti alleen kaikki valon- ja toivonpilkahdukset, joita ihminen ehkä joskus on elämässään saattanut eksyä tuntemaan.

Biisien välissä bändi ei hiiskunut sanaakaan, mikä kyllä tässä yhteydessä oli aivan oikea ratkaisu. Soitinten viritystauot kuitenkin siitä syystä venähtivät hieman liian pitkiksi ja katkaisivat saavutetun intensiteetin kuin seinään. Ainakin allekirjoittaneella seuraavan kappaleen alkupuoli meni aina sen tunnelman uudelleen etsimiseen, ja sehän tuntui hieman typerältä. Bändin täysin eleetön esiintyminenkin tuntui Nuclear Omniciden hillittömän puolituntisen jälkeen hieman valjulta, jos ei jopa tylsältä.

Ulcerate oli rakentanut settinsä hienosti nousujohteiseksi, joten viimeinen biisi puuskutti jo kuin ylinopeutta paahtava Pendolino. Biisin päätteeksi rumpali Jamie Saint Merat otti bändin illan ensimmäisen kontaktin yleisöön: mies nousi jakkaraltaan ja näytti nopeasti nyrkkiään yleisölle, ennen katoamistaan lavan taakse. Lyhyen tauon jälkeen bändi löysi Pendolinostaan vielä pykälän lisää, ja veti encoressa vielä yhden entistä kovempaan tahtiin jyskyttävän kappaleen. Biisin jälkeen laulaja Paul Kelland kiitti yleisöä ja se oli sitten siinä. 

Ulceraten esityksestä jäi hieman kahtiajakautunut olo: hieno keikka, hyvät soundit ja säkkipimeää tavaraa, mutta liian pitkät tauot biisien välissä latistivat kokonaisuutta. Uskon vakaasti, että hieman tiiviimmällä kattauksella Ulcerate saisi helposti nimiinsä synkkyyden maailmanennätykseen.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Linus Westerlund
http://www.ulcerate-official.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 895 Palaa »