Eluveitie

Sveitsiläinen folk metal -pumppu Eluveitie joutui vuosi sitten myrskyn silmään, kun bändin rumpali Merlin Sutter, kitaristi Ivo Henzi sekä laulaja-hurdygurdyisti Anna Murphy lähtivät kävelemään perustaakseen uuden bändin, Cellar Darlingin. Tiet tuskin erosivat ihan hyvillä mielin, mutta sen suuremmin ei kumpikaan osapuoli tilannetta lähtenyt julkisesti ruotimaan. Matka jatkui ja Eluveitie hoiti jo buukatut keikat sessiojäsenillä.

Keväällä saimme  kuulla Eluveitien suunnittelevan uuden levyn julkaisua, joka usean vuoden odotuksen jälkeen olisi seuraaja akustiselle Evocation I– Arcane Dominion -levylle (2009). Tästä fanipoika saikin oivan syyn soittaa bändin primus motor Chrigel Glanzmannille ja selvitellä, missä tunnelmissa bändi on muutosten jälkeen eteenpäin tallustellut ja mitä bändiltä on syytä odottaa tulevaisuudessa.

 

UUSIN JÄSENIN KOHTI TULEVAA

Aloitetaan menneestä vuodesta 2016, joka kulminoitui uuden kokoonpanon julkistukseen. Miten palaset loksahtivat paikalleen?

– Täytyy tunnustaa, että kaikki meni yllättävän hyvin, Glanzmann aloittaa. Uusi kokoonpano on todella hyvä ja kaikki ovat aivan loistavia muusikoita. Näin jälkikäteen, kaikki tuntuu tietenkin todella onnekkaalta kehitykseltä.

Minkälainen tunnelma bändissä tällä hetkellä on?

– Tunnelma on todella hyvä ja kaikki ovat todella omistautuneita asiallemme. Annan, Ivon ja Merlinin lähtiessä tilanne oli monella tapaa todella hankala, sekä musiikillisesti että ihan henkilökohtaisella tasolla, Glanzmann toteaa hieman kaihoisasti.

Tilanne oli bändille todella vaikea, koska Eluveitielle oli jo valmiiksi buukattu runsaasti keikkoja. Niitä hoitaessaan bändi halusi tietysti keskittyä myös oikeiden jäsenten löytämiseen:

– Otimme buukatuille keikoille sessiomuusikoita, samalla kun ryhdyimme etsimään uusia jäseniä. Tiesimme nämä tuuraajat toki hyviksi muusikoiksi, mutta he tekivät siitä huolimatta yllättävänkin hienoa työtä. Tämä meidän homma oli heille aika uutta, mutta musiikillisesti valinnat olivat kyllä täysosumaan rinnastettavissa. Keikat olivat loistavia, mutta se mistä me todella yllätyimme, oli kuinka hyvin kemia henkilökohtaisella tasolla kolahti, Glanzmann kertoo.

Jossain vaiheessa talven aikana bändi istui alas ja totesi, että turhaa on enää etsiä uusia jäseniä, kun tuuraajat tuntuivat jo osalta perhettä. Glanzmann jatkaa:

– Istutimme heidät yksitellen alas ja kysyimme, haluavatko he liittyä bändin. Jokainen vastasi kyllä ja tässä sitä nyt ollaan.

 

 

EVOCATIONIN EVOLUUTIO

Evocation I, ilmestyi lähes kymmenen vuotta sitten ja jo silloin oli selvää, että levy saa jatkoa. Miten siihen kuitenkin vierähti näin kauan?

– Siihen en oikein osaa vastata. Ykkösosa kirjoitettiin jo silloin 2008 kakkoslevyä silmällä pitäen, mutta jätimme sen toisen osan aikataulun täysin auki. Päätös tästä levystä tehtiin jo kauan sitten, mutta vasta nyt tuntui oikealta lähteä sitä työstämään, Glanzmann toteaa.

Evocationin konsepti pyrkii laulujen muodossa esittämään alkuperäisen ja tahrattoman kelttiläisen mytologian tarinoita. Siksi levyt biisien tekstitkin ovat tehty täysin keltinkielisiksi. Evocation I – Arcane Dominion pohjautuu 2000 vuotta vanhoihin mytologisiin ja maagisiin teksteihin, kun Evocation II - Pantheon puolestaan pyrkii menemään sinne, mistä kaikki on lähtöisin:

– Kaikki on lähtöisin Antumnosista – tuonpuoleisesta, siitä mistä me kaikki tulemme ja minne me kaikki lopulta palaamme. Paikkaan, missä jumalat elävät. Kukin levyn biisi edustaa yhtä jumalaa tai jumalatarta. Pyrimme paitsi kertomaan jumalasta, myös ilmaisemaan musiikissa heidän luonteenpiirteitään, Glanzmann toteaa.

Glanzmann on ainakin parilla viimeisellä levyllä vastannut paitsi konseptista ja taustoista, myös suunnitellut levyn kansien grafiikan. Evocation II – Pantheon -levyllä moniulotteisuus on viety askelta pidemmälle ja kantta koristaa kirjava symbolikokonaisuus. Kun kysyn mieheltä sen taustoja, saan vastaukseksi pikakurssin kelttiläisestä symboliikasta:

– Pyrin kuvaamaan kannessa kelttiläistä pantheonia, jumalgalleriaa. Taustalla on rengas joka kuvaa vuotta ja luonnon rytmiä– talvi- ja kesäpäivänseisausta, päiväntasausta ynnä muuta, mikä oli todella olennaista kelttiläisessä kulttuurissa ja mytologiassa, Glanzmann aloittaa.

Kannesta löytyy yhdeksänsakarainen tähti, johon on ryhmitelty kolmioita kolmen ryhmissä kuvaamaan kelttiläisen jumaliston kolminaisuutta. Mies kertookin numeron kolme olevan tärkeä numero kelttiläisessä kulttuurissa. Keskeltä löytyy kuvio, jossa yhdistyy erilaisia olennaisia symboleja:

– Alemmalla puoliskolla olen kuvannut eläinten herraa, jolla pyrin tuomaan esiin ihmiskunnan roolin kaikkien muiden olentojen seassa. Tavallaan sitä ihmisen ja muiden olentojen välistä symbioosia. Kaikki nämä erilliset kuvat kehystävät keskeltä löytyvää kelttiläistä Lugus-jumalaa, joka myös usein kuvataan kolminaisuutena, Glanzmann kertoo.

Tässä vaiheessa toimittaja putoaa kyllä täysin kärryiltä, mutta todettakoon että kannessa on jokaiselle meistä ihan tarpeeksi syvyyttä useamman vuoden perehtymiselle. Tästä saa myös kuvan, että tämäkin levy on vaatinut melkoista taustatyötä vanhojen kirjoitusten parissa. Vai?

– Tämä on minulle jatkuva prosessi ja olen aina lukenut paljon. Origins-levyä varten tutkin paljon etymologisia tarinoita sekä myyttejä, mikä muuten oli aika helvetillinen projekti. Siitä työstä oli kuitenkin paljon hyötyä myös tämän levyn kanssa. Olemme ehkä hieman nörttejä, mutta tämä on niin kiinteä osa Eluveitietä, että näen jokaisen levyn tavallaan tieteellisenä projektina, Glanzmann toteaa.

Bändi on vuosien saatossa tehnyt myös tiivistä yhteistyötä alan asiantuntijoiden kanssa, joten autenttisuutta bändin materiaalista ainakin löytyy. Myyteistä, historiasta ja kelttiläisestä kulttuurista lienee ammennettavaa vielä aika monelle Eluveitie-levylle?

– Kyllä. Ainakin toistaiseksi kaikki työ on vain herättänyt lisää kysymyksiä. Tämä on oikeastaan aika helvetin rasittavaa, Glanzmann naurahtaa.

Evocation II – Pantheon on täysin keltinkielinen, mutta fanit saavat varmasti tekstit myös englanniksi käännettynä?

– Kyllä. Halusimme kuitenkin tehdä tästä autenttisen, mutta levyltä löytyy sekä keltin- että englanninkieliset tekstit. Suurin osa kelteistä käytti latinalaisia aakkosia, mutta erityisesti ne vanhimmat maagiset alkuperäistekstit on kirjoitettu cursiva romanalla, Glanzmann aloittaa.

Jotta kokonaisuus olisi täydellinen, nekin löytyvät tietysti levyn kansilehtisestä:

– Matteo, meidän säkkipillinsoittaja on tutkinut cursiva romanaa ja hän kirjoitti tekstit myös sillä. Näitä voi olla aika hankala lukea, mutta halusimme lisätä myös ne mukaan, Glanzmann jatkaa.

Bändin esiintyessä Helsingissä joulukuussa 2015, setti sisälsi akustisen osuuden. Nyt kun alla on toinen täysin akustinen levy, on pakko kysyä suunnitteleeko Eluveitie täysin akustisia keikkoja?

– Me teemme Summer Breeze -festivaalilla yhden täysin akustisen keikan, mutta sen lisäksi muita akustisia keikkoja ei ole suunniteltu. Suunnitelmissa on kuitenkin kattava Euroopan-kiertue, jolla varmasti soitetaan biisejä molemmilta Evocation-levyiltä, Glanzmann vastaa.

Suomeenkin mies lupaa bändinsä tuoda. Mitä muuta Eluveitiellä on suunnitteilla lähitulevaisuudessa?

– Meillä on vaikka mitä ideoita, mutta niitä en halua vielä paljastaa. Tulevina kuukausina saatatte nähdä meiltä jotain mukavia yllätyksiä, Glanzmann toteaa salaperäisesti.

Loppuun vielä se pakollinen: Mitä löytyy Eluveitien sielusta?

– Musiikkia. Olemme kaikki musiikkiaddikteja ja se merkitsee meille kaikille todella paljon. Saada soittaa, saada esiintyä. Sen lisäksi sielusta löytyy tietysti suuri rakkaus kelttiläisiin perinteisiin, Glanzmann päättää.

Tämä asia tuli tämän jutustelun aikana harvinaisen selväksi. Eluveitie porskuttaa täyttä höyryä eteenpäin, perinteitä ja kelttiläistä kulttuuria kunnioittaen. Kelttihistorian oppitunti Evocation II – Pantheon on saatavilla perjantaina, elokuun 18 päivänä. Imperiumi suosittelee .

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

Evocation II - Pantheon
KOTIPAIKKA
Winterhur, Sveitsi

JÄSENET
Chrigel Glanzmann – laulu, mandola, huilu, gaita, akustinen kitara, bodhrán, harppu
Kay Brem – basso
Rafael Salzmann – kitara
Nicole Ansperger – viulu, taustalaulu
Matteo Sisti – säkkipilli, mandola, huilu
Alain Ackermann – rummut
Jonas Wolf – kitara
Michalina Malisz – hurdy-gurdy
Fabienne Erni - laulu, harppu, mandola


DISKOGRAFIA
Vên (demo) 2003
Spirit 2006
Slania 2008
Evocation I - The Arcane Dominion 2009
Everything Remains (As It Never Was) 2010
Helvetios 2012
Origins 2014
Evocation II - Pantheon 2017
© Imperiumi MMVII. Teksti: Henry Lunabba   Kuvat: Nuclear Blast
http://www.eluveitie.ch/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 672 Palaa »